HJB MUISTELEE 58 / TPO:N LAATIMINEN 1

HJB / 21.12.2011

Tienpidontoimenpideohjelmia oli silloin tehty jo muistaakseni 3 kappaletta kahden vuoden välein. Vuodesta 1972 alkaen niitä tehtiin vuosittain. VM antoi vuosittain ohjeet suunnitelmien laatimiseen. Ohjeiden mukaan tehtynä suunnitelma oli minusta yhtäältä puutteellinen ja toisaalta harhaan johtava. Niinpä me päätimme TVH:ssa tehdä ohjelmat omalla tavallamme.

Ensimmäinen asia oli lisätä suunnitelmaan seuraavan vuoden tiedot. Silloin vuosibudjetti oli niin luottamuksellinen, että sen tietoja ei saanut suunnitelmaan laittaa. Suunnitelman perusta oli siten salassa. Päätimme lisätä omin luvin budjettivuoden tiedot. Lähetekirjeessä todettiin, että suunnitel-ma ei kaikilta osin vastaa seuraavan vuoden käsittelyssä olevaa budjettia. Myös koko ohjelma oli aluksi salainen. Sitä ei edes talon sisällä jaettu kuin kuittausta vastaan ja numeroituina kappaleina. Kai siinä piti joku vakuutuskin antaa, ettei tietoja jaa muille ja ohjelma säilytetään lukitussa kaapissa? Me työsuhteisethan emme olleet vannoneet virkavalaa, joten meidän luotettavuus oli kyseenalainen. Tielaitoksessa taas pidettiin ohjelman julkistamista tarpeellisena, koska tietöillä ja niiden ajoituksella oli vaikutusta niin moneen asiaan.

Toiseksi minusta oli hyvä rekisteröidä johonkin toteutuneen vuoden tiedot. Viralliset tilastot sisälsi-vät kyllä paljon tietoa mm. silta- ja kanavatöistä, mutta toteutuneista tiehankkeista oli vain vuosira-hoitustietoa. Esimerkiksi Tarvon tien rakentamisen ajoittumisesta ei tahtonut löytyä mistään tietoa.  Toimenpideohjelma oli hyvä paikka sijoittaa toteutumatiedot siitä, mihin edellisen vuoden rahat oli käytetty. Ei virallista tilastoa ollut syytä laajentaa niin massiivisella määrällä tietoa.

Kolmanneksi hankkeiden kustannusarviot eivät olleet yhteismitallisia. VM:n ohjeiden mukaan raha-tiedot tuli esittää ao. vuoden todellisina markkoina. Kustannusarvio oli sitten näiden summa. Pitkä-aikaisemmissa hankkeissa kustannusarviosta oli siis aivan turhaa laskea kilometrihintaa, koska kus-tannusarvio ei ollut reaalihintana. Taas teimme ohjeiden vastaisesti ja sidoimme kustannusarvion seuraavan vuoden ennustettuun indeksiin, jolloin yksikkökustannuksiakin saattoi laskea. Muistan mm. Orivesi - Jyväskylä rautatien rakentamisen yhteydessä kerrotun, että rautatie maksoi vain 10 % vastaavan moottoritien rakentamisesta. Syynä oli se, että VR oli rakentanut rataa kai pari kymmentä vuotta ja laskenut kustannusarvion VM:n ohjeen mukaan summaamalla vuosittaiset rahat ilman indeksikorjausta. Meillä taas moottoritien kustannusarviot olivat ns. päivän hintaan. Laskin itse ta-kautuvasti Orivesi – Jämsän radan kustannukset samalla tavalla kuin tiehankkeet ja totesin radan tulleen vähän kalliimmaksi kuin moottoritien keskimäärin.

Oli niitä ongelmia omissakin hankkeissa jo ennen tuota ohjeista poikkeamista. Inflaatio oli 1970-luvun alussa jopa yli 20 % vuodessa. Tämä johti siihen, että meillä oli noin 10 isoa hanketta, jossa kustannusarvio kasvoi nopeammin kuin rahaa myönnettiin eli rahoittamatta oli joka vuosi aina entistä suurempi summa. Kyse ei ollut kustannusarvion reaalisesta noususta, vaan inflaation aiheuttamasta rahoitustarpeen kasvusta. Oli tuolla tavalla haittapuolensakin. Kun me ennustimme inflaatiota tienrakennusindeksillä, niin urakoitsijat käyttivät meidän ennustetta tehdessään tarjouksia. Käytäntö tavallaan ruokki hintojen nousua. Tosin me teimme ennusteet mieluummin alakanttiin, jotta vaikutus olisi mahdollisimman pieni. Silti meidän ennusteemme oli kysyttyä tietoa.

Yhtenä ongelmana oli myös se, että VM oli kiinnostunut vain rahoista, kun muita kiinnosti myös se, mitä tehdään. Niinpä aikaisemmissa ohjelmissa oli VM:n osuus ja hanketiedot eri papereilla ja siksi ohjelma oli vaikeasti luettavissa. Nämä tiedothan piti saada informatiivisempaan muotoon. Lomake suunniteltiin sen vuoksi 1970-luvun alussa uudestaan, niin että hanke- ja rahoitustiedot olivat sa-malla sivulla. VM varten tosin kirjoitettiin rahoituslomakkeet uudestaan. Jossakin vaiheessa oli ti-lanne, että me korjailimme jotain lomakkeeseen käsin, oli ehkä kuntakoodi. Tämä ei VM:n tallenta-jalle kelvannut, vaan lomakkeet piti kirjoittaa uudestaan. Ehkä he olivat ostaneet tallennuspalvelun ja luvanneet, että lähtöaineisto on koneella kirjoitettua? Joka tapauksessa paperit kirjoitettiin par-haimmillaan jopa kolmeen - neljään kertaan koneella. Yhtenä vuonna taisi LM kirjoittaa paperit myös kertaalleen, kun meidän toimittamat eivät olleet riittävän ”siistejä”.

Julkistamiseen ei saatu lupaa. Siinä taisi käydä niin kuin yleensä virkamieskoneistossa. Eli jos kysyy lupaa johonkin, niin helpointa on kieltää, jolloin asiaa ei tarvitse harkita sen enempää. Taisimme sitten seuraavana vuonna olla kysymättä. Monistaminen oli vielä 1970-luvun alussa ”alkeellista”. Ohjelmat taidettiin aluksi kirjoittaa pienifonttisella koneella suoraan A4 kokoon vahalle. Mo-nistaminen tehtiin sitten sivu kerrallaan käsin pyörittäen. Myöhemmin kirjoitettiin A3 kokoon ja sitten pienennettiin. Monistamoon tuli kunnon kopiokoneet 1970-luvun alkupuolella (Xerox) ja sen jälkeen asiat helpottuivat. Kerroksiin kopiokoneet tulivat noin vuonna 1975.

Ohjelmien laatiminen oli työlästä. Piirien työstä minulla ei ole omaa kokemusta, mutta valituksia kyllä sain kuulla eikä aina aiheetta. Piirit tekivät monenlaista taulukkoa suoritteista ja kustannuksista ja tietenkin rahoituksesta. Minä niitä sitten laskin yhteen. Myöhemmin se oli teekkarien hommia. Muistelen joskus käyttäneeni jopa kaksi viikkoa parin taulukon laskemiseen, kun en saanut nurk-kasummia täsmäämään. Kyse oli desimaaleista, mutta eihän minun luontoni sallinut tietoisesti vir-hettä. Aika pian tuli mieleen, että varmaan asiaan löytyy helpompiakin tapoja. MLe taisi olla en-simmäisiä ATK-käsittelystä kiinnostuneita jaostossamme ja niin asiasta sitten keskusteltiin ATK-yksikön kanssa.

HJB / 23.1.2012