keskiviikkona, joulukuuta 11, 2013

Tapaaminen nro 81 / 10.12.2013



Paikka: Ravintola Central, vastuuhenkilö TeuP
Aika: 10.12.2013 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, LAM ja HJB

Ensimmäiset flunssat on todettu ja osittain kai jo podettukin? Piikkien otosta ei ollut puhetta, mutta eiköhän vielä tällä viikolla. Netistä löytyy sopivat ajat.

Ravintola Central on netin mukaan perustettu jo 1896. Omat muistikuvani ovat 1950-luvulta ja vuodelta 1962. Silloin ravintola sijaitsi minusta Aleksin ja Keskuskadun kulmassa, mutta JPOS:n mukaan Skohan talossa (nykyisin paikalla Makkaratalo) Keskuskadun ja Kaivokadun kulmassa. Pitäisi löytää dokumentti. Muuten en anna periksi. Ruoka oli maukasta kuten 50 vuotta sitten.

Maksapihvit olivat kuulemma hyviä. Muistelimme maksan olleen aikoinaan hyvin suosittua ruokaa. Maksalaatikko taitaa olla vieläkin. Broilerinmaksa oli 1970-luvulla halpaa ja maukasta syötävää. Sitä myytiin pakasteena. Nykyisin ei ole juuri näkynyt. Taitaa maksa olla jo osittain rajoitettua syömistä. Mutta onhan niitä muitakin. Valitetaan, että kotimainen kala on kallista eikä käy kaupaksi. Eihän tuo kovin suuri ihme ole, kun lehdissä kirjoitellaan niiden sisältävän raskasmetalleja ja muita vahingollisia aineita, jota rajoittavat syömisen kerran viikkoon tai harvemmin. Pitäisi varmaan pitää rekisteriä syömisistään?

Itsenäisyyspäivän juhlat on vietetty. Tampereen vastaanotolla oli nuorta väkeä. Vain alussa saapui muutama keski-ikäinen. Tämä tuli mieleen siitä, että matkalla junassa se sitten tapahtui. Minulle annettiin ensimmäisen kerran istumapaikka. Antaja oli noin n. 50-vuotias mies. Ensin luulin hänen poistuvan junasta, mutta siihen viereen hän jäi seisomaan. Olin antaa paikan takaisin.

Rautatieasemalla sai taas kävellä Kaisaniemestä keskustaan. Raitiovaunua odotellessa katselin, että julkisivuremonteissa käytetään nykyisin tyylikkäitä peitteitä. Aseman kulmat oli väitetty aseman muotoon sopivaksi. Samoin näytti olevan OP:n talossa Mikonkadun kulmassa. Oli maalattu ikkunat ja fasadit oikeille korkeuksille. Sopii hyvin kaupunkikuvaan. Makkarassa oli upea led-verkko, joka varmaan näyttää pimeällä vielä paremmalta. Myös Stockan valaistus näytti onnistuneelta, erityisesti Wulfin kulman, jossa ikkunoita kiersi led-ketju.

Aluksi muistelimme nuoruuden juttuja, joista kuitenkin sain kiellon kirjoittaa mitään. Nuoruuden tuttavista oli aika moni sortunut alkoholismiin. Samalla tuli muisteltua, johtiko TVH:n hoitoonohjausmalli kenenkään kohdalla hyvään tulokseen. Silloin aikoinaanhan todettiin, että hoitoonohjausmalli oli unohtunut Kellarikrouviin.

Muistelimme myös ketkä kaikki olivat Karjalasta ja erityisesti kannakselta kotoisin. Veikko Vennamon sijoitimme Elisenvaaraan ja Johannes Virolaisen Viipurin maalaiskuntaan. Siellä Kannaksella on kuulemma Putinin entisellä vaimolla komea hotelli. Joku kertoi myös Putinin omaisuuden olevan jo 40 miljardia euroa. On aika hyvin säästetty 1000 euron kuukausipalkasta.

Venäläisten ostamat kiinteistöt puhuttivat myös. Savonrannalla alkaa kuulemma olla jo kohta valtakieli? Huolta herättää erityisesti se, että Venäjän johtohenkilöt ovat useaan kertaan todenneet, että tulevat kaikin keinoin puolustamaan venäläisten oikeuksia ulkomailla. Mitä mahtaa tapahtua, jos joku ei saakaan haluamaansa rakennuslupaa? Toinen huoli tulee sitten näistä kiinteistöistä strategisten paikkojen naapurissa. Kolmas on rikollinen toiminta ja rahan pesu. Kiinteistöjä ostetaan suurilla suunnitelmilla ja sitten haetaan EU-tukea. Projektit vain eivät siitä etene. Kunnat taitaa olla myös höynäytettyjen joukossa? Tosin osaa näitä samoja temppuja ihan kotimaisetkin bisnesmiehet.

Autot levenevät ja pysäköintipaikat ja tallit jäävät pieniksi. Nykyisin suurin osa autojen peltivaurioista taitaa syntyä pysäköintialueilla? Meillä As.oy:n autopaikat ovat talojen välissä olevissa katoksissa. Kutakin autoa varten on varattu vain 2,5 metriä leveyttä. Muilla on kahden auton ”välys” sisäänpääsyä varten, mutta seinäpaikan haltijalla on vain omansa eli kun auto on nykyisin noin 1,80 metriä leveä, niin vapaata tilaa jää vain 35 cm. Siitä tilasta ei huonojalkainen isokokoinen sisään pääse. Pitäisi pysäköidä auto väärin päin. Kaikenlaisia keinoja on käytössä. Tulitikku ikkunatiivisteen väliin oikeaan kohtaan auttaa auton sijoittamista. Nykyisissä autoissa ei myöskään näy etupuskurin paikkaa, joten sen joutuu arvaamaan. Näppäriä tapoja on ripustaa tennispallo niin, että se osuu ikkunaan, kun auto on riittävän pitkällä tallissa. Vanhat muovikanisterit puskurin kohdalle seinänään auttaa myös.

Ikäihmisiä näyttää olevan kovin monen kuntoisia. Jotkut ovat keppikansaa jo viisikymppisinä ja toiset juoksevat maratonia vielä 100-vuotiaana. Hallitus on päättänyt vähentää laitospaikkoja. Logiikka on jäänyt ainakin minulle aukeamatta. On totta, että nykyiin ihmiset ovat parempikuntoisia, mutta eikö kuitenkin ole todennäköistä, että ne viimeiset pari vuotta ollaan tulevaisuudessakin huonokuntoisia ja laitospaikan tarpeessa? Eli vanhusten määrän kasvaessa myös huonokuntoisten määrä kasvaa, tosin viiveellä. Vai onko hallitus valmistelemassa eutanasia-lainsäädäntöä? Silloinhan laitospaikkoja ei tarvita ja säästöä syntyy?

Apteekkioikeudet puhuttivat myös. Nykyisin keskeisten apteekkien oikeuksiaan saaminen on kuin lottovoitto. Ei kuulemma tarvitse muuta tehdä kuin laskea rahoja. Apteekeilla on käytössä muuten jonkinlainen tasausjärjestelmä, jolla maaseudun hiljaisemmatkin apteekit saadaan pysymään pystyssä.

Aikataulun venyttämisestä oli myös puhetta. Komitean jäsenet saavat lisäkorvauksen, jos kokous on vähemmän sopivana aikana. Niinpä ne aina alkavat tai päättyvän niin, että 5 minuuttia osuu tälle ajalle, jolloin korvaus maksetaan. Taitaa nämä vaikutukset ulottua myös valtuustojen toimintaan. Joskus kuulee puhuttavan, että jokaiseen kokoukseen osallistuu sekä varsinainen että varavaltuutettu, jolloin molemmat saavat kokouspalkkion. Varavaltuutetut kuuluvat olevan aika ahkeria. Kyllä niitä jotkut osasivat venyttää virkamatkojakin, jotta sai täyden päivärahan. Muistan itse saaneeni yhden matkalaskun bumerangina, kun matka aika jäi 5 minuuttia alle rajan. Sitä eivät käsittelijät ymmärtäneet, että näinkin voi käydä. Vakuuttelu siitä, että ajat ovat oikein, johti sitten kuitenkin laskun hyväksymiseen.

Maanalainen rakentaminen on nykyisin aika yleistä. Mutta jos ostaa tontin, niin kuinka alas tai ylös oikeus ulottuu? Aikoinaan TVH:ssa keskusteltiin asiasta paljonkin, kun Karhulassa suunniteltiin rakentamista moottoritiekanjonin päälle. Muistan olleeni paikalla, kun V Hakola otti kannan, että tieoikeus ulottuu taivaaseen ja ilman lupaa ei saa yläpuolelle rakentaa. Hänen mielestään lupia ei myöskään pidä antaa, koska niistä syntyy myöhemmin ennalta arvaamattomia seurausvaikutuksia. Nythän on rakennettu jo ainakin Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Tavallaan on annettu luvat jo aikaisemmin taukopaikoille Tähtinimessä ja Linnatuulessa, joissa kaupat ja kahvilat ovat moottoritien päällä. TeuP kertoi, että myös tien alle rakentaminen vaati aina luvan, esim. vesijohdot yms. TVL tulkitsi myös, että vaikka kaupunki rakensi ja omisti valtion tien ylittävän sillan, niin mainosten sijoittaminen siltaan vaati TVL:n luvan.

Pisa tutkimuskin johti keskusteluun. Oli kuulemma Kouluhallituksen pääjohtaja aikoinaan todennut, että vain 5 % tarvitsee matematiikkaa. Olimme erimieltä. Itse olen sitä mieltä, että matematiikka taitaa olla ainoa oppiaine, joka kehittää loogista ajattelua ja sitä tarvitaan kaikessa. Samoin omasta nuoruudesta muistelimme, että jos oli jossakin muita parempi, niin sai kehuja ja se yllytti pitämään yllä tuota osaamista. Eli kannustava palaute on myös aina tarpeen, oli aine mikä hyvänsä.

Seuraava tapaaminen on 15.1.2014 ja vastuuhenkilö on MLe. Toivottelimme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta ja kävelimme tuiskuavaan lumisateeseen.

HJB / 11.12.2013

Ei kommentteja: