HJB MUISTELEE 67 / TULO- JA MENOARVIO 3

HJB / 28.9.2012

Hankkeiden perustelut ovat tärkeitä. Ainakin teoriassa niiden perusteella pitäisi päättää, onko hanke hyvä vai huono. Hallintomenettelylaissa oli joskus -muistaakseni 14§ - jossa todettiin, että asiasta joka vaikuttaa muihin asioihin, ei saa päättää erikseen. Käytännössä kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten oikeastaan mitään ei saisi päättää yksinään. Jotenkin asiat on kuitenkin pilkottava, koska kaikki ei voi olla avoinna samaan aikaan. Tiehankkeissakin oli tilanne se, että jos rahaa annettiin johonkin, niin se ei ollut käytettävissä muualla eli näin päätös kytkeytyi koko tienpitoon.

Tienpidon toimenpideohjelmassa hankkeita vertailtiin, joten siellä piti olla myös perustelut. Siksi jo heti alkuvuosina olivat erikseen hankesivut ja sitten toteuttamisohjelmassa rahoitus. IP taisi olla ensimmäinen, jolla heräsi ajatus, että tehdään hankekortit. Piirtäjämme SS sitten leikkasikin TPO:sta hanketiedot vuosittain ja liimasi ne korteille. Näin syntyi ensimmäinen hankekortisto. Minulla oli pitkään nämä kortistot tallella, mutta en minäkään voi kaikkea säilyttää.

Minä jouduin asiaa miettimään elokuussa 1987, kun sain yllättäen muistaakseni perjantai-iltana budjettiriihestä käskyn kirjoittaa kaikista TVH:n esitykseen sisältyvistä hankkeista uudet täydellisemmät perustelut. Aikaa sain maanantaiaamuun. Eikä hankkeitakaan ollut kuin noin 50 kappaletta. Puhtaaksi kirjoittajaa en halunnut vaivata, joten päätin tehdä tekstit tekstaamalla tai paremminkin tikkukirjaimin. Ajattelin, että kyllä Mikko osaa sitäkin lukea. Laskin, että minulla on aikaa noin 20 minuuttia per hanke. Johtopäätös oli, että annettu aika ei riitä, jos kirjoitan jokaisen hankkeen erikseen. Niinpä päätin tehdä A4:lle pohjan, jossa on kaikki yhteiset tiedot. Siitä otan kopioita, joihin täydennän hankekohtaiset tiedot, kuten nykytilan tiedot ja mitä aiotaan tehdä. Loppuun sitten sanallisesti jotain, jos on. Tästä syntyi uusi ”hankekorttien äiti”. Lauantai- ja sunnuntaipäivä siinä meni. Syömään en ehtinyt, joten minulla oli eväät kotoa. Tiedot lähti faksilla sunnuntaina hyvissä ajoin LVM:ään.

Erityisesti mieleeni jäi Sysmästä Heinolaan päin johtavan tien perustelut. TVH oli hanketta budjettiin esittänyt, mutta se oli jossakin vaiheessa karsittu pois. Olin lomallani liikkunut siellä päin ja todennut itse tien kunnon huonoksi. Mikkelin piirillähän ei ollut tapan kunnostaa öljysorateitä, vaan tien annettiin kulua loppuun ja sitten päällystää asfaltilla, kun liikennemääräkin sitä edellytti. Tien päällyste oli siis totaalisesti hajonnut. Minusta hanke oli ehdottomasti saatava seuraavan vuoden budjettiin. Taisi pinnakin olla vähän kireällä pyhätöistä, joten käytin aika vapaamuotoista kieltä. Oletin tekstien jäävän vain Mikon käyttöön. Sysmän tiestä kirjoitin, että tie on tolkuttoman huonossa kunnossa ja päällyste totaalisesti hajonnut. Tie muistuttaa salakkaverkkoa, jossa on ämpärin kokoisia reikiä. 

 
Muistaakseni kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.

Minulle oli yllätys, kun kuulin myöhemmin, että kaikki perusteluni oli jaettu koko hallitukselle. Mutta tehosivat. Sysmän tiekin sai rahansa, vaikka se jo välillä oli karsittu pois eikä tainnut olla kenenkään ministerin nimikkohanke.

Budjetit oli perinteisesti laadittu alhaalta ylöspäin eli ensin hankkeet tekivät omat esityksensä piirille ja sitten piiri TVH:lle. Jokainen porras mietti asioita hartaasti ja teki paljon työtä. Minua tuo työmäärä häiritsi, koska kaikki meni kuitenkin syksyllä työohjelmaa tehtäessä uusiksi. Lisäksi piirit olivat juuri laatineet TPO:n, jossa oli kaikki tarpeellinen tieto. Niinpä päätin tehdä viimeisen budjettini vuodelle 1991 mahdollisimman vähällä työllä eli tein sen kokonaan itse TPO:n tiedoilla. Valmiin ehdotukseni lähetin piireille tarkistettavaksi ja lähetekirjeessä mainitsin ne asiat, jotka budjetissa ovat sitovia eli käytännössä hankkeiden nimet ja toteutuneet tiedot sekä piirin kokonaisrahoitus. Käytännössä piirin piti vain katsoa, että tiedot ovat oikein ja haluavatko he sinne jonkin uuden hankkeen.

Piirit eivät tykänneet menettelystä lainkaan. Heiltä oltiin viemässä budjettivaltaa. Taisi jotkut valittaa jopa pääjohtajalle. Käytännössä he kuitenkin totesivat että hyvä esitys. Ei heillä ole juurikaan muutettavaa. Eli TVH:n ehdotus syntyi varsin vähäisellä työmäärällä, mutta taas nappulat tekivät väärällä tavalla.

TMAE:n kirjoitin silloin itse kokonaan AMIPRO:lla. Korjauksia oli minun helppo tehdä. Tosin kaikki summatiedot piti laskea uudestaan, koska kyse oli tekstitiedostosta. Virpi Heikkinen tallensi sitten kaikki uudestaan VM:n tietokantaan, jossa oli myös laskentaosuus. Saattoi olla, että Virpi pystyi muuntamaan minun tekstini VM:n kantaan niin, ettei ihan kaikkea tarvinnut kirjoittaa uudestaan. Se VM:n kanta oli sen verran osaamista vaativa, että minä en pystynyt siihen suoraan kirjoittamaan.

Vuonna 1990 meillä oli myös jo värikopiokone. Yhden A4:n hinta oli noin 10 mk eli 20-kertainen mustavalkoiseen verrattuna. Siksi koko budjettia ei monistettu värillisenä, mutta kansilehti päätettiin tehdä kelta-punaisena. Eli oli hyvin vaatimaton, mutta vaikutti hienolta, kun olimme tottuneet musta-valkoiseen. Mieleeni jäi myös se, että APi halusi antaa näytekappaleen myös virolaisille vieraille budjetistamme. Minä sain APi:n ylipuhuttua, kun muistutin, että budjetti on erittäin salainen ja salaisen asiakirjan luovuttamisesta vieraan valtion edustajalle saa syytteen vakoilusta ja maanpetoksesta. Muistaakseni Matts Dumell sai myöhemmin tuomion antaessaan jonkin kirjan, joka oli kirjakauppamyynnissä. Ehkä siihen liittyi jotain muutakin?

Nykyisin budjetit ovat julkisia likimain heti, joten niistä voidaan käydä keskustelua jo ennen hallituksen esitystä. Hyvä niin. Sen sijaan budjettiin on tullut uusia ongelmia, jotka vaativat sekä osaamista että tarkkuutta. Hankkeille annetaan toteuttamisvaltuuksia, joiden kanssa näyttää syntyvän vaikeuksia. VTV teki viime vuonna tarkastuksen ja melkein jokaisen hankkeen kanssa oli jotain ongelmia. Kyse kun ei ole pelkästään kokonaissummasta. Erityisen vaikeaa oli vuosittaisten valtuuksien täsmäyttämisessä ja jääneen osuuden siirtämisessä myöhemmäksi. Budjettikirjaa tehtäessähän ei kuluvan vuoden toteutuma ole vielä tiedossa. Onneksi asia ei minua enää vaivaa.

HJB / 28.9.2012

HJB MUISTELEE 66 / TULO- JA MENOARVIO 2

HJB / 10.9.2012

Organisaattiouudistuksessa 1975 perustettiin talousosasto ja sinne taloustoimisto. Samalla budjetin kokoaminenkin siirtyi taloustoimistolle. Budjettijaostossa sitä hoiti Risto Leskinen. Ohjelmoinnin osuus oli likimain entisenlainen, mutta hankepuolen vastuu kyllä käytännössä kasvoi. Budjetin prosessihan oli ajallisesti silloin likimain seuraava. Helikuussa piirit tekivät esityksensä, maaliskuussa TVH omansa, huhtikuussa oli LVM:n vuoro ja toukokuussa VvM:n käsittely. Kesäkuussa sitten LVM ja VvM keskustelivat keskenään. Heinäuun lopulla oli budjettiriihi ja syyskuun alussa budjetti annettiin Eduskunnalle.

Poliitikoilla oli tapana käydä budjettiriihessä omaa peliään. Jotain ehkä poistettiin, jotta saatiin rahaa ”omille” hankkeille. Budjettiriihi oli yleensä heinäkuun 20-25 päivän nurkilla. Tämä johti siihen, että minunkin oli ajoitettava kesälomani sen mukaan eli pari viikkoa heinäkuun alussa ja pari viikkoa elokuussa. Siinä välissä piti olla pari viikkoa passissa vastaamassa kysymyksiin ja tekemässä viimeiset korjaukset.

Yleensä tiehankkeista riideltiin viimeiseen asti ja vielä yöllä. Aluksi EWK hoiti yölliset puhelinkeskustelut, mutta hänen kyllästyttyään LVM:lle annettiin minun kotinumero. Toisaalta kyse oli yksityiskohtaisten tietojen antamisesta, mikä edellytti hankkeiden ja muutosten vaikutusten tarkkaa tuntemista. Minä siksi kannoin papereita yöksi kotiin. Muutaman kerran tuli noin kello 04 yöllä keskusteltua budjetista Mikko Talvitien ja ehkä Juhani Korpelankin kanssa. Hankkeitahan niiden keskustelujen perusteella vaihdettiin.

Muutama ministeri on erityisesti jäänyt mieleen budjetin käsittelystä. Eräs heistä oli sitä mieltä, että ei Etelä-Suomessa tarvita teitä ja siksi kaikki alkavat hankkeet tulee aloittaa aluepoliiitisin perustein. Hän oli soittanut Martti Niskalalle ja kertonut vaatimuksen tulleen VvM:ltä. Hän käski lähettää pojan kuulemaan ohjeita. Minähän sinne menin. Minä kuuntelin, kun ministeri hymyssä suin antoi ohjeita. Esitin kyllä poikkeavia mielipiteitä, mutta eivät ne vedonneet. Niinpä palasin uuden hankelistan kanssa Espalle. Uudet hankkeet osuivat yllättävästi ministerin omalle kotiseudulle. Olipa mukana hanke, jota TVH oli pitkään vastustanut. Uusi tie olisi mennyt ministerin omistamien maa-alueiden läpi ja mahdollistanut niiden käyttämisen matkailuun. Sillä aikaa EWK oli keskustellut asiasta VvM:n kanssa. Vaatimus oli heillä aivan uutta. Havainnot kerrottiin myös Niskalalle. Hän ymmärsi heti mistä oli kysymys ja soitti ministerille haukkuen hänet pystyyn. Uusia hankkeita ei budjettiin tullut ja etelän hankket säilyivät.

Vuonna 1976 syntyi Vaasassa tilanne, jossa työnjohtajia alkoi olla enenmmän kuin työntekijöitä. Tilanteen syy taisi olla tyehtosopimuksessa, jossa todettiin, että kaikista vähintään 2 vuotta palvelleista tulee tehdä työjohtajia. Joka tapauksessa siitä syntyi ongelmia. Niitä ratkottiin monella tasolla. Muistan olleeni läsnä kokouksessa, jossa oli valtion eläkepuolen ylin johto. Siellä mietittiin, että miten muutetaan eläkelakeja, jotta työnjohtajien asiat saataisiin hoidettua. Muistelen pysäyttäneeni suunnittelmat toteamalla, että ette kai ihan tosissane suunnittelu noin 50 henkilön takia eläkelakien muuttamista? Kai niihin nyt vähän paremmat perusteet pitäisi olla? Eläkeratkaisuun ei sitten enää palattu. En kuitenkaan päässyt asiasta eroon.

Me yritmmie hoittaa asiaa osittain budjetin kautta. Budjetissa oli tosin paljon muitakin ongelmia. Johto päätti ottaa yhteyden suoraan ministeri Hjerppeen. Minä sain tehtäväksi laatia muistion ja käydä esittelemässä sen Hjerpelle. Ajan kanssa oli vaikeuksia, kunnes joku muisti, että hallintojohtja Salmella on aika ministerin tapaamiseen. Niinpä minä kysyin, voinko tulla mukaan ja sehän sopi. Minulle oli yllätys, kun ministerin huoneen eteisessä huomasin, että ajan olivatkin varanneet VaTy:n henkilöt työnjohtajaongelmasta keskustelemiseen ja me olimme tilaisuudessa vain asiantuntijoina. Budjettihan oli tuohon aikaan vielä erittäin salainen ja sen palajastaminen oli likimain valtiopetos. Siinä sitä sitten keskusteltiin työnjohtajaongelmasta.

Yhtäkkiä Salmi totesi, että minulla on asiasta muistio. Olihan minulla muistio, mutta se oli budjetista eikä työnjohtajaongelmasta. Minä ojensin muistion Hjerpelle ja valitin, että minulla ei ole useampaa mukana. Niinpä aloin esitellä muistiota tyyliin ”siinä ensimäisellä sivulla on asiasta kokonaiskuva” ja lisäsin aina väliin jonkin lauseen työnjohtajista. Hjerppe katseli ihmeissään vuoroon minua ja muistiota, mutta ei sanonut mitään. Muutaman lauseen luettuaan, hän ymmärsi, miksi ja mitä olin puhumassa. Taisi tilanne häntä huvittaakin, mutta kumpikaan emme paljastaneet, mistä muistiossa oli kysymys. Yksi VaTy:n lähetystössä olleista muutti 6 vuotta myöhemmin samaab rivitaloyhtiöön. Hän muisti minut, mutta minä en muistanut häntä liki 10-henkisestä lähetystöstä. Kysyin häneltä, huomasiko hän tilaisuudessa mitään ihmeellistä. Ei ollut huomannut. Eli sain onnistuneesti kuvattua ministerille budjetin laadinnan ongelmat ja hän niitä sitten hoitelikin mhadollisuuksien mukaan minun muistioni mukaan. Eli asia hoidettiin, vaikka tilaisuus oli ihan väärä.

Kolmas on Pekka Vennamo 1980-luvun lopulta. SMP oli lähettänyt noin 40 hankkeen listan, jotka pitää saada budjettiin. Suurin osa oli paikallisten ongelmien ratkomista, kuten Pihtiputaan postin eteen neljä pysäköintitaskua ja vähäliikenteisiä paikallisteitä. Minä taas tein muistion ja lähdin esittelmään sitä kansliapäällikölle. Yhtään hanketta en puoltanut, mutta en kyllä jyrkästi kieltänytkään. Kerroin vain faktoja, joista mielipiteeni kyllä selvisi. Korpela sanoi hänellä olevan aika ministerille 10 minuutin päästä, joten pyysi minut mukaan. Hän selasi muistioni ja huomasi myös, että hankkeet eivät olleet valtakunnan tärkeimpiä. Niinpä hän kysyi minulta, mitka ovat kaksi parasta ja minähän sanoin listasta ainoat seudulliset tiet. Vennamon luona asiasta sitten keskusteltiin ja hänkin totesi, ettei näitä kaikkia voida toteuttaa, mutta jos toteutettaisiin kaksi, niin mitkä ne ovat? Korpela osasi välittömästi sanoa oikeat hankkeet.

HJB /10.9.2012

Tapaaminen nro 68 / 6.9.2012

Paikka: Ravintola Virgin Oil, vastuuhenkilö JN

Aika: 6.9.2012 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, OK, JN ja HJB

Oli jälleen öljymiehen JR:n, sorry JN:n vuoro varata paikka. Hän oli valinnut kuuluisan öljypaikan. Me muistimme melkein kaikki paikan opiskeluajaltamme. Tosin se oli silloin nimeltään BioBio ja ovella luki, että porilaisten tuominen sisään on kielletty. Pihallahan oli silloin kuuluisa perunatori. Erityisesti raumalaisia tuo kyltti miellytti.

Yksi ryhmästämme oli jotenkin löytänyt parempaa tekemistä samalle ajalle, joten meitä oli paikalla vain 7. Meidän ikäluokkamme harvenee. Edellisen tapaamisen jälkeen oli lehdessä, että ystävämme Sven-Åke Blomberg oli myös poistunut. Muistamme hänet. Sven-Åke opiskeli Loviisassa samaan aikaan kuin minä, tosin eri koulussa. Hän oli kämppikseni Lasse Mårtenssonin (ei muusikko) luokkatoveri.

Me totesimme entistä pääjohtajaamme (LW) lainaten, että sodatkin käydään niillä joukoilla, joita on käytettävissä.  Kesän aikana JPOS oli tavannut entisen työtoverin TVH:sta, mutta nimen muistamisen kanssa on tässä iässä joskus vaikeuksia. Hän oli noin puoli tuntia joutunut muistelemaan, ennekuin nimi palautui mieleen. Oli Maija Peltomaa lähettänyt kuitenkin meille terveisiä. Onhan näitä tapauksia, jossa kaupassa on pitänyt vaimolle esitellä entinen työtoveri, mutta esittelepä siinä, kun ei tule nimi mieleen. Kiusallinen tilanne.

JPOS oli taas saanut isoja muikkuja. Näytti myös valokuvia, mutta minusta niissä oli haukia. Kalamiesten jutut ovat kalamiesten juttuja. JPOS kehui myös Visulahden Shelliä ruokapaikkana. Oli kuulemma usein syönyt aurajuustopihvin. Simpukoissa, ABC:llä ja Motoresteissä taitaa olla kyllä valtakunnalliset ruokalistat? Rekkamiehet valittavat, että vaihtelua on vähän. Onhan listalla monta nimeä, mutta kyllä ne pihvit kuitenkin ovat nimestä huolimatta melko saman makuisia. Karsintakursseilta muistan, että TKK:n Pikkulassa oli kuukauden ajan joka päivä eriniminen pihvi, mutta jauhelihapihvi se minusta oli.

Lahdentie on nyt sitten valtion omaisuutta. Julkisuudessa on paljon keskusteltu siitä, oliko tuo yksityisrahoituksella toteuttaminen järkevää. Nelostie Oy:lle hanke oli kannattava. Tj. kehui osaavaa johtoa. Hehän saivat Juhani Ilmosen Uudenmaan piiristä. Jussi sen olisi vetänyt valtion omanakin työnä. Olimme lähes yksimielisiä siitä, että tie olisi ehkä vieläkin rakentamatta, jos siihen ei olisi käytetty yksityisrahoitusmallia. Jos se olisi rakennettu valtion omalla rahoituksella, niin olisiko valtionvelka ylittänyt sen 60 % BKT:stä ja emme olisi päässeet euroon? Eli kyllä meilläkin osattiin piilotella velkoja eikä vain Kreikassa. Itse olen sitä mieltä, että hanke nopeutui sen vuoksi, että yksityisen ei tarvinnut kilpailuttaa töitä valtion hankintalain tapaan. Ilmosella oli mahdollisuus illalla sopia urakoitsijan kanssa, että aloittaako tuon sillan teon huomenna tähän hintaan? Ja työhän alkoi. Tie valmistui vuotta ennakoitua aikaisemmin ja siksi tulorahoituskin alkoi aikaisemmin ja oli vuoden pidempi. Lisäksi liikennemäärät kasvoivat heti maksimituoton rajaan, joten sekin toi rakentajalle tuloja. Varmaan oli kannattava hanke.

Kreikastakin oli taas puhetta. Meistä kukaan ei muistanut, että joskus olisi kerrottu Kreikan tehneen jotakin taloutensa korjaamiseksi. Uutiset on aina otsikoitu, että hallitus on sopinut toimenpiteistä. Pessimistisimmät olivat sitä mieltä, että ei Kreikka aio käytännössä mitään tehdäkkään. Aikanaan vain todetaan, että ”emme maksa velkoja”. Voisi media joksu kertoa, mitä on todella tehty eikä vain mitä on sovittu.

JN oli käynyt Unkarissa pullottamassa viiniviljelmänsä viime vuoden sadon. Tämän vuoden sato ei taida vielä olla käymässä. Oli myös rakentanut ranchille suomalaisen saunan. Ei ollut kuitenkaan rakentanut kuparilauteita, kuten sotakorvauslaivojen saunaan aikoinaan vaadittiin. Tarvikkeet olivat kulkeneet unkarilaisten työmiesten pakettiautossa paluukuormana edullisesti. Opiskeluaikana olimme unkarissa katselleet, että tilaamalla viisi pulloa viiniä pääsi edullisempaan hintaan kuin tilaamalla yhden kerrallaan. Vasta laskua maksaessa selvisi, että puttones ei tarkoitakaan pulloa, vaan viinin laatua. JN meitä opasti, että puttones tarkoittaa, montako repullista parempaa rypälettä on viiniin käytetty. Mitä enemmän on puttoneita, sitä enemmän on jalompia rypäleitä. Saimme oppitunnin viininvalmistuksesta muutenkin. Viinin käyminen tapetaan rikillä. Nyt rikin hinta varmaan laskee, kun laivojen on poistettava rikki polttoaineestaan. Toivottavasti vastaavasti viinin hinta laskee? Ei se silloin niin huono juttu ole.

Professori Asko Korpela oli OK:n tuttuja. Hän oli opettamassa meille kansantalouden sidonnaisuuksia 1990-luvulla. Silloinkin oli lama-aika. Hän näki silloin ratkaisuna kotimaisen kysynnän lisäämisen. Näytti sen vaikutuksen oikein kehittämällään tietokoneohjelmalla. Insinöörinä piti varmistaa häneltä, mitä se käytännössä tarkoittaa eli kysyin että kotiin mennessä tavarat kaatopaikalle ja uutta ostamaan? Juuri sitä, oli hänen vastauksensa.

Esko Seppänen on kirjoittanut kirjan, jossa käsitellään mm. maailman johtavien talousihmisten sidonnaisuuksia. Niitä on kuulemma yllättävän paljon ja piiri on kovin pieni. On kuulemma paljon juutalaisia joukossa.  Oli JPOS ollut kylmäkkönä kirjan julkistamistilaisuudessa.

Seuraava tapaaminen on 4.10.2012 ja vastuuhenkilönä on MLe.

Tähän perään lisään mainoksen, vuodelta 1956, joka löytyi vanhojen papereiden joukosta. Eli silloin julkaistiin Mitä-Missä-Milloin-Autokirja. Kirjaa päivitettiin myöhemmin. Mainoksessa oli hyviä ohjeita autoilijoille. Eivät ole pahitteeksi nykyisinkään, vaikka aika ja autot ovat paljon muuttuneet. Kirjoittelin joskus aikaisemmin tuon ajan automatkailusta, miten matka Kuusamoon kesti lähes 10 päivää ja keskinopeus oli vain noin 40 km tunnissa. Ohessa ovat mainoksen molemmat puolet.

  

HJB / 7.9.2012