maanantaina, toukokuuta 27, 2019

Tapaaminen nro 135 / 22.05.2019 TeuP.


Läsnä: JPOS, MLe, TEUP, JN, LAM, API ja HJB.
Ja jälleen White Lady ja sen Tähtikabinetti eli se pyöreä.

LAM oli tavannut tullessa Sauna-Jussin ja houkutellut mukaan, mutta hänellä oli joku toinen tilaisuus. Jussilla oli merkittävä osuus liikennetaloudellisten laskelmien rantauttamisessa Suomeen. Hän toimi TKK:ssa opettajana ja minun kurssini taisi olla ensimmäinen. Minua asia innosti ja sainkin aineesta täydet pisteet. JPOS oli Jussin apuna assistettina teettämässä harjoitustehtäviä. Wahlgren oli aiheen proffana.

Tuosta assistenttihommasta tuli mieleen jätevesipuhdistmon harjoitustyönä tehty suunnitelma. Tehtäväksi annossa oli kaksi päävaihtoehtoa: pyöreät altaat ja neliskulmaiset altaat. Yleistä oli prujujen käyttö eli kopiotiin kaverin työ omilla lähtötiedoilla. Assistetteinä olivat Sipilä ja Poika-Taivainen. Isä oli Oulussa proffana. Siitä tuo nimitys.  Minun edessä oli kaveri luovuttamassa omaa työtään. Sipilä vilkaisi ja sanoi, että tässähän sanotaan, että pyöreät yksiköt ja työnsi kaverille paperit takaisin. Minä luovutin oman työni ja minun jälkeen oli taas tuo sama kaveri. Ihmettelin vähän, miten hän nyt jo oli uudestaan. Hän antoi paperit Sipilälle ja sanoi, että on pyyhkinyt kaksi desimaalia joka luvusta pois. Erityiseti Poika-Taivainen oli totinen tyyppi. Mutta nyt nauroi aivan katketakseen ja samoin Sipilä. Hyvä kun tuolilla pysyivät. Minullakin oli vaikeuksia pysyä totisena. Kaveri ei vieläkään ymmärtänyt, mikä oli mennyt pieleen. Sipilä sitten asian avasi ja totesi, että pitäisi prujauksesta huolimatta edes vähän tutustua aiheeseen.

Brexit oli aiheena. Mayn odotettiin eroavan, mutta miten käy itse aiheelle. Sopimukseton ero taitaa olla ainoa vaihtoehto. Britit ei hyväksy tehtyä sopimusluonnosta ja EU- ei parin vuoden neuvottelun tulosta suostu avaamaan. Onhan se tietenkin mahdollista, että koko ero peruuntuu, mutta kyllä sekin on monen mutkan takana. Taitaa maksaa asia kymmeniä miljardeja briteille? Ja pitihän se Trumpkin ottaa puheeksi. Hänen sanomakseen on väitetty, että aloittaisi sodan Irania vastaan ellei se olisi hänen imagolleen vahingollista. Eli pienistä on sodat kiinni?

Raideteistä oli myös puhetta vähän. Jokeri-rata olisi valmis rakentamisen alkuun, mutta Pajamäessä asukkaat valittavat. On nähty liito-orava. Lisäksi lintujen ystävät ovat ilmoittaneet, että puita ei saa direktiivin mukaan kaataa lintujen pesimäaikana. Eli ainoa mahdollisuus taitaa olla joulun välipäivät? APi on muuten melkoinen bongari. On havainnut kai yli 150 lintulajia vuodessa. Oli havainnut Viitakerttusen aamukävelyllä.

Yhdessä muuten todettiin, että Espoo ei ole kaupunki. Oli aikonaan maalaiskunta ja sitten kauppala. Siitä sitten keskusteltiin, mikä oli kauppala. Päädyttiin siihen, että kauppalalla ei ollut kaikkia kaupungin oikeuksia eikä velvollisuuksia. Epäiltiin erityisesti kaavoitukseen liittyviä asioita. Mutta netistähän asiaa löytyy.

Suomeen kauppala tuli Ruotsista. Ensimmäinen kauppala oli Ikaalinen. Ensimmäiset kauppalat olivat maalaiskunnan sisäisiä taajaan rakennettuja osia, joilla oli vähän itsenäistä päätäntävaltaakin. Aikoinaan maaseudulla oli kaupanteko kielletty markkinoita lukuunottamatta. Kauppala oli tapa kiertää tuota lakia eli saatiin maalaiskuntaan paikka, jossa sai käydä kauppaa.

Myöhemmin sitten kauppala oli itsenäinen kunta maalaiskunnan ja kaupungin välimuotona. Nurmes oli ensimmäinen kauppala, joka käsitti koko kunnan. Vielä 1950-luvulla harkittiin Espoosta erotettavaksi Tapiolan ja Leppävaaran kauppalat, mutta jäi toteutumatta. Vuonna 1963 koko Espoo muutetttiin kauppalaksi. Uusi kuntalaki tuli 1977 ja sen jälkeen on ollut vain kaupunkeja ja maalaiskuntia. Juridinen ero on lähinnä nimessä. Tosin noita kauppalaa koskevia eroja oli vielä 1990-luvulla.

Palinkasta oli myös juttua. Sitä kuulema tehdään Unkarissa lähes joka taloudessa joskus. Oli JN kokeillut, kun erä viiniä oli mennyt pieleen. Hyvää tuli. Tuosta tuli sitten juttua Suomen alkoholilainsäädännöstä. Aikonaan sai ostaa vain kaksi pulloa kirkasta kerralla. Nyt saa ostaa vaikka hyllyn tyhjäksi, kuten myyjä minua opasti. Ns. viinakortti oli pitkään. Minä otin ensimmäisen viinakorttini Tapiolan Alkoon. Siinä piti määritellä kaksi myymälää Helsingistä, joissa sai käydä ostoksilla. Minulla taisi olla Hankkijan ja Bensovin Alkot. Monella teekkarilla oli Albertinkadun Alko lähellä Polia. Maahantuontikin oli rajusti säännösteltyä. Oli tunnettu käsite tuo täysi lasti. Nykyisin saa tuoda niin paljon kuin haluaa. Telkkarissa näytettiin kuvaa, jossa Virossa myytiin Koskenkorva-salkkuja. Taisi olla 10 litran salkku?

Oli JN käynyt katsomassa myös Formula-kisoja. Oli kuulema ollut mielenkiintoinen kokemus. Autoja vilahti vauhdilla ohi, mutta ei ehtinyt edes numeroa nähdä. Hänen tuttavansa ratkaisi ongelman siten, että hänellä oli puhelin linja Suomeen auki ja kaveri telkkarista katsoen kertoi, mikä on tilanne. Siksi kai noille radoille on ilmestynyt isoja screenejä, joista katsojat saavat oikeaa tietoa. Nykyisin saa jo 75 tuuman ruutuja kotiinkin.

Mehän olemme ajantasalla. Tiedämme nyt, että keramiikkaa voi tehdä jo huonelämpötilassa. Ei tarvita enää polttouuneja. Yritysten tilitietoja saa netistä, kun vain osaa etsiä. Mistelimme myös, että Timo TA:lla oli kolme kapakkia eli Saslikki, Troikka ja Kasakka. Troikka ainaki n on vielä ja Saslikissa olemme kerran kokoontuneetkin.

Kiinan ja Venäjän rahaa lipuu ympäri maailman ja aika outoihin kohteisiin. Perusteita ihmettelimme, mutta ei avautunut. Rahan pesua epäiltiin. Myöhemmin tuli ilmi, että Jokerit on siirtynyt Kurrin omistukseen.  Koko olemassaolonsa ajan Jokerit on tehnyt liikevaihdon kokoista tappiota. Mitenkä tuo on mahdollista? Kai siten, että menot ja tulot kirjataan eri yhtiöön? Tuo menoyhtiö pitää vain määräajoin sitten ”uudistaa”. Kaupalla tai konkurssilla?Ja joku maksaa? Ainakin veron kerääjä.

Toivotettiin hyvää kesää ja seuraava tapaaminen on 20.8. 2019 ja vastuu on HJB:llä.  Meikkua oli käyty katsomassa, mutta kabinetista olisi pitänyt saada aikaan liian suuri liikevaihto, joten ei ole käytettävissä.

27.05.2019 HJB

Ei kommentteja: