Ihmisen muisti on hyvin valinnainen. Kokemus tuo asiaan uusia näkökulmia. Usein muistellaan sitä, mitä on tapahtunut jollekin muulle. Sekin on kuultu välikäsien kautta. Muistellessa on myös otettava huomioon muiden reaktiot. Siksi ei aina tee mieli mainita oikeita nimiä.
ORIMATTILA 1950-LUVULLA
NO 1 / 14.03.2006 Ensi kosketus Tie- ja vesirakennushallitukseen tapahtui kotipihalla joskus 1940-luvun lopulla. Siihen aikaan sorateitä lanattiin traktorilla ja muokattiin tiehöylällä. Molempien huippunopeus oli hyvin pieni. Siksi kuljettajalla oli aina mukanaan polkupyörä, jolla työajan päättyessä pääsi syrjäkyliltä nopeammin kotiin kuin työvälineellä. Koneelle vain piti löytyä yöksi luotettava paikka. Meidän pihassa oli tiessä levennys sopivasti keittiön ikkunan alla. Meitä pikkupoikia kiinnosti sekä lanan että höylän lukuisat säätöpyörät. Höyläkuskilta tulikin usein palautetta, että säädöt olivat aamuisin aivan poskellaan.
NO 2 / 14.03.2006 Orimattilassa oli innovatiