Paikka:
Ravintola Lehtovaara, vastuuhenkilö LAM
Aika:
26.11.2013 klo 12.30
Läsnä:
JPOS, MLe, TeuP, MP, ToE, JN, LAM ja HJB
Lehtovaara
on Helsingin vanhimpia ravintoloita, netin mukaan nyt jo 96 vuotta, josta 73
vuotta Helsingissä. Ravintola aloitti toimintansa Viipurissa. Jotkut muistivat,
että Lehtovaarassa oli pitkään Viipurista tuodut hyvin painavat astiat. Meistä
useimmat olivat käyneet ravintolassa aikaisemminkin, minulla tosin ehti vierähtää
51 vuotta edellisestä käynnistä. Ravintola on ollut kalliin paikan maineessa. Eiväthän
ne hinnat ihan halpoja ole, mutta kohtuullisia 29 eurolla syö voileipäpöydän lämpimän
ruuan ja jälkiruuan. Lisäksi pöydillä on valkoiset liinat ja ruokaliinatkin
ovat perinteistä valkoista kangasta.
Ruokajuomaksi
aika moni otti Saimaan panimon tummaa Marsalkkaa. Saimaan panimohan toimii nykyisin entisessä
Karjala-oluen tiloissa. Vierailimme siellä noin vuonna 1965 MVR-kerhon maakuntamatkalla.
Portilla jo ryhmämme kokenein matkaaja totesi panimomestarille, että olemme vierailleet
kaikissa Münchenin pohjoispuolella sijaitsevissa panimoissa, joten emmeköhän
siirry nopeinta reittiä edustustiloihin. Aika nopeasti sinne siirryttiinkin.
Tarjoiluun oli varattu pari pulloa/hlö olutta. Ne loppuvat melko nopeasti.
Jotkut antoivat ymmärtää, että enemmänkin maistuisi. Panimomestari valitti,
että kun nuo Alkon tarkastajat ovat niin tarkkoja tuosta tarjoilusta. Tunnettu
persoona Susikustaa koputti lusikalla kahvikuppia ja nousi ylös ja lausui: ”Hyvät
herrat! Mikäli joukossamme on Alkon tarkastajia, pyydän ystävällisesti
poistumaan.” Saimme pari pulloa lisää. Kerroin tämän kerran Alkon
tarkastajille. Ei heitä juttu huvittanut lainkaan.
Samalla
tuli puhetta myös toisesta pienpanimosta eli Malmgårdista. Useat pienpanimot tekevät maukkaita oluita. Hovimestarimme
epäili, että pienpanimoissa panimomestarit ovat usein melkoisia
pellepelottomia, jotka kokeilemalla etsivät hyvät tavat. Malmgård on isoisäni ensimmäisiä
työpaikkoja 1922 eli vain 17-vuotiaana. Ohessa kuva todennäköisesti samoista tiloista,
jossa nyt valmistetaan olutta. Oli elintarviketyöläisillä tuolloin upeat työasut?
Isoäitini teki isänsä kuoleman jälkeen taksvärkkiä Malmgårdille. Olen itsekin
vieraillut noissa tiloissa 1940-luvun lopulla.
JN
oli ollut ”Konosen” hautajaisissa. Hän kertoi kuulumisia. Sanoi viimeisen
kirjan olleen todellinen ”testamentti” eli kirjoitettu viimeiseksi kirjaksi. Tämän
tietäen kirja saa erilaisen sisällön. Ikävien uutisten joukkoon kuului myös se,
että entinen pääjohtajamme Lasse Weckström oli kuollut. Muutamat olivat olleet
Lassen kanssa samalla vuosikurssilla. Lasse oli samalla Keski-Euroopan ekskursiolla
minun kanssa vuonna 1966. Olimme tuttuja myös Espalta sekä Lauttasaaresta,
jossa asuimme aikoinaan noin 300 metrin etäisyydellä. Muistan Lassen kertoneen,
miten he hiekkalaatikolla keskustelivat professorimme Helenelundin kanssa
optimaalisesta ”kakkuhiekasta”. Olivathan molemmat silloin geotekniikkoja. Toinen
juttu oli, että Lassella oli eteisessään aito 20 pennin pajatso. Nyt se on kuulema
tyttären eteisessä.
Matti
Raninia muistelimme myös. Hän asui aikoinaan JPOS:n seinänaapurina. Minulle
hänen sukunsa oli tuttu, koska eno oli syntymäkuntani kirkkoherra ja
perhetuttu. Matin isä oli ollut Kotkassa teatterinjohtaja sodan aikana. Hän oli
kai ollut myös koulussa opettajana, koska oli etsinyt vapaaehtoisia
vartiointitehtäviin. Pojat olivat kuulemma vartioineet saksalaisten tutkaa,
joka sijaitsi jossakin saarilla. Tutka oli silloin yksi sodan suurimpia
salaisuuksia.
Me
olimme eläneet aikaa, jolloin palkka maksettiin paperipussissa käteen. TFIF:n
taloa rakennettaessa olivat perjantaina monet vaimot ilmestyneet työmaalle ja
seisseet miehensä vieressä pusseja jaettaessa. Pussit vaihtoivat nopeasti
haltijaa maksun jälkeen. Olipa jotkut maanantaiaamuna valitellut, että miksi he
eivät olleet saaneet perjantaina palkkapussia. Itse muistan olleeni jakelijana
vuonna 1966. Vastaava mestari toi pussit jo aamulla minulle, mutta antoi
ukaasin, että ennen iltapäivä kahvia ei niitä saa jakaa. Pitihän minun se
kokeilla ja niin yhdelle annoin jo ruokatunnilla. Oli kaveri iltapäivällä
nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta, joka sekin oli tuohon aikaan
vielä oikeus, jota ei ollut kaikilla. Myöhemmin oli muistaakseni pankkilakko,
jolloin palkat eivät siirtyneet tilille. Meillä TVH:ssa tilanne ratkaistiin
niin, että rahat sai käydä nostamassa alakerran postipankista. Muistan
useammankin herran tokaisseen, että vihdoinkin on rahaa, josta vaimo ei tiedä
mitään. Mustion työmaalla mestari jakoi palkan jopa parille sadalle miehelle.
Työmaahan oli työttömyystyömaa, jolla oli asuntoalueella omat poliisit ja
putkat. Mestarilla oli sihteeri mukana jakamassa palkkoja. Mestari istui kuulema
vieressä ase sylissä.
Virka-aseista
tuli muutenkin juttua. Tarkastuksessa oli yksi tarkastaja, jolla oli virka-ase
vielä eläkkeelle jäädessä 2000-luvun alussa. Tosin syy oli se, että muuten ei
olisi pistoolille saanut aseenkantolupaa. Ase oli oma, mutta erityisesti
virkakäyttöön. Aikoinaan maanlunastustoimitukset olivat tiukkoja paikkoja. On
tainnut useampikin toimitusinsinööri saada puukosta? 1960-luvun lopulla TVH:n
toimitusinsinööri kertoi, että erityisesti Pohjanmaalla hän asettaa pistoolin
pöydälle näkyvään paikkaan, jotta kokous sujuisi rauhallisesti.
Lunastukset
hoidettiin aikanaan vasta kauan tien rakentamisen jälkeen. Maansa menettänyt
saattoi saada rahat vasta 20 vuotta myöhemmin. Kyllä siinä pitkäpinnaisenkin
tapahtuu kiristymistä. Muistan joskus lukeneeni Iltasanomista, että joku oli
saanut valtiolta 3 markkaa ja ihmetelleensä mistä syystä. Oli kuulemma korvaus
valtatie kolmen aiheuttamasta melusta hänen nyt omistamalleen tontille. Tie oli
tosin rakennettu jo noin 20 vuotta aikaisemmin ja hän oli hankkinut tontin
vasta muutama vuosi ennen korvausta. Oli iso asia, kun joskus aikanaan siirryttiin
siihen, että pyrittiin vapaaehtoisiin kauppoihin jo ennen työn aloittamista. Emme
muistaneet kenen päätöksestä näin tehtiin. Ehdottajia oli varmaan useita. Taidettiin
myös maksaa jokin niukka ennakko, jos ei vapaaehtoiseen kauppaan päästy. Loput
maksettiin vasta lunastustoimituksen jälkeen.
On
muuten myös tärkeää, lunastetaanko alue tiealueeksi vai ostetaanko se tonttina.
Jos kyseessä on tontti, jota ei kokonaisuudessaan merkitä tiealueeksi, niin
syntyy myöhemmin ongelmia. Jokaisesta tontista on tehtävä vuosittain
veroilmoitus? Muistan Vaasalaisten valittaneen, että heiltä menee parilta
henkilöltä pari kuukautta, kun he laativat veroilmoituksia. Niitä sitten isolla
pakettiautolla kuskattiin verovirastoon. Aikoinaan lunastettiin valtava lukumäärä
soranottoalueita, koska hevosilla ei soraa kovin pitkälle kannattanut kuljettaa.
Näistä alueista tuli 2000-luvun alussa ongelma, kun kaikki omistukset piti
viedä kiinteistörekisteriin. Edullisinta olisi ollut, jos alueet olisivat vähin
puhein luovutettu ympäröivän kiinteistön omistajalle, joka oli myös entinen omistaja.
Mutta eihän valtion omaisuutta niin vain jaella. Mitenkä lie ratkaistu?
Poliisin
vinkkimiehistä käytiin myös keskustelua. Joku oli jo sanonut, että heidän
henkensä on nyt käydyn keskustelun jälkeen heikoilla. Lehdissä on jo ollut pari
tapausta, jossa joku on päässyt hengestään. Tekstissä on ollut, ettei uhrilla
ole ollut mainittavaa rikostaustaa. Liekö ollut vinkkimies? Onko suomessa ollut
yhtään rekisteriä, joka ei olisi vuotanut? Samalla voisi heittää Guggenheimista,
että onko Suomessa ollut yhtään merkittävää kulttuurilaitosta, joka olisi tullut
toimeen ilman veronmaksajien varoja?
Vinkkimiehistä
tuli mieleen se, että lähtiessään Vietnamista jenkit unohtivat vinkkimiesten
rekisterin sinne ja niin oli voittajilla helppoa noutaa heidät kuulusteluun. Vinkkimiehistä
voisi tehdä samanlaisen päätöksen kuin ohjelmien vastaavista toimittajista.
Kerran viikossa olisi lehdissä tiedote, että poliisilain mukainen vinkkimiesten
luettelo on virka-aikana nähtävissä Suojelupoliisin tiloissa Ratakatu 12.
TV-ohjelmia
myös arvosteltiin. Erityisesti kehuttiin tanskalasta Lerkevej-ohjelmaa, joka
nähdään kanavalla Fem maanantaisin kello 20 ja uusintana lauantaina kello 17.10
nimellä Naapureita ja salaisuuksia. Ohjelma on välillä ihan vakava ja sitten
yhtäkkiä siirrytään mielettömään farssiin. Areenalla on vielä 5 jaksoa katsottavissa,
joista ensimmäinen poistuu tänään keskiviikkona. Eli pikaisesti katsomaan.
Seuraava
tapaaminen sovittiin 10.12.2013 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä TeuP.
HJB
/ 27.11.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti