Tapaaminen nro 89 / 13.11.2014 / OSA II

Paikka: Dipoli ja Teekkarikylä, vastuuhenkilö TeuP

Aika: 13.11.2014 klo 12.30

Läsnä: JPOS, TeuP, MP, ToE, JN, LAM ja HJB

Dipoliin piti tutustua. Kävelimme melkein kaikki sisätilat läpi. Luolamiehestä oli tehty koulutustila. Takka- ja Polikabinetti olivat ryhmätyöhuoneina tai pienempinä koulutustiloina. Käytävää oli mielestämme kavennettu rakentamalla joitakin ryhmätyöhuoneita. Opiskelijaruokailun tilat olivat muuten likimain entisellään, paitsi ruokalinjat olivat eri paikassa ja niitä ei tainnut olla enää samassa määrin. Ruokailijoita oli kuitenkin paljon ottaen huomioon, että kello oli silloin noin 14.00. Salien yhdistäminen näytti edelleen mahdolliselta. Ihastelimme sitä, että 50 vuotta vanha rakennus näytti edelleen hyvin toimivalta.

Ulkoverhoilut näyttivät myös olevan kunnossa. Luonnonkivet olivat pysyneet paikoillaan. Reijo Perkon käpy toimi edelleen. Tosin nyt oli rahastus lopetettu. Hiukan ihmetytti, kun Käpy oli varustettu nimikilvellä jossa mainittiin tekijät nimeltä. Kilpi oli asennettu vuonna 1990 juhlistamaan tekijöiden valmistumista ja Heikki Koivikon 50-vuotispäivää. Taisi olla huumoria mukana, sillä eivät tainneet tekijät 30 vuotta opiskella?

Sitten piti poiketa asiasta, sillä JPOS oli vaihtanut autoa. Pitkä musta oli tullut tiensä päähän, sillä vaihteisto oli sanonut työsuhteen irti. Uusi Volvo näytti kauempaa harmaalta tai kermanväriseltä. Sitä sieltä ihasteltiin.

Lähdimme kävelemään kohti kylää ja poikkesimme matkalla Täffälle. Sekin näytti rakennuksena säilyneen kohtalaisesti. Jotkin elementtisaumat olivat vähän auki ja raudoitus päässyt ruostumaan. Sisätilat olivat edelleen samat, mutta sisustus ei. Käyttökieli oli edelleen ruotsi. Yläkerrassa ei ollut enää baaria, vaan tila oli pelitilana. Ainakin siinä pöydän ympärillä oli pari kymmentä henkilö ja jokaisella läppäri auki. Puhettakin piisasi. Myös muissa huoneissa näytti olevan runsaasti atk-laitteita eli tilat olivat joko opiskeluun tai viihtymiseen. Taitaa olla opiskelutavat hiukan 50 vuodessa muuttuneet?

Huoltorakennuksen kohdalla muistettiin legendaarista kylän johtajaa Ossi Törröstä (kuvassa vappuna 1967 dipoliinassa). 

Dipoliina esiintyi myös yhdessä lehtikuvassa UKK:n asuna, mutta siinä se oli nimetty Polariinaksi. Ostiko Polar Dipoliinan oikeudet? Erityisesti on mieleen jäänyt Ossin 50-vuotispäivät. Isännistö oli ostanut muutaman kuution jojoja. Jokainen kylän asukas vei Osille lahjaksi yhden jojon ja mainitsi halunneensa antaa jotain erityistä, mitä muut ei keksi. Sanavalmis Ossi vastasi jokaiselle omalla puheellaan ja se oli aina eri. Häneltä meni muutama tunti, kun noin 1500 teekkaria kävi kylässä kahvilla.

Meillähän oli kylässä hyvä palvelu. Siivoojat oli palkattu ja lakanat sai vaihtaa huoltorakennuksessa kahden tai kolmen viikon välein. Pyyhkeet piti olla omia. Huoltorakennuksen kellarissa oli pesula. Nyt rakennuksen kyljessä oli kilpi, jossa luki Teknisten Akateemisten Keskusliitto TEAK.

Tänä syksynä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun minä muutin kylään. Ensimmäisen vuoden asuin Puistokaarella ja toisen Rehbinderintiellä. Pikkudiplomi suoritettiin silloin vielä Hietalahdessa, mutta kolmantena vuotena alkoi ”ammattiaineet” ja ne oli jo aiemminkin olleet Otaniemessä. Rakennusosasto oli kai valmistunut jo 1960-luvun alussa. Ensimmäinen asunto oli muistaakseni osoitteeltaan 3C43 ja solu tunnettiin Koskisen Kala ja Kuljetuksen pääkonttorina. Minä perin vuoteen MLe:n jälkeen, kun hän siirtyi rakennukseen 4. TeuP:n vuoteen peri Olavi Tupamäki. Solu oli pieni, muistaakseni kolme kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen. Lisäksi oli yhteinen WC-kylpyhuone ja keittokomero. Niiden välissä oli kyllä seinä. tämä vanha kylä rakennettiin Helsingin olympialaisten asuntolakäyttöön ja kylässä asui Itä-Eurooppa. Tiilet haettiin vanhasta neuvostoliiton suurlähetystä, jonka he itse pommittivat sodan aikana maantaksalle. Silloiset teekkarit tekivät paljon talkoita kylän eteen. Mm kerättiin paljon jätepaperia, jotka kerättiin Hietalahden torille. Paperista maksettiin kilohinta. Teekkarin olivat tarkkoina, että kukaan ei pääse polttamaan kasaa. Siksi kasaa kasteltiin kai viikon verran paloruiskuilla ennen viemistä tehtaille. Saivat kuulemma Suomen painavinta paperia.

Vuoden 1965 syksyllä valmistui ns. Kakkonen. Se koostui pääasiassa yhden hengen huoneista, joissa jokaisessa oli oma WC-kylpyhuone. Keittiö oli vielä yhteinen, samoin oleskelutila ja parveke. Talohan oli Alvar Aallon suunnittelema. Hän tuli tietenkin katsomaan valmista tuotettaan ja musta auto ajoi U:n muotoisen rakennuksen sisäpihaan. Alvar astui ulos autosta ja katse kiersi ympäri. Vilkaisu riitti ja hän istui takaisin autoon, joka lähti pois. Alvar suuttui siitä, että lähes jokaisessa ikkunan välissä oli maitopurkki. Ne pilasivat näkymän. Eli virhe oli siinä, että kun huoneissa ei ollut jääkaappeja, niin ikkunan väli oli viileämpi säilytyspaikka kuin huonetila. Sinä syksynä kaikista Pääkaupunkiseudun kodinkoneliikkeistä myytiin käytetyt vastusjääkaapit loppuun. Kompressorikaappi oli uutuus. Meillähän oli sähkö talon puolesta. Nuo 2000 W:n vastuskaapit, joita muut palauttivat liikkeisiin, kelpasivat meille. Solumme teki kimppa ostoksen Hämeentien ja Sturenkadun kulmasta. Ostimme kai yhteensä kuusi kaappia. Omani maksoi muistaakseni 60 mk eli ”noin 2 koria olutta”. Noin neljän vuoden käytön jälkeen sain vielä omani pois.

Kylästä on monia muistoja. Ohessa on joitakin valokuvin höystettynä. Vappu julistettiin vuonna 1967 alkaneeksi Servin Mökin katolta. Asialla oli linnan isännistö. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta? Retuperän WPK:lla oli tietenkin merkittävä osuus tilaisuudessa. 

Ja mitä tilaisuus olisi ollut ilman Ossia ja hänen ”huulen heittojaan”. Ossi sai myöhemmin kunniateekkarin tittelin. Ossi esiintyi myöhemmin TV:n viihdeohjelmassa ja oli muistaakseni Vuoristoyhtymän toimitusjohtaja.

Paikalla oli tietenkin koko kylä. monenlaista muutakin ohjelmaa oli. Mm kaljaviesti, joka juostiin talon no 4 ympäri. Osuuden viejä taisi juosta muutaman kierroksen ja joka kierroksen jälkeen piti juoda pullo olutta. Sai sen kyllä kaataa suoraan housunkauluksesta sisäänkin, mutta kukaan ei näin tehnyt. Sehän olisi ollut brutaalia. Taidonnäytteitäkin nähtiin runsaan yleisön edessä ja tilanteesta ei selvitty ilman Kolaria?

Vapun avaaminen päättyi juhlavasti oman astronautin lähettämiseen avaruuteen. Kuvassa hän on matkansa alkutaipaleella. 

Kuten muissakin avaruuskokeissa ensimmäinen yritys ei ihan onnistunut. Matka jäi puolitiehen ja paluu maankamaralle oli tapahtuva. Mutta yritys oli hyvä ja näyttävä. Sen verran uskottavakin, että heikkohermoisimmat pyörtyivät. Asia oli hoidettu siten, että nukke oli kuminauhoin varustettu ja vedetty piipun alaosaan asti, josta sitten H-hetkellä vapautettiin. Hyvin puettuna osa luuli aidoksi ihmiseksi, mutta nukkehan se oli. Olisiko siinä ollut vielä ääniefektitkin mukana lisäämässä uskottavuutta?

Kylä on siis jo yli 60 vuotta vanha, mutta ulkoapäin edelleen hyvässä kunnossa. Kyllä sitä ennen osattiin. Uutisissa kerrottiin samaan aikaan, että Jakomäen elementtitalot oli suunniteltu vain 30 vuoden käyttöä varten ja kannattaa nyt enemmin purkaa kuin korjata.

Kylään on rakennettu paljon uutta. Heti Servin Mökin ja bussipysäkin välissä oli uusi rakennus. Jämerän taivalta on jatkettu niemen kärkeen asti ja siellä on useampia kerrostaloja. Samoin on länsipuolelle Servin Maijan tien varteen rakennettu paljon uusia taloja. Eli linturetkipaikkammekin on nyt täynnä kerrostaloja. Muistan eräänkin linturetkin, joka oli samalla kaverini polttarit. Johonkin hän katosi ja me huolestuneena haravoimme koko niemen. Ei miestä löytynyt. Juoksimme kämpille ja hakkasimme hänen asuntonsa ovea, joka sitten avautuikin. Hän oli lähtenyt nukkumaan. Aamulla sitten yhdessä ihmettelimme, kun hänen mokkatakkinsa selässä oli ainakin 52 numeroisen savisen kengän jälki? Mistä se oli tullut? Meillä ei kenelläkään ollut niin isoja kenkiä. Eli kaikkia Otaniemen mysteerejä ei koskaan pystytty ratkaisemaan.

Kotimatkalla MP kertoi vielä, miten hän oli kävellyt illalla pimeässä Otaniemestä Munkkiniemeen hakemaan jotain kurssikirjaa. Otaniemessä ja Lehtisaaressa oli vain polku. Tie päättyi Kuusisaareen, koska silta Lehtisaareen puuttui. Hän oli vielä paluumatkalla säkkipimeässä astunut polun reunaan ja kaatunut ojaan, joka oli täynnä nokkosia. Ei mikään kiva kokemus. Lehtisaaressa pidimme vielä 1960-luvulla suunnistus- ja hiihtokilpailuja. Lähtö oli likimain nykyisen ostoskeskuksen kohdalla. Myös Otahalli oli meille tuttu paikka ja siellä tapasimme myös olympiavoittajan, sillä Matti Järvinen oli hallin toimitusjohtajana ja hän oli aina kilpailuissamme paikalla. Ehkä hän oli huomannut, että niissä tapahtuu aina jotain hauskaa.

HJB / 15.11.2014