HJB MUISTELEE 70 / TIETOKONEISTA 3

HJB /10.6.2013

Pasilaan muutettaessa taidettiin Tekosta luopua. Muistini mukaan sinne oli rakennettu jo valmiiksi Nokian Toimi-järjestelmä. Siihen sisältyi myös taulukkolaskentaa, joten saimme kaikki siirrettyä siihen. Toimi oli päätetyöskentelyyn perustuva eli itse kone oli Tk:n tiloissa ja meillä vain toimistohenkilöillä päätteet. Tosin, kun olimme päässeet jo mikron makuun, niin emme siitä kokonaan luopuneet. Muistaakseni saimme Davan, joka oli sijoitettu pyörillä varustetulle pöydälle ja sitä sitten siirrettiin huoneesta toiseen. Kone vaan ei kestänyt kynnysten ylitystä, joten se oli kohtuullisen lyhyt ikäinen. Olihan niitä riitojakin koneen käytöstä. Oli sovittu aikatauluja, mutta kun tuli joku kiireellinen työ, niin aikatauluja piti muuttaa. Aina se ei onnistunut ja sitten vähän huudettiin.

TOIMI opetti myös sen, että on tärkeää tallentaa tiedot riittävän usein. Lisäksi sähkön saanti on turvattava. Meillä kävi niin, että vähän ennen ruokatuntia eräs pöytävalaisin irtosi pidikkeistään ja pudotessa hajosi niin, että aiheutti oikosulun ja sulakkeen palamisen. Siinä katosi kolmen neljän henkilön aamupäivän työt avaruuteen. Tilasimme välittömästi Atk-laitteille erillisen sähköverkon eli ne olivat oman sulakkeensa takana. TOIMI aiheutti muutenkin samanlaisia ongelmia. Ohjelman jossakin jumittuessa, se oli buutattava ja aluksi siitä ei ilmoitettu, joten buuttaus tuhosi muiden työt. TOIMI taisi olla käytössä vain taloustoimistossa ja Tk:ssa. Oppia ikä kaikki.

Meidän IBM:n kirjoittimet olivat jo iäkkäitä ja niin alkoi keskustelu niiden uusimisesta. Uusi kone maksoi noin 15000 mk. Mikron hinta oli noin 40000 mk. Minä herätin pahennusta asettumalla poikkiteloin uusien koneiden hankinnalle. Kysyin mitä järkeä on nyt hankkia uusia kirjoituskoneita, kun jokaisella on viiden vuoden sisällä pöydällään mikro? JH antoi minulle oikein isän kädestä palautetta. Ei niitä koneita kuitenkaan enää hankittu. Yksi kone hajosi ja sen tilalle hankittiin vain 3000 mk maksava A4 tekstiä kirjoittava kone. Olihan se huono, mutta kyllä sillä LOR pärjäsi muutaman vuoden.

TVH:ssa oli suuri tietojen käsittelyn miettiminen noin vuonna 1982 ja sitä veti IBM:n konsultit. Tarkoitus oli hankkia omat isot keskustietokoneet. Konsultit vetivät läpi noin puoli vuotta kestävän prosessin, jossa mietittiin kaikki tiedot, mistä ne tulevat, miten niitä prosessoidaan ja mihin ne menevät. Syntyi mappikaupalla IPO (in put - prosess - out put) kaavioita. Itse en ollut tuossa työssä mukana, mutta seurasin läheltä. Ehkä jotain toimitin omien töitteni osalta. IBM:n konsulttien tarkoitus oli myydä omat tuotteensa. He vetivät kehittämisprosessin tietojeni mukaan maksutta.

Jälkiseurauksen alkoi myös sitten OTJ:n eli ohjelmoinnin tietojärjestelmän kehittäminen. Itse en suostunut vetäjäksi, koska oli hoidettava kaikki määräaikaishommatkin. Niinpä MOT siirtyi U-piiristä projektin vetäjäksi. Konsulttia haettiin ensin Nokia Data:sta. Heillä oli juuri kehitetty menetelmä Nestor, jonka piti sopia meille. Kyse oli minusta tavoitejohtamisprosessista, jota meillä oli jo muutaman vuoden käytetty. Päätettiin yrittää Nokian kanssa. Ensimmäiseen kokoukseen tuli kuitenkin Nokialta henkilö, joka oli vasta aloittanut, eikä tiennyt Nestorista tai tavoitejohtamisesta juuri mitään. Tunnin keskustelun jälkeen totesimme, että tämä oli nyt tässä.

Palkkasimme Kari Saaren-Seppälän konsultiksi. Hän veti prosessin kehittämäänsä seinätaulutekniikkaa käyttäen. Saaren-Seppälän tuntipalkka oli kova. Niinpä kuului myös kritiikkiä hänen palkkaamisestaan. Muistan ensimmäisen tapaamisen, kun lähdimme syömään. Hän kysyi maksaako talo, vai pitääkö maksaa itse? Itsehän se oli maksettava. Ei ollut valtiolla silloin tapana tarjota edes kahvia. Kari meni käytävässä olevan takkinsa luokse ja työnsi kätensä poplarin sivutaskuun. Pois vetäessä siinä oli iso tukku satasia. Sanoin välittömästi, että tuo ei täällä käy. Meillä liikkuu käytävissä myös varkaita.

TVH:n keskustietokoneen hankita eteni ja jäljellä taisi olla kolme vaihtoehtoa (IBM, DPS ja HP). Pääjohtaja oli kutsunut VM:n ylimmän johdon vierailulle Pasilaan. Illalla tuli Teemu Hiltunen, Juhani Korpela, Eino Keinänen ja pari muuta. Tarkoitus oli keskustella myös tiestön tilasta ja rahoituksesta, joten minäkin pääsin mukaan. Kollegion huoneesta aloitettiin ja sitten siirryttiin saunaosastolle. Siellä uima-altaalla Hiltunen kysyi EVK:lta, että eikö teillä ole tietokonehankinta ajankohtainen. EVK totesi, että valinta tehdään em. kolmen kesken. Hiltunen kysyi, että eikö DPS ole Nokian toimittama? EVK totesi näin olevan. Hiltunen jatkoi, että mitä teillä nyt sitten enää on miettimistä? DPS-6 sitä sitten hankittiin.

MOTin mieleen tämä ei ollut. HP:llä oli juuri valmistunut jokin tietokantapohjainen käyttöjärjestelmä, johon OTJ:n olisi saanut helposti istutettua. Niinpä JP sitten aloitti OTJ:n teon Cobol-kielellä tälle hankitulle DPS:lle. JP väänsi varmaan puoli vuotta ennen kuin ohjelma toimi. Lisäksi hän ilmoitti, että myöhemmät lisäykset voivat kaataa koko ohjelmiston. MOT ja JP ottivat yhteen niin rajusti, että tarvittiin sovittelijaa. U-piiri kieltäytyi käyttämästä koko OTJ:tä. Minä yritin, EVK yritti, mutta tulosta syntyi vasta, kun pääjohtaja kutsui molemmat luokseen. Silti minä sain käydä rauhoittelemassa vielä moneen kertaan molempia. Oikeastaan tilanne ei ollut heidän vikansa. MOT ei saanut sitä tietokantaohjelmaa ja JP:n oli pakko vääntää Cobolilla. Molemmat olivat katkeria. JP taisi jopa lähteä talosta sen vuoksi.

HJB / 17.6.2013

HJB MUISTELEE 69 / TIETOKONEISTA 2

HJB / 10.6.2013

TKK:ssa meille pidettiin kai jonkinlainen ATK-kurssi vai oliko vain osa sovellettua matematiikkaa? Siihen liittyi myös harjoitustyö. Minulla se oli kaverin kanssa Algol- kielellä laadittu ohjelma, joka etsii alkulukuja. Prujua etsittiin pari viikkoa, mutta löytyihän se. Sitä sitten jalostettiin ainakin nimet uusimalla. Olimme jo kuulleet, että laskentakeskukseen meillä ei ole asiaa. Laskentakeskus oli vanhassa päärakennuksessa siinä Lönnrothin kadun kulmassa ensimmäisessä kerroksessa. Pääsimme me kuitenkin laskentakeskukseen. tosin villapaidat piti jättää eteiseen ja laittaa valkoiset takit päälle. Olivat tietokoneet kuulemma pölyallergisia. Operaattori kirjoitti meidän ohjelman ja kone laski sivun verran alkulukuja. Minulle jäi tästä kuva, että tietokoneita käyttää eri ihmiset. Eli niitä ei kannattanut opetella? Huonompi juttu.

Diplomityötä tehdessä tietokoneajot hoiti myös TVH:n matemaatikot laskentakeskuksessa. Taas oli viesti, ettei niihin hommiin pidä sotkeutua. Kolmas samanlainen tuli ensimmäisessä työssä, kun TeuPin kanssa kehitettiin valtakunnallista liikennevirta mallia. Me ajattelimme ja Liikennetekniikka hoiti ohjelmoinnin ja ajot. Vielä vuonna 1972 maaliskuussa kävin VTTK:ssa Lauttasaaressa kurssilla, jossa opetettiin kriittisen polun menetelmää koskevaa ohjelmaa. Tässäkin viesti oli, että me täytämme lomakkeita lähtötiedoilla ja operaattorit suorittavat varsinaiset ajot. Opin minä sen ajattelutavan, mutta itse ohjelmasta en mitään. Tosin keskittymistä häiritsi, että vaimo oli samat päivät kätilöopistolla ja joka tauolla piti soittaa: joko?

Työssä käytettiin kyllä laskentajärjestelmän tuloksia, mutta siinäkin oli helpompaa, kun pyysi tiedot suoraan piireistä valmiiksi tulkittuina. Yhteydet ATK-henkilöihin olivat siis hyvin vähäiset. Niitä syntyi vasta, kun TPO vietiin ATK:lle joskus 1970-luvun puolivälissä. Siinäkin oli systeemi se, että piirit korjasivat uuden ohjelman vanhan päälle ja Tietojenkäsittelytoimisto sitten tallensi muutokset ja tulosti uudet listat. Keskusteluyhteys kuitenkin syntyi. Muistaakseni vuonna 1977 olimme ensimmäisenä toimittamassa VM:lle viisivuotissuunnitelmaa nauhatiedostona. MLe oli asiassa aktiivinen. Hän sai muut ymmärtämään, että ei tietoja kannata moneen kertaan kirjoittaa uudestaan. Alkuhan oli se, että ensin tiedot kirjoitti piiri, sitten tiestö ja sen jälkeen vielä LVM, kun meidän lomakkeemme ei ollut ihan sama kuin VM:n vaatima lomake.

Vuonna 1979 MLe oli taas innovoimassa TVH:ta kokeilemaan tekstin käsittelyä. Taloon oli tullut joitakin Philipsin kirjoituskoneita, joissa oli parin rivin muisti. Mutta VTTK oli kehittämässä Teko-ohjelmistoa ja me tietenkin tarjouduttiin testaajaksi. Meille oli samaan aikaan haussa teekkari, jolta toivottiin ATK-taitoja. Tarkoitus oli saada parempi yhteys Tk-yksikköön. Itse jouduin kuukauden sairaslomalle lokakuun alussa ja rekrytoinnin hoidin sairaalan kolikkopuhelimesta ETP:n kanssa. SPy valittiin. Tosin eivät hänen ATK-taitonsa kovin kaksiset olleet, mutta hän ei sitä paljastanut.

Varmaankin sitten marraskuussa oli TEKO siinä vaiheessa, että meidän testaus voi alkaa. Änkesin minäkin sinne kokoukseen ja SPy mukaan. Esitin monta tyhmää kysymystä. VTTK:n edustajat taisivat olla vähän huuli pyöreänä, että millähän tasolla TVH:n osaaminen on? Sen verran ymmärsin, että meille tulee Teko-ohjelmisto ja sen käyttämiseksi tietokone ja kirjoitin. Niinpä minä kehotin SPY:tä hakeutumaan mukaan Tekon koulutukseen ja miettimään, mihin kaikkeen muuhun sitä tietokonetta voi käyttää. Tk:sta RA antoi kovaa palautetta, että aiotteko käyttää teekkaria tekstinkäsittelyssä?

Laitteet ja ohjelmistot tuli ja sijoitettiin aulatilaan, kun ei muutakaan paikkaa ollut. Laite oli Televan TDS-8 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Teko). Sen kapasiteetti oli saman verran kuin TVH:n muiden tietokoneiden (PDP) yhteensä. Meillä oli siis marraskuussa 1979 TVH:n ensimmäinen mikro, tosin yhteiskäytössä. TEKO oli tehty FAS-kielellä. Aika äkkiä SPy kehitti FAS-kielellä toimivan taulukkolaskentaohjelmiston. Sillä pystyimme laskemaan piirien lomakkeita yhteen koko maan tiedoiksi. Saimme ensimmäistä kertaa myös määrärahaseurannasta kunnon tiedot. Samoin määrärahojen jako piireille yksinkertaistui, kun näki reunasummista suoraan, pysytäänkö kehyksissä.

Ohjelmistot toimivat siten, että ensin ladattiin isolta levykkeeltä tämä käyttöohjelma koneelle. Sen jälkeen sai toiselta levyltä ladattua varsinaisen käsiteltävän tiedoston. Me olimme testaajia, joten eihän kaikki ihan putkeen mennyt. Tekossa tuli vastaan heti ensimmäisessä työssä se, että ohjelmasta puuttui rajoitin. Meillä oli tekeillä TTS, joten sitähän sinne kirjoitettiin. Noin sadannen sivun kohdalla ei enää tapahtunut mitään. Koko teho oli käytetty eikä ohjelma hyväksynyt enää yhtään käskyä. Siinä jo pelästyttiin, että menikö sadan sivun kirjoitus hukkaan. VTTK sai levyltä tuhottua pari sivua, jolloin muu osa oli taas käytettävissä. Rajoittimetkin ohjelmaan tuli. Myös SPylle sattui virhe. Hän ohjelmoi lopetuskäskyksi ison L-kirjaimen. Eli Lapin piirin nimeä ei voinut kirjoittaa sellaisenaan. Piti aloittaa aina tyhjällä merkillä. Se vain piti sitten aina muistaa.

Aula oli laitteistolle huono paikka jo tietoturvallisuuden vuoksi. Niinpä Espan puoleiselle sivulle rakennettiin ihan oma koppi laitteistoa varten. KS siihen huoneeseen siirtyi. Aika pian hän valitti, että huoneessa on kuuma. Muistan itse käyneeni katsomassa vempeleiden tehomerkinnät. Yhteenlaskettuna paketin teho oli 5700 wattia eli nykyisen huoneistokiukaan verran. Eipä ollut ihme, että oli kuuma. Jotenkin se tilanne ratkaistiin, mutta en muista miten. Olisiko ollut tuuletin käytävään? Mutta se seuraus siitä oli, että kun olimme muuttamassa Pasilaan, meillä oli vaatimus, että laitehuoneeseen tulee jäähdytys. Ja tuli myös.

HJB / 10.6.2013

HJB MUISTELEE 68 / LASKUKONEISTA 1

HJB / 9.6.2013

HS 8.6.2013 kertoi laskentakapasiteetin kasvusta, joka kaksinkertaistuu aina kahden vuoden välein. Se innosti minutkin muistelemaan, laskemiseni historiaa. Meillä kotona oli laskukoneita jo varmaan 1930-luvulla. Minullakin oli TKK:n aikana käytössä 1930-luvun Original Ordner, jonka valmistusnumero oli alle 10000. Malli oli ns. piikkisika. Se oli kotoa saatu. Minua kiinnosti laskukoneen veivit varmaan heti kun pystyin nousemaan tuolille. Oli mukava pyörittää, kun kuului raksuttava ääni.

Ensimmäiset muistoni on mekaanisista veivattavista laskukoneista. Niissä oli monta veiviä ja näppäimistökin noin 30 cm x 30 cm eli vähän sama periaate kuin piikkisiassa, mutta nyt vain painettiin näppäin alas tai nostettiin ylös. Näiden koneiden vaikutuksesta opin laskemaan noin 5-vuotiaana yhteen- ja vähennyslaskua. Tästä varmaan johtuu, että logiikkani mukaan saavutettu etumatka on helpompi pitää kuin ottaa edellä menijät kiinni.

Sähköllä toimivat laskukoneet tulivat kotiini 1950-luvun alussa. Myös niitä oli kiva painella. Erityisen kivoja olivat jakolaskut, joissa iso luku jaettiin yhdellä. Silloin kone saattoi raksuttaa jopa kymmenen minuuttia parilla napin painalluksella. Kiellettyähän puuha oli, mutta eipä sitä valvovaa silmää aina ollut. Ennen 1950-luvun puoliväliä meillä taisi olla jokin amerikkalainen kone (Monroe?), jossa oli myös muistia. Eihän se muisti kaksista ollut, mutta taisi olla jotain välisummia tai vastaavaa.

Lukioaikana tuli tutuksi laskutikku. Minulla oli omana jokin pieni kahden kymmenen sentin tikku (Stadler?). Se on vieläkin tallessa ja toimivana auton hansikaslokerossa. Sillä voi helposti tankatessa laskea keskikulutuksen. TKK:ssa piti hankkia parempi laskutikku ja se olikin sitten Sun Hemmi. Piikkisikoja käytettiin ahkerasti erityisesti geodesian harjoituksissa. Tosin olihan minulla kämpillä se oma Orginal Ordner.

Aloittaessani 1967 tiestössä sain käyttööni edelleen piikkisian. Pöydän toisella puolella oli tstoins. OK ja hänellä oli tietenkin pieni sähköllä toimiva Facit, jonka minä taisin periä, kun hän sai isomman uuden Facitin. Tosin se oli niin painava, että pöydät piti vetää erilleen, koska kone heilutti pyöriessään ja suuntaa vaihtaessaan pöytää. Näillä sitä tuli tehtyä paljon edullisuusvertailuja. Ns. taskulaskimet tulivat käyttöön 1970-luvun alussa. Palkkaluokan mukaanhan niitä sai käyttöönsä.

Muistan itse halunneeni myös sellaisen, koska laskin paljon. En saanut. Perusteluna oli että ei ollut rahaa sitä 200 markkaa, jonka kone olisi maksanut. Viikkoa myöhemmin minun Facit-koneeni haettiin ennalta ilmoittamatta huoltoon. Siitä se lähti kesken laskutoimituksen. Huollosta tuli aikanaan lasku 400 mk. Koneethan huollettiin kerran vuodessa. En malttanut olla tekemättä edullisuusvertailua ja lähetin sen koneosastolle. Tulihan sieltä vastauskin. Huoltorahat ja hankintarahat olivat eri momentilla. Siksi oli varaa huollattaa, mutta ei ostaa edullisempia.

Saihan minäkin sen taskulaskimen (Texas Instruments) sitten joskus vuoden1975 tienoilla. Tosin se varastettiin heti ensimmäisenä vuonna työpöydältäni. Rikosilmoituksen kävin tekemässä senaatintorin varrella, siinä komisario Palmun päämajassa. Se oli tarpeen, jotta kone saatiin poistettua kirjanpidosta. Varasta ei koskaan saatu kiinni. Epäiltiin, että eräässä toimistossamme oli silloin pitkäkyntinen, mutta kun ei ollut näyttöä. Hän oli kuitenkin ollut kerroksessamme jossakin kokouksessa ko päivänä. Sainhan minä sitten uudenkin koneen. Organisaatio uudistuksen jälkeen kavereille ilmestyi jo ohjelmoitavia ja grafiikkaa tekeviä taskulaskimia. Muutenkin tilanne vapautui, kun saimme budjettia uudistettua. Ensin saimme kunnossapidon rahat siirtomäärärahoiksi ja taisi kalustorahoistakin alamomentit vähetä. Myöhemmin saimme vielä hallinto- ja kunnossapitorahat yhdistettyä toimintamäärärahoiksi. Sehän vapautti TVH:n normaalin viraston ongelmista. Yleensä valtion viraston rahoista lähes 90 % on palkkarahoja. Siinä sitä sitten katsotaan tarkkaan, onko varaa ostaa uusia lyijykyniä.

HJB / 9.6.2013