Paikka: Ravintola Töölönranta, vastuuhenkilö OK
Aika: 21.9.2011 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, OK, ELe, ToE, JN, JK ja HJB
Vieraanamme oli LVM:n liikenneneuvos ELi kertomassa vallankumouksesta, josta hän oli meille alustavasti raportoinut jo keväällä tapaamisessa 55 työn ollessa silloin vielä kesken.
Murto kotiin ei ole niitä miellyttävimpiä asioita. Keskusteluahan siitä syntyi. Johtopäätös oli, että asialla eivät olleet lähialueilta kotoisin olevat, koska konjakit eivät kelvanneet. Omaisuuden katoaminen on sinällään ikävää, mutta ehkä pitkävaikutteisimmat ajatukset tulevat kuitenkin mieleen jäävästä pelosta, että tuleeko roistokoplan toisen divisioonan henkilöstökomponentit uudelle vierailulle. Lukitusta voi tietenkin aina parantaa, mutta se ei estä varsinaista murtoa. Rikotaan vain enemmän. Kameravalvonnat ja hälytykset voi olla parempi keino ainakin niin kauan kun niitä ei ole kaikilla. Tähän kultaa taskuihin keräävään divisioonaan tehoaisi varmaan myös erilaiset turvakaapit, joita saa noin 100 eurosta alkaen sitä kokoa, että niitä ei kanneta enää mukana eikä ilman räjähdysaineita avata. Asekaapit ovat varmaan nykyisin niitä halvimpia.. Teksti-tv:n mukaan samanlaisia murtoja tehdään nyt Vaasan ympäristössä. Eiväthän ne ihan harvinaisia ole. Meistä 10:stä oli jo kaksi joutunut aivan samantyyppisen murron kohteeksi. Taskuvarkaat on toinen haitallinen ryhmä. niidenkin kohteiksi joutuneita löytyi ryhmästämme ja lähipiiristä. Avustajiin liikennevälineisiin noustessa on syytä suhtautua epäillen. Vanha sääntö, että kaikkia munia ei pidä laittaa samaan koriin pätee myös. On oikein, että Suomi ei vielä hyväksy Schengen-alueen laajentamista.
Keskustelimme myös kielenoppimisesta. TV:ssä näkee usein henkilöitä, jotka ovat asuneet Suomessa jo 30 vuotta, mutta edelleen kielitaito on hyvin puutteellinen (enkä nyt tarkoita rantaruotsalaisia). Toisaalta taas on henkilöitä, jotka ovat olleet vain pari vuotta ja puhuvat täydellistä kirjakieltä. Ihmiset ovat erilaisia. On varmaan kyse halustakin. On olemassa henkilöitä, jotka oppivat kahdessa viikossa minkä kielen tahansa.
Keskustelimme myös kuulumiset vanhasta virkapaikastamme. Erityisesti tarkastajaa harmitti se, että taas kuulemma on toimitilat täysremontissa. Onkohan se ihan välttämätöntä uusia tilat alle 10 vuoden välein? Muistuu mieleen vierailu Ruotsin valtiokonttorissa. Julkisivu oli tiiltä, mutta piha ja päädyt olivat peltiä. Käytävät olivat epätasaisempia kuin meillä nykyisin yleiset tiet. Huoneiden kalusteet olivat pääosin 1950-luvulta. Onhan työympäristö tärkeää, mutta jatkuvat tilamuutokset vievät myös työaikaa. Toisaalta muistuu mieleen professori Asko Korpelan meille opettama laman torjunta. ”Vanhat tavarat roskiin ja ostamaan uutta. Sillä se lama torjutaan!” Ja päinvastoin. Markkinatalouden ihmeellisistä laeista oli tapaamisessa jotain muutakin juttua, mutta kun sitä ei kaikkea muista.
Eli kertoi meille kalvosarjalla Liikennerevoluutio-projektin tuloksista. En tässä toista asioita, koska mehän kuuntelimme tarkkaan ja saimme vielä monisteen mukaamme ja kalvot sähköpostissa. Niissä riittää vähäksi aikaa sulateltavaa. Sitä paitsi lukijoiden määrä ei blogissa ole lisääntynyt vaikka keväällä kirjoitin tekstiin sanat sex ja porno. Keskeinen ajatus oli se, että lopputavoitteen toteuttaminen on tärkeää, ei välineiden. Asiakkaan pitää saada oikeaa palvelua eikä vain välineitä käytettäväkseen. keskustelimme myös siitä, milloin asiakasnäkökulma tuli Tiehallintoon. Itse muistan sen hyvinkin tarkkaan. TMAE-ehdotus vuodelle 1991 oli maaliskuussa 1990 johtokunnan käsittelyssä. Esa Tommola oli kommentoinut, että budjettiin pitää saada näkyviin asiakasnäkökulma. Sitä sitten EVK:n kanssa pohdittiin, että miten, kun papereiden piti olla seuraavana päivänä LVM:ssä. Niinpä sitten lopputulos oli, että kirjoitin Tiehallinnon luvun perusteluihin lauseen: ”TVH ottaa toiminnassaan huomioon asiakasnäkökulman”. Organisaatiolle lähti viesti, että teillä on puoli vuotta aikaa miettiä, mitä se käytännössä merkitsee.
Liikennerevoluutiota jatketaan ja se otetaan huomioon mm. valmisteilla olevassa Liikennepoliittisessa selonteossa. uusien ajatusten läpivieminen kestää aikansa. Aina on ihmisiä, jotka haluavat tehdä työnsä kuten ennenkin. Muistui mieleen mm Porvoon ohikulkutien rakentaminen, kun siinä jouduttiin siirtämään noin km:n verran rautatietä. VR:n suunnitelmat perustuivat TVL:n mukaan vanhaan tekniikkaan ja olivat kalliit. Ehdotukseen uudemmasta tekniikasta oli vastaus, että näin on tehty 100 vuotta ja hyvin ovat penkereet kestäneet. TVL teki omalla tavallaan, mutta antamaan työstään takuun, joka päättynee parin vuoden päästä?
Oli tietenkin puhetta muutenkin VR:n ongelmista. Omassa muistissamme oli, miten työtä teettävää on viraston muuttaminen liiketaloudelliseen ajatteluun. Tielaitoksessa sen aloitti Pentti Ikonen jo 1980-luvun alussa. Seuraavan vuosikymmenen alussa koulutettiin noin 150 henkilöä Kauppakorkean kurssilla 10 päivässä ”ekonomeiksi”. Lisäksi oli kymmenittäin muita kursseja. Sitten melkein vuosikymmen harjoiteltiin ja vasta sitten perustettiin liikelaitos. VR:ssä asioita viedään läpi paljon nopeammalla aikataululla. Lisäksi vanha ympäristökin taisi heillä olla selvästi TVL:ää virkamiesmäisempi. Kyllä se yhden sukupolven vie ennen kuin virasto muuttuu yhtiöksi?
Liikennerevoluution vastaanotto on ollut kuitenkin innostunutta. Sitä on jo selostettu aina ulkomaita myöten eli kiinnostusta riittää. jatko näyttää, mihin se johtaa. Ajatushan on selkeä: Parempaa palvelua vähemmällä rahalla ja työllä eli tehokkaammin. Asiaan voi perehtyä mm. keskustelusivuilla http://liikennerevoluutio.posterous.com/ .
Seuraava tapaaminen sovittiin 20.10.2011 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä on HJB. Kyselemme vieraaksi UPia.
HJB / 22.9.2011
- Tapaamiset 1 (1-10) ovat kohdassa 8.5.2006 päivitettynä 26.5.2006
- Tapaamiset 2 (11–19) ovat kohdassa 12.12.2006 päivitettynä 13.10.2007
- sen jälkeen tapaamiskuukauden kohdalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti