HJB MUISTELEE 61 / TYÖOHJELMA 2

HJB / 27.2.2012

Edellä tuli jo todettua, että, valta esittelijänä työvoiman käytöstä oli TVM:llä. TVM sitä myös käytti ja se aiheutti monenlaisia seuraamuksia.

Ensimmäisiä kokemuksia vallan käytöstä oli, kun saimme sovittua Jyväskylän Vaajakosken moottoritielle noin 5 Mmk sen kipeästi tarvitsemaa työllisyysrahaa. Myöhemmin tuli eteen erään ministerin kotitie, joka piti päällystää 50 000 mk:lla. Totesimme, että ei käy, kun tiellä ei ole liikennettä kuin 20 autoa vuorokaudessa. Vastaus oli, että palataan vielä siihen Jyväskylän rahoitukseen. THnen ilmoitti nopeasti, että kyllä se paikallistie voidaan sittenkin päällystää. Näitä keskusteluja käytiin aina silloin tällöin.

Yksi muistiin jäänyt oli tapaus, kun uusi pääjohtaja Loikkanen päätti tulla neuvotteluihin mukaan. Hän seurasi neuvottelujen kulkua ja osallistui siihen silloin tällöin. Pois mennessä hän totesi, että keskustelua ei käydä oikealla tasolla ja te pojat osaatte hoitaa hommat. Ei siellä häntä tarvita.

Toinen tapaus oli, kun Antti Talvitie oli ensimmäistä kertaa mukana. TVM halusi siirtää 1 Mmk TVH:n jakamattomista Kainuuseen. Me tietenkin vastustimme. Tosin olimme OA:n kanssa tähän varautuneet. TVM ei antanut periksi. Antti kuiski minun korvaani koko ajan, että ”paperit salkkuun ja kotiin”. Hän halusi pistää kovan kovaa vastaan. Minä häntä rauhoittelin, että otamme sen jossakin myöhemmin takaisin eli ei kannata riitauttaa. Antti malttoi olla hiljaa ja kuunnella. Ei Anttikaan siellä montaa kertaa ollut.

Aluksi työohjelmaa hoitelivat lähinnä Jarmo Ikonen ja THnen, minä olin kuunteluoppilaana. Vesitiet muuten hoitivat aluksi omat neuvottelunsa. OA korvasi aika pian Jarmon. TVH:ssa keskusteluihin osallistuivat myös erityisesti silta asioissa Immo Lehviö ja myöhemmin Anja Lange. Tärkeä henkilö oli myös Asta Reinikainen, joka kirjoitti ohjelmat puhtaaksi sekä toimi joskus tietojen välittäjänä. Minä ”tuurasin” OA:ta hänen ollessaan poissa eli käytännössä TVM otti yhteyttä minuun ja me Astan kanssa hoidettiin esitykset kuntoon. Huomasin, että TVM suhtautui minuun ja OA:han eri tavoin. OA oli sanavalmis ja häneltä löytyi aina vastaus tai väite. OA:n väitteisiin ei aina uskottu. Asia eteni, kun minä nyökkäsin asian olevan oikein. Uskottavuuteni vuoksi piti joskus vähän korjata OA:n lausumaa.

TVM:n ao. osasto muutti RAKEn talosta ensin Albertinkadulle Kunnallisliiton taloon ja sieltä Fabianin kadulle Siihen Pukevan viereen. Taisi olla vielä joku muukin paikka. Neuvotteluihin mentiin yleensä kahden painavan salkun kanssa. Toisessa oli kaikki työohjelmaan liittyvä aineisto eli jo hyväksytty tila, piirien esitykset ja oma esitys. Toisessa salkussa oli TPO:n paperit ja suunnittelutilanteet. Painoa oli yhteensä noin 20 kg. TVM:ssä oli muuten ”kolme” organisaatioita päällekkäin. Ensin oli se virallinen organisaatio, keskustapuolueella oli omansa ja SKDL:llä omansa. Piti aina tietää minkä organisaation kanssa keskusteli. Käytännössä vain keskustan organisaatiolla oli merkitystä. Muistan yhden tapauksen, jossa meille ilmoitettiin, että työministeri haluaa yhden hankkeen ohjelmaan. Mehän sen lisäsimme. Neuvottelun ensimmäinen lause oli, että mitä tämä hanke täällä tekee, viivaamme sen yli.

Ministeritkin saivat ihan kunnon paketin käteensä, sillä valtioneuvostossa hyväksyttiin työohjelmana noin 10 cm nippu A4:sia. Joskus 1980-luvulla TVM oli päättänyt olla aloittamatta kaikki etelän tiehankkeet. EVK oli jollekin lehtimiehelle sanonut, että ministereille lyödään kahden kilon paperinippu käteen hyväksyttäväksi, joten tietävätkö aina mistä päättävät. Seuraavan päivän lehdessä oli etusivulla kissan korkuisin kirjaimin: ”TVH:n johtaja väittää, että ministerit eivät tiedä mistä päättävät!”. Olin EVK:n huoneessa, kun HOu tuli sanomaan, että ministeri haluaa keskustella. Ei se mikään keskustelu ollut. EVK piti luuria puolen metrin päässä korvasta ja yritti aina välillä sanoa ”mutta” ja siihen se jäi. EVK totesi, että ”ei tainnut olla ministeri tyytyväinen”. Minä äkkiä soitin Perkolle, että kipaise sanomassa ministerille, että: ”Nyt oli tärkeää saada työohjelma hyväksytyksi ja toiminta pyörimään normaalisti. Ne etelän hankkeet alkaa syksyllä ja niistä ehditään päättää myöhemmin. Siksi ei ollut syytä riitauttaa työohjelmaa.”

Yksi mieleen painuneimpia tapahtumia oli joskus talvella 1975. Olimme tehneet 22 Mmk:n lisätyöllisyysohjelman ja se oli menossa hallitukseen hyväksyttäväksi. Rakennusosastolla oli samana päivänä ulkoilupäivä eli hiihtoa Pirkkolassa. Noin kello 15 tuli TVM:stä soitto, että heti neuvotteluun TVM:ään. Hallitus haluaa ohjelmaan pianotien Järvenpäästä, kantatien Savukoskelta ja jonkun muun hankkeen. Uusi esitys pitää olla TVM:ssä aamulla kello 8 ja 180 kappaleena. Soitin Hanna-Maija Aittolalle, että hoida OA heti neuvotteluun ja suoraan TVM:ään. Itse lähdin Albertinkadulle paperit mukana. OA tuli vähän myöhässä monot jalassa ja hiihtoasu päällä. Hänet oli noukittu kesken kilpailun ladulta sivuun. Hän oli käynyt anopillaan Pirkkolassa kuitenkin suihkussa.

Osattiin mekin kiusata. Ilmoitimme, että ei Järvenpäässä ole mitään pianotietä eikä Savukoskella ole metriäkään kantatietä. Mitähän hallitus mahtaa tarkoittaa? TVM:ssä ei sitä tiedetty ja alkoi heillä hikeä pukata. Me sitten ehdotimme, että Pornaisissa olisi Fazerin pianotehdas ja sinne vievän tien parantamisesta on suunnitelmat kunnossa ja on siitä puhuttukin. Savukoskea lähinnä oleva kantatie on Sallassa ja sielläkin on sopiva hanke, joten eiköhän lisätä se. Se kolmas oli selvä tapaus. TVM hyväksyi ajatuksemme. Ongelmaksi jäi vielä, että raha ei lisäänny, joten näille hakkeille annettavat rahat ovat muualta pois. Saimme vapaat kädet.

Siitä sitten Espalle tekemään uutta ohjelmaa. Ulko-ovella tuli Kukka Kimpula eli Ksu vastaan. Mitään sanomatta OA tarttui toisesta kainalosta ja minä toisesta ja niin KSu löysi itsensä hissistä. Siellä käänsimme hänet ympäri ja kerroimme tilanteen toivoen, että hänellä ei ole mitään tärkeämpää tekemistä illalla. Työohjelmahan ei hänelle millään tavalla kuulunut. Kaikki muuthan olivat jo lähteneet kotiin, kun kello oli lähes 18.00. Ensimmäiseksi päätimme, että muutamme ohjelmaa niin, ettei kaikkia sivuja tarvitse kirjoittaa uudestaan. Taisimme ensin muuttaa piiriyhdistelmän, jonka KSu kirjoitti puhtaaksi pienifonttisella koneella. En muista kenen kone se oli. Sitten sovitimme varsinaiset hankkeet siihen yhdistelmään. Koko ohjelma oli noin kello 20 korjattu ja sitten alkoi monistaminen. Monistuskoneethan olivat uusia ja niitä oli juuri saatu yksi per kerros. Oma ja hallinto-osaston kone kuumenivat siinä määrin, että piti etsiä uudet. Onneksi avaimilla pääsi muihinkin kerroksiin. Taisi siinä ainakin kolme konetta tiltata.

Oivalsimme myös hyvissä ajoin, että lajittelu on tehtävä käsin ja siinä on iso työ. Osku soittikin vaimonsa ja poikansa apuun. Paikkaakin mietittiin. Istuntosali taisi olla lukossa, mutta OA sanoi Ortamolla olevan yleensä iso neuvottelupöytä tyhjänä. Siispä sinne. Siinä meitä viisi ihmistä kiersi tunnin pöytää papereita lajitellen. Kello 22 niput olivat kasassa ja OA ajoi TVM:n kautta kotiin vieden uuden ehdotuksen perille. Kello 10 aamulla hallitus hyväksyi sen.

Minua huvitti, kun muutamaa viikkoa myöhemmin VTV:n edustaja taloudellisuusseminaarissa kertoi, että hänellä menee lähes kolme kuukautta siihen, että valmiiksi kirjoitettu raportti on jakelussa. Ei uskonut, kun minä sanoin meidän tehneen koko lisätyöohjelman neljässä tunnissa 180 kappaleena valmiiksi jakeluun. Hyväksymisiä ja allekirjoituksiahan me emme hakeneet. Ohjelma tehtiin TVM:n vastuulla.

Erityisesti lisätyöllisyysohjelmia tehtiin usein nopealla aikataululla. Siitä syntyi ongelmia. Esim. OA:lla oli oikea etusormi kivuliaasti känsittynyt liiallisesta puhelinlevyn pyörittämisestä. Pyynnöistä huolimatta hän ei saanut näppäinpuhelinta, koska se olisi maksanut jopa 100 mk. Piti opetella käyttämään kynää levyn pyörittämiseen. Nopea aikataulu hankaloitti myös piirien kuulemista. Jos soitti piiriin, niin siellä tietenkin haluttiin kuulla ensin, mistä on kysymys. Ehdotukseenkin vastattiin yleensä kieltävästi, koska asioista haluttiin päättää itse. Lisäksi pomot olivat juuri silloin matkoilla, joten vastaus olisi saatu vasta seuraavana päivänä. Siksi me olimme piirien tarpeista aina hyvin selvillä. Pystyimme itse tekemään piirien kannalta ”parhaan” ehdotuksen. Valituksina toisin saimme kuulla: ”Kyllä se oikein hyvä oli, mutta meitä ei kuultu.” Sitä ei hyväksytty, että olimme kuulleet piiriä ”jo etukäteen” selvittäessämme tarpeita. Kun on aikaa puoli tuntia, niin ei siinä ole mahdollisuutta soittaa 13:sta piiriin. Aika oli käytettävä lopputulokseen.

Näissä lisätyöohjelmissa paljastui myös se, miten tärkeää on tuntea suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmä. Saimme useita kertoja lukea lehdistä, miten jotkut TVH:n edustajat olivat käyneet LVM:ssä pyytämässä paria miljoonaa rahaa johonkin hyvään tarkoitukseen. Eivätkä saaneet. LVM:llä ei ollut jaettavaa rahaa. Samaan aikaan me teimme jopa useiden kymmenien miljoonien lisäohjelmia tietämättä näistä tarpeista mitään. Jos siitä olisi kerrottu muulle organisaatiolle eli pomollemme tai OA:lle ja minulle, niin rahat olisivat olleet parin viikon sisällä käytössä. Nyt kun oli haettu LVM:stä ja saatu kielteinen päätös, niin asiahan oli muuttunut arvovaltakysymykseksi. Ei enää voitu LVM:n yli kävellä.

Saimme työohjelmassa pieniä uudistuksia aikaan, mutta iso uudistus tapahtui vasta minun siirryttyä pois. Seuraajakseni tuli TAM ja hänen töihinsä työohjelman tekoon hankittiin osaava TVM:n valmistelija. Niinhän siinä kävi, että työohjelman teko päättyi sen jälkeen aika pian. 

HJB / 26.3.2012