NO 12 / 17.4.2006 Huomasin, että kuopan rintauksesta loppuu alue, josta pintamaa oli poistettu. Kyselin tiemestarilta, mitä tehdään. Hän lupasi hommata puskutraktorin poistamaan pintamaan. Yhtenä iltana hän sitten ilmestyi paikalle ja sanoi puskutraktorin tulevan aamulla. Minä hätäännyin, että alueellahan kasvaa vielä komeaa tukkimetsää ja puut pitäisi hoitaa ensin pois. Tiemestari neuvoi puhdistettavan alueen ja kehotti käskemään puskutraktoria työntämään tukkipuut ensin sivuun myöhemmin pätkittäviksi. Aamulla puskutraktorin kuljettaja ihmetteli suuresti ohjettani ja sanoi tukkipuihin menevän niin paljon hiekkaa, ettei niistä enää ole sahatavaraksi. Mutta teki, kuten oli käsketty. Iltapäivävuoron tullessa töihin sen työnjohtaja TN kyseli, mitä ihmettä on tehty. Kerroin tapahtumat. Hän sanoi metsän olevan paikallisen maanviljelijän omaisuutta. Puhdistetulle alueelle oli suunniteltu kunnan hyppyrimäkeäkin. Hän lähtikin siltä seisomalta maanomistajan luokse ja pian he molemmat olivat ihmettelemässä tapahtunutta. Myöhemmin kuulin, että ongelma oli ratkaistu sitten niin, että tiemestari oli omasta pussistaan maksanut puista reilun hinnan. Opinpahan siitäkin taas jotain eli aina ei pitäisi tehdä kaikkea mitä käsketään.
sunnuntai, toukokuuta 21, 2006
HJB MUISTELEE 5 / MÄNTSÄLÄ KESÄLLÄ 1963 / 3
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
Tapaamiset / päivitetty 26.5.2006
HJB / 14.3.2006 / päivitetty 26.5.2006 (vanha löytyy maaliskuulta, mutta tuhoan sen pois)
JPOS ehdotteli jo vuoden 2004 puolella, että kehittelisimme yhdessä jotain menneisyyteen sidoksissa olevaa ja ehdotti tapaamista lounaalla. MLen läksiäisissä 8.3.2005 JPOS sitten kysyi sähköpostiosoitteita ja lupasi toimia kokoonkutsujana.
Seuraavassa on muistiin merkittynä jotakin. Lähes vuoden myöhässä muisti voi kyllä joiltakin osin pettää, etenkin jos en ollut edes paikalla. Korjataan, jos on virheitä.
Tapaaminen nro 1
Paikka Kosmos
Aika 28.4.2005 kello 12.00
Paikalla JPOS, MLe, TeuP ja HJB.
Söimme neljän ruokalajin lounaan ja muistelimme vanhoja Tiestötoimiston aikoja.
Tapaaminen nro 2
Paikka Keilaniemi
Aika 26.5.2005 kello 12.00
Paikalla JPOS, MLe, TeuP, ELe ja HJB.
Keilaniemeen mentiin muistelemaan vanhoja koulutustilaisuuksia. Mattihan oli siellä jopa töissä. Lounaan jälkeen katseltiin ensin vähän ympäristöä ja sitten kävelimme hotelli Dipoliin. Matkalla tapasimme Antti Talvitien. Antti piti meitä huru-ukkoina, kun emme jatkaneet työntekoa. Hän itse ajatteli pysyvänsä työelämässä vielä pitkää. Ennen lopettamista kävimme katselemassa vielä itse Dipolinkin.
Tapaaminen nro 3
Paikka Sea Horse
Aika 21.9.2005
Paikalla JPOS, MLe, TeuP, MaP ja ELe.
Silakat olivat kuulemma hyviä.
Tapaaminen nro 4
Paikka Elite
Aika 26.10.2005
Paikalla JPOS, TeuP, MaP, ELe, OK ja HJB.
OK kutsuttiin mukaan entisenä tiestötoimistolaisena. Meistä suurin osa oli samassa aluejaostossa 1960-luvulla, ennekuin OK siirtyi Espoon kaupungille. Lounaan jälkeen kävelimme Museokadun kautta Taidehallille ja siitä Kampin uudelle linja-autoasemalle, jossa tiukkasimme OK kantaa Espoon metroon.
Tapaaminen nro 5
Paikka Manala
Aika 22.11.2005
Paikalla JPOS, MLe, ELe, TeuP, MaP, ja HJB.
Ruoka-annokset olivat isoja ja edullisia. Parhaiten muistiin jäi MaP:n saama ilmainen konjakki. Tarjoilija unohti sen ja toi sitten puoli tuntia myöhässä eikä kehdannut enää laskuttaa. Kävelimme keskustaan. Seuraavan päivän lehdessä oli, että keskustan ilma oli ollut huonointa pitkään aikaan. Me emme olleet syyllisiä.
Tapaaminen nro 6
Paikka Kappeli
Aika 11.1.2006
Paikalla JPOS, MLe, MaP, ELe, OK, TeuP ja HJB.
Lounaan jälkeen katselimme vanhaa työpaikkaamme Eteläesplanadi 4:ää ja MLe otti valokuviakin. Mahtoiko onnistua, kun oli aina jokin auto edessä? Myöhemmin selvisi, että maa oli tärähdellyt niin paljon, että kuvista tuli epätarkkoja.
Tapaaminen nro 7
Paikka Vanhan Tanssikellari
Aika 14.2.2006
Paikalla JPOS, MLe, MaP, ELe, TeuP, ToE ja HJB.
Emme kuitenkaan tanssahdelleet, vaan söimme lounaan. Paikka ei ollut meille enää kovin tuttu, koska melkein jokainen oli joutunut etsimään sisäänpääsyä.
Tapaaminen nro 8
Paikka Salve
Aika 21.3.2006
Paikalla JPOS, MLe, MaP, ELe, TeuP, ToE, OK ja HJB.
Salve oli vanha merimieskapakka Hietalahden rannassa. Sana meidän saapumisesta lienee kiirinyt, koska paikka oli lähes täynnä. Meillehän oli pöydät varattu. Lounas keskusteluineen kesti pari tuntia, jonka jälkeen osa joukosta siirtyi Espalle opettelemaan tämän blogin käyttöä. Isokallion verkkoon ei kuitenkaan onnistuttu pääsemään, joten hukkaan meni? Illalla tekstitv:ssä kerrottiin taas Helsingin ilman olleen erityisen huonoa. Vieläkään en tunnusta, että olisimme syyllisiä, vaikka korrelaatiota alkaa löytyä.
Tapaaminen nro 9
Paikka Katajanokan Kasino
Aika 20.4.2006
Paikalla JPOS, MLe, ELe, TeuP, ToE, OK ja HJB.
Kokoonnuimme perinteisessä jääkärikabinetissa eli puitteet olivat komeat. Keskustelimme taas vanhoista asioista ja siitä, kuinka paljon on korrektia kirjoittaa niistä blogiin. Vaikka blogi ei aivan avoin olekaan, niin jokin raja muisteluilla on syytä pitää. Eihän ole tarkoitus ketään loukata. Toisaalta värikkäistä persoonista olisi tietenkin hyvä jäädä myös värikkäitä muistoja. JPOS ehdotteli kovasti nakkikioskille menoa tapaamisen jälkeen, mutta jäipä menemättä. Ei ollut Katajanokalta vielä kaikki jäät lähteneet, mutta tunneista lienee kiinni. Ei ollut myöskään kaikki kadut vielä putsattu, joten voi olla, että taas kirjoitellaan huonosta ilman laadusta.
Tapaaminen nro 10
Paikka: Vuoli-projektin toimisto.
Aika 16.5.2006 kello 11.30
Paikalla: JPOS, MLe, MaP, ELe, TeuP, OK, RW, HeP ja HJB.
Aloitimme lounaalla entisessä Unitas-opistossa, joka oli nyt uudella nimellä Kokoushotelli NN?? eli ikä tekee tehtävänsä enkä kirjoittanut nimeä ylös. Ruoka seisovasta pöydästä oli jopa parempaa kuin ennen omistajan vaihdosta. Lounaalla olivat mukana vielä virassa olevat HeP ja RW. Lounaan jälkeen siirryimme Aurinkolahden asuntoalueella kierroksen tekemällä Vuoli-projektin toimistolle. RW esitteli meille Vuosaaren sataman suunnittelun ja rakentamisen historiaa, itse rakentamista ja tulevaa toimintaa. RW piti huolen myös siitä, että ymmärsimme vesipallon tärkeyden. Perustiedot projektista löytyvät sen internet sivulta http://www.vuosaarensatama.fi , joten en niin tässä toista. RW tosin kertoi projektista paljon sellaista, jota ei ehkä koskaan paperille tai nettiin laiteta. Esittelyn jälkeen kiersimme sataman alueella katsellen eri rakenteita ja rakennusvaiheita. Lopputoteamuksena oli, että banaanit saadaan purettua laivasta tulevaisuudessakin, joten ei syytä huoleen.
Tapaaminen nro 11
Paikka
Aika
Paikalla
Syyskuussa yritämme kokoontua uudelleen. MLe katselee sovittua paikkaa ja ehdottelee aikaa joskus elokuun puolella
sunnuntai, toukokuuta 07, 2006
HJB MUISTELEE 4 / MÄNTSÄLÄ KESÄLLÄ 1963 / 2
HJB / 07.05.2006
NO 7 / 09.04.2006 Yhtenä aamuna oli joku autoilija jättänyt yliajamansa jäniksen parakin portaille. Vähän aikaa mietittiin, mutta sitten päätimme toisen konemiehen kanssa, että ei kun syöntiin. Puhuimme siivoojamme sitä valmistamaan. Hän lupasi valmistaa jäniksen kotonaan, joka sijaitsi noin parin sadan metrin päässä. Silloin keitimme myös perunat. Taisi olla koko kesän ainoa kokonainen lämmin ateria työmaalla. Paikallinen kauppa oli noin sadan metrin päässä.