HJB / 07.12.2007 NO 29 / 01.10.2007 Isoilla johtajilla on omat kiireensä. Niin oli tälläkin tiellä. Eräs joutui isolla amerikkalaisella autollaan odottelemaan, kun jyräkuski tiivisti keskisaumaa eli koko tie oli tukossa. Ei herra ymmärtänyt, että sauma pitää jyrätä useampaan kertaan kylmältä puolelta, vaan taisi pitää tointa tahallisena kiusan tekona. Niinpä hän kiihdytty vasta valetun asfaltin kautta ohi niin, että kivet lentelivät ja asfalttiin tuli muutaman sentin urat. Toinen, se kiivasluonteisempi, jyräkuskeista oli juuri sillä hetkellä saumamiestä auttamassa ja nappasi levittäjän perästä rautalapion ja se lensi kaaressa kohti autoa. Onneksi kiihdytys oli niin voimakas, että lapio putosi auton taakse eikä mennyt takaikkunasta sisään. Eipä pysähtynyt herra valittamaan. Me jouduimme päällystämään ko. kohdan uudestaan eli ylimääräisiä heittojahan siihen tuli.
NO 30 / 01.10.2007 Päällysteen piti päättyä pari sataa metriä Svinösundin sillan jälkeen. Olin käynyt etukäteen katsomassa, että sillalla oli 10 tonnin painorajoitus. Ilmoitin koneasemalle, että painorajoituksen vuoksi meille saa lähettää vain pieniä autoja. Tosin niidenkin kokonaispaino oli noin 14 tonnia. Tekiköhän kuormanlähettäjä kiusaa vai mistä lie ollut kyse, mutta puhelun jälkeen kaikki Lemminkäisen ajossa olleet 10-pyörät (noin 25 tonnia) olivat Svinosundissa jonossa. Seuraavaksi totesimme, että levittäjä ei mahdu sillan kaiteiden välistä. Siitä oli purettava kaikki levikkeet pois ja liitettävä ne sillan jälkeen uudelleen. Aikaa tuhrautui ja elokuun lopun ilta pimeni. Viimeiset kuormat levitettiin vasta lähempänä puolta yötä. Ystävälliset asukkaat sillan läheisyydessä tosin toivat meille mehua, kahvia ja pullaa eli huolto pelasi.
NO 31 / 03.12.2007 Siitä tuli pitkä päivä. Kello taisi olla lähempänä 02, kun pääsin nukkumaan. Seuraavana aamuna piti aloittaa Mankkaalla Pohjan torilta Niittykumpuun johtavan tien päällystys (nykyisin Kalevalan ja Koivu-Mankkaantietä.) Vastaava oli hankkinut uuden levittäjän kuskin meille, mutta koneet olivat taas valmiina aloittamaan kello 7.00. Pätkä oli taas juuri sen pituinen, ettei työtä riittänyt kahdeksi päiväksi, joten päätettiin hoitaa koko tie saman päivän aikana.
NO 32 / 03.12.2007 Hommat eteni hyvin aina iltapäivään asti, kunnes vastaava taas ilmestyi työmaalle. Hän ilmoitti, että kello 15 (?) on Orionin tehtaan vihkiäiset ja paikalle saapuu Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen. Silloin pitää olla reitti päällystetty ja koneet pois tieltä. Eikö sitäkin olisi voinut ilmoittaa jo aamulla, niin olisimme aloittaneet Niittykummun päästä, josta suunnasta saattue saapui. Ehkä asiaa ei turvallisuussyistä kerrottu aikaisemmin? Koneet siirrettiin nopeasti Niittykumpuun ja siitä sitten suurimmalla levitysnopeudella kohti Orionin liittymää. Me saimme tulokaistan valmiiksi noin tuntia ennen, joten jäi vähän jäähtymisaikaakin. Sitten koneet takasin Mankkaan päähän ja olimme sen Koivumäen takana piilossa, kun saattue saapui. Viimeinen poliisiauto oli vielä risteyksessä, kun me jo tunkeuduimme päällystämään paluureittiä Presidentille. Juhlat taisi kestää muutaman tunnin, koska me saimme paluureitinkin kuntoon ajoissa. Sitten siirryttiin taas sinne Mankkaan päähän pois Presidentin paluumatkan tieltä.
NO 33 / 03.12.2007 Taas tuli päivästä pitkä. Taisi kello olla jälleen lähempänä 03:a, kun menin nukkumaan. Tämä viikko taisi olla juuri se, jolloin laskin työtunteja kertyneen viidessä päivässä yhteensä 94 tuntia eli keskimäärin 19 tuntia päivässä. Aamulla oltiin taas aloittamassa Valkjärventiellä, joka silloin alkoi Kehä I:ltä ja päättyi Grilli Toron lähelle. Vettä satoi lähes koko päivän aivan kaatamalla. Kuuma asfaltti höyrysi niin, että näkyvyys työmaalla oli vain pari metriä. Kehotin porukkaa erityiseen varovaisuuteen. Vastaavalle mestarille sanoinkin, että nyt tulee asfaltista aika harvaa, joten eiköhän olisi syytä lopettaa. Koska työ oli tappiollista jo muutenkin, niin vastaus oli, että niin kauan tehdään, kun tilaaja sallii. Tilaaja ei määrännyt lopettamaan, joten koko pätkä tehtiin. Sade jäähdytti myös asfaltin nopeasti, joten pääsimme päällystämään toisen kaistan heti perään ilman turhia odotteluja.
HJB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti