perjantaina, joulukuuta 09, 2016

Autojen käyttövoimasta.


Meitä on kahdeksan entistä työtoveria, joilla on käyttövoimaltaan ainakin neljänlaisia autoja eli täyssähkö, hybridi, kaasu ja bensiini. Tuosta syntyi idea vertailla, mitä hyviä ja huonoja puolia autoissa on. Ensimmäinen havainto oli, että pääasiassa nuo hyvät ja huonot puolet johtuivat autojen iästä eikä käyttövoimasta. Mutta toki niitä erojakin löytyi.

Sähköä käyttävissä on hyvänä puolena erityisesti se, että käyttökustannukset alenee. Kilowattitunnilla ajaa noin 5 km. Sähkö on edullista. Tuosta saa laskutavasta riippuen 1-2 senttiä/km. Bensiinillä hinta on noin 12 senttiä eli lähes 10 kertainen, hybridillä ja kaasulla noin puolet bensiinistä. Tuossa sähkön hinnassa ei ole lautausjärjeslmän hintaa mukana. ”Baarin tolpalta” ladattuna sähkön hinta voi tuplaantua? Latausnopeus on myös vielä hitaahko.

”Tankkauksessa” on myös eroja, ainakin toistaiseksi. Täyssähkön latauspaikkoja joutuu suunnittelemaan ja ehkä myös hitauden vuoksi odottelemaan. Noissa muissa on bensiini ainakin varalla. Kaasun lataamispaikkoja on lähinnä etelä-Suomessa ja niitäkin joutuu suunnittelmaan.

Sähkömoottori ja akut opettavat ennakoivaan ja turvallisempaan ajotapaan, sillä moottorijarrutus johtaa akkujen lautautumiseen ja energia kertyy siten talteen. Se säästää myös jarrupaloja. Tosin sähkömoottorista löytyy vastapainoksi usein myös tehoja ja kiihtyvyyttä, joita taidetaan edelleen arvostaa.

Täyssähköautoissa on kai yleensä ohjaava tietokone ja se on kytketty nettiin, joten auton käyttöjärjestelmä päivittyy jatkuvasti ja on siten ajantasalla kaikkine uusine ominaisuuksineen. Myös kartat, työmaat, ruuhkat ja muut liikennetilanteet päivittyvät ja ovat näytön kautta kuljettajan käyettävissä. Eli kaikki ne asiat, joita vain on tietokoneella ja netissä ja joista on hyötyä. Ohjelmiahan syntyy. Nuo netistä löytyvät tiedot mahdollistavat sitten kaikenlaista informaatiota, kuten edullisimman reitin, perille saapumisajan laskemisen parin minuutin tarkkuudella myös ruuhka-aikana jne.. Mutta nämä asiat ovat tietokoneesta ja nettiyhteydestä kiinni ei käyttövoimasta. Eli varmaan tulossa muihinkin autoihin, mutta hintaa nostaen. Nettiyhteyskin maksaa pari kymppiä kuukaudessa ainakin kotikoneella.

Sähkömoottoria on helpompi hallita tietokoneella. Se reagoi nopeammin ja mahdollistaa paremmin automaattisen ajamisen eli voi noudattaa paremmin esim. turvallista etäisyyttä edelläajavaan ja muita vastaavia ominaisuuksia. Hybridi auto siirtyy myös sähkömoottorilla toimivaksi heti, kun nostaa jalan kaasulta. Sähkömoottori on myös käyttöääneltään hiljaisempi. Hybridillä pääsee omasta pihasta pois ilman pakokaasuja. Latauspistoke tekee hybridistä ”täyssähköauton”, jos vain akkukapasitettii rittää.
Kaasu on myös noin puolet halvempaa kuin bensiini. Tosin kaasun saatavuus on rajoitettu, joten autossa on myös automaattinen bensiinin käytön mahdollisuus. Kaasulla voi ajaa normaalit matkat Etelä-Suomessa. Onhan toimintamatka noin 400 km ja siihen 300 bensiinillä lisää.

Sähköautoja myydään vielä vähän ja hinta on siksi aika korkea. Valmistusmäärien kasvaessa hintakin varmaan alenee. Samoin muutkin ominaisuudet kuten esim akut ja niiden myötä latausvälit. Akkujen uusiminen on varmaan myös aika kallista. Mutta tosiasia lienee tulevaisuudessakin, että mitä enemmän ominaisuuksia sitä kalliimpi hinta. Eli vähän ajavan ei kannata kovin varusteltua autoa hankkia. Pääomakustannukset nousevat silloin kohtuuttomiksi. Itse ajan vähän (1 €/km) ja kiinteät kulut ovat noin 75 %, juoksevat vain 25 % ja niissäkin iso osa huoltoa, joka on kahden vuoden välein.

Tuo tietokone ja nettiyhteys tuo mukanaan myös ongelmia. Etenkin, jos tietoturva ei ole kunnossa. Hakkerointimahdollisuuksista pelotellaan. Applen tietokoneita ei juurikaan hakkeroida ainakaan vielä, joten ehkä ongelma on ratkaistavissa, mutta varmaan vaatii käyttäjältä huolellisuutta. Toisaalta voi tietysti miettiä, jos valmistaja pääsee muuttamaan auton ominaisuuksia, niin kuka siellä on tietokoneella?
Esim. Win 10 tallentui lupaa kysymättä automaattisesti tietokoneelle ja sitten olikin joidenkin ohjelmien kanssa vaikeuksia. Päivitys pari päivää sitten katkaisi kaikki nettiyhteydet. Samat ongelmat voi olla autoissakin?

Yhteenveto Heikki Block

Ei kommentteja: