10.10.2003
Olin TVH:n autokerhon hallituksen jäsenenä 1970-luvulla eli likimain oman auton ostosta kerhon toiminnan päättymiseen. Mukaan toimintaan pääsin kyllä jo ennen jäsenyyttäkin. Autokerho oli keskushallinnon kerho. En muista kerhon sääntöjä, mutta kilpailutoiminta ei ollut keskeinen tavoite. Keskeinen asia näytti minusta olevan yhteisten työkalujen hallinnointi. Autokerholla oli jos jonkin näköistä erikoista vempainta, joita tarvittiin auton korjauksissa ja huolloissa. Ulosvetäjiä, sytytyslamppuja yms. käyttivät ne, jotka osasivat. Olavi Palviainen silloiselta vesitieosastolta niistä taisi pitää huolta.
Kerho järjesti myös mielenkiintoisia tutustumismatkoja. Järjestelyissä käytettiin sidosryhmäsuhteita. Taisi olla syksyllä 1970, kun kävimme Uudenkaupungin autotehtaalla. Mukana meitä oli koko bussillinen autokerhon jäseniä. Meille kerrottiin mm., että päätehdas Ruotsista ei antanut Suomen Saabeille omaa numerosarjaa, koska Ruotsissa pelättiin vain Suomessa tehtyjen menevän kaupaksi. Suomalaiseen laatuun silloin luotettiin.
Toinen muistiin jäänyt matka oli Nokialle, rengastehtaalle. Siellä kierrettiin tehdas läpi ja saatiin hyvä kuva siitä, miten monia työvaiheita yhden renkaan tekemiseen liittyy. Vyörengas ja erityisesti sisärenkaaton oli silloin vielä uutta ja meitä kiinnosti erityisesti se, pysyykö ilma renkaassa ajettaessa kaarteessa vähän kovempaa. En luottanut vakuutteluihin ja siksi ostin itse talvirenkaat vielä sisärenkaallisina ja niissähän ei ilma pysynyt.
Vuonna 1971 olimme vielä avaamattomalla Tarvontien osuudella mittaamassa autojemme nopeusmittareiden virhettä. Tutkaa käytti Liikenneturvan insinööri Matti Koivurova. Mittaukset tehtiin Palojärvellä Tarvontien ja Vanhan Turun tien välisellä osuudella Porin tiellä. Oman Escortin mittarivirhe oli aika tarkkaan 7 km/H nopeudesta riippumatta. Mittaukset tehtiin 50, 70, 90 ja 110 nopeuksilla. Huippunopeuksia ei mitattu. Taisi Koivurova ihan viranpuolesta kieltäytyä. Yrityshalua olisi porukalla kyllä ollut. Mittausten jälkeen Koivurova piti meille pimeän ajon kurssin Palojärven työmaatukikohdassa, tosin ilman käytännön harjoittelua. Se jäi sitten kotimatkalle.
Kilpailujakin kerho järjesti. Oli varmaan keväällä 1968 kauniina sunnuntaipäivänä, kun kero järjesti suunnistus- ja tarkkuusajon. Silloinen teekkari Olavi Tupamäki (myöhemmin kansanedustaja) pyysi minua kartanlukijakseen. Olavin autona oli puoliautomaattivaihteinen Ford Fairlane, iso amerikkalinen, joka ei oikein soveltunut mäntyjen kiertoon. Hyrylän sorakuopilla minä olin huolimaton ja jäimme vähän aikataulusta jälkeen. Siitä seurasi sitten halu ajaa vähän kovempaa, jotta saadaan aikataulu kiinni. Sorakuopalla auton pohja otti pahasti kiinni maakiveen, käänsi kiven maasta ylös ja taisi siinä käydä pääkin katossa. Siitä sitten Hyrylän Shellille katsomaan, miksi auto tärisi. Oli kardaaniakseli pahasti vääntynyt. Sitä sitten jotenkin hakattiin ja rautakangella väännettiin suoremmaksi ja jatkettiin kilpaa, mutta emme oikein sijoittuneet.
Syksyllä 1969 olin toisessa St-ajossa toimitsijana aikatarkastusasemalla anopin Sunbeam Impillä. Minä otin kellolla aikoja ja kuittasin kilpailijoiden paperit ja vaimo piti pöytäkirjaa. Paikka oli metsässä jossakin Espoon Pitkäjärven takana. Muuten meni kohtuullisesti, mutta sittemmin Espoon apulaiskaupunginjohtajana ja Autoliiton puheenjohtajana toimineen Erkki Pätiälän kanssa tuli kina. Erkki oli sitä mieltä, että minun ottama saapumisaika tarkastusasemalle heitti sekunnilla. Pätiälän autokunta taisi tuosta sekunnista huolimatta voittaa kisan. Pätiälä oli yksi Suomen huipuista ST-ajoissa. Kisan ratamestarina oli muistaakseni TeuP, joka taisi olla jopa Suomen mestari jonakin vuonna, pallilla nyt kuitenkin. TeuP oli autokerhon aktiivijäseniä ja toimi jossakin vaiheessa myös autokerhon puheenjohtajana.
Autokerholle teetettiin myös oma pyöreä keltamusta tarramerkki, jossa oli ratin kuva ja keskipuolassa tie keskiviivoineen, yläosassa oli kirjaimet TVH ja alaosassa AK. Merkki on vieläkin tallessa. Ehkä liitän sen tähän myöhemmin?
Autokerhon yhtenä tavoitteena oli saada aikaan vakuutusrengas eli olisimme käytännössä jakaneet kolarikustannukset keskenämme. Keskushallinnossa tätä ei muistaakseni koskaan saatu pystyyn. Liekö syynä ollut, että innokkaimmilla asian ajajilla nimiä mainitsematta oli paljon kolareita? Useammassa tiepiirissä tällaiset renkaat kuitenkin toimivat.
Kerhon tarkoituksena oli myös hankkia jäsenille hyviä alennuksia. Itse käytin ainakin Helsingin Laaturenkaan alennuksia, kun ostin talvirenkaat syksyllä 1971. Alennus oli 25 %, jonka olisi saattanut saada ehkä muutenkin? Lyylin baarissa eli päätalon ruokalassa järjestettiin ainakin kerran kerhoilta, jossa esiteltiin englantilaisia moottoriöljyjä ja niiden valmistusta filmin avulla.
Autokeron toiminta oli riippuvainen aktiivista jäsenistä eli piti vuosittain löytää puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Puheenjohtajista tulee mieleen TeuP:n lisäksi ainakin Seppo Sormula ja Tapio Ranta. Kerhon toiminta oli minusta erityisen riippuvainen silloisella vesitieosastolla toimineesta piirtäjä Olavi Palviaisesta (myöhemmin Merenkulkulaitoksessa). Hän taisi olla yhdistetty sihteeri, rahastonhoitaja ja omaisuuden hallinnoija eli työkaluvarastosta huolehtiva. Joskus 1970-luvulla toiminta alkoi hiipua, kun ei löytynyt enää aktiivisia vetäjiä. Vuosikokouksistakin jäsenet jäivät pois, koska pelkäsivät tulevansa valituksi hallitukseen. Vahinko.
HJB / 8.4.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti