Tapaaminen nro 89 / 13.11.2014 / OSA I

Paikka: Ravintola Cantina, Dipoli, vastuuhenkilö TeuP

Aika: 13.11.2014 klo 12.30

Läsnä: JPOS, TeuP, MP, ToE, JN, LAM ja HJB

Tapaaminen oli nyt hyvinkin nostalginen. Onhan siitä kulunut 50 vuotta, kun olimme tuolla mäellä raivaamassa metsää Dipolin rakentamisen tieltä. Cantina on entinen Kaljakellari ja Kalakukkokellari. Liekö väissä ollut muita nimiä, mutta nyt virallinen nimi Cantina ja epävirallisempi on Keltsu. Paikkaa ylläpitää Sodexho. Paikka oli edelleen opiskelijaruokala ja ympäristö ja ruoka sen mukaista. Pitkä pöytä lievässä melussa ei ollut sopiva tämän ikäisille. Keskustelu eriytyi niin, että osa jäi varmaan jokaiselta kuulematta. Ehkä siksi kaikki eivät tunnista näitä muistikuviani.

Vieraamme oli Matti Koskivaara. Matti oli kanssamme tiestötoimistossa jonkin aikaa ja vähän kauemmin teknillistaloudellisessa ennen siirtymistään Ilmailulaitoksen, nykyisen Finavian palvelukseen. Näitä asioita muisteltiin.

Tuo Dipolin mäen raivaus oli vuonna 1964, mutta emme muistaneet oliko se keväällä vai syksyllä. Meitä oli alueella noin 200 teekkaria. Osa kaatoi puita, osa niitä karsi ja pätki. Suurin osa kantoi risuja nuotioihin runkoja tienvarteen. Me taisimme olla likimain opiskeluasuissa. Ei tuohon aikaan niin montaa vaatekertaa omistettu? Mutta se oli todella ihme, että kukaan ei kuollut. Olihan siellä pääosin amatöörit asialla. Puita kaatui moneen suuntaan, mutta ei jääty alle. Rakennuspaikka tuli yhden iltapäivän aikana raivattua. Dipolihan valmistui syksyksi 1966. Olin sen kesän asfalttitöissä ja niinpä siellä oli syksyllä tuttuja miehiä päällystämässä jalankulkuteitä punaisella asfaltilla. Jossakin se vielä näkyi, mutta pääosin oli nyt mustaa ja halvempaa. Sisätilat olivat edelleen hyvässä kunnossa, mutta ulkoseinissä muutamat kuparipaneelit vähän repsottivat. Mutta siistiä oli verrattuna vaikka Jakomäen samanikäisiin elementtitaloihin.

Dipolin parkkipaikka oli lähes täynnä. Sisällä olevista lapuista näkyi, että Helsingin sotepalveluita oli koulutuksessa. Dipolin tunnisti edelleen samaksi, vaikka toki muutoksiakin oli. Käytävä Käpyovelta Kaljakellariin oli nyt muutettu ravintolatilaksi (valkoiset pöytäliinat). Kello 12 jälkeen ei ollut asiakkaita. Opiskelijoita Dipolissa liikkui edelleen sen verran paljon, että onkohan tuollainen avoin ”sisäterassimainen” ravintola ihan hyvä idea? Vastaavasti kävelykäytävä oli sitten aika kapea.

Kalakukko kellarissa oli tarjoilutiski ja keittiö siirretty ikkunaseinälle ja korotettu lattiaa noin 20. Lounaspöytä oli takan vieressä. Pöydät vaikuttivat samoilta kuin lähes 50 vuotta sitten? Tuolitkin olivat iäkkäät ja siksi piti istua varovasti. Tila herätti monia muistoja.

Peräkylän Banjot oli tilassa usein esiintynyt ryhmä. Ryhmässä esiintyi kurssikaverini Kalle ja veljekset, jotka saattoivat sukunimen perusteella olla Ruikonperän multakurkun vanhempia veljiä? Harvemmasta ravintolasta on varmaan ensimmäisenä poistettu orkesteri. Kaljakellarissa näin tapahtui. Tarjoilu oli vapaata ja nopeaa. Ehkä siksi, että usein sai ostaa koko korin olutta kerralla ja koria säilytettiin pöydän alla. Muistan eräänä iltana noin kello 22, kun hovimestari ilmestyi paikalle ja ilmoitti, että kaikki ulos. Ei puhe auttanut. Hän ei suostunut mihinkään lajitteluun. Ei vaikka ehdotin, että mennään kaikki ulos ja sitten portsari päästää selvimmät takaisin sisään. Ravintola meni kiinni ja pysyi.

Samassa paikassa kuunneltiin ensimmäisen kerran Eeroa ja Jussia eli Raittisen veljeksiä. Myös Hector ja Oskar olivat esiintyjinä. Oscar siirtyi sitten kumulukseen ja sen jälkeen Ursan tähtitorniin. Hector jatkaa edelleen esiintymistä. Peräkylän Banjot taisi olla myös palkattuina esiintyjinä kesällä amerikkalaisille turisteille. Kaverit esiintyivät kansallispuvuissa, puukot ja kaikki. Esiintyminen oli innostunutta vauhdikasta. Toinen veljeksistä oli kerran hypännyt vanhojen amerikkalaisrouvien eteen pöydälle ja vahvistanut esiintymistään iskemällä puukon kiinni pöytään. Valitettavasti vain ote oli ollut vähän löysä ja niin siinä leikkautui myös neljä sormea. Mutta eihän esiintymistä voinut lopettaa. Pahimmat veret hän roiskaisi pöytään ja sitten kiersi lautaliinan kätensä ympärille ja musiikki jatkui. Rouvat luulivat kaiken kuuluvan asiaan ja kehuivat esitystä fantastiseksi kansankuvaksi. Verenvähyyttähän siitä olisi seurannut, jos sen olisi joka ilta esittänyt.

Keskustelu lainehti monissa asioissa ja pöydän toisessa päässä vielä laajemmin. Ilmailulaitoksen toiminta ja suhteen ministeriöön olivat olleet liki samanlaiset kuin Tiehallinnollakin. Muutos tapahtui noin 1990-luvun puolivälissä. Silloin suhteisiin ilmestyi kireyttä ja ministeriö tiukensi otettaan siitä, mitä sanottiin julkisuuteen ja mitä ei. Ministeriö otti ”tiedostusvastuun”?

Meistä muutamat olivat muuttaneet lapsena aika usein vanhempien mukana paikkakunnalta toiselle. Eihän noista muutoista paljon lapsille kerrottu. Mentiin mukana kun käskettiin. LAM tiesi kertoa, että saksalainen lasten kasvatus aikoinaan lähti siitä, lapset on nöyryytettävä kunnolla. Kyllä ne sitten myöhemmin tottelevat. Sehän on sitten myöhemmin nähty.

Meidän aikanamme opiskelu päättyi siihen, että oli henkilökohtainen audienssi rehtorin luo ja siinä sitten katsottiin millainen todistus oli saatu aikaa, ja rehtori kyseli tulevaisuuden näkymistä. Audienssi kesti noin 20 minuuttia. Meidän aikanamme oli pakko suorittaa yksi kuukausi ruumiillista työtä. TeuP muisteli, että hänen kohdallaan oli Stenijin otsa tässä kohta rypistynyt, mutta oli sitten hyväksynyt, kun yhden kesän töiden kohdalla luki betonointia. Itse hoidin asian niin, että viimeisen harjoittelukesän aikana sanelin pomolle, että työtodistuksessa sitten tulee lukea, että yksi kuukausi asfalttityömaan lapiomiehenä. Levityspään vastaavanahan minä olin, mutta kyllä siinä kolme kuukauden aikana tuli yli kuukausi toimittua lapiomiehenäkin. Teinhän töitä lähes kahta vuoroa.

Minulla oli muistikuva, että kävin tapaamassa rehtoria Jaakko Raholaa myös koulun alkaessa. Muut eivät tätä muistaneet, mutta muistivat Raholan avajaispuheen hyvät ohjeet. Nykyisinhän uudet ylioppilaat viettävät sapattivuosia miettiessään mihin tekisi mieli suuntautua. Rahola totesi tästä avajaispuheessaan yli 50 vuotta sitten, että varmaankin monet teistä miettivät, ovatko nyt aloittamassa oikeaa uraa. Rahola kehotti rohkeasti jatkamaan. Kun jonkin asian osaa hyvin, niin siitä kiinnostuu ja se tuntuu omalta alalta. Rohkeasti vain eteenpäin!

Seuraava tapaaminen sovittiin 18.12.2014 kello 12.30 ja vastuu on HJB:llä.

Osa II myöhemmin ja käsittelee tutustumista Dipoliin ja sen lähiympäristöön.

HJB / 14.11.2014

PS. Kuulin myöhemmin, että toisessa päässä pöytää oli keskusteltu vakavasti ilmaston muutoksesta ja ihmisten osuudesta siinä. Asia ei kuulema ihan ratkennut, joten jatkoa saattaa seurata.