HJB / 25.02.2008
NO 38 / 07.12.2007 Kesällä 1966 oli puheet Hyrylän hävittäjistä kuumimmillaan. Niillähän tarkoitettiin sora-autoja, jotka kuljettivat lähes kaiken maamateriaalin Helsingin rakennustyömaille. Samaan nippuun meni tietenkin asfalttiautot, koska kolme suurinta asfalttiasemaa olivat Tuusulantien varressa. Poliisit olivat lähes päivittäin mittaamassa sekä nopeuksia että punnitsemassa autoja. Asfalttiautoissa näkyi olleen yleensä kahdet vaakalaput, joista toiset olivat poliisia varten ja ne näyttivät vain vähäistä ylikuormaa. Ylikuorman poliisit purattivat lapiolla tienvarteen, joten pientareet olivat läjiä täynnä. Tiemestari niitä patisteli poistamaan, mutta kukapa niitä olisi lähtenyt lapiomaan.
NO 39 / 07.12.2007 Etenkin Espoon työmaille autoilijat halusi ajaa suurilla kuormilla, koska matka oli Suvisaaristoon jopa yli 30 km. Tieto poliisin ilmestymisestä tien varteen levisi nopeasti, vaikka matkapuhelimia ei autoissa ollutkaan. Tämä johti siihen, että autot siirtyivät toiselle reitille. Autoilijat eivät pitäneet sitä ensinkään reiluna, kun poliisi otti käyttöön helikopterin. Tämä seurasi koneasemalta lähtevää autoa ja ohjasi partion sopivaan kohtaan. Taas käry kävi.
NO 40 / 07.12.2007 Poliisin toiminta lähti kysynnästä. Turvallisuus Tuusulantiellä oli todella huonoa. Muistaakseni kesän aikana oli useampia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Onhan vanha tie edelleenkin aika mutkainen ja mäkinen, vaikka sitä jonkin verran on oiottu. Lisäksi leveyttä on nykyisin ainakin 2-3 metriä tullut lisää. Itse jouduin kerran kokemaan ”Hyrylän hävittäjän”. Olin itse kyydissä eli matkalla työmaalta Maantiekylään, kun palkkakuski päätti kiusata edellä ajavaa naiskuljettajaa. Kuski ajoi aivan takapuskuriin kiinni, mikä johti siihen, että nainen lisäsi nopeuttaan, samoin kuorma-auton kuski. Taisi vielä vilkutella valojaan. Siinä sitä sitten mentiin noin 120 km tunnissa puskuri puskurissa. Kuski ei kuunnellut kehotustani lopettaa kiusaaminen. Minun piti oikein korottaa ääntäni ja ilmoittaa, että ajot Lemminkäisellä loppuu tähän, jos kiusaaminen ei lopu. Uhka tehosi, joskin ko. kuski aina myöhemminkin vielä huomautteli minulle asiasta.
NO 41 / 07.12.2007 Yhtenä loppukesän päivänä taisivat työt olla seisahduksissa, kun vastaava kysyi, lähdenkö hänen kanssaan katsomaan Ohramäen päällystyskohdetta Jokiniemeen. Työmaata lähestyttäessä hän kehotti katsomaan erityisesti jyrämiehen takamusta. Itsekseni jäin miettimään, mistä nyt on kysymys. Minulla heräsi jo epäilyt vastaavan suuntautumisesta. Vastaava jakoi työmaan palkat ja minä seurasin sivusta, myös sitä jyrämiehen takamusta. Kyllä se pullottikin aika lailla, tosin vain toispuolisesti. Pois lähtiessä vastaava kertoi, että kaveri kerää koko kesän palkat lompakkoon ja syksyllä työmaiden sulkeutuessa lähtee ryyppäämään siksi aikaa, kun rahat riittää. Siksi lompakko oli syyskuussa jo aika paksu. Oli siinä selkäranka varmaan aika kovilla, kun piti istua toispuoleisena jyrän pukilla?
NO 42 / 07.12.2007 Koko kesä oli tehty töitä saman porukan kanssa ja oli tultu hyvin toimeen. Siksi päätin eräänä päivänä opiskelujen jo alettua viedä niille kolmelle, jotka olivat vielä vakioporukasta jäljellä Koskenkorva-pullot. Selvittelyjen jälkeen sain selville, että porukka oli päällystämässä Itä-väylää Puotilassa. Siispä sinne. Loppusyksyksi tullut levittäjän kuski oli jälleen vaihtunut. Minun aikanani ollut kaveri oli sortunut nautintoaineisiin ja siitä edelleen riitoihin Linnanmäellä. Puukkohippahan siitä oli tullut ja vastapuoli kuoli, joten linnareissu lopetti muutamaksi vuodeksi levittäjän ajon. Kuulopuheiden mukaan ei olut kaverilla ensimmäinen.
NO 43 / 07.12.2007 Syksyllä opiskelun aloittamisessa oli ongelmia. Keskittymiskyky puuttui. Niinpä ensimmäiset kuukaudet menivätkin levätessä ja ihmetellessä. Ensimmäinen matka Dipoliin syömään paljasti, että Lemminkäinen päällysti Dipolin kävelyteitä sillä maan ensimmäisellä punaisella asfaltilla. Siellä tapasin sitten myös joukon Lemminkäisellä ajossa olleita autokuskeja. He esittelivät minulle Dipolin joka sopen. Kierrettiin yhdessä koko talo.
NO 44 / 07.12.2007 Kesän työmäärä oli suuri. Käytännössä tein koko kesän noin 60–70-tuntista viikkoa. Huomasin, menettäneeni osan hyvästä muististani. Siihen mennessä en ollut kertonut samaa vitsiä kenellekään kahta kertaa. Sen kesän jälkeen olen. Muisti ei koskaan palanut ennalleen, joten liialliseen väsymiseen johtavia työmääriä pitää välttää. Koska ylitöistä maksettiin aivan lain mukaan ja vielä päivärahat päälle, niin kesän kokonaisansiot nousivat suuriksi. Silloinen noin 2500 mk keskimäärin kuukaudessa vastaa nykyrahassa noin 6000 euroa. Niin suureen palkkaan en enää koskaan myöhemmin päässyt, mutta olihan sillä hintansakin.
HJB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti