HJB MUISTELEE 60 / TYÖOHJELMA 1

HJB / 2.2.2012

Sodan jälkeen oli tietöiden - nimenomaan investointien -  pääperuste työttömien työllistäminen. Etelän töissä käytettiin isoja siirtotyömaita ja pohjoisessa ja idässä oli tärkeää saada työt hajautettua mahdollisimman moneen kuntaan. Oli tärkeää, että ihmiset saivat töitä, eivätkä lähteneet juurettomina liikkeelle. Tienpidon tarpeet tulivat vasta toisena tai kolmantena perusteena. Toiseksi perusteeksi voisi valita aluepolitiikan. Oman kunnan ja vaalipiirin hankkeet olivat erittäin tärkeitä. Esimerkiksi 1950-luvun lopulla noin puolet tieinvestoinneista kohdistui Turun tiepiirin alueelle. Sanottiin syynä olleen kolmen K:n ryhmä eli Kekkonen, Korsimo, Kleemola. Näistä Korsimo oli Varsinais-Suomesta. Kleemola oli Keski-Pohjanmaalta ja UKK:n tuntevat kaikki.

Siirtotyömaat olivat isoja. Ehkä olen joskus aikaisemmin jo muistellut, miten ETP kertoi asioiden junailuista. Turkuun oli perjantaiaamuna soitettu, että Oulussa on pakattu 2000 miestä junaan ja he ovat tulossa töihin Turun seudulle. Piirin tehtäväksi jäi hankkia kaikille majoitus sunnuntai-illaksi, etsiä kaikille työt ja hakea maanantaina rahat Helsingistä. Myöhemmin kuulin samasta asiasta Pentti Jortikalta, joka oli silloin Turun materiaaliyksikössä saanut tehtäväkseen hankkia 2000 patjapussia ja niihin kuivahkot oljet viikon vaihteen aikana. Työtoveri oli soitellut kaikki nuorisoseurat ja seurakuntakodit saadakseen majoitustilat varattua. Rahoja Helsingistä lähti hakemaan L.O. Vuorinen. Hommat hoituivat ja kaikille löytyi majoitus ja pehmeähkö peti.

Tiemäärärahat olivat valtion työmäärärahoja. Niiden toimeenpanopäätös tehtiin työohjelmassa, jonka teosta vastasi ensin Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö ja vuoden 1970 jakautumisen jälkeen työministeriö. Termeistä sen verran, että työohjelmanimitystä käytettiin ao ministeriön rahoilla toteutettavasta ohjelmasta ja Työministeriön työllissyysrahoilla toteutettavasta käytettiin nimtystä työllissyystyöohjelma. Lisäbudjeteilla rahoitetut ohjelmat saivat etuliitteen lisä-. Työohjelman tekoon pääsin mukaan heti ohjelmointijaoston perustamisen jälkeen eli noin vuonna 1971. Muistan ensimmäisen tapaamisen työministeriön kanssa olleen ns. RAKE:n talossa Bulevardilla, jossa työvoima-osasto silloin sijaitsi. Ensinmäinen neuvottelu pidettiin kattoterassilla lämpimässä kevätsäässä ja meitä oli neljä, TVM:stä rakennusneuvos Kauko Koskimäki (MPR:n eno), TVH:sta EVK, Jarmo Ikonen ja minä. Olin siinä tapaamisessa pelkkä kuuntelija.

Tiestössä minun roolini oli vahtia ”tiepolitiikkaa” eli katsoa, että työohjelmassa, lähinnä lisätyöohjelmissa noudatetaan myös TPO:ta. Käytänössä erityisesti poliitikot ja ja piirit laskivat, että jos vain saa hankkeelle sen ensimmäisen markan, niin kyllä loput tulee perässä. Tosin se johti aina välillä hankkeiden keskeytymiseen, mutta se ei silloin ollut niin tärkeää.  Muistelen vielä 1980-luvulla kuulleeni kansliapäällikkötasolta lauseen, että laitetaan puomit tielle ja jatketaan sitten, kun rahaa on. Taloudellinen toteuttaminen ei ollut pääasia. Minä en sitä pystynyt muuttamaan, vaikka aina joskus yritinkin. Toisaalta kuitenkin vaadittiin hankkeiden taloudellisuudesta laskelmia.

Toinen neuvottelu taisi olla VM:ssä. Sain iltapäivällä käskyn mennä VM:ään seuraavana aamuna kello 8, jossa päätetään lisätyöohjelmasta. Lauttasaaren bussit olivat silloin täysiä ja kulkivat Lapinlahden sillan kautta, koska Lauttasaaren silta oli rakenteilla. Totta kai jäin ruuhkaan ja myöhästyin noin 5 minuuttia. Anteeksipyydellen menin neuvotteluhuoneeseen ja yllätyin, kun pöydän päässä istuikin itse budjettipäällikkö Juhani Korpela. Se oli meidän ensi tapaaminen. Kokouksesta muistan yhden hankkeen, jonka tiesin olevan erään uuden ministerin anopin kotitie. Korpela kysyi hankkeen taloudellista kannattavuutta, joka oli miinusmerkkinen. En minä sitä voinut sanoa, koska olin saanut ohjeen, että hanke pitää toteuttaa. Niinpä selittelin tien olevan sen verran huonossa kunnnossa, että sitä eivät voi raskaat ajoneuvot käyttää lainkaan. Se on erityisesti tarpeen yhden tehtaan raaka-ainekulujetuksille. Lisäksi meidän taloudelliset laskelmat eivät ottaneet huomioon tien kantavuuden puutteita. Hanke on siis tarpeellinen, vaikka kannattavuutta ei ole todettu. Hanke sai rahat ja toteutettiin. Tästä jäi minulle se käsitys, että uudelle ministerille on tärkeintä näyttää anopille, että nyt vävyllä on valtaa. Myöhemmin näitä ”anopin teitä” oli muutama lisää, tosin eri ministereiltä. Vaikutti siltä, että yksi hanke riitti vallan osoittamiseen.

Tiehankkeet olivat muutenkin tärkeitä poliitikoille. Ne taisivat olla lähes ainoita tapoja ohjata valtion rahaa kotiseudulle. Siksi aina vaalien lähestyessä hankkeita esitetiin lisää. EVK kertoi yhdestä tapauksesta, jossa yhden kauden kansanedustaja oli tullut valittamaan, että isä oli päässyt eduskuntaan yhdellä tiehankkeella neljä kertaa ja hän kerran. Nyt TVH meni ja paransi tien. ”Millä minä nyt pääsen?” Tosin muistan tapauksen, jossa kansanedustaja menetteli toisin päin. Muutama kuukausi ennen vaaleja hän kysyi, mitä hankkeita hänen vaalipiirissään alkaa seuraavan puolen vuoden aikana. Hän sai listan ajoituksineen. Vähän myöhemmin alkoi lehdessä olla isoja otsikoita, että hän ajaa juuri näitä hankkeita. Kun hankkeet ennen vaaleja alkoivat, ne voitiin katsoa hänen aikaansaamiksi. Hän pääsi eduskuntaan ja myöhemmin aina ministeriksi asti.

Roolini mukaisesti minä toimin myös ”jarrumiehenä”. Minusta ei ollut hyvä aloittaa hankkeita, jos jatkorahoitusta ei turvattu. Siksi varsin usein jouduin sanomaan, että ei voida aloittaa, koska hankkeita on jo niin paljon kesken, että ensi vuoden rahat eivät riitä kaikille. Tällainen tapaus syntyi kerran, kun olimme THnen ja minä käymässä eräässä piirissä ja kuulimmme piirin esittävän muutamaa hanketta lisätöllisyysohjelmaan, vaikka seuraavan vuoden rahat eivät riitä kuin osalle jo aloitetuista hankkeista. Kuulimme myös pääjohtajamme Martti Niskalan vierailevan seuraavalla viikolla piirissä. Oli kai THsen aloite, että tehdään pääjohtajalle muistio piirin rahoitustilanteesta. Minä sen kirjoitin. Pääjohtajan käynnin jälkeen saimme tiukkaa palautetta suoraan Niskalalta, että pääjohtajaa eivät nappulat ohjaile. Syntyi käsite ”nappulaliiga”. Hanke sai rahansa ja se toteutettiin. Tosin epätaloudellisti ja muutamaan kertaan välillä keskeyttäen. Myöhemmin näitä muistioita alettiin pyydellä säännöllisesti ennen vierailua piirissä. Niskala ei niitä tainnut pyytää? Kaipa ne sitten kuitenkin ymmärrettiin tarpellisiksi.

