HJB / 3.2.2011
TeuP opetti minulle kartan lukua. Olihan hän eturivin autosuunnistajia pohjoismaissa. Suomen tiekartat olivat jo silloin hyvin tarkkoja. Niistä pystyi päättelemään useita asioita, joita ei varsinaisesti näytetty, jos ymmärsi mitä kartanpiirtäjä oli milläkin merkinnällä tarkoittanut. Turun matkalla 16.3.1971 TeuP kuitenkin huomautti kartanpiirtäjälle tapahtuneesta virheestä. Lähestyimme Saloa Mustion suunnasta, kun TeuP huomautti, että Uskelan kirkko on kartalla oikealla puolella tien kuviteltua jatketta keskiviivasta katsottuna, mutta käytännössä vasemmalla puolella. Liekö vieläkin?
Tätä oppia hyödynsin monesti. Muistan ensimmäisen tapaamisen Ole Norrbackin kanssa. Hän oli saariston lähetystön mukana valittamassa, että vesi nousee ajoittain tielle. Kysyin, onko ongelma siinä kohdassa, missä tie kiertää merenlahden ja jossa ovat ne pusikot siinä tien ja meren välissä. Siinähän se ongelma oli, mutta jouduin kuitenkin tunnustamaan, että en ole käynyt paikalla. Olen vain lukenut karttaa. Myöhemmin opettelin lukemaan myös tierekisterilistauksia samalla tavalla eli aina lista mukana, kun tiellä liikuttiin. Niinpä kerran uskalsin väittää, että minulle aivan vieraalla valtatieosuudella oli väärät tierekisteritiedot. Tie oli kartalla ja rekisterissä ihan erinäköinen. Ja olihan ne rekisterin tiedot vääriä, kun asia selvitettiin.
Kun TeuP siirtyi teknillistaloudelliseen toimistoon, minä taisin periä häneltä Kainuun alueinsinöörin tehtävät. Ensimmäisiä asioita oli Kainuun tieverkkosuunnitelman laatimiseen osallistuminen. En muista, oliko teettäjänä piiri vai seutukaavaliitto. Ensimmäiset seutukaavathan olivat silloin tekeillä ja yksi niiden olennaisia osia oli tieverkkosuunnitelma. Lennot Kajaanin tulivat tutuksi, kun kävin siellä pari kolme kertaa. Lennot olivat Oulun kautta. Kajaanin lensi Metropolitan, jonka tärinä kävi hieronnasta. Mieleen painuvin asia oli, kun maakuntajohtaja Hannes Kemppainen opetti meille Kostamuksen merkitystä. Kostamus oli silloin vasta suunnitteille. Kemppainen näytti kartalta Kostamuksen paikan. Pyöräytti sitten karttakepillä noin parin sadan kilometrin ympyrän Neuvostoliiton puolella ja sanoi tällä alueella olevan 50 lehmää. Kainuussa niitä oli silloin muistaakseni 50000. Sitten hän kysyi meiltä tiemiehiltä, että mistähän se Kostamuksen 50000 asukkaan kaupunki ruokitaan? Yhteyksien merkitys tuli selväksi.
Kemppainen vei meidät kerran myös omaan toimistoonsa. Siellä hän näytti meille karttoja Kostamuksen ympäristöstä, myös Suomen puolelta. Kartat olivat erittäin tarkkoja. Niissä oli jokainen metsätyömaiden taukotupakin merkitty. Totta kai heräsi kysymys, että miten naapurista on saatu näin tarkkoja karttoja. Olivat USA:n suurlähetystöstä ja niiden alkuperäksi paljastui ns. U2-lennot. Samoihin aikoihinhan itänaapuri ampui alas yhden näistä U2-koneista, jotka lensivät muistaakseni lähes 20000 metrin korkeudessa.
Vakoilulentoihin olin saanut opetuksen jo sotilastoimiston aikana. Majurimme kertoi, miten ruotsalaiset koululaiset olivat eräänä keväänä tulleet Suomen puolelle kevätretkelle. Yllättäen heitä tuli samaan aikaan koko rajan pituudelta ja heillä oli valkoiset teltat. Opettajilla näytti olevan myös vaaituslaitteet tai teodoliitit mukana. Samaan aikaa eksyi ruotsalainen lentokone väärälle puolelle rajaa ja lensi rajan suunnassa aina Torniosta Kilpisjärvelle saakka. Puolustusvoimat olivat myöhemmin pyytäneet ruotsalaisilta, josko mekin saisimme ne kartat ja olivat myös saaneet. Armeijakaverini törmäsi vakoilijoihin myös Ahvenanmaan saaristossa purjehdusretkellä. Olivat hakeneet vettä eräästä saaresta. Rannassa oli joukko saksaa puhuvia nuoria miehiä, jotka estivät maihin pääsyn. Hakivat kuitenkin lähteestä vettä. Joukolla näytti olevan paljon radiolaitteita. Samaan aikaan oli Suomella iso laivastoharjoitus Saaristomerellä. Eli aina ei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Kainuun matkalla 14.10.1971 sain myös ensi kosketuksen lehdistöön. Lento Helsinkiin kulki illallakin Oulun kautta ja hyvin myöhään. Niinpä paikalla olleet Oulun seutukaavaliiton henkilöt houkuttelivat minut mukaansa autolla Ouluun ja siellä Tervahoviin liikennesuunnitteluseuran kokoukseen. Lähdin ja kokouksessa eräs osanottajista ihmetteli, miksi vt 5 pitää rakentaa suoraan eikä kiertäväksi Suomutunturin kautta. Koska olin asiaa TVH:ssa käsitellyt, vastasin avoimeen tapaani ns. liikennetaloudellisin periaattein, että kiertäminen maksaa autoilijoille noin miljoonan vuodessa. Asiasta keskusteltiin pitkään ja näkemykseni ymmärrettiin. Siinä vaiheessa pelästyin, kun keskustelun päättyessä puheenjohtaja kysyi, ovatko lehdistön edustajat saaneet kaikki asiat hyvin muistiin. Ensimmäinen ajatus oli, että mitähän minä olenkaan sanonut. Sainpa opetuksen, että varovaisuuttakin voi noudattaa.
Lento Helsinkiin oli myös ikimuistoinen. Caravelle oli Ouluun saapuessa lähes puoli tuntia myöhässä. Meitä matkustajia oli vain noin 10 ja meidät hoputettiin kiireellä sisään. Kone lähti rullaamaan kiitotielle jo ovia suljettaessa. Kääntyminen rullaustieltä kiitoradalle meni ”kolmipyöräluisussa”. Kiitoradan päässä lentoemäntä lähti tarkastamaan, ovatko turvavyöt kiinni. Kapteenipa ei pysähtynytkään odottamaan lähtölupaa, vaan veti kaasun auki. Lentoemännältä lähti ns. jalat alta. Hän lähti juoksemaan pitkin käytävää ja sitten syöksyi yhteen tyhjään penkkiväliin pitkin pituuttaan. Lähti myöhemmin kohti ohjaamoa ja ilmeestä päätellen hänellä oli jotain sanottavaa. Koko matkan kapteeni lensi talla pohjassa. Koko kone tärisi kuin horkassa. Minä seurasin muutamia näkyviä niittejä ja odotin koska ne katkeavat. Helsingissä kone olikin sitten enää 5 minuuttia myöhässä. Taisi kapteeni pyydellä anteeksi selostaen, että oli heti perään lähtö johonkin etelän kohteeseen ja piti saada aikataulua kiinni.
Kainuun matkalla 7.6.1972 ystävämme MLi tutustutti minut Kainuun tieverkkoon. Ajettiin valtatie viitosta pohjoiseen jossakin Hyrynsalmen nurkilla, kun MLi kysyi, että eikö vain ole turhan mutkainen ja mäkinen tie. Totesin, että onhan tämä ainakin 150 km/h nopeudella, jolla Sinä ajat. Hänellä oli silloin Volvo Amazon. Kävimme myös valtatie 18 katsomassa Juurikkalahti - Eevala yhteyden tarpeellisuutta. Pohjois-Karjalan rajalla MLi teki U-käännöksen rajamerkin kohdalla ja sanoi, ettei hänellä ole oikeutta virkamatkaan Pohjois-Karjalan puolelle. Näkyvyyttä paikalla oli riittävästi. Eli niin tarkkoja oltiin joskus aikoinaan. Taas opin, että kun meillä TVH-laisilla oli kertaluonteiset matkamääräykset, niin piirissä oli joillakin pysyvät oman piirin alueelle.
Hyvää Vappua
HJB / 30.04.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti