torstaina, joulukuuta 21, 2017

Tapaaminen nro 120 / 19.12.2017




Paikka: Ravintola 11, vastuuhenkilö TeuP

Aika: 19.12.2017 klo 12.30

Läsnä: JPOS, JN, TeuP, LAM ja HJB



Eli oli vähän vajausta. No mutta työt ensin, laulaa kannattaa aina ja kellarin rapuissa pitää olla varovainen. Noista kokemuksista kannattaa muidenkin ottaa oppia. Lisäksi skoolasimme läsnä olleen syntymäpäivälle.



Hesarin salaisten tietojen julkaisuista olimme jo keskustelleet ennenkin ja olihan se Hesari saanut jäseneltämme hyvän mutta katkeran kommentinkin. Vastausta tosin ei ole kuulunut. Totta kai keskustelimme myös toimittajan aiheuttamasta tulipalosta ja ihmettelimme sitä, voiko se syttyä tietokoneen vasaroinnista. Oli varmaan poltettu papereitakin? Hesarissa oli pari juttua tienpidostakin pari päivää aikaisemmin. Keskustelimme lehdistön tavasta otsikoida juttunsa. Ne taidetaan ihan tietoisesti tehdä sillä lailla kantaaottavaksi, että niistä voi myöhemmin livetä eikä ne aina vastaa itse artikkelin sisältöä. Eli ohjataan lukijan ajatuksia tiettyyn kantaan, mutta lehti voi myöhemmin todeta, että väärä tulkinta.



Lehti myös muutaa mielipidekirjoitusten otsikoita mieleisekseen eikä ne aina vastaa kirjoittajan ajatuksia. Eli on kohtuullisen härskiä touhua. Toimittajien asiantuntemus ei myöskään aina riitä eli epäilmme, että on siirrytty käyttämään harjoittelijoita. Tosin ei toimittajat voi olla kaikkien alojen asiantuntijoita. Esimerkiksi hankeiden keskittymisestä Etelä-Suomeen jäi kuva, että se olisi väärin. Mutta ei siinä artikkelissa kyllä sitä sanottu. Mutta on väärin verrata valtakunnallisten hankkeiden rahoitusta paikallisten asukaiden määrään. Esim. Keski-Pohjanmaa taisi saada toiseksi eniten rahaa/asukas, mutta raha meni Pohjanmaan rataan eikä junat taida enää edes pysähtyä Keski-Pohjanmaalla? No varmaan siinä samalla muutettiin tasoristeyksiä eritasoiksi. Lisäksi kehittämisinvestoinnit tedään tulevaisuutta varten ja nykyisten puutteiden poistamiseksi, joten ei niitä pidä nykyiseen asukasmäärään verrata.



Seuraana päivänä sitten annettiin ymmärtää, että Pääkaupunkseudun ruuhkien vuoksi täällä käytetään liian vähän rahaa. Eli johdateltiin päinvastaiseen johtopäätökseen kuin edellisenä päivänä. Artikkelissa annettiin myös ymmärtää, että ruuhkat saadaan poistettua, jos kaikki käyttäisivät joukkoliikennettä. Varmaan vähenisivät, mutta eivät poistu. Espoolaset ovat jo todenneet, että Metro on kasvattanut siirtymaikoja pari kymmentä prosenttia. Ja syöttöliikenteen alkaessa pitenee matka-ajat edelleen. Lisäksi tuon syöttöliikenteen tiedostusta voi arvostella. Ehkä sen ymmärtää vain käytännön kautta.



On totta, että kaikki ei voi ajaa omalla autolla, mutta bussien ja metron matka-aikaa pidentää pysäkit. Jos mietitään tuo matkustaminen kotoa töihin, niin omalla autolla ajon elementit ovat seuraavat: 1) autolle pitää olla kotona paikkka, 2) sisääntuloteillä pitää olla kapasiteettia, 3) kadut pitää olla leveitä ja 4) autolle pitää olla paikka työpaikalla. Noista kaksi viimeistä alkaa olla ylivoimaisia toteuttaa jo tilanpuutteen vuoksi.



Mutta pystytäänkö asia ratkaisemaan joukkoliikenteellä, jossa aika kuluu pysäkeillä odotteluun joko vaihtojen yhteydessä tai matkalla? Jos hyväksytään matka-ajaksi tunti suuntaansa, niin kai se onnistuu? Eli matkoihin kuluu noin 25 % työajasta? Olisiko ratkaisua etsittävä sittenkin siitä, että työpaikat ja asunnot ovat lähekkäin eli tuo hoidetaan jo valintatilanteessa. Tai korkeintaan yhden välineen matka. Metrohan tarkoittaa sitä, että lisäksi on käytettävä molemmissa päissä jotain muuta kulkuneuvoa? Toivottavasti ei kahta. Etätyö taitaa olla tulevaisuutta?



Matka-ajalle pitää laskea myös hinta. Nykyisin ei taideta juuri tuota ajan hintaa arvostaa. Muistelimme myös omien työuriemme alkua, jolloin keskustelimme paljon ns. taloudellisista laskelmista ja mm. ihmishengen hinnasta. Soittipa yksi meistä silloin lääkintöhallitukseen ja kysyi mitä hintaa he käyttävät. Sai kysyjä aika kitkerän vastauksen, että emme me sellaisia laskelmia tee. On tietenkin eri asia laskea hintaa, jos kohde on pöydällä silmien edessä kuin tiehankkeissa, joissa ihminen ei yksilöidy ja laskenta on teoreettista. Muistelimme myös, miten eräs toimittaja sai seminaarissa ministerin itkemään julkisesti, kun hän sanoi, että ei lapselle mitään hintaa tarvitse laskea. Niitähän voi aina tehdä uusia.



Viime aikoina on keskusteltu myös siitä, että työmaiden järjestelyissä ei oteta huomioon riittävästi niitä haittoja, joita aiheutuu liikenteelle. Näin varmaan on. Muistan itse laskeneeni noin 30 vuotta sitten, että vt 3:lla liikenteen aikakustannukset kasvoivat työmaalla noin puolet koko investoinnin kustannuksista. Eli kyse ei ole pikkusummista. Työmailla tosin on nopeusrajoitusten noudattaminen erittäin huonoa. Esim Vuosaaren sillalla on 30 km/H rajoitus työmaan vuoksi, mutta ajonopeudet olivat sunnuntaina noin 60-70 km/H. Kyllä siellä taisi olla työt käynnissä. Ja kaistat olivat erittäin kapeita, joten rajoitus oli mielestäni paikallaan.



Ja TV:stä tietenkin keskusteltiin. Tammikuussa alkaa tanskalaisen Silta-ohjelman neljäs kausi. Maria Lang elokuvissa on upeita ympäristöjä eli puitteita on todella mietitty. Girls ohjelmakin on hyvä, mutta tässä iässä ei oikein enää muistu mieleen miksi?



Kotimatkalla otin aikaa, koska kuljin kolmella bussilla. Oliko sattumaa vai ei, mutta odotteluun ei tuosta tunnin matkasta kulunut kuin noin 5 minuuttia ja kävelymatkat olivat lyhyitä. Kyllä siinä taas aika kului bussin pysähtyessä. Liikenne ei bussin kulkua juuri haitannut. Tosin pitäähän ne matkustajat ottaa kyytiin ja jättää poiskin.



Kotona huomasin puhelimessa ravintolan asiakastyytyväisyyskyselyn. Sitä ihmettelin, koska en ollut missään vaiheessa käyttänyt nimeä tai muita henkilötietoja. Laskunkin maksoin käteisellä enkä kortilla. Tuli heti mieleen tuo Hesarin artikkeli kansalaisten tietosuojasta. Ajattelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että puhelimesta sen täytyi johtua. Kyselyjen jälkeen selkisi, että operaattorit kauppaavat nykyisin sellaisia ”majakoita”, jotka tunnistavat pidempään samassa paikassa olevia puhelimia ja näin voidaan tuohon puhelimeen lähettää kyselyjä tai markkinontiviestejä. Eli kannattaa miettiä, mitä toimintoja pitää puhelimessaan päällä?



Seuraava tapaaminen 16.01.2018 ja vastuuhenkilönä HJB.


torstaina, marraskuuta 16, 2017

Tapaaminen nro 119 / 14.11.2017


Jostakin tuli nuo kappaleiden välit turhan suuriksi, mutta jättäkää nuo välit lukematta!



Paikka: Ravintola Gate 1, vastuuhenkilö MLe

Aika: 14.11.2017 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, JN, TeuP, LAM ja HJB



Flunssapiikki on otettu, mutta ovatko kaikki ottaneet? Helsinkihän oli keskittänyt piikitykset ja epäilin, että nyt vasta ruuhkia onkin. Mutta eipä ollut. Piikkihän alkaa vaikuttaa vasta parin viikon viiveellä.



Perustajajäsenet ovat osallistuneet suhteellisen ahkerasti. Lisäksi ovat jäseninä olleet mukana MP 75 kertaa, ELe 54 kertaa ja OK 46 kertaa. Ja tietenkin paljon vieraita. Mutta jokaisella kerralla on juttua riittänyt. Ei ole ”kuollutta” hetkeä tullut. Eikä ole asiastakaan niin paljoa poikettu? Enkä tarkoita sitä nuorten miesten ”asiaa”.



LÄSNÄOLLEET





JPOS
MLE
TEUP
HJB
TOE
JN
LAM
API
106
111
112
115
90
65
33
8



Malmin lentoaseman tulevaisuus taitaa olla uhanalainen. Lentotoiminta on kuulemma loppunut, mutta kyllä niitä koneita vaan jatkuvasti nousi ja laskeutui. Bisneslennot lienevät jo loppuneet eli vain harrastajat käyttävät? Olinpa minäkin perheen kanssa kerran SPy:n järjestämällä lennolla. Tunti lennettiin Myrskylään ja takaisin. Olen pari kertaa aikaikisemminkin ollut ns. pienkoneessa.



Helsinki lienee jo kaavoittanut lentokentän kerrostaloille. Voikin kysyä, onko harrastuslentokentän paikka keskellä kaupunkia. Mutta Bisneslentoihin eivät kovin pitkät siirtämätaipaleet ole hyväksi. Seutula on isojen koneiden hallussa. Näinkö sinne pieniä edes otetaan? Hyvinkäältä taitaa edelleen jonkinlainen kiitorata löytyä? Räyskälä on purjelentäjiä varten ja jo liian kaukana bisneslennoille. JPOS oli käynyt Räyskälässä jopa purjelentämässä.



Muistelimme myös vanhoja ystäviämme, mm Timo Heiskasta ja Martti Soinista. Marttihan muistutti, että hän on Tiehallinnossa ainoa, jolla on ”terveen” paperit. Hänen käyttäytymisensä oli omalaatuista ja joku oli epäillyt hänen terveyttään. Martti ratkaisi asian niin, että hankki nuo ”terveen” paperit. Muistelimme myös muutamia viimeaikoina kuolleita ystäviä, mm. Erkki Pätiälää.



Tietokoneen viruksien kanssa alkaa olla vaikeuksia jo ammattilaisillakin. Uskaltaako sitä enää avata mitään linkkiä? Virukset ovat niin taitavasti tehtyjä. Sähköpostilla tulevia minä en enää avaa, vaan menen erikseen vanhoja reittejä lähettäjän sivulle ja katson, mitä he siitä asiasta sanovat. Tänään viimeksi kävin Elisan sivulla. Oli asiallinen viesti. Tuli viime viikolla Firefoxin viritys tarjous, koska koneeni on hidas. Klikkasin ja päivitys tapahtui, mutta samalla tapahtui paljon muutakin. Koneessa meni pankkisuojaus aina itsestään päälle eikä mikään viesti lähtenyt, ennen kuin poistin tuon suojauksen. F-Secure kuitenkin ilmoitti, että viruksia ei ole. Eilen tuli sitten uusi päivitys, joka ei lupia kysellyt. Sen jälkeen toiminta on ollut kohtuullista. Tosin ajoin F-Securen virustorjunnan kai pariinkin kertaan. Mitään ei löytynyt. Ja noita roskaposteja tulee 3-4 joka päivä ja ne ovat poikkeuksetta yrityksiä saada pankkitiedot tai tietokone haltuun.



Kiinasta tulee tavaraa ja yllättävillä kustannuksilla. Joku oli tilannut korvalampun. Hinta oli 1 € ja toimituskulut saman verran. Eli 2 € hyvin toimiva korvalamppu. Oli vielä paristokin mukana. Suomessa firmat ei tuolla hinnalla vastaa edes puhelimeen eikä taida liikkua postikorttikaan? Saakohan Suomen Posti jotain, noista kiinalaisten lähetyksistä?



Tiepalvelua muistettiin myös ja jotkut jopa kiitollisuudella, kun oli omakohtaista kokemusta hyvästä palvelusta. Autoliittohan nuo kulut taitaa maksaa ainakin osaksi. Vapaaehtoistoimintaa kuitenkin, joten kannattaa arvostaa! Nykyisissä autoissa ei ole vararengasta vaan purkki jotain vaahto, jonka pitäisi paikata rengas sekä pieni kompressori. Minä erehdyin ostamaan autoni ilman vararengasta. En suosittele. Nyt on ylimääräinen rengas takakontissa. Tosin on uusi kompressorikin, jossa on samalla vara-akku ja käynnistyskaapeli. Olen tainnut jo pari kertaa käynnistää sillä, jonkun tielle jääneen auton. Ja renkaat, myös fillarin, on täytetty sillä pari kertaa vuodessa. Olen lainannut myös naapureille, joten kyllä se on hintansa jo hankkinut, vaikka minä olen tyytynyt kiitoksiin. Joku epäili, että kuorma-autoissa voi jo hytistä säädellä rengaspaineita. Enemmistä epäili kuitenkin, että tuo korin laskeminen ja nostaminen tapahtuu jousituksen kautta.



Kuntien rahat ovat tiukalla. Lisäksi netistä löytyy kirjallisuuta ja tietoa paljon ja saa myös puhelimiin. Siksi kirjastojen toimenkuva on muuttumassa. Niinpä ne muuttavat ostoskeskuksien nurkkiin ja päiväkoteihin. On minullakin puhelimessa kaksi valmiiksi luettua kirjaa. En ole vielä kuunnellut. Mistä löytyisi 10 tuntia aikaa? Jotkut kai kuuntelee pitkillä automatkoilla, mutta minusta pitää keskittyä ajamiseen, joten minä en kuuntele.



Kun lentokentällä oltiin, niin lentämisestä keskusteltiin enemmänkin. Mehän lentelimme alkuaikoina myös DC3:lla ja Metropolitanilla. Kajaanissa käydessä taisi lento Ouluun tapahtua Caravellellä, mutta siitä Kajaaniin mentiin tuolla DC6:lla. Caravellestä on mieleen jäänyt se, että Joutsan kohdalla koneet laitettiin tyhjäkäynnille ja loppumatka tultiin purjekoneena eli laskukiidossa polttoainetta säästäen. Amerikkaankin lennettiin potkurikoneella vielä 1965. Silloin oli välilasku ja tankkaus Islannissa.



LAM on joutunut eläkepäivillään tiensuunnitteluhommiin ja niitä yhdessä ihmeteltiin. Samoin ihmeteltiin sitä, että viljat taitavat tänä syksynä jäädä osittain pelolle. Vaasaan oli tuotu jo laivallinen ruista Ruotsista ja sitä olivat maanviljelijät vastassa. Taisivat olla ns. sirpit kädessä?



Seuraava tapaaminen sovittiin joulun alle eli 19.12.2017 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä TeuP.



Koneen oikolukuohjelma löysi noin 20 kirjoitusvirhettä, mutta varmaan niitä vielä jäi. Alkaa tuon iän myötä sormet osua sivuun. Anteeksi!



torstaina, lokakuuta 26, 2017

Tapaaminen nro 118 / 24.10.2017




Paikka: Ravintola Lehtovaara,  vastuuhenkilö JPOS
Aika: 24.10.2017 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, JN, TeuP, TOE ja HJB

LAM on ajautunut vaikeuksiin yksityistiensä kanssa. APi käy vielä töissäkin.

Totesimme, että matkalipun käytöstä on tehty erittäin hankalaa. Ensin pitää painaa alue, sitten lukumäärä, vielä OK ennen lipun näyttöä.Aikaa ostaneilla näytti toimivan juohevasti. Lisäksi me taidamme kaikki matkustella normaalilipulla, vaikka eläkeläisen lipunkin saisimme. Ja uusiksi on Taas menossa. Espooseen on tulossa vyöhykkeitä.

Minä kerroin Dipolissa käynnistä ja olihan siellä käynnyt muutama muukin. Samoin kerroin Polytekkarimuseosta, johon pääsee vain sopimalla. Museotoiminta pitäisi aloittaa samaan aikaan kuin muukin toiminta. Myöhemmin on vaikeuksia saada kokoelmaa kasaan. Dipoliin pääsee muutkin, joten suositellaan vaikkapa kahvilla käyntiä. Ravintoloita on useampia. Fazer niitä taitaa pyörittää.

Helsingissä rokotukset on keskitetty tänä vuonna neljään paikkaan ruuhkien välttämäseksi. Eli Helsingissä ollaan sitä mieltä, että jos kaikki on yhdessä paikassa, niin ruuhkiakin on vain yksi eli lukumääräisesti vähemmän. Pääsenhän sitä minäkin tutustumaan Kustaankartanoon.

Tampereellä bussin nimitys on Nysse. Se on johdettu siitä, kun joku tokaisi pysäkillä ”ny se tulee”. Niinpä Espoon metrokin on saanut jo nimen. Se on Josse.

Tietotekniikka iskee joka paikkaan. Pankissakin on jo 1000 tietotekniikan ammattilaista töissä ja saman verran tarvitaan vielä lisää. Laivan ohjaamista maista kokeillaan jo. Toistaiseksi on kyllä miehistö laivassakin. Vaatinee lainkin muutosta? Telemaattiosta keskusteltiin muutenkin. Useissa järjestelmissä pitäisi kieltää liian laajat oikeudet levitellä tietoa. Nyt kun kirjoitat sopivan sanan gmailiin, niin kohta ilmestyy sitä sanaa vastaavia mainoksia ruutuun. Taitaa nämä Googlet ja kumppanit levittää kaiken kaikille, jos ei erikseen kiellä. Näyttipä tähänkin blogiin tulleen jokin mainita asiasta. Pitänee kieltää.

JN oli käynyt Barcelonassa eikä ollut havainnut mitään erikoista itsenäisyystaistelua. Ehkä tärkeintä onkin se, että TV:ssä kerrotaan riittävästi?  Balaton oli myös keskustelun aiheena. Sen jäällä voi joinakin talvina luistella.

On luvattu rankkaa lumisadetta eli renkaiden vaihto on edessä. Sitähän ei itse kannattaisi tehdä, mutta ajan varaaminen on kohtuullisen vaikeaa. Naapuri oli varannut ja saanut viikon päähän. Minäkin jo vaihdoin ja nyt olen sitten kohtuullisen jäykkä. Uusissa autoissa on jo ilmanpaineautomatiikkaa eli on sen verran vaikeaa saada mittarit näyttämään oikein, että merkkihuollon apu on tarpeen.

Jatkosota oliko erillissota vai olimmeko kimpassa Hitlerin kanssa? Tuostapa on taas keskusteltu ja niin mekin. Samoin aseviennistä. Erkki Tuomioja paheksui sitä, että Suomi vie aseita maihin, jotka ovat riidoissa naapureidensa kanssa. Olisihan se hienoa, että aseita vietäsiin vain maihin, jotka sitoutuu olemaan käyttämättä niitä. Eli vain harjoitteluun?

Lobbaus on puhuttanut Eduskunnassa. Lobbaajat itse ovat mielestään asiantuntijoita. Etenkin silloin, jos heidät kutsutaan kuultavaksi. Mutta omia tai organisaationsa mielipiteitä jokainen kertoo eli onko olemassa muuta kuin lobbausta?

Tuntemattoman sotilaan ensi-ilta on tulossa. Meille jäi mieleen Aku Hirviniemen sanonta, että hän sai ujutettua muutam Väinö Linnan lauseenkin mukaan filmiin.

Paavo Väyrynen kerää nimikirjoituksia päästäkseen Presidentti ehdokkaaksi. Oli meidän joukostammekin pari nimensä jossakin torilla kirjoittanut. Mutta kyllä Paavolle on kova paikka, jos noita nimiä ei kerrykään riittävää määrää?

Seuraava tapaaminen on 14.11.2017 kello 12.30 ja vastuuhenkilö on MLe.

PS:
Matkat olin katsellut jo reittiohjelmasta valmiiksi molempiin suuntiin. Bussien aikataulut pitivät yllättävän hyvin. Ei tainnut minuuttia enempää heittää. Tosin jäi epäilys, että jollakin bysäkillä seistiin liian kauan eli odotettiin aikatalun mukaista lähtöaikaa. Matkakortin käyttö näytti olevan sen verran hankalaa muillekin, että väljäksi nuo aikataulut on syytäkin tehdä.  Paluumatka ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Oli joku vienyt kaikki linjakilvet pysäkiltä. Eli kauempaa näytti siltä, että pysäkki on vain maaseutubusseille. Niinpä kävelin ensin toiseen suuntaan. Ei löytynyt halutun linjan pysäkkiä ja niin päätin kävellä toiseen suuntaan toisen linjan bussille. Tuolla alkuperäisellä pysäkillä oli paljon kanssa ja huomasin tolpassa olevat aikataulut ja olihan siellä se linjan 69 bussikin. Ja se tulikin melkein heti. Vaihdotkin menivät melkein nappiin.

Kotinurkilla odotti sitten uusi ongelma. Näkyi jo kaukaa, että useampia poliisiautoja pyöri viimeisessä risteyksessä. Lähempää näkyi sitten syykin. Kadulla oli parikymmentä senttiä savista vettä eli putkirikkohan se siinä. Bussi ajoi kyllä läpi, mutta minä ihmettelin, miten uskasi, koska tuon putkirikon kohdalla oli varmaankin kuoppa ja sitä ei savisen veden vuoksi voinut havaita. Minä pääsin siis oikealle pysäkille ja kävelin kotiin. Nyt oli poliisit saaneet jo kiertotieohjauksen toimimaan ja meidän kapean kotikadun kauttahan koko liikenne ohjattiin. Kotioven avattuani kehoitin vaimoa ottaamaan juotavaa kiireesti talteen, koska vesi varmaan katkeaa aika pian. Ei katkennut, mutta saviseksi meni, joten ei ollut juotavaa. Myöhään illalla sitten kirkastui ja ennen puoltayötä kävin suihkussakin ja pesin hampaat, mutta desifionti piti hoitaa erikseen.

Heikki

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2017

Tapaaminen nro 117 / 12.9.2017



 Paikka: Ravintola Blue Peter, Lauttasaari, vastuuhenkilö TOE
Aika: 12.9.2017 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, JN, TeuP, TOE, APi ja HJB

Matka Lauttasaareen meni muuten mukavasti, mutta matkalla oli kyllä ennen näkemätön määrä avattuja katuja. Lisäksi tuntui muisti heikentyneen, joten en osanut valita oikeita kaistoja. Tuostahan se keskustelu lähti, koska muut olivat todenneet saman. Ainakin osa kaduista oli auki ns. kylmäputkiston rakentamisen vuoksi. Helsingissä varaudutaan siis aikaan, jolloin lämpö nousee Floridan lukemiin? Eli taloille jaetaan kylmää samaan tapaan kuin nyt kaukolämpöä? On kai muutenkin varauduttu noihin Karibian tapahtumiin, koska Jätkäsaaren rannan rantavalli näytti ainakin 5 metriä korkealta. Kyllä se jonkin korkuiset aallot ottaa vastaan.

Koripalloilijoita olimme kaikki. On se hienoa, kun pieni maa pärjää maailman laajuisessa lajissa. Syksyllä vielä paremmin ja sitten MM-kilpailuihin! Kertakaikkiaan upeita pelaajia. Myös kuvat, joissa Markkanen tuijottaa vastujan silmiin ennen harhautuksia antoi oivan näytteen pelin vaativuudesta. Eli on arvattava, mitä vastustaja tekee ja harhautettava hänet uskomaan , että itse toimii toisella tavalla.

JN pääsee vielä Unkariin, vaikka siellä vierasmaalaisilla onkin vaikeaa. Ehkä se kielto ei koske datsan omistajia? Mutta kyllä siellä ollaan aikatarkkoja. Maatalousmaata ei saanut omistaa kuin Unkarissa syntynyt maan kansalainen, ainakaan aikaisemmin. JN kertoi, että omistukset piti ensin tehdä anopin nimiin. Nyt taitaa omistukseen riittää kansalaisuus, joten vaimon nimissäkin voi omaisuutta olla. Mutta sukulaiskansalaisuuskaan ei taida riittää. Balatonin pohjoisranta on kuulemma ihan kohtuullinen uimaranta. Etelärannallahan saa kahlata vedessä puolikilometriä ja sitten on vettä jo polveen asti. Tulihan tuota kahlausta kokeiltua noin 50 vuotta sitten. Uiminen kyllä jäi kokeilematta.

Keskustelimme myös muutamista vanhoista työtovereista, erityisesti opistoinsinööreistä. Eräs heistä oli hyvinkin kriittinen meitä kohtaan, koska katsoi, että emme arvosta häntä. Tulihan sitä useampi kina käytyä. Tosin emme koskaan edenneet tappeluun asti, kuten jotkut muut. TT oli myös aktiivinen ammattiyhdistysliikkeessäkin ja taisi olla monessa muussakin toiminnassa. Hänpä sitten eteni myös urallaan hyvin.

JN kertoi R-67:n 50-vuotiskurssijuhlistaan. Olivat käneet tutustamassa Redin asuntoesittelyyn. Oli kuulemma 68 neliöön saatu mahtumaan 3 huonetta ja keittiö. Mutta makuuhuoneet olivat vain sänkyjen kokoiset. Sänkyyn pääsi avaamalla liukuovet, molemmin puolin. Onhan se totta, ettei nukkuessa enempää tilaa tarviste, mutta ilmaa kyllä eli liukuovet on jätettävä yöksi auki. Mutta jos kahden maakuuhuoneen ovet ovat yöllä auki, niin eikö silloin koko huoneisto ole vain yksi makuuhuone?

He muuten sopivat, että 55-vuotisjuhlissa tavataan. Meillä on 55-vuotisjuhlat ensi kuussa. Mutta me tapaamme jo sekä keväällä että syksyllä. Osallistujat tuppaavat vähenemään. Mutta nyt on vielä kolmannes aloittaneista tulossa. Ei ole vielä sama tilanne kuin naapurilla, joka oli menossa kurssijuhliin ja kysyin onko teitä vielä montakin? Vastaus oli, että kyllä hän on viimeiset viisi vuotta saanut olla jo yksin.

Muistelimme myös vanhoja aikoja. Oliko se Virolainen, joka oli saanut telkkarin Saloralta lahjaksi, mutta koska epäili sitä lahjukseksi vei sen laatikon avaamattoman vintille. Eräs TVH-lainen oli saanut kunnalta viskipullon ja pelkäsi myös lahjusoikeuden käyntiä. Kysyi neuvoa kuulemma Esko Pekkariselta. Esko oli opastunut Virolaisen esimerkin voimalla, että vie tyhjä pullo vintille.

Minä muistelin, miten sain komennuksen vastaanottaa aivan ruotsinkielisen kunnan lähestystön, kun EVK oli jossain muualla. Minä tietysti vastustelin, koska en osaa riittävästi kieltä. EVK lohdutti, että lähetystössä on mukana uusi kansanedustaja Ole Norrback, joka kyllä kääntää tarvittaessa.  Hyvin se meni, mutta tästä puhe siirtyi siihen, että Olen nimiin on kirjattu Raippaluodon sillan aikaansaaminen. Siitä edelleen, että Pekkarinen sai aikaan Kärkistensalmen sillan ja nyt Sipilä Hailuodon sillan? Epäiltiin kyllä, että syntyyköhän sitä, sillä vastustus on kohtuullisen kovaa luontoarvojen vuoksi. Ja onko reiittikään vielä ihan selvä. Jotain sammakoitahan siinä tuhoutuu?

Onhan meillä useita esimerkkejä siitä, että budjetissa rahat annettiin, mutta hanketta ei koskaan toteutettu. Näitä oli mm Finnoo-Korppoo ja Merenkurkun ylitys. Merenkurkun ylitykseen myönnettiin 1 miljoona markkaa suunnitteluun ja rakennustöiden aloittamiseen. Ei tainnut olla silloin vielä mitään selvityksiä? Ystävämme MS teki liikennetaloudellisen selvityksen hankkeesta ja totesi sen ns. järjettömäksi. Hankkeen poisjättämiselle hankittiin tuolla perusteella Eduskunnan päätös, kuten myös muille hankkeille, joita ei toteutettu. Eli lain mukaan toimittiin. Minä tuota raporttia säilytin ja taisin sen joskus skannatakin. On se vieläkin tallessa. Aina kun hanke nousi uudestaan esiin, lähetin kopion raportista esittäjälle ja puheet loppuivat siihen. Ei tarvinnut uhrata paljoa virka-aikaa asioiden selvittelyyn, kun toimin ajoissa.

EU totesi nyt, että Tallinnan tunnelia ei kannata miettiä ennen kuin ratayhteys Tallinnan ja Euroopan välillä on kunnossa. Oli ovelasti sanottu, sillä vaikka ratayhteys toteutuisikin, niin vielä senkin jälkeen miettiminen voi tuottaa hylkäävän tuloksen. Eli ei luvattu yhtään mitään.

Keskustelimme myös uusista jäsenistä, mutta asia jäi pöydälle. Tätä kirjoittaessa huomasin noita kirjoitusvirheitä niin paljon, että olisi kai syytä laittaa ehdoksi, että uusi jäsen ottaa muistiipanot hoitaakseen? Kirjoitusvirheitä oli lähes joka toisessa sanassa eli niiden korjaaminen vaatii työtä ja on tylsää.

Seuraava tapaaminen on 24.10.2017 kello 12.30 ja vastuuhenkilö on JPOS.

Paluumatka osuikin sitten jo paluuliikenteen aikaan ja 20 kilometrin matka kesti puolitoista tuntia. Eli fillarilla olisi ollut nopeammin ihan vaimon vauhtia. Näytti siltä, että yksi keskeinen syy oli se, että risteyksiin ajettiin vihreillä valoilla, vaikka sieltä ei päässyt pois. Yhdessä risteyksessä siihen ilmestyi täysipitkä rekka ja tuli ns. keltaisilla ja siihen jäi. Ei sieltä meidän suunnasta päässyt yhtään autoa, vaikka valot olivat vihreänä. Näin erittäin hämmästyneitä katseita, kun päästin pari vastaantulijaa kääntymään vasemmalle pihaan. Seuraavissa valoissa olin taas saman auton perässä, mutta eipä tarvinnut vastaantulevien jono seistä. Eli vähän järkeä ja kohteliaisuutta peliin! Kiitos!

Heikki Block