HJB / 9.6.2013
HS 8.6.2013 kertoi laskentakapasiteetin kasvusta, joka
kaksinkertaistuu aina kahden vuoden välein. Se innosti minutkin muistelemaan,
laskemiseni historiaa. Meillä kotona oli laskukoneita jo varmaan 1930-luvulla. Minullakin
oli TKK:n aikana käytössä 1930-luvun Original Ordner, jonka valmistusnumero oli
alle 10000. Malli oli ns. piikkisika. Se oli kotoa saatu. Minua kiinnosti
laskukoneen veivit varmaan heti kun pystyin nousemaan tuolille. Oli mukava
pyörittää, kun kuului raksuttava ääni.
Ensimmäiset muistoni on mekaanisista veivattavista
laskukoneista. Niissä oli monta veiviä ja näppäimistökin noin 30 cm x 30 cm eli
vähän sama periaate kuin piikkisiassa, mutta nyt vain painettiin näppäin alas
tai nostettiin ylös. Näiden koneiden vaikutuksesta opin laskemaan noin
5-vuotiaana yhteen- ja vähennyslaskua. Tästä varmaan johtuu, että logiikkani
mukaan saavutettu etumatka on helpompi pitää kuin ottaa edellä menijät kiinni.
Sähköllä toimivat laskukoneet tulivat kotiini 1950-luvun
alussa. Myös niitä oli kiva painella. Erityisen kivoja olivat jakolaskut,
joissa iso luku jaettiin yhdellä. Silloin kone saattoi raksuttaa jopa kymmenen
minuuttia parilla napin painalluksella. Kiellettyähän puuha oli, mutta eipä
sitä valvovaa silmää aina ollut. Ennen 1950-luvun puoliväliä meillä taisi olla
jokin amerikkalainen kone (Monroe?), jossa oli myös muistia. Eihän se muisti
kaksista ollut, mutta taisi olla jotain välisummia tai vastaavaa.
Lukioaikana tuli tutuksi laskutikku. Minulla oli omana jokin
pieni kahden kymmenen sentin tikku (Stadler?). Se on vieläkin tallessa ja
toimivana auton hansikaslokerossa. Sillä voi helposti tankatessa laskea keskikulutuksen.
TKK:ssa piti hankkia parempi laskutikku ja se olikin sitten Sun Hemmi. Piikkisikoja
käytettiin ahkerasti erityisesti geodesian harjoituksissa. Tosin olihan minulla
kämpillä se oma Orginal Ordner.
Aloittaessani 1967 tiestössä sain käyttööni edelleen piikkisian.
Pöydän toisella puolella oli tstoins. OK ja hänellä oli tietenkin pieni
sähköllä toimiva Facit, jonka minä taisin periä, kun hän sai isomman uuden
Facitin. Tosin se oli niin painava, että pöydät piti vetää erilleen, koska kone
heilutti pyöriessään ja suuntaa vaihtaessaan pöytää. Näillä sitä tuli tehtyä
paljon edullisuusvertailuja. Ns. taskulaskimet tulivat käyttöön 1970-luvun
alussa. Palkkaluokan mukaanhan niitä sai käyttöönsä.
Muistan itse halunneeni myös sellaisen, koska laskin paljon.
En saanut. Perusteluna oli että ei ollut rahaa sitä 200 markkaa, jonka kone
olisi maksanut. Viikkoa myöhemmin minun Facit-koneeni haettiin ennalta
ilmoittamatta huoltoon. Siitä se lähti kesken laskutoimituksen. Huollosta tuli
aikanaan lasku 400 mk. Koneethan huollettiin kerran vuodessa. En malttanut olla
tekemättä edullisuusvertailua ja lähetin sen koneosastolle. Tulihan sieltä
vastauskin. Huoltorahat ja hankintarahat olivat eri momentilla. Siksi oli varaa
huollattaa, mutta ei ostaa edullisempia.
Saihan minäkin sen taskulaskimen (Texas Instruments) sitten joskus
vuoden1975 tienoilla. Tosin se varastettiin heti ensimmäisenä vuonna työpöydältäni.
Rikosilmoituksen kävin tekemässä senaatintorin varrella, siinä komisario Palmun
päämajassa. Se oli tarpeen, jotta kone saatiin poistettua kirjanpidosta. Varasta
ei koskaan saatu kiinni. Epäiltiin, että eräässä toimistossamme oli silloin
pitkäkyntinen, mutta kun ei ollut näyttöä. Hän oli kuitenkin ollut kerroksessamme
jossakin kokouksessa ko päivänä. Sainhan minä sitten uudenkin koneen. Organisaatio
uudistuksen jälkeen kavereille ilmestyi jo ohjelmoitavia ja grafiikkaa tekeviä
taskulaskimia. Muutenkin tilanne vapautui, kun saimme budjettia uudistettua.
Ensin saimme kunnossapidon rahat siirtomäärärahoiksi ja taisi
kalustorahoistakin alamomentit vähetä. Myöhemmin saimme vielä hallinto- ja kunnossapitorahat
yhdistettyä toimintamäärärahoiksi. Sehän vapautti TVH:n normaalin viraston ongelmista.
Yleensä valtion viraston rahoista lähes 90 % on palkkarahoja. Siinä sitä sitten
katsotaan tarkkaan, onko varaa ostaa uusia lyijykyniä.
HJB / 9.6.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti