keskiviikkona, lokakuuta 23, 2013

Tapaaminen nro 79 / 22.10.2013



Paikka: Ravintola Sogno, vastuuhenkilö JPOS

Aika: 22.10.2013 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, ToE, JN, LAM ja HJB



Ravintola Sogno on italialaistyyppinen ravintola, joka on entisissä Motin tiloissa. Taso on myös vaihtunut.



Entinen tiestöläinen LAM (vai muistimmeko kaikki väärin?) on jäänyt eläkkeelle ja hänet kutsuttiin mukaan seuraamme keskustelemaan mukavia. Tosin hänellä menee vielä muutama kuukausi huoneen tyhjentämiseen.



Ensimmäinen aiheemme tosin ei ollut mukava. Viime kerralla kehuimme uutta Konosta. Ikäväksemme kuulimme melko pian tapaamisemme jälkeen, että kirjailija oli poistunut. Hän oli useamman tuttu ja muillekin tutuntuttu. Hänen kirjoissaan oli monta tuntemaamme henkilöä. Meillä oli monta hänen kirjaansa mukana tapaamisessa.



Saimaannorpan tuleva talvi voi olla normaalia tiukempi, sillä kalastajamme on nostanut kesän mittaan saalista niin, että Savonlinnan torilla epäiltiin kalanhinnan laskeneen. Näytöiksi kuvia.






Suomalaisesta tavasta rakentaa on keskusteltu paljon, mekin ja nyt taas. Osaamisesta asia ei ole kiinni. Kyse on huolimattomuudesta tai jopa tahallisuudesta. Tarinat kertovat asunnoista, joista on jätetty eristeet kokonaan pois. Olipa eräästä tällaisesta seinästä löytynyt lappu. jossa luki, että ”porvarit palelkoot”. Oman pesän likaamisestahan siinä on kysymys. Eräässä asunnossa on jo kolmannet kuivaustoimenpiteet käynnissä, kun ullakkorakentamisen yhteydessä ei peltikaton saumakohtia viitsitty tehdä kunnolla. Eikä ensimmäiset korjauksetkaan mennyt putkeen. Pari viikkoa kuivauskoneiden keskellä ja katon jatkuvat uudelleen maalaukset eivät asumisviihtyvyyttä lisää. Valvonta on nykyisin olematonta. Työnjohtokin taitaa tehdä vain paperitöitä? Oma asuntoyhtiömme rakennettiin 15–50 cm suunnitelmia alemmalle tasolle, mutta ei sitä rakennusvalvonta mittauksissaan huomannut. Niinpä me saimme maksaa asuntomme puoliksi toiseen kertaan.



Optioista on keskusteltu paljon. Niistä puhutaan kannustavina. Nokialla taisi kannustaa lähtemään talosta heti kun oli rahat taskussa? Optioiden herättämä katkeruus ja kateus voivat olla vähemmän kannustavia. Huhujen mukaan Nokiallakin optiot johtivat alemmalla tasolla kyräilyyn ja kilpailuun siten, että yhteistyö väheni ja niin väheni myös työn tehokkuus, kun ei enää puhallettu yhteenhiileen. Eihän hommista mitään tule jos osa puhaltaa yhteen hiileen, mutta sitten juuri syttymisvaiheessa tulee siihen joku pissimään. Erityistä katkeruutta herätti valtion monopoliyhtiö Fortumin optiot. Fortumin sähkö on ollut paljon muita kalliimpaa, jotta johtajat saisi bonuksensa. Nesteen yläpään porukka oli myös innoissaan, kun saivat liitoksen jälkeen bonukset ilman omia ansioita. Kannustavuus on hyvä, mutta jos se ylittää kohtuuden, niin se toimii itseään vastaan.





Sähköautoista keskusteltiin taas, kunhan vain muistaisi mitä. Päivää myöhemmin muistui. Eli pohdittiin, miksi sähköautoja pitäisi suosia, mutta sähkölämmitys on kaiken pahan alku. Sähkö on joidenkin tietojen mukaan tehokkaampi kuin polttomoottori. Siksi niitä voisi suosia. Sähkön ympäristökuormitus on huono. Siksi sitä ei pitäisi käyttää lämmitykseen. Toisaalta jos puunpoltto on ympäristövaikutuksiltaan parempi, niin onhan sitä autot kulkeneet pilkkeellä jo lähes sata vuotta sitten. Halkokuorma ja hakettaja vain peräkärryyn. Tulisi samalla kotimaista työtäkin. Toisaalta kai siihenkin tuodaan tekijät ulkomailta, koska se olisi varmaan sitä halpatyötä, jota suomalaiset eivät viitsi tehdä.

Autojen hyvyydestä oli myös puhetta ja V8-moottoreista. Aikoinaan ensimmäinen autoni kulutti öljyä noin litran/100km. Takaluukussa piti aina olla öljykannu. Eräs tuttumme oli opiskeluaikoinaan ostanut Buickin, joka myös kulutti paljon öljyä. Hänellä olikin tapana huoltoasemalle mennessä tokaista, että ”täyttäkää öljysäiliö ja tarkistaa bensa”. Öljynkulutus johtui välistä venttiileistä, ainakin minulla.



Oulun seudulla katkeilee hammashihnoja. VW selvittelee, mistä johtuu. Oireet viittaavat päällysteeseen, jossa on käytetty Outokummun ja Raahen kuonajätettä. ELY ja tehtaat kiistävät. Voi tulla Liikennevirastolle iso lasku? On näitä yllätyksiä sattunut kiviaineksen kanssa ennenkin. Muistaakseni jo 1980-luvulla pari tietä hajosi keväällä sulamisvesien aikaan lähes totaalisesti, vaikka kaikki oli tehty ohjeiden mukaan. Syyksi paljastui, että käytetyssä kiviaineessa oli jotain alkuainetta (rikkiä?), joka reagoi keväällä veden kanssa ja muuttui ns. velliksi. Tätä eivät Marschalkokeet ja Los Angelesin luvut paljastaneet. Kaikkia kemiallisia reaktioita ei tunneta. Hammaspyörien kuluminen teräviksi viittaa siihen, että jotain tekemistä taitaa olla tässäkin kemialla? Eiköhän tuo aikanaan selviä?



Muistelimme myös entisiä työtovereita. Monesta kerrottiin juttuja, jotka eivät sovi lasten luettavaksi. Lähdetietojen mukaan ns. Tiitisen listallakin on tuttuja henkilöitä.



Veroparatiiseista keskusteltiin taas. Valtiotahan ovat nykyisin niiden parhaita asiakkaita. Ensin nämä kieroilijat siirtävät rahansa verottajalta turvaan ja sitten valtiot lainaavat ne kunnon korolla toimintansa pyörittämiseen. Erityisesti itäisen alueen maissa monella valtion päämiehellä on mitätön parin tonnin palkka, mutta omaisuutta on miljardeja. Mistähän tuo omaisuus on syntynyt? Eräs pankkimies kertoi aikoinaan, että kun länsi lainasi vasta syntyneelle Venäjälle miljardeja dollareita rahaa, niin neljän päivän päästä Sveitsin pankkeihin ilmestyi vastaavan suuruiset talletukset. Oli rahaliikenne aikoinaan hidasta.



Kreikan ongelmista on puhuttu lähes joka kokouksessa. Nyt siellä lehtitietojen mukaan on jo nähty parin henkilön hymyilevän. Kriisillähän on monia syitä, mutta yhdestä ei ole liikaa puhuttu. Ateena sai vuoden 2000 Olympialaiset ja ”pani silloin parastaan”. Paikat haluttiin komeaan kuntoon ja suunnitelmat olivat sen mukaiset. Rahaa vain kului tuplasti. Ehkä sieltäkin siirtyi osa rahasta Sveitsiin? Joka tapauksessa tässä oli se olki, joka katkaisi kamelin selän eli veloista ei enää selvittykään. Onhan noihin Olympialaisiin käytetty rahaa paljon muuallakin. Voisi olla viisasta ottaa järki käteen? Suomen ei ole syytä noihin ympyröihin pyrkiä. Onhan komeat kisat tietenkin hienoja TV:stä katsella, mutta kyllä niiden pitäisi myös tuottaa ja sille, joka ne maksaa. Eli jos liike-elämä saa tulot, niin sen pitäisi olla myös rahoittajana. Tämä koskee myös Guggenheimia. Onko muuten Suomessa yhtään museota tai taidelaitosta, joka pystyy kattamaan käyttökulunsa? Saa ilmoittautua.



Lopuksi vielä keskusteltiin Kotkasta, uuden jäsenemme entisestä kotikunnasta. Sieltä ei kuulemma ollut 1960-luvulla mitään tarvetta käydä Kouvolassa. Liikenne kulki rannikon suunnassa. Epäilimme, että perinteisesti yhteydet olivat syntyneet vesiteiden varaan ja niiden muuttuminen kestää aikansa. Me 1950-luvulla koulumme käyneet opiskelimme vesireitit tarkkaan, mutta nyt ei Goglekaan niitä enää löydä. Osa epäili, että vesireitit olivat aikoinaan tärkein liikenneväylä ja siksi niitä opetettiin. Teistä ja rautateistä ei puhuttu koulussa mitään. Syyksi epäiltiin, että nehän olivat tuttuja ja kartalla. Tosin osaan minä kyllä tiet vieläkin, malliksi vähän luetteloa: 1, 2, 3, 4, 5, 6 jne..



Meistähän on pari selannut ahkeraan sukuselvityksen vuoksi kirkonkirjoja. Niistä on selvästi havaittavissa, että ei sitä aikoinaan ollut tärkeissäkään asioissa syytä vierailla juuri kotikylää kauempana.



Seuraava tapaaminen on 26.11.2013 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä LAM.



HJB / 23.10.2013


Ei kommentteja: