HJB MUISTELEE 40 / VARUSMIESPALVELUS

22.9.2010

Siihen aikaan oli mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus ns. erikoisupseerina. Loppututkinnon suorittaneet olivat perusyksikössä vain alokasajan ja siirtyivät sitten suoraan RUK:hon, jonka jälkeen oli noin 4 kuukauden syventävä vaihe erikoiskoulutuksessa.

Meitä lähti 6 henkilöä samalta kurssilta Korialle. Lisäksi samaan tupaan tuli noin 8 muita erikoisupseereja ja pari ylioppilasta, jotta saatiin 16 hengen joukkue täydelliseksi. Jälkikäteen voi todeta, että joukossa oli hyvin menestyvääkin porukkaa. Tulitikkutehtaan toimitusjohtaja, suuren LVI-toimiston toimitusjohtaja, paperiteollisuuden johtava professori, kaasutehtaan toimitusjohtaja jne.. Joukossa oli myös silloisen TV:n uutistenlukijan veli, jonka äänen sävyt olivat aivan samat kuin veljellään. Alkupäivinä oli ovella vähän väliä joku kysymässä, onko meillä tuvassa televisio. Erään kaverimme työtoverit lähettivät uudelle alokkaalle pelargonian somistamaan tuvan pöytää. Sen säilyttämisestä käytiinkin sitten pitkät keskustelut. Komppanian päällikkö antoi pitää kukan pöydällä, jos sitä hoidetaan hyvin. Lisäehtona oli kuitenkin, että verhoja tupaan ei ainakaan laiteta.

Korialla oli pakollisena joka-aamuinen noin 3 kilometrin aamulenkki. Herätys oli kello 6 ja lenkille lähtö kello 6.05. Lenkiltä palaavista 10 viimeistä joutui keittiölle tiskivuoroon. Siellä sitä sitten juostiin pilkkopimeitä metsäteitä pitkin. Samoilla teillä harjoiteltiin erilaisten miinojen piilottamista. Eräänä aamuna oli yksi kaveri maassa rähmällään. Minä hitaana pysähdyin kysymään, mikä oli vialla. Nilkkahan siinä oli mennyt miinakuopassa. Yritin saada muita pysähtymään, mutta ei kukaan siihen vapaaehtoisesti suostunut. Niinpä piti sitten ottaa yksi mies oikein tähtäimeen ja sitten oikein kunnon syliote amerikkalaisen jalkapallon tapaan. Kaveri huusi hädissään joutuvansa tiskiin. Oli naapurikomppanian kavereita eli niitä nuorempia 18-vuotiaita. Minä rahoittelin, että et joudu, mutta nyt raahataan tämä kaveri sairastuvalle, joka sijaitsi noin parin sadan metrin päässä. Siellä jouduttiin kai leikkaamaan saapas irti, sillä nilkka oli jo turvonnut sen verran. Avustajani oli edelleen peloissaan ja niin sanoin, että minä tulen selvittämään komppaniaasi tilanteen ja menin myös. Koria taisi olla jo siihen aikaan ainoa, jossa aamulenkillä oli niin suuri merkitys.

Valtakunnallinen paraati oli muuten silloin vuonna 1968 Kouvolassa. Oli joillekin katkerapala, kun huonon ryhdin vuoksi ei laskettu mukaan. Ensin ajoimme pakkasessa fillarilla Kouvolaan ja sitten oli kokoontuminen torilla. Varsinainen ohimarssi oli muutaman korttelin mittainen. Taisimme olla porukan kärjessä, sillä korttelit kierrettyämme osuimme torin laidalla viimeisten lähtijöiden perään. Minä olin siinä eturivissä enkä malttanut olla sanomatta: ”Vielä kierros, minä maksan!” Komppanian päällikkö katsoi sen verran pahasti, että epäilin letkautukselle tulevan kovankin hinnan. Siihen paheksuvaan katseeseen se kuitenkin jäi. RUK:hon lähdettiinkin sitten heti itsenäisyyspäivän jälkeen.

RUK:ssa olimmekin aina maaliskuulle saakka eli ns. talvikurssilla. Tapahtuihan siellä monenlaista. Sain mm. valtakunnan viimeisen viinaluvan. Eli vuoden 1969 alusta varusmiehet saivat istua ravintolassa ilman esimiesten lupaa. Minä vietin uuden vuoden aaton Hotelli Marskissa ja viinalupa oli taskussa, vaikka siviilivaatteissa oltiinkin. Rukissa törmäsin oikeastaan ensimmäisen kerran ihmiseen, joka oli kiero ja myös käytti luonnetta hyväkseen. Kerran hän metsässä teki virheen, mutta syytti siitä minua. Minä en syytöstä tietenkään hyväksynyt. Nokkapokkahan siitä oli tulla, mutta joukkueenjohtaja, myöhemmin presidentin adjutantti, oli nähnyt tapahtuman ja tuli väliin. Siitä lähtien olin ko. kaverin hampaissa aina kuin tilaisuus tuli. En ollut ainoa. Eräs hammaslääkäri joutui samaan tilanteeseen. Hänet tämä veijari lupasi sijoittaa kokelasajaksi Ilomantsin korpeen. Ja sieltähän hammaslääkäri itsensä löysi. Myöhemmin minulle selvisi, että tämä kaveri oli erään puolueen piirin puheenjohtaja, mutta kuoli nuorena ennen valtakunnallisia saavutuksia.

RUK:ssa suunniteltiin silloin upseereille saunatupaa Virolahden Ravijoelle. Paikka oli valmiiksi katsottu ja niin sitten eräänä aamuna huoltopäällikkö, arvoltaan majuri, tuli komppaniaan hakemaan geoteknikkoa ja arkkitehtiä. Arkkitehtiä ei löytynyt, mutta erään kaverin sisko oli. Minä sitten aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä sain tehtäväkseni maaperätutkimukset. Huoltopäällikön Datsunilla sitten lähdettiin kohti Virojokea välineenä lapio ja rautakanki. Matkalla sitten selvisi, miksi syömämme perunat olivat aina huonoja. Huoltopäällikkö kertoi, että aina pitää syöttää se pilaantumassa oleva laari. Jos saisi heittää yhden laarin pois, niin silloin olisi aina tarjolla kunnollista perunaa. Rakennuspaikalle kahlasimme syvässä lumessa pari sataa metriä lammen yli. Paikka oli jyrkän kallion juurella. Ihmettelin, mistä tänne järjestetään kulku? Köysitikkailla vai? Ei ollut meidän murheita. Minä sitten kuljin pitkin rantoja rautakanki kädessä ja totesin, että kalliohan siellä kilahtaa, joten kantava pohja on rakentaa. Kaverin sisko sitten teki vielä kevään aikana karkeat piirustuksetkin rantasaunalle annettujen ohjeiden mukaan. Hirret oli jo valmiina jostakin puretusta tallista. En tiedä, rakennettiinko sitä rantasaunaa koskaan.

Huhtikuu vietettiin Korialla Pioneerikoulussa ja erikoistuttiin linnoitusupseeriksi. Toukokuun alkupuolella sain komennuksen Kadettikouluun ja sieltä TVH:n sotilastoimistoon. Kadettikoulussa meille oli varattu majoitus ja joka torstainen liikuntailtapäivä. Eipä sitä majoitusta kovin usein käytetty. Helsinkiläiset asuivat kotonaan. Eikä liikuntailtapäiväkään oikein kiinnostanut. Taisin minäkin viettää useamman torstain Bio Rea:n nonstopissa katsomassa villinlännen leffoja. Kuuhun laskeutumisen aikana meitä oli kuitenkin oleskelutila täynnä katsomassa lähetystä.

Sotilastoimistossa sain tehtäväkseni tehdä kirjallisuusselvityksen tiepenkereiden räjäyttämisestä. Löysin hyvä saksalaisen prujun ja niinpä sitten vaativin tehtävä oli ajoittaa työ niin, ettei se valmistunut liian nopeasti. Se siitä jäi mieleen, että rekoilla pitää räjähdysaineita kuljettaa, jotta saa edes jonkinlaisen estevaikutuksen aikaan. Toinen uusi asia oli löydös menetelmästä, jossa porataan putki tienrungon läpi tarvitsematta rikkoa tien pintaa. Se löytyi ihan suomalaisesta ammattilehdestä. Sotilastoimistoajalta sain työtodistuksenkin. Sen sanamuotoa piti myöhemmin tarkentaa, kun kävi ilmi, että ammatissa toimimisen aika vaikutti palkankorotuksiin. Sillä tarkennuksella sitten myöhemmin sain palkankorotukset aina kolme kuukautta aikaisemmin.

Sotilastoimisto oli silloin Kellarikrouvin talossa samoissa tiloissa atk- ja laskentayksikön kanssa. Oli siinä joku itänaapurin omistama terästuontifirmakin, jota kovasti ihmettelin. Majurimme kehotti säilyttämään paperit aina lukitussa tilassa. Huoneesta poistuttaessa ei edes lyijykynää saanut jättää pöydälle. Hän myös valvoi sitä. Ruokailu meillä oli järjestetty pääesikunnan vastavalmistuneeseen uuteen ruokalaan. Sisäpihalla oli Eromangan myymälä, josta sai erinomaisia kuumia lihapiirakoita. Leipomo lienee edelleen siellä ja tuotteita myydään torillakin. Pääesikunnassa esittelimme myös kesän työn tulokset. Paikalla oli lähes koko pioneeriosasto ja muutama eversti muiltakin osastoilta.

Sotilastoimistosta oli lyhyt matka käydä juttelemassa Kaisu Valkaman kanssa pysyvän työpaikan saamisesta, josta kerroinkin muistelujen ensimmäisissä osioissa.

Asevelvollisuus päättyi kotiuttamiseen Kadettikoulusta. Meille tarjottiin hyvät kahvit ja itse pääsin koulun johtajan ja parin kenraalin kanssa samaan pöytään. Liekö taas ollut kyse aakkosjärjestyksestä? Sitten vaihdettiin siviilit päälle ja Tilkkaan. Olin varannut viimeiseksi päiväksi silmälääkärin. Tarkoitus oli saada puolustusvoimat maksamaan vielä yhdet silmälasit. Yhdet se oli maksanut jo Haminassa, kun rynnärin piippu meni yöharjoituksissa linssistä läpi. Silmäluomet olivat kuitenkin niin nopeat, että yhtään sirua ei mennyt silmään asti. Tilkasta sain määräyksen ja sitten nopeasti Instruun ennen sulkemista, koska seuraavana päivänä en enää ollut palveluksessa.

HJB / 03.02.2011