Tapaaminen nro 90 / 18.12.2014

Paikka: Ravintola 11, vastuuhenkilö HJB

Aika: 18.12.2014 klo 12.30

Läsnä: JPOS, TeuP, ToE, JN, LAM ja HJB

Ravintola 11 on entinen Risuhokki ja meille tuttu paikka jo useammalta kerralta. Kabinetti on sopivan kokoinen ja hiljainen, jotta ilman kuulolaitettakin kuulee ainakin jotain. Jotain meni kuitenkin ohikin. Oli taas hernekeittopäivä, mutta kaipa meistä 3 taisi silti ottaa grillipihvin ranskalaisilla. Vieraanamme oli nyt eläkeläisen roolissa Jouni Mehtälä.

JPOS kiitteli Jounia vinkistä Donna Leonin kirjoihin, ja antoi nyt palautteeksi vinkin Philip Kerrin kirjoihin. Ne olivat tuttuja myös LAMille joka suositteli, mutta ilmestymisjärjestyksessä, jolloin henkilöt tulevat tutuiksi ja ehkä on jotain juontakin. Kirjoista on vasta osa suomennettu. Lisää tietoa löytyy linkeistä:

http://www.atenakustannus.fi/tilaukset/kirjailija/390

http://berniegunther.com/

http://www.philipkerr.org/

http://en.wikipedia.org/wiki/Philip_Kerr 

Kaupallinen kilpailu on kovaa, myös kirjallisuudessa. Isot nettikaupat haluavat ison osuuden myynnistä. Jos kirjailijat eivät suostu, niin nimi saattaa hävitä myös erilaisista hakemistoista tai ainakin siirtyä ihan listan hännille. kauppahan ei silloin käy. Kukapa jaksaa Googlellakin selata sinne miljoonanteen hakusanaan asti?

Venäjän tilannehan meitäkin puhutti. Tosin emme olleet vielä tietoisia Putinin puheen sisällöstä. Huolestuneita olimme silti. Vanha totuus on, että jos näillä valtaapitävillä tulee sisäpoliittisia ongelmia, niin ratkaisua haetaan usein ulkopuolisesta vihollisesta jopa julistamalla sotia. Putinhan syyttää jatkuvasti Amerikkaa. Joku on jo ennustanut, että valta Venäjällä vaihtuu vuonna 2016. Venäjällä on oma kulttuuri ja ei valta niin helposti vaihdu. Joku TV:ssä oli sanonut, että Venäjällä on noin 15 miljoonaa asukasta, joita asia kiinnostaa. Sitten on ne 110 miljoonaa, jotka ovat ennen syöneet kaalisoppaa ja syövät tulevaisuudessakin kaalisoppaa. Eli Putinin voi kaataa vain eliitti eli omat tukijat?

Toinen keskustelun aihe oli se, että hallitusten pitää kriisinkin hetkellä olla ”puhaltamatta tuleen”, joten pitää näytellä optimistisempaa kuin onkaan. Tämä koskee myös omaa hallitusta kaikissa kriiseissä.

Stubb oli edellisenä päivän moittinut konsensusta. Tosin illalla näytti kannattavan konsensusta, ainakin Natoon menon hyväksymisen perusteena. Meistä tosi on, että työmarkkinaratkaisuissa konsensus on saanut paljon hyvää aikaan. Tosin se on johtanut ”samapalkkaisuuteen” maan eri osissa eli työpaikat sitten joustaa. On luonnon laki, että Kuusamossa tuotettu tavara on satamassa kalliimpaa kuin Vuosaaressa tuotettu. Eikä tuota paranna juuri kuljetustukikaan, sillä verojen kautta se syö maan kilpailukykyä. Suomihan häviää myös muille maille noiden kuljetuskustannusten vuoksi.

Muistelimme myös Espan aikoja. Hyvässä muistissa oli mm Tielaitoksen 175-vuotisjuhlat ja niissä tapahtuneet kommellukset. LM oli lähettänyt kutsut TVH:lle Smolnaan, mutta eivät olleet viitsineet niitä kirjoittaa. Kutsut olivat siis ”lomakkeita”, joita jotkut käyttivät hyväkseen höynäyttääkseen työtovereita. Eräskin oli houkuteltu sinne vääränä päivän väärään tilaisuuteen. Valitettavasti siellä vaan sattui silloin olemaan joku ETYKin valmisteleva kokous ja niin tuo kaveri joutui pidätetyksi ja Supon kuulusteluihin. Taisi tulla vähän moitteita joillekin? Nuo 175-vuotisjuhlat alkoivat jo työpaikalla, jatkuivat Smolnassa ja vielä illalla Dipolissa. Kivoja muistoja, mutta eivät ole kaikki julkaistavissa, koska joku voisi loukkaantua?

Tuosta muistelu siirtyi siihen, että ensi vuonna tulee 90 vuotta varsinaisen TVH:n perustamisesta. Olisikohan ollut vuoden alusta? Ehkä jonkinlaisen juhlan paikka? Vuonna 1799 aloitti Kuninkaallinen Suomen koskenperkauksen johtokunta. Vuonna 1816 nimi oli Suomen koskenperkauksen johtokunta. Olihan eri Ruotsiin toteutunut. Vuonna 1840 nimi muuttui Tie- ja vesikulkulaitosten johtokunnaksi. Johtokunnan tilalle perustettiin 17.9.1860 annetulla johtosäännöllä Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallitus. Seuraava nimen muutos oli lyhennys Tie- ja vesirakennusten ylihallitukseksi. Nuoremmille tiedoksi, että tuo vanha TVH on rakentanut Suomeen ensimmäiset koskenperkaukset eli vesitiet, lennätinlinjat, rautatiet ja lentokentät. Eli ollut lähes kaikkeen liikenteeseen liittyvän kehittämisessä mukana. Viimeisenä lähtivät vesitiet vasta vuonna 1990. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tie-_ja_vesirakennushallitus .

Pieni on aina heikoilla, kun kauppaa käydään. Siksi, jos on ostamassa jotain isompaa, niin kannattaa hankia kaveriksi jokin tunnettu firma ja sopia ”bulvaanista”. Köyhällä ei ole asiaa isoihin kauppoihin. Muistelin taas kerran kotikylän naapurin miestä, joka oli perustanut sahan ja tarvitsi tukkirekan. Risaisissa ja vähän rähjäisissä työvaateissa sekä reppuselässä eivät Mersun myyjät suostuneet oikein kunnolla keskustelemaan. Kertoivat vaan, että on puolen vuoden jonotusaika. Kaverihan sanoi tarvitsevansa auton jo ensi viikolla ja päätti lähteä muualle. Myyjä kuitenkin erehtyi kysymään, miten olitte suunnitellut rahoittaa kaupan. Kun kaveri vastasi, että käteisellä ja rahat on repussa, niin tuli myymälään vipinää. Oli rekka puolen tunnin sisällä pihassa valmiina liikenteeseen.

Vähän samanlainen tarina on Italiasta, jossa traktorin tekijä halusi ostaa Ferrarin. Ei saanut. Päätti herra Lamborgini sitten rakentaa itse oman auton.

Aikoinaan TVH:ssa oli paljon myös siviilipalvelumiehiä. Työministeriöhän niitä lähetti ja erilaisia bumagoita täytettiin paljon. Papereihin piti vielä 1980-luvulla saada myös leimat ja leimasintahan säilytettiin kirjaamon kassakaapissa. Ei sitä voinut muille antaa. Leimasin oli vanhan ajan sinetin korvaaja eli se oli varmempi aitouden takaaja kuin nimikirjoitus. Muistan itse törmänneeni asiaan, kun 1990-luvulla, jolloin leimaa ei enää käytetty, jouduin käsittelemään kysymystä, miten vanhat leimasimet säilytetään. Vastaus oli, että joko kassakaapissa tai sitten tuhotaan, mutta niillä ei pidä päästää enää tekemään mitään papereita. Osui sitten kuitenkin omaan nilkkaan. Piti noin vuonna 2000 kirjoittaa jokin todistus Tiehallinnon kyvystä hoitaa talouttaan. Todistukseen vaadittiin leima. Eihän sellaista enää mistään löytynyt. Kun saajamaassa kuitenkin vaadittiin, että jokin leima pitää olla, niin Marjatalta löytyi yksi leimasin: ”Saapunut ja pvm”. Se siihen sitten lyötiin eikä jälkikäteen mitään kuulunut.

Seuraava tapaaminen sovittiin 15.1.2015 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä on LAM.

HJB / 19.12.2014

Tapaaminen nro 89 / 13.11.2014 / OSA II

Paikka: Dipoli ja Teekkarikylä, vastuuhenkilö TeuP

Aika: 13.11.2014 klo 12.30

Läsnä: JPOS, TeuP, MP, ToE, JN, LAM ja HJB

Dipoliin piti tutustua. Kävelimme melkein kaikki sisätilat läpi. Luolamiehestä oli tehty koulutustila. Takka- ja Polikabinetti olivat ryhmätyöhuoneina tai pienempinä koulutustiloina. Käytävää oli mielestämme kavennettu rakentamalla joitakin ryhmätyöhuoneita. Opiskelijaruokailun tilat olivat muuten likimain entisellään, paitsi ruokalinjat olivat eri paikassa ja niitä ei tainnut olla enää samassa määrin. Ruokailijoita oli kuitenkin paljon ottaen huomioon, että kello oli silloin noin 14.00. Salien yhdistäminen näytti edelleen mahdolliselta. Ihastelimme sitä, että 50 vuotta vanha rakennus näytti edelleen hyvin toimivalta.

Ulkoverhoilut näyttivät myös olevan kunnossa. Luonnonkivet olivat pysyneet paikoillaan. Reijo Perkon käpy toimi edelleen. Tosin nyt oli rahastus lopetettu. Hiukan ihmetytti, kun Käpy oli varustettu nimikilvellä jossa mainittiin tekijät nimeltä. Kilpi oli asennettu vuonna 1990 juhlistamaan tekijöiden valmistumista ja Heikki Koivikon 50-vuotispäivää. Taisi olla huumoria mukana, sillä eivät tainneet tekijät 30 vuotta opiskella?

Sitten piti poiketa asiasta, sillä JPOS oli vaihtanut autoa. Pitkä musta oli tullut tiensä päähän, sillä vaihteisto oli sanonut työsuhteen irti. Uusi Volvo näytti kauempaa harmaalta tai kermanväriseltä. Sitä sieltä ihasteltiin.

Lähdimme kävelemään kohti kylää ja poikkesimme matkalla Täffälle. Sekin näytti rakennuksena säilyneen kohtalaisesti. Jotkin elementtisaumat olivat vähän auki ja raudoitus päässyt ruostumaan. Sisätilat olivat edelleen samat, mutta sisustus ei. Käyttökieli oli edelleen ruotsi. Yläkerrassa ei ollut enää baaria, vaan tila oli pelitilana. Ainakin siinä pöydän ympärillä oli pari kymmentä henkilö ja jokaisella läppäri auki. Puhettakin piisasi. Myös muissa huoneissa näytti olevan runsaasti atk-laitteita eli tilat olivat joko opiskeluun tai viihtymiseen. Taitaa olla opiskelutavat hiukan 50 vuodessa muuttuneet?

Huoltorakennuksen kohdalla muistettiin legendaarista kylän johtajaa Ossi Törröstä (kuvassa vappuna 1967 dipoliinassa). 

Dipoliina esiintyi myös yhdessä lehtikuvassa UKK:n asuna, mutta siinä se oli nimetty Polariinaksi. Ostiko Polar Dipoliinan oikeudet? Erityisesti on mieleen jäänyt Ossin 50-vuotispäivät. Isännistö oli ostanut muutaman kuution jojoja. Jokainen kylän asukas vei Osille lahjaksi yhden jojon ja mainitsi halunneensa antaa jotain erityistä, mitä muut ei keksi. Sanavalmis Ossi vastasi jokaiselle omalla puheellaan ja se oli aina eri. Häneltä meni muutama tunti, kun noin 1500 teekkaria kävi kylässä kahvilla.

Meillähän oli kylässä hyvä palvelu. Siivoojat oli palkattu ja lakanat sai vaihtaa huoltorakennuksessa kahden tai kolmen viikon välein. Pyyhkeet piti olla omia. Huoltorakennuksen kellarissa oli pesula. Nyt rakennuksen kyljessä oli kilpi, jossa luki Teknisten Akateemisten Keskusliitto TEAK.

Tänä syksynä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun minä muutin kylään. Ensimmäisen vuoden asuin Puistokaarella ja toisen Rehbinderintiellä. Pikkudiplomi suoritettiin silloin vielä Hietalahdessa, mutta kolmantena vuotena alkoi ”ammattiaineet” ja ne oli jo aiemminkin olleet Otaniemessä. Rakennusosasto oli kai valmistunut jo 1960-luvun alussa. Ensimmäinen asunto oli muistaakseni osoitteeltaan 3C43 ja solu tunnettiin Koskisen Kala ja Kuljetuksen pääkonttorina. Minä perin vuoteen MLe:n jälkeen, kun hän siirtyi rakennukseen 4. TeuP:n vuoteen peri Olavi Tupamäki. Solu oli pieni, muistaakseni kolme kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen. Lisäksi oli yhteinen WC-kylpyhuone ja keittokomero. Niiden välissä oli kyllä seinä. tämä vanha kylä rakennettiin Helsingin olympialaisten asuntolakäyttöön ja kylässä asui Itä-Eurooppa. Tiilet haettiin vanhasta neuvostoliiton suurlähetystä, jonka he itse pommittivat sodan aikana maantaksalle. Silloiset teekkarit tekivät paljon talkoita kylän eteen. Mm kerättiin paljon jätepaperia, jotka kerättiin Hietalahden torille. Paperista maksettiin kilohinta. Teekkarin olivat tarkkoina, että kukaan ei pääse polttamaan kasaa. Siksi kasaa kasteltiin kai viikon verran paloruiskuilla ennen viemistä tehtaille. Saivat kuulemma Suomen painavinta paperia.

Vuoden 1965 syksyllä valmistui ns. Kakkonen. Se koostui pääasiassa yhden hengen huoneista, joissa jokaisessa oli oma WC-kylpyhuone. Keittiö oli vielä yhteinen, samoin oleskelutila ja parveke. Talohan oli Alvar Aallon suunnittelema. Hän tuli tietenkin katsomaan valmista tuotettaan ja musta auto ajoi U:n muotoisen rakennuksen sisäpihaan. Alvar astui ulos autosta ja katse kiersi ympäri. Vilkaisu riitti ja hän istui takaisin autoon, joka lähti pois. Alvar suuttui siitä, että lähes jokaisessa ikkunan välissä oli maitopurkki. Ne pilasivat näkymän. Eli virhe oli siinä, että kun huoneissa ei ollut jääkaappeja, niin ikkunan väli oli viileämpi säilytyspaikka kuin huonetila. Sinä syksynä kaikista Pääkaupunkiseudun kodinkoneliikkeistä myytiin käytetyt vastusjääkaapit loppuun. Kompressorikaappi oli uutuus. Meillähän oli sähkö talon puolesta. Nuo 2000 W:n vastuskaapit, joita muut palauttivat liikkeisiin, kelpasivat meille. Solumme teki kimppa ostoksen Hämeentien ja Sturenkadun kulmasta. Ostimme kai yhteensä kuusi kaappia. Omani maksoi muistaakseni 60 mk eli ”noin 2 koria olutta”. Noin neljän vuoden käytön jälkeen sain vielä omani pois.

Kylästä on monia muistoja. Ohessa on joitakin valokuvin höystettynä. Vappu julistettiin vuonna 1967 alkaneeksi Servin Mökin katolta. Asialla oli linnan isännistö. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta? Retuperän WPK:lla oli tietenkin merkittävä osuus tilaisuudessa. 

Ja mitä tilaisuus olisi ollut ilman Ossia ja hänen ”huulen heittojaan”. Ossi sai myöhemmin kunniateekkarin tittelin. Ossi esiintyi myöhemmin TV:n viihdeohjelmassa ja oli muistaakseni Vuoristoyhtymän toimitusjohtaja.

Paikalla oli tietenkin koko kylä. monenlaista muutakin ohjelmaa oli. Mm kaljaviesti, joka juostiin talon no 4 ympäri. Osuuden viejä taisi juosta muutaman kierroksen ja joka kierroksen jälkeen piti juoda pullo olutta. Sai sen kyllä kaataa suoraan housunkauluksesta sisäänkin, mutta kukaan ei näin tehnyt. Sehän olisi ollut brutaalia. Taidonnäytteitäkin nähtiin runsaan yleisön edessä ja tilanteesta ei selvitty ilman Kolaria?

Vapun avaaminen päättyi juhlavasti oman astronautin lähettämiseen avaruuteen. Kuvassa hän on matkansa alkutaipaleella. 

Kuten muissakin avaruuskokeissa ensimmäinen yritys ei ihan onnistunut. Matka jäi puolitiehen ja paluu maankamaralle oli tapahtuva. Mutta yritys oli hyvä ja näyttävä. Sen verran uskottavakin, että heikkohermoisimmat pyörtyivät. Asia oli hoidettu siten, että nukke oli kuminauhoin varustettu ja vedetty piipun alaosaan asti, josta sitten H-hetkellä vapautettiin. Hyvin puettuna osa luuli aidoksi ihmiseksi, mutta nukkehan se oli. Olisiko siinä ollut vielä ääniefektitkin mukana lisäämässä uskottavuutta?

Kylä on siis jo yli 60 vuotta vanha, mutta ulkoapäin edelleen hyvässä kunnossa. Kyllä sitä ennen osattiin. Uutisissa kerrottiin samaan aikaan, että Jakomäen elementtitalot oli suunniteltu vain 30 vuoden käyttöä varten ja kannattaa nyt enemmin purkaa kuin korjata.

Kylään on rakennettu paljon uutta. Heti Servin Mökin ja bussipysäkin välissä oli uusi rakennus. Jämerän taivalta on jatkettu niemen kärkeen asti ja siellä on useampia kerrostaloja. Samoin on länsipuolelle Servin Maijan tien varteen rakennettu paljon uusia taloja. Eli linturetkipaikkammekin on nyt täynnä kerrostaloja. Muistan eräänkin linturetkin, joka oli samalla kaverini polttarit. Johonkin hän katosi ja me huolestuneena haravoimme koko niemen. Ei miestä löytynyt. Juoksimme kämpille ja hakkasimme hänen asuntonsa ovea, joka sitten avautuikin. Hän oli lähtenyt nukkumaan. Aamulla sitten yhdessä ihmettelimme, kun hänen mokkatakkinsa selässä oli ainakin 52 numeroisen savisen kengän jälki? Mistä se oli tullut? Meillä ei kenelläkään ollut niin isoja kenkiä. Eli kaikkia Otaniemen mysteerejä ei koskaan pystytty ratkaisemaan.

Kotimatkalla MP kertoi vielä, miten hän oli kävellyt illalla pimeässä Otaniemestä Munkkiniemeen hakemaan jotain kurssikirjaa. Otaniemessä ja Lehtisaaressa oli vain polku. Tie päättyi Kuusisaareen, koska silta Lehtisaareen puuttui. Hän oli vielä paluumatkalla säkkipimeässä astunut polun reunaan ja kaatunut ojaan, joka oli täynnä nokkosia. Ei mikään kiva kokemus. Lehtisaaressa pidimme vielä 1960-luvulla suunnistus- ja hiihtokilpailuja. Lähtö oli likimain nykyisen ostoskeskuksen kohdalla. Myös Otahalli oli meille tuttu paikka ja siellä tapasimme myös olympiavoittajan, sillä Matti Järvinen oli hallin toimitusjohtajana ja hän oli aina kilpailuissamme paikalla. Ehkä hän oli huomannut, että niissä tapahtuu aina jotain hauskaa.

HJB / 15.11.2014

Tapaaminen nro 89 / 13.11.2014 / OSA I

Paikka: Ravintola Cantina, Dipoli, vastuuhenkilö TeuP

Aika: 13.11.2014 klo 12.30

Läsnä: JPOS, TeuP, MP, ToE, JN, LAM ja HJB

Tapaaminen oli nyt hyvinkin nostalginen. Onhan siitä kulunut 50 vuotta, kun olimme tuolla mäellä raivaamassa metsää Dipolin rakentamisen tieltä. Cantina on entinen Kaljakellari ja Kalakukkokellari. Liekö väissä ollut muita nimiä, mutta nyt virallinen nimi Cantina ja epävirallisempi on Keltsu. Paikkaa ylläpitää Sodexho. Paikka oli edelleen opiskelijaruokala ja ympäristö ja ruoka sen mukaista. Pitkä pöytä lievässä melussa ei ollut sopiva tämän ikäisille. Keskustelu eriytyi niin, että osa jäi varmaan jokaiselta kuulematta. Ehkä siksi kaikki eivät tunnista näitä muistikuviani.

Vieraamme oli Matti Koskivaara. Matti oli kanssamme tiestötoimistossa jonkin aikaa ja vähän kauemmin teknillistaloudellisessa ennen siirtymistään Ilmailulaitoksen, nykyisen Finavian palvelukseen. Näitä asioita muisteltiin.

Tuo Dipolin mäen raivaus oli vuonna 1964, mutta emme muistaneet oliko se keväällä vai syksyllä. Meitä oli alueella noin 200 teekkaria. Osa kaatoi puita, osa niitä karsi ja pätki. Suurin osa kantoi risuja nuotioihin runkoja tienvarteen. Me taisimme olla likimain opiskeluasuissa. Ei tuohon aikaan niin montaa vaatekertaa omistettu? Mutta se oli todella ihme, että kukaan ei kuollut. Olihan siellä pääosin amatöörit asialla. Puita kaatui moneen suuntaan, mutta ei jääty alle. Rakennuspaikka tuli yhden iltapäivän aikana raivattua. Dipolihan valmistui syksyksi 1966. Olin sen kesän asfalttitöissä ja niinpä siellä oli syksyllä tuttuja miehiä päällystämässä jalankulkuteitä punaisella asfaltilla. Jossakin se vielä näkyi, mutta pääosin oli nyt mustaa ja halvempaa. Sisätilat olivat edelleen hyvässä kunnossa, mutta ulkoseinissä muutamat kuparipaneelit vähän repsottivat. Mutta siistiä oli verrattuna vaikka Jakomäen samanikäisiin elementtitaloihin.

Dipolin parkkipaikka oli lähes täynnä. Sisällä olevista lapuista näkyi, että Helsingin sotepalveluita oli koulutuksessa. Dipolin tunnisti edelleen samaksi, vaikka toki muutoksiakin oli. Käytävä Käpyovelta Kaljakellariin oli nyt muutettu ravintolatilaksi (valkoiset pöytäliinat). Kello 12 jälkeen ei ollut asiakkaita. Opiskelijoita Dipolissa liikkui edelleen sen verran paljon, että onkohan tuollainen avoin ”sisäterassimainen” ravintola ihan hyvä idea? Vastaavasti kävelykäytävä oli sitten aika kapea.

Kalakukko kellarissa oli tarjoilutiski ja keittiö siirretty ikkunaseinälle ja korotettu lattiaa noin 20. Lounaspöytä oli takan vieressä. Pöydät vaikuttivat samoilta kuin lähes 50 vuotta sitten? Tuolitkin olivat iäkkäät ja siksi piti istua varovasti. Tila herätti monia muistoja.

Peräkylän Banjot oli tilassa usein esiintynyt ryhmä. Ryhmässä esiintyi kurssikaverini Kalle ja veljekset, jotka saattoivat sukunimen perusteella olla Ruikonperän multakurkun vanhempia veljiä? Harvemmasta ravintolasta on varmaan ensimmäisenä poistettu orkesteri. Kaljakellarissa näin tapahtui. Tarjoilu oli vapaata ja nopeaa. Ehkä siksi, että usein sai ostaa koko korin olutta kerralla ja koria säilytettiin pöydän alla. Muistan eräänä iltana noin kello 22, kun hovimestari ilmestyi paikalle ja ilmoitti, että kaikki ulos. Ei puhe auttanut. Hän ei suostunut mihinkään lajitteluun. Ei vaikka ehdotin, että mennään kaikki ulos ja sitten portsari päästää selvimmät takaisin sisään. Ravintola meni kiinni ja pysyi.

Samassa paikassa kuunneltiin ensimmäisen kerran Eeroa ja Jussia eli Raittisen veljeksiä. Myös Hector ja Oskar olivat esiintyjinä. Oscar siirtyi sitten kumulukseen ja sen jälkeen Ursan tähtitorniin. Hector jatkaa edelleen esiintymistä. Peräkylän Banjot taisi olla myös palkattuina esiintyjinä kesällä amerikkalaisille turisteille. Kaverit esiintyivät kansallispuvuissa, puukot ja kaikki. Esiintyminen oli innostunutta vauhdikasta. Toinen veljeksistä oli kerran hypännyt vanhojen amerikkalaisrouvien eteen pöydälle ja vahvistanut esiintymistään iskemällä puukon kiinni pöytään. Valitettavasti vain ote oli ollut vähän löysä ja niin siinä leikkautui myös neljä sormea. Mutta eihän esiintymistä voinut lopettaa. Pahimmat veret hän roiskaisi pöytään ja sitten kiersi lautaliinan kätensä ympärille ja musiikki jatkui. Rouvat luulivat kaiken kuuluvan asiaan ja kehuivat esitystä fantastiseksi kansankuvaksi. Verenvähyyttähän siitä olisi seurannut, jos sen olisi joka ilta esittänyt.

Keskustelu lainehti monissa asioissa ja pöydän toisessa päässä vielä laajemmin. Ilmailulaitoksen toiminta ja suhteen ministeriöön olivat olleet liki samanlaiset kuin Tiehallinnollakin. Muutos tapahtui noin 1990-luvun puolivälissä. Silloin suhteisiin ilmestyi kireyttä ja ministeriö tiukensi otettaan siitä, mitä sanottiin julkisuuteen ja mitä ei. Ministeriö otti ”tiedostusvastuun”?

Meistä muutamat olivat muuttaneet lapsena aika usein vanhempien mukana paikkakunnalta toiselle. Eihän noista muutoista paljon lapsille kerrottu. Mentiin mukana kun käskettiin. LAM tiesi kertoa, että saksalainen lasten kasvatus aikoinaan lähti siitä, lapset on nöyryytettävä kunnolla. Kyllä ne sitten myöhemmin tottelevat. Sehän on sitten myöhemmin nähty.

Meidän aikanamme opiskelu päättyi siihen, että oli henkilökohtainen audienssi rehtorin luo ja siinä sitten katsottiin millainen todistus oli saatu aikaa, ja rehtori kyseli tulevaisuuden näkymistä. Audienssi kesti noin 20 minuuttia. Meidän aikanamme oli pakko suorittaa yksi kuukausi ruumiillista työtä. TeuP muisteli, että hänen kohdallaan oli Stenijin otsa tässä kohta rypistynyt, mutta oli sitten hyväksynyt, kun yhden kesän töiden kohdalla luki betonointia. Itse hoidin asian niin, että viimeisen harjoittelukesän aikana sanelin pomolle, että työtodistuksessa sitten tulee lukea, että yksi kuukausi asfalttityömaan lapiomiehenä. Levityspään vastaavanahan minä olin, mutta kyllä siinä kolme kuukauden aikana tuli yli kuukausi toimittua lapiomiehenäkin. Teinhän töitä lähes kahta vuoroa.

Minulla oli muistikuva, että kävin tapaamassa rehtoria Jaakko Raholaa myös koulun alkaessa. Muut eivät tätä muistaneet, mutta muistivat Raholan avajaispuheen hyvät ohjeet. Nykyisinhän uudet ylioppilaat viettävät sapattivuosia miettiessään mihin tekisi mieli suuntautua. Rahola totesi tästä avajaispuheessaan yli 50 vuotta sitten, että varmaankin monet teistä miettivät, ovatko nyt aloittamassa oikeaa uraa. Rahola kehotti rohkeasti jatkamaan. Kun jonkin asian osaa hyvin, niin siitä kiinnostuu ja se tuntuu omalta alalta. Rohkeasti vain eteenpäin!

Seuraava tapaaminen sovittiin 18.12.2014 kello 12.30 ja vastuu on HJB:llä.

Osa II myöhemmin ja käsittelee tutustumista Dipoliin ja sen lähiympäristöön.

HJB / 14.11.2014

PS. Kuulin myöhemmin, että toisessa päässä pöytää oli keskusteltu vakavasti ilmaston muutoksesta ja ihmisten osuudesta siinä. Asia ei kuulema ihan ratkennut, joten jatkoa saattaa seurata.

Tapaaminen nro 88 / 8.10.2014

                                                                             Täydennetty 11.10.2014

Paikka: Ravintola Suomalainen Klubi, vastuuhenkilö JPOS

Aika: 8.10.2014 klo 12.00

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, ToE ja HJB

Olimme toista kertaa Suomalaisella Klubilla, nyt eri kabinetissa. Vieraaksi olimme saaneet entisen työtoverimme, Matti Hermusen, jonka työhuone on nykyisin TEMissä Aleksin ja Mikonkadun kulmassa. Mutta muutto Espalle häämöttää.

Vuoden 2015 TMAE on julkistettu ja virastot ovat aloittaneet YT-neuvottelut. Moni ihmettelee miksi. Toimintamenoihin on ehdotettu 165 M€ vähemmän rahaa kuin tänä vuonna. Lisäksi palkatkin vähän nousee. Niistä syntyy lisää vähentämistarvetta likimain saman verran. Koska useimmat virastot ovat nykyään ns. hallintovirastoja, on palkkamenojen osuus rahoista jopa 85 %. Eli juuri muita mahdollisuuksia supistuksiin ei ole kuin henkilöstön vähentäminen. Kun miljoonalla rahoitetaan noin 20 henkilöä sivukuluineen, niin tuo 300 M€ merkitsee noin 6000 henkilön vähentämistä.  Tosin budjettiesityksessä on laskettu vähennykseksi vain 4000 henkilöä, mutta iso luku sekin. Eipä ole ihme, että virasto toisensa jälkeen ilmoittaa YT-neuvotteluista. Eipä tuota isoa lukua ole julkisuudessa näkynyt kuin pilkottuna, koska jokainen virasto kertoo omista ongelmistaan. Eikö tuo luku ole noin 5 sellutehdasta?
Tämän lisäksi tulee vielä muut supistukset. Mm. perusväylänpidosta karsitaan reaalisesti lähes 100 M€, jonka työllisyysvaikutus on muutama sata henkilöä? Karsinta lienee pakko tehdä päällystystöistä, koska muut rahat on sidottu pitkäaikaisin sopimuksin. Valtio on siis aloittanut leikkaukset, mutta nämä ei vielä taida riittää?

TEM vastaa myös ELY-keskuksista. ELY-keskuksissa ongelmaa kasvattaa se, että samaan aikaan supistuvat myös EU:n rakennerahaston rahat. ELY:issä tuo supistamistarve on noin 700 henkilöä. Me tietenkin utelimme, että supistetaanko juustohöylällä vai prosesseja uusimalla? Huoli johtui siitä, että TVH:ssa oli pyritty henkilöstön vähentämiseen jo ainakin 30 vuoden ajan. Samaan aikaan muut virastot edelleen kasvattivat henkilömääräänsä. Esim. minun aloittaessa taisi Tielaitoksessa olla noin 50000 työntekijää ja eläköityessäni oli noin 700. No olihan sitä Tieliikelaitoksessa vielä noin 2500, jotka hekin ovat nyt jo Destiassa eli yksityisessä firmassa. Tosin nykyisin on paljon vähemmän. TEM:ssä neuvotteluja käydään. Jos ei löydy sopua ja tahtoa muuttaa prosesseja ja kohdistaa supistuksia sen mukaan, niin juustohöyläänhän sitä joudutaan?

Kävimme keskustelua julkisen sektorin velasta sähköpostilla jo ennen tapaamista. Keskustelu ei suuremmin jatkunut, koska LAM ei ollut paikalla. Mutta viimeisimmän Tilastokeskuksen raportin mukaan velka alkaa lähennellä jo 120 Mrd€ ja kasvaa edelleen vuosittain noin 10 Mrd€. Jos kasvua ei synny, on menoja edelleen supistettava noin 20 %. Mitä myöhemmäksi hoitotoimenpiteet jätetään, sitä varmemmin tarvitaan kirurgisia toimenpiteitä. Eli ongelman hoitoon kuluu aikaa vuosikymmeniä. Elämme jo lastenlastemme rahoilla. Kreikan ongelmat poistuvat ehkä vasta vuosisadassa? Tuo toinen koulukunta on sitä mieltä, että ei velkoja koskaan pidäkään maksaa ja siksi voi hyvin elvyttää. Elvytyksen pitää kuitenkin olla investoivaa ja kellosepän tarkkaa työtä. Millainen hallitus pystyy kellosepän tarkkaan työhön ja ohjaamaan rahaa investointeihin, kun ei ole varaa pitää yllä hyvinvointia?

ELY:jen yhteistyö sekä sisällä että ministeriöihin ja keskusvirastoihin toimii kohtuullisen hyvin. Esim. Liikennevirasto järjestää kuukausittain yhteisen tapaamisen, jossa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä ja asioista. Tämä ei tosin toimi kaikilla sektoreilla. Ensimmäiset ELY-johtajat ovat määräaikansa työskennelleet. Uudet on nyt valittu ja entiset jatkavat, paitsi Antti Rinta-Porkkunen, jonka eläköityminen lähestyy.

Vanhusten hoidosta keskusteltiin myös. Kotihoitoa kannatetaan nyt siinä määrin, että jotkut ovat jo saaneet kutsuja infotilaisuuteen. Kokemustemme mukaan siirtyminen laitoshoitoon on iso riski. Jos se jää liian myöhäiseen, niin psyykkiset ongelmat voivat laueta ja aiheuttaa sitten muita sairauksia. Siksi laitoshoitoon pitäisikin päästä ajoissa ja terveenä, jotta ymmärtää ja jaksaa muutoksen. Siihen eivät paikat riitä. Niinpä laitoshoidosta on tulossa saattohoito. Asumme kiinteistöissä, jossa enemmistö alkaa olla eläkeläisiä. Siksi yksi vaihtoehto olisi palkat yhteinen hoitaja As.oy:lle, mutta siihen eivät kaikki suostu. Toimisiko tuo muutenkaan? Me teekkarikylässä asuneet tunnemme soluasumisen hyvät ja huonot puolet. Soluasuminen voisi olla yksi ratkaisu vanhuuden ongelmiin. Siinä tulisi ainakin tuo seurustelu hoidettua ja ehkä olisi vähän valvontaakin?

Euroopan liikennekäyttäytymisessä ei suomalaisten tarvitse yhtään hävetä. Yksittäisiä asioita on, joissa muualta löytyy parempaa käyttäytymistä, mutta kokonaisuudessa Suomessa toimii hyvin. Esim. Saksan moottoriteille ei kokemattoman pidä lähteä lainkaan eikä ainakaan iäkkäiden. Ja jos lähteekin, niin ohituskaistalle ei pidä mennä. Sinne voi mennä ainoastaan silloin, jos pystyy kiihdyttämään autonsa nopeasti yli 200 km/H. Siellä on edelleen vapaa nopeus ja ohituskaistalla ajetaan reilusti yli 200 km/H ja oletuksena on, että edellä ajavat väistää.

 

Autoista oli muutenkin puhetta. Kun kerroin ehkä korjauttavani vanhan, jolloin €/km tulee halvemmaksi kuin uuden osto, niin jotkut kertoivat vaihtavansa aina kun tulee tuhkakuppi täyteen. Tosin eivät polta, joten mitähän mahtoivat tarkoittaa? Nykyisissä autoissa on tuo vian etsintä aika ongelmallista. Lyödään piuha kiinni ja jos tietokone ei näytä, missä vika on, niin sormihan siinä menee suuhun. Toivottavasti ei ole kovin rasvainen? Sitten vai koeajetaan ja ihmetellään mistä tuo ongelma johtuisi. Laskuahan siinä joka tapauksessa kertyy vaikka ei vikaa löytyisikään.

Opiskeluaikoina oli tapana tehdä ulkomaan excursio. Siihen kerätttiin rahaa. Keinoja oli monenlaisia. Yksi jäsenistämme oli mukana, kun koeajettiin Mosse Eliteä. Konela taisi olla maksajan, kun autoa ajettiin yötä-påivää kuukauden ajan. Huoltoajat oli tietenkin pois. Autossa oli aina kaksi kuljettajaa ja Konelan huoltomies vikoja korjaamassa. Pari saattoi ajaa jopa vuorokauden yhtä mittaa. Yksi matka oli mm. Helsinki – Oulu – Helsinki – Tampere – Helsinki. Tuostahan tulee lähes 1600 kilometriä. Eli keskinopeus oli lähes 70 km/H. Jos kävivät syömässä ja kahvilla, niin ehkä vähän ylikin. Tätä kestotestiä käytettiin sitten markkinoinnissa. 

Taisi olla sama kurssi, joka osti parikymmentä Simca 1000 autoa edullisesti. Lisäksi ansioita tuli ajaessa muistaakseni 2 penniä/km siitä, että kyljessä oli mainos. Kestihän nuo aikansa, vaikka vääräleukaiset lauloivatkin, että ”Simcaa myydään joka viikko, palautuspäivä keskiviikko”.

 

Seuraava tapaaminen sovittiin 13.11.2014 kello 12:30 ja TeuP huolehtii paikan varaamisesta.

HJB / 9.10.2014