Kun hankkeita alettiin toteuttaa em. tavalla ilman tietoa ja vastuuta jatkorahoituksesta ja kun tavoitteena oli saada muutama työpaikka joka kuntaan, johti se epätaloudelliseen toteuttamiseen. Muistan moneen kertaan kysyneeni, mitä järkeä on toteuttaa hankkeita alle 10 henkilön vahvuudella, koska silloin työmaalla ei ole kuin vastaava mestari, kohdemestari, toimistosihteeri, siivooja , pihamies, ylösottaja sekä varsinaista työtä tekemässä kuormaaja, kuorma-auto, karhu ja jyrä. Eli yleiskulut olivat valtavat ja työ tehotonta. Työohjelmassahan päätettiin, montako henkilöä milläkin työmaalla sai tai piti olla. Tätä valvottiin joka kuukausi annetuilla työvoimailmoituksilla. Tosin työmaat kiersivät tätä siten, että sanoivat kaikki koneet irti laskentapäivän ajaksi eli työt keskeytettiin yhdeksi päiväksi. Näin pysyttiin annetuissa työvoima raameissa.

HJB / 27.2.2012

Tapaaminen nro 64 / 16.2.2012

Paikka: Ravintola Stockmannin vintti, vastuuhenkilö MP

Aika: 16.2.2012 klo 12.30

Läsnä: MLe, TeuP, MP, ToE, JN ja HJB

 

Stockmann täytti 150 vuotta 3.2.2012 ja siksi Argoshallissa oli näyttely. Tosin se ei ollut syy tapaamispaikan valintaan. Oli vanha ja tasokas paikka. Lisäksi meille oli varattu kabinetti. Vieraaksi saimme LAM:in, joka oli ollut tiistaina Eduskunnassa kuuntelemassa Suomen taloustieteen huippuja. Odotimme mielenkiinnolla uutta tietoa.

 

Kolme ns. vakinaista osallistujaa oli poissa erinäisistä syistä. Tosin JPOS oli lähettänyt Kanarialta kuvan lohduttamaan lumituiskussa tarpovia.

 

Jostakin syystä keskustelu alkoi sodan ajan huumausaineilla ja niiden jälkivaikutuksilla.  Aika moni kai jäi koukkuun. Erityisesti kaukopartiossa olleet kai käyttivät pervitiiniä. Se taisi olla käytössä vielä sodan jälkeenkin. Eräs tunnettu hiihtäjä kertoi aikoinaan, että pervitiini ja mustikkamehuun sekoitettu konjakki antoivat kummasti voimia. Eikä sitä Paavo Nurmeakin syytetty Sisu-pastillien syömisestä? Urheilu ei liene ollut niin puhdasta kuin kuviteltiin ennenkään. Eräs työkaverimme oli aikoinaan lähellä Suomen huippua. Hän lopetti, kun sai tietää, että kaikki häntä paremmat käyttivät jotain aineita, eikä hänelle puhuttu mitään. Vaikutus olisi ollut juuri sen verran kuin hän oli kärjestä jäljessä.

Erään tuttu hiihdon harrastaja taas oli kuullut anabolisten tehokkaasta vaikutuksesta. Hän päätti kokeilla vaikutusta Finlandia-hiihdossa. Kun hän oli aikaisemmin pysynyt juuri ja juuri porukan mukana, niin nyt hän tuli erittäin raskaassa kelissä kaksi tuntia ennen muita maaliin. Missä on dopingin raja? Kiinalaiset huiput söivät muistaakseni jotain sientä eli aitoa luonnon tuotetta. Lasse Viren joi poron maitoa? Varmaan löytyy luonnosta sellaisia ruoka-aineita, joilla on tehoa nostavia vaikutuksia, mutta jotka eivät kuulu kiellettyihin aineisiin. Testeissä varmaan näkyy, kuten punajuuren syönti, mutta kun ei ole kielletty. Puhtaan urheilun puolesta kannattaa kuitenkin puhua. Raihnaisia vanhuksia on jo kohta muutenkin liikaa.

 

Tuli sitä douppausta kokeiltua itsekin teekkariaikana. Valmistauduimme joka syksyisiin suunnistuskilpailuihin juomalla kolmeen Pekkaan puoli pulloa wiskiä. Neljäs joukostamme oli autonkuljettaja ja navigaattori. Meillähän juoksuvoimaa riitti. Etenkin kun joka rastilla otimme suuntaa-antavat. Maalissa olimme jo ns. hyvässä vauhdissa. Ajanottajat huomasivat tilamme ja epäilivät ensin virhettä ajanotossa, kun sijoituimme 500 joukkueen kilpailussa sijoille 13 ja 14. Päihitimme siis ihan aktiivi suunnistajia. Kai meidän diskaustakin mietittiin, mutta kun ei ollut niitä testejä, niin annettiin tilanteen olla.

 

Puhe oli taas kerran hammaslääkäreistä. MP kertoi tuttavasta, jolle oli suositeltu hammassärkyyn suolahappoa, kun oli paikassa, jossa ei päässyt heti lääkäriin. Joltakin tutulta oli myös vahingossa poistettu viereinen terve hammas. Myös HJB:n hammassärky oli parannettu paikkaamalla väärä hammas. Oli poraaja nuori. Kun vakinainen tuli lomalta takaisin, hän jo kätellessä totesi, että sinulta on avattu väärä hammas. Ikääntyneenä työntekijänä oli lohduttavaa kuulla, kun saman ikäinen hammaslääkäri totesi, että on sillä ammattitaidoillakin jotain merkitystä.

Mutta juttua siitä Kreikan tilanteesta. Ensimmäinen kysymys oli, mitä demokratiasta on jäljellä kriisin jälkeen? Kreikka on demokratian kehto, mutta ei siellä taida demokratiaa olla ollut sotien jälkeen? Eli heillä on pitkä tie oppia demokratia uudelleen. Keskustelimme myös, mikä se tie voisi olla. Kommunismia epäiltiin, koska omaisuus on nyt harvojen käsissä ja suuri osa kansasta on vain velallisia. Rikkaiden omaisuus ei vain taida enää olla Kreikassa, joten sen sosialisointi ei onnistu ilman muiden maiden apua.

 

Liikennevirastossa oli ollut harjoittelemassa nuori kreikkalainen silta-insinööri, jolla oli asevelvollisuus vielä suorittamatta. Kriisin alkaessa hän joutui harkitsemaan paluutaan. Saksaan muutto oli kuulemma yksi vaihtoehto. Hän kuitenkin palasi Kreikkaan ja jonkin ajan jälkeen viestitti saaneensa hyvän työpaikan johtavasta suunnittelutoimistosta. Myöhemmin tuli viesti, että työpaikka on hyvä, mutta neljään kuukauteen ei ole maksettu palkkoja. Viimeisin viesti kertoi hänen siirtyneen armeijaan. Hän oli todennut, että tilanne on sen verran paha, että hän katsoi viisaammaksi siirtyä joukkoon, jolla on aseet.

 

Mutta selviääkö Kreikka veloistaan? Huonolta näyttää. Insinöörihän aloittaa tässä tilanteessa laskemisen. Kreikan velka on tämän vuoden lopulla noin 200 % bruttokansantuotteesta eli 200 ”rahaa”. Jos velka olisi kokonaan euroryhmältä ja se odottaa saavansa rahalleen 5 % korkoa, olisi se 10 ”rahaa”. Lyhennyksiin pitäisi myös olla rahaa. Jos velka yritetään kattaa vaikka 40 vuodessa, niin se tekisi vuodessa 5 ”rahaa”. Velanhoitokulut olisivat siis yhteensä 15 ”rahaa”. Valtio voisi ehkä korkeimmillaan verottaa 40 % bruttokansantuotteesta eli se toisi kassaan 40 ”rahaa”, josta velanhoitokuluihin menisi 15 ”rahaa”. Julkisen sektorin pyörittämiseen jäisi silloin vain 25 % bruttokansantuotteesta, joka olisi aika vähän? Suomen Bruttokansantuote on noin 180 Mrd. euroa. Valtion budjetti on vähän yli 50 Mrd. euroa ja kuntien ja kirkon verotus vielä päälle. Eli Suomessa kulkee noin 40 % julkisen sektorin kautta? Tosin siinäkin on muutamaprosentti velanhoitoa mukana. Lisäksi ehtona olisi, että Kreikassa kaikki maksaa veronsa. Ei taida olla ihan realistista? jos korko olisi vaikka 7 %, niin silloin käyttöön jäisi vain 21 ”rahaa” eli lähes 20 % vähemmän. Ja tätä niukkuutta jatkuisi 40 vuotta? Kestävätkö kreikkalaiset 40 vuoden matokuurin? Kyllä siinä kynnelle kykenevät katselevat naapurimaihin tai kauemmas. Voi Turkin rajalla pakolaisten suunta vaihtua?

 

Entä mikä on euron tulevaisuus? Perussuomalaiset ottivat Eduskunnassa käyttöön termin optimaalinen valuutta-alue. Oli monelle taloustieteilijälle yllätys. Termihän ei ole uusi, mutta ei ole kuulunut poliittiseen sanastoon. Kysymys kuuluu, ovatko valuutta-alueen rajat samat kuin valtakunnan rajat. Optimaalinen alue on sellainen, jossa sisäisen kaupan toiminta maksimoituu eli alue tulee toimiin omillaan. Euro oli jo syntyessään maailman toiseksi tärkein kaupankäynnin valuutta, mutta onko se optimaalinen valuutta-alue? Talousalueena on kiistatta merkittävä. Puheissa hyviksi maiksi kutsutaan niitä, joiden vaihtotase on ylijäämäinen. Jos jollakin on ylijäämää, niin jollakin toisella on oltava alijäämää. Hyviä syntyy siis vain huonojen kustannuksella. Johtopäätös oli, että Eurooppaan syntyy liittovaltio, vaikka sitä ei vielä kukaan uskalla nyt lobata.

 

Mitä tapahtuu, jos euroalue hajoaa? Ennuste on, että Kiina ostaa Euroopasta kokonaisia ”valtioita”. Rahaa Kiinalta löytyy. Kiina on toimissaan erityisen taitava pelaaja. Heillä on oma pelinsä (Kopel?), joka on strategiapelinä ehkä shakkia vaativampi. Näissä vaativissa peleissä suunnitellaan kymmeniä siirtoja etukäteen ja siksi kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. Ehkä Kiinalaisten halu ostaa isot maa-alueet Islannista tai Suomen Lapista elämysmatkailun tarpeisiin ovat juuri näitä pitkän tähtäimen suunnitelmia? Ihmisten siirtyminen valtiosta toiseen voi olla myös pitkäjänteisesti suunniteltua toimintaa. Kiinalaisia siirtyy kuulemma jatkuvasti tuhansittain Siperiaan? Tästä tuli mieleen Venäjän johdon sanat Georgian sodan aikana. Molemmat johtajat vakuuttivat puolustavansa kansalaisiaan vaikka asein, missä tahansa maankolkassa, jos heitä kohdellaan väärin. Kunnanjohtajien kannattaa olla tarkkoina rakennuslupia myöntäessään?

 

Elinkaari hankkeet eivät ole enää toteuttamiskelpoisia? Joku kysyi, ovatko ne koskaan olleetkaan? Keskeinen syyhän on ollut se, että voidaan toteuttaa velalla ilman, että se näkyy valtion velkana. Aiemmin oltiin siinä uskossa, että näissä elinkaarimalleissa insinöörit pääsevät toteuttamaan tavoitetta optimaalisella ja innnovatiivisella tavalla. Nyt näyttää siltä, että niitä ohjaavat markkinavoimat, joiden ensisijainen tavoite on jälkimarkkina-arvo. Tähän jälkimarkkina-arvoonhan Amerikan pankit ja rahastot kompastuivat.

 

Lopuksi muisteltiin vielä Risto Jarvan elokuvia. Yö vai päivä taisi olla hänen ensimmäisiä elokuviaan ja tuli noin vuosi sitten Tv:stä. Meistä vanhimmille elokuvassa oli statisteina paljon kurssikavereita. Tosin noin 30-kiloa köykäisempinä. Loppu teksteissä mainittiin myös Pekka Rytilä, joka oli kanssamme tiestössä. Fukseina minä ja kurssikaverini teimme muutaman päivän ilmaista työtä elokuvan markkinoinnissa.

 

Jarvan elokuva Ruusujen aika noin vuodelta 1965 sijoittuu vuoteen 2012. Siksi sitä kai esitetään parhaillaan Kino Engelissä. Elokuvasta jäi mieleen yksi kohtaus, joka ei varmaan nykysukupolvelle aukea. Elokuvassa puhelin soi ja päähenkilö vastaa lyhyesti ”ei, en, ei” ja sulkee puhelimen. Seuralainen kysyi, kuka se oli. Päähenkilö vastasi ”tarkastaja Repo”. Juju oli siinä, että tarkastaja Repo eräästä vakuutusyhtiöstä oli saanut alueekseen Otaniemen ja hän soitti joka ikiselle kylän asukkaalle ja monelle kai useampaan kertaan. Oli siis kyläläisille hyvin tuttu henkilö.

 

Seuraava tapaaminen sovittiin 21.3.2012 ja vastuuhenkilönä on TeuP.

 

HJB / 18.2.2012

HJB MUISTELEE 59 / TPO:N LAATIMINEN 2

HJB / 2.1.2012

Ensimmäinen ATK-versio taisi olla pelkkä kirjoitusohjelma. Sen hyöty oli siinä, että vanhoja hankkeita ei tarvinnut kirjoittaa uudestaan. Riitti, kun korjasi muuttuneet tiedot. Taisi olla vielä ainakin aluksi niin, että piirit hoitivat asian päällekorjaamalla ja TVH:n ATK-yksikkö tallensi muutokset. Pienestähän kaikki alkaa.

MLe ihmetteli tässä vaiheessa, että miksi tiedot lähetetään VM:ään paperilla, kun he lähettävät ne VTKK:lle tallennettavaksi ja yhdistettäväksi koko maan investointiohjelmaksi. Minä en osannut ATK:ta lainkaan, joten pyysin, että MLe toimisi välikätenä. VTKK:lla taisi jo silloin olla töissä Reijo Vuorikallio, joka oli aikaisemmin ollut tiestön taloudellisessa jaostossa. Löydettiin oikeat henkilöt keskustelemaan asiasta. Niinpä olimme varmaan ensimmäinen virasto, joka toimitti tiedot myös magneettinauhalla. Muistelen, että ATK:yksikömme kävi kuitenkin hakemassa nimen lähetyskirjeeseen tiestöstä. Tällä nimellä sitten vakuutettiin, että nauhalla on TVH:n investoinnit.

Valtion investointiohjelma koottiin siksi, että voitaisiin koordinoida hankkeiden sijoittumista ja ajoittumista. VTKK ajoi tiedoista virasto-, lääni- ja kuntakohtaisia listoja. Saattoi olla vielä muitakin, ainakin summaustasolla. Ei tuo koordinointi oikein onnistunut, kun jokainen virasto piti omasta suunnitelamastaan kiinni. Myöskään kunnat eivät olleet halukkaita esittämään mielipidettä, jossa kuntaan sijoittuva hanke siirtyisi myöhemmäksi. Liekö kukaan edes yrittänyt koordinointia? Asioita pitää tietenkin harkita sen aikaisen ajatusmaailman mukaan. Työllisyyden vuoksi oli ensisijainen tavoite saada valtion hankkeita joka kuntaan. Se oli yksi suurimmista syistä siihen, että hankkeet olivat pieniä ja paikallisia. Suuret hankkeet tahtoivat siirtyä aina tulevaisuuteen, jos niitä ei voinut toteuttaa paloina.

Yksi pahimpia koordinointimokia oli Kymenlaaksossa tapahtunut hankkeiden ajoituksen päällekkäisyys. VR oli pitkään ajanut Juurikorven – Haminan radan parannusta, joka oli käytännössä radan uudelleen rakentamista. TVL ajoi Vt 7:n osuutta Summa – Hamina (?) moottoritieksi. Hallituksen budjettiesityksen tullessa julkiseksi, huomasin molempien isojen hankkeiden olevan alkamassa samaan aikaan. Se tiesi maanrakennusresurssien loppuvan eteläisessä Kymenlaaksossa. Kumpikaan ei ollut valmis siirtämään hankettaan ja niin ne tulivat molemmat hyväksyttyyn työohjelmaan. Muutamaa päivää myöhemmin luin lehdestä, että Inkeroisiin aletaan rakentaa parin viikon päästä yhtä Euroopan suurimmista paperitehtaista. Sen maanrakennustyöt ajoittuivat vielä kolmantena mammuttihankkeena samaan ajan kohtaan.

Kai niitä resursseja sitten kuitenkin löytyi, koska hankkeet kaikki valmistuivat aikataulussa. Liikennelupia voi aina myöntää lisää ja kalustoa saa rahalla. Siihen aikaan maataloudesta siirtyi työvoimaa maanrakennukseen paljon. Myytiin metsää ja ostettiin tilalta lähteville pojille autot ja koneet. Myöhemmin kuulin näiden poikien liiketaloudellisen ajattelun laahanneen hiukan jäljessä. Eli työstä saadut rahat käytettiin elämiseen ja kun kone oli loppuun käytetty, niin käytiin isälle puhumassa, että pitäisi taas myydä metsää. Tosin omakin ajattelu parani vasta 1990-luvun alussa sillä 10 päivän ”ekonomikurssilla”. Olisi sekin kurssi ollut tarpeen jo aikaisemmin.

Kun tietoja kirjoitettiin moneen kertaan, niin tahtoi tulla myös virheitä. Etenkin silloin, kun kirjoittaja käsitteli asioita niitä tuntematta. Numeroiden puhtaaksi kirjoitushan on tällainen tilanne. Meillä ei ollut omissa TPO:ssa kuntakoodia, vaan kunnan nimi oli selväkielisenä. VM:n listaan se piti saada, jotta voidaan tulostaa kuntakohtaisia listoja. Siihen aikaan näitä kuntakoodejakin oli vielä useita. TVH:llakin oli omansa, ainakin yksi ja ennen KELAN koodia. Taisi Mikko Jokinen olla TVH:n koodin luoja. Se oli laadittu jo vuoden 1965 liikennelaskentaa varten. Muistaakseni laskentapisteen numero tuli kolmesta osasta eli piirinumerosta, kuntanumerosta ja pistenumerosta. Turun piirissä oli silloin yli 100 kuntaa, jonka vuoksi piirin pohjoisosalle annettiin numero 03. Myöhemmin tästä alueesta tuli Satakunnan maakunta. Tästä syystä piirinumeroissa ei ollut myöhemmin lainkaan numeroa 03 eli Turku oli 02 ja Häme seuraavana 04.

Näistä kuntanumeroista syntyi yksi huvittamista virheistä. Minä tai joku muu oli meillä kirjoittanut kuntanumerot käsin listaan ja siitä ne oli tallennettu VM:n listoihin ja myöhemmin VTKK:n listoihin ja jaettu kunnille. Etelä-Suomen sanomissa oli sitten etusivun juttu, että valtio siirtää Villähteen – Nastolan tien rakentamista hamaan tulevaisuuteen. Toimittaja sitten soitteli minullekin kysyen, että miksi. Minä muistin ohjelman likimain ulkoa ja totesin heti, että ei sitä mihinkään ole siirretty ja kysyin, mistä tämä käsitys on syntynyt. Sain lähteeksi nämä VM:n listat. Sanoin selvittäväni asian ja soittavani kohta takaisin. Kaivoin VM:n listat esiin ja eihän sitä hanketta siellä Nastolan kohdalla ollut. Meidän listassa oli. VTKK:n koko maan listassa hanke oli ihan oikein ajoitettuna, mutta kuntana taisi olla Kauhajoki. Kuntanumero oli siis väärin. Listasta selvisi, että kuntien numerot taisivat poiketa yhdellä numerolla. Soitin toimittajalle ja kerroin virheen syntyneen meillä TVH:ssa, kun kirjoitimme kuntanumeroita. Hanke, rahat ja vuodet ovat kuitenkin oikein. Seuraavan päivän lehdessä oli vielä isommilla otsikoilla, että TVH siirsi Nastolan rahat Pohjanmaalle. Tekstissä oli virhe kyllä kuvattu asiallisesti, joten en lähtenyt otsikkoa korjaamaan. Taidettiin myöhemmin lisätä tarkkuutta kuntanumeroissa.

Toinen mieleen jäänyt asia näissä VM:n listoissa oli havainto erään kunnan hankkeista. Siellä oli samanarvoisina ja päällekkäin ajoitettuna meidän valtatien parannus noin 30 Mmk:n hankkeena ja paikallisen maatalousoppilaitoksen kanalan katon korjaus 3000 mk. Teki mieli soittaa VM:ään ja kysyä, kumpaa siirretään, kun ovat päällekkäin? Kaikki eivät ymmärrä huumoria, joten jätin soittamatta. Havainto kuitenkin osoitti sen, miten eritasolla virastojen investoinnit liikkuu. Meillä taisi kustannusarvioraja olla julkistamiseen VM:n listoilla olla silloin 300 000 mk.

Rahojen suuruusluokkaan törmäsin myös OM:n työryhmässä, jonka tehtävänä oli miettiä mahdollisia työmaita Ruskon vankisiirtolan työllistämiseksi. Ryhmässä tuli keskustelua määrärahojen muodosta. Budjetissa rahat olivat siihen aikaan kiinteitä, arviomäärärahoja tai siirtomäärärahoja. Kiinteä oli tiukka enimmäismäärä tietylle vuodelle, Arviomäärärahaa voi pakotettuna hiukan ylittää valtioneuvoston päätöksellä, mutta ei siirtää seuraavalle vuodelle. Siirtomäärärahaa ei saanut ylittää, mutta se oli käytettävissä seuraavien 2-3 vuoden aikana. Minä puolustin siirtomäärärahaa, koska se on selvä raami, mutta mahdollistaa töiden siirtämisen tarvittaessa seuraavalle vuodelle eikä siten johda tuhlaamiseen. Muut tuntuivat epäilevän tuota tuhlausajatusta. Kerroin, että arviomäärärahana me pyysimme joka vuosi 50 Mmk lisää, mutta kun raha muuttui siirtomäärärahaksi, jäi 50 Mmk seuraavana vuonna käytettäväksi eli sadan miljoonan säästö. Muut hämmästyneenä kyselivät, miten paljon meillä oikein on rahaa? Meillähän oli kunnossapitorahaa silloin muistaakseni noin 1500 Mmk, joten ei 50 Mmk ollut kuin muutaman päivän kulut. Eli ”säästöstä” varmaan pääosa oli sitä, että siirtovelkoja ei kerätty niin tarkkaan.

Kaikissa virastoissa suhtautuminen KTS:ään ei ollut samanlaista. Tämän huomasin Pohjois-Karjalan työllisyysvierailulla, jonne pääsin TVH:n edustajana pariin kertaan. Muut osallistujat olivat ministeriöiden ylintä johtoa. Kun kunnat siellä esittelivät toiveitaan, niin minä kirjoittelin vuosiluvat ylös ja työnsin paperin LM:n Kalevi Perkolle, joka vastasi, että hanke toteutetaan vuosina xx. Muut ministeriöiden edustajat pyörittelivät vastaustaan kertoen, että jos saisivat poliittisen päätöksen nyt, niin suunnitelmat veisivät pari vuotta ja sitten voisi ajatella rahan pyytämistä tai jos kuitenkin jo tänä vuonna aloitettaisiin, mutta ei se kyllä meidän ohjelmissa ole? Kunnilta tuli selvä vastaus: Pyrkikää samaan kuin TVL. Heillä on selvät suunnitelmat ja niihin voi luottaa. Eihän meidän suunnitelmat oikein täällä etelässä pitänyt, mutta Pohjois-Karjalassa ne pitivät.

HJB /2.2.2012