maanantaina, kesäkuuta 17, 2013

HJB MUISTELEE 70 / TIETOKONEISTA 3



HJB /10.6.2013



Pasilaan muutettaessa taidettiin Tekosta luopua. Muistini mukaan sinne oli rakennettu jo valmiiksi Nokian Toimi-järjestelmä. Siihen sisältyi myös taulukkolaskentaa, joten saimme kaikki siirrettyä siihen. Toimi oli päätetyöskentelyyn perustuva eli itse kone oli Tk:n tiloissa ja meillä vain toimistohenkilöillä päätteet. Tosin, kun olimme päässeet jo mikron makuun, niin emme siitä kokonaan luopuneet. Muistaakseni saimme Davan, joka oli sijoitettu pyörillä varustetulle pöydälle ja sitä sitten siirrettiin huoneesta toiseen. Kone vaan ei kestänyt kynnysten ylitystä, joten se oli kohtuullisen lyhyt ikäinen. Olihan niitä riitojakin koneen käytöstä. Oli sovittu aikatauluja, mutta kun tuli joku kiireellinen työ, niin aikatauluja piti muuttaa. Aina se ei onnistunut ja sitten vähän huudettiin.



TOIMI opetti myös sen, että on tärkeää tallentaa tiedot riittävän usein. Lisäksi sähkön saanti on turvattava. Meillä kävi niin, että vähän ennen ruokatuntia eräs pöytävalaisin irtosi pidikkeistään ja pudotessa hajosi niin, että aiheutti oikosulun ja sulakkeen palamisen. Siinä katosi kolmen neljän henkilön aamupäivän työt avaruuteen. Tilasimme välittömästi Atk-laitteille erillisen sähköverkon eli ne olivat oman sulakkeensa takana. TOIMI aiheutti muutenkin samanlaisia ongelmia. Ohjelman jossakin jumittuessa, se oli buutattava ja aluksi siitä ei ilmoitettu, joten buuttaus tuhosi muiden työt. TOIMI taisi olla käytössä vain taloustoimistossa ja Tk:ssa. Oppia ikä kaikki.



Meidän IBM:n kirjoittimet olivat jo iäkkäitä ja niin alkoi keskustelu niiden uusimisesta. Uusi kone maksoi noin 15000 mk. Mikron hinta oli noin 40000 mk. Minä herätin pahennusta asettumalla poikkiteloin uusien koneiden hankinnalle. Kysyin mitä järkeä on nyt hankkia uusia kirjoituskoneita, kun jokaisella on viiden vuoden sisällä pöydällään mikro? JH antoi minulle oikein isän kädestä palautetta. Ei niitä koneita kuitenkaan enää hankittu. Yksi kone hajosi ja sen tilalle hankittiin vain 3000 mk maksava A4 tekstiä kirjoittava kone. Olihan se huono, mutta kyllä sillä LOR pärjäsi muutaman vuoden.



TVH:ssa oli suuri tietojen käsittelyn miettiminen noin vuonna 1982 ja sitä veti IBM:n konsultit. Tarkoitus oli hankkia omat isot keskustietokoneet. Konsultit vetivät läpi noin puoli vuotta kestävän prosessin, jossa mietittiin kaikki tiedot, mistä ne tulevat, miten niitä prosessoidaan ja mihin ne menevät. Syntyi mappikaupalla IPO (in put - prosess - out put) kaavioita. Itse en ollut tuossa työssä mukana, mutta seurasin läheltä. Ehkä jotain toimitin omien töitteni osalta. IBM:n konsulttien tarkoitus oli myydä omat tuotteensa. He vetivät kehittämisprosessin tietojeni mukaan maksutta.



Jälkiseurauksen alkoi myös sitten OTJ:n eli ohjelmoinnin tietojärjestelmän kehittäminen. Itse en suostunut vetäjäksi, koska oli hoidettava kaikki määräaikaishommatkin. Niinpä MOT siirtyi U-piiristä projektin vetäjäksi. Konsulttia haettiin ensin Nokia Data:sta. Heillä oli juuri kehitetty menetelmä Nestor, jonka piti sopia meille. Kyse oli minusta tavoitejohtamisprosessista, jota meillä oli jo muutaman vuoden käytetty. Päätettiin yrittää Nokian kanssa. Ensimmäiseen kokoukseen tuli kuitenkin Nokialta henkilö, joka oli vasta aloittanut, eikä tiennyt Nestorista tai tavoitejohtamisesta juuri mitään. Tunnin keskustelun jälkeen totesimme, että tämä oli nyt tässä.



Palkkasimme Kari Saaren-Seppälän konsultiksi. Hän veti prosessin kehittämäänsä seinätaulutekniikkaa käyttäen. Saaren-Seppälän tuntipalkka oli kova. Niinpä kuului myös kritiikkiä hänen palkkaamisestaan. Muistan ensimmäisen tapaamisen, kun lähdimme syömään. Hän kysyi maksaako talo, vai pitääkö maksaa itse? Itsehän se oli maksettava. Ei ollut valtiolla silloin tapana tarjota edes kahvia. Kari meni käytävässä olevan takkinsa luokse ja työnsi kätensä poplarin sivutaskuun. Pois vetäessä siinä oli iso tukku satasia. Sanoin välittömästi, että tuo ei täällä käy. Meillä liikkuu käytävissä myös varkaita.



TVH:n keskustietokoneen hankita eteni ja jäljellä taisi olla kolme vaihtoehtoa (IBM, DPS ja HP). Pääjohtaja oli kutsunut VM:n ylimmän johdon vierailulle Pasilaan. Illalla tuli Teemu Hiltunen, Juhani Korpela, Eino Keinänen ja pari muuta. Tarkoitus oli keskustella myös tiestön tilasta ja rahoituksesta, joten minäkin pääsin mukaan. Kollegion huoneesta aloitettiin ja sitten siirryttiin saunaosastolle. Siellä uima-altaalla Hiltunen kysyi EVK:lta, että eikö teillä ole tietokonehankinta ajankohtainen. EVK totesi, että valinta tehdään em. kolmen kesken. Hiltunen kysyi, että eikö DPS ole Nokian toimittama? EVK totesi näin olevan. Hiltunen jatkoi, että mitä teillä nyt sitten enää on miettimistä? DPS-6 sitä sitten hankittiin.



MOTin mieleen tämä ei ollut. HP:llä oli juuri valmistunut jokin tietokantapohjainen käyttöjärjestelmä, johon OTJ:n olisi saanut helposti istutettua. Niinpä JP sitten aloitti OTJ:n teon Cobol-kielellä tälle hankitulle DPS:lle. JP väänsi varmaan puoli vuotta ennen kuin ohjelma toimi. Lisäksi hän ilmoitti, että myöhemmät lisäykset voivat kaataa koko ohjelmiston. MOT ja JP ottivat yhteen niin rajusti, että tarvittiin sovittelijaa. U-piiri kieltäytyi käyttämästä koko OTJ:tä. Minä yritin, EVK yritti, mutta tulosta syntyi vasta, kun pääjohtaja kutsui molemmat luokseen. Silti minä sain käydä rauhoittelemassa vielä moneen kertaan molempia. Oikeastaan tilanne ei ollut heidän vikansa. MOT ei saanut sitä tietokantaohjelmaa ja JP:n oli pakko vääntää Cobolilla. Molemmat olivat katkeria. JP taisi jopa lähteä talosta sen vuoksi.



HJB / 17.6.2013

Ei kommentteja: