VUOSI 2017
Paikka:
Ravintola Ursula, vastuuhenkilö JPOS
Aika:
24.01.2017 klo 12.30
Läsnä:
JPOS, MLe, TeuP, JN, LAM, API ja HJB
Saimme
vieraaksi Timo Hiltusen. Meillä oli paljon muisteltavaa jo hänen TVM ajaltaan.
Ursula oli muuten hyvä paikka, mutta kyllä kuulolaitteet omaaville niitä vailla
oleville kabinetti on parempi paikka. Timo otti myös meistä muista kuvan. Olihan tapaaminen JPOS:lle sadas.
Viimeisen
viikon aikana on varmasti puhuttu monessa kokoontumisessa LiVe:stä. Mekin
olimme viestitelleet viikon aikana ainakin 100 sähköpostia. Yhteenvetona voisi
todeta, että muutosta tarvitaan, mutta ei näin.
Muutama
pyöreä laskelma. Käytössä olevien autojen hinta olisi pudonnut 20 % (jonkun
arvio). Noin kolmessa miljoonassa autossa se olisi ollut keskimäärin noin 2000
€/auto eli yhteensä noin 6 miljardia €. Lisäksi jokaiseen autoon olisi pitänyt
hankkia jokin mokkula, jonka VTT arvio asennuksineen maksavan noin 1000 €/auto.
Eli taas noin 3 miljardin € lasku. Autonomistajien lompakosta olisi hävinnyt jo
noihin asioihin lähes 10 miljardia eikä siitä olisi mennyt senttiäkään teiden
jälkeen jäämän korjaamiseen. Lisäksi tuo mokkula olisi varmaan pitänyt uusia
aika usein eli lähes miljardin vuosikulu lisää? Autokaupalle kyllä ehdotettiin
100 M€ rahaa riskien kasvun kattamiseksi.
Nykänen
piti ehdotusta myös yksinkertaisena. Sitä se ei ole. Autokaupan näkökulmasta
olisi ollut. Nykyisin polttoainevero kerätään varastosta uloslähtevästä
tavarasta eli kun meillä on noin 10 varasto ja lasku kuussa, niin se on reilut
sata laskua vuodessa. Olisivatko kulut tuhattakaan euroa? Mokkulasta olisi
ollut melkoinen määrä työntekijöitä keräämässä tietoja ja laskuja olisi
lähtenyt noin 40 miljoonaa. Tuon laskutuksen hinta olisi varmasti ollut satoja
miljoonia. Se siitä yksinkertaisuudesta. Mutta yrittäjät olisivat keränneet
reilusti rahaa. Taas näkyy yrittäjien kokemus ja näkemys. Asiakkaasta viis.
Aika
vähän on keskusteltu siitä, että autoveron poiston aiheuttama vaje valtion
kassaan olisi ollut kerättävä muualta. Tai sitten supistettava valtion menoja
eli leikattava. Nyt on ennustettu parin miljardin tarvetta. Millaisia lauluja
olisi laulettu, jos puhuttaisiin 10 miljardin leikkauksista? Siinä eivät
SOTE-säästöt tuntuisi missään.
Trump
on toinen keskustelun aihe jokaisessa pöydässä. Hänen sanotaan olevan patolooginen
valehtelija ja tehneen sillä omaisuutensa. Eli hänellä on myös tuo yrittäjän
kokemus ja näkemys. Hän itse on toista mieltä. Hän sanoo vain esittävänsä
vaihtoehtoisia faktoja. Onhan tuo parempi nimitys kuin valkoinen valhe? Eivät muuten ole suomalaiset poliitikotkaan
ihan ulkona noista vaihtoehtoisista faktoista. Tästä oli Raimo Sailaksella hyvä
kirjoitus. Eli ammattilaiset tekevät ennusteita valtion taloudesta ja sen
kehityksestä. Laskevat edelleen, että velkaantumisen pysäyttäminen edellyttää
parin miljardin supistuksia valtion menoihin. Poliitikot ovat toista mieltä.
Heidän vaihtoehtoisen faktan mukaan talous kasvaa rajusti, joten leikkauksia ei
tarvitse tehdä. Päinvastoin voidaan jakaa vähän lisää. Ovathan vaalit tulossa. Itse
asiassa neljät vaalit (kunta, maakunta, presidentti ja Eduskunta). Mitä tehdään
sellaisilla ammattilaisilla, jotka eivät osaa ennustaa talouden kehitystä. Kortistoon
vain. Näinhän politiikkojen tulisi toimia, jos he eivät luota heihin.
Sähköautojen
lataamisesta kyselin myös. Tavallisesta kotipistokkeesta voi ladata, mutta
hitaahkosti. Lataus tuo noin 10 ajokilometriä tunnissa. Eli yön aikana saa
työmatkojen tarvitseman sähkön. Oikeilla latauslaiteilla saa noin 100
km/tunnissa eli yön aikana latautuu akut kyllä täyteen. Nuo laiteet vain kotiin
maksaa ja ne kehittyvät koko ajan, joten koska on oikea aika hankkia? As.oy:ssä
kannattaa vielä jonkin aikaa odotella?
Muisteltiin
myös niitä entisiä työtovereita, jotka etenivät korkeille paikoille. Näitä on
paljon muissa virastoissa eli TVH oli hyvä kasvatusalusta? Erityisesti tulevat
mieleen juristit. Harri Pursiainen istui käytävän toisella puolella ja on nyt
LVM:n kansliapäällikkö. Taisi olla tärkeä henkilö myös tuon
verouudistusraportin tekemisessä? Kivi-Koskinen ja Enäjärvi taisivat molemmat
olla PRH:n pääjohtajia. Nämä noin äkkiä mieleen tulevina. Löytyy varmaan monta
muutakin. Kun työpaikkaa vaihtaneiden kanssa tuli myöhemmin juteltua, niin aika
moni totesi, että kyllä TVH oli edellä kävijä monessa asiassa. Ehkä tuossa
asiakasnäkökulmassakin?
Berneristä
muistuu vielä pari muistoa. Taitaa kyllä olla kaukaista sukua? Eli
opiskeluaikana Berner oli meidän opintomatkan tärkein rahoittaja. Tosin me
teimme vastineeksi työtä eli kauppasimme partakoneen teriä kemikalioihin ja
keräsimme Bernerille kontaktitiedot. Ei heille ollut kukaan koskaan tehnyt
työtä noin hyvin. Toinen kokemus liittyi autokauppaan. Olin ostamassa ensimmäistä
(tai oikeastaan toista) autoa. Myyjä minulle esitteli aivan uutta mallia ja
vetäisi reteesti konepellin auki. Minä hölmönä kysyin, että onko tuo bensakorkki.
Myyjä totesi, että on. Minä ihmeissäni kyselin, että eikö ole
paloturvallisuuden kannalta aika riski lotrata bensalla moottorin päällä. Siitä
myyjä sitten totesi, että ei kun tuo on öljyntäyttöaukko ja bensa tankataan
tuolta takaa. En ostanut.
Vastaava
kokemus oli pari päivää sitten Gigantissa. Halusin telkkariin Yle Areenan ja sitä
varten ostaa Grome Castin. Kun laatikon päällä ei ollut Yle Areenan kuvaa, niin
kysyin, saanko sen näkymään. Myyjä totesi, että ei näy eikä onnistu myöskään
lataaminen. Jätin ostamatta. Kävin Ylen sivulla katsomassa, mitä he
suosittelevat. Oli ihan ensimmäisten joukossa tuo Grome Cast. Myös poikani
suositteli sitä ja ihmetteli myyjän tietämättömyyttä. Eipä taida olla enää
asiaa Giganttiin? Muuten noin 30 vuotta sitten olin Valintatalossa ostamassa
piimää. Hyllyssä ei ollut, joten kysyin vieressä olleelta myymälän esinaiselta.
Hän totesi, että on, mutta hän ei nyt viitsi hakea. Enpä sen jälkeen ole
Valintatalossa käynyt. Mitä? Sanoiko joku minua pitkävihaiseksi? Konkkaanhan tuo
meni, kun ei ollut asiakasnäkökulmaa?
Seuraava tapaaminen on 21.2.2017 ja vastuuhenkilö on MLe.
PS. Jostakin ilmestyy noita tyhjiä rivejä, mutta jättäkää ne lukematta.
Seuraava tapaaminen on 21.2.2017 ja vastuuhenkilö on MLe.
PS. Jostakin ilmestyy noita tyhjiä rivejä, mutta jättäkää ne lukematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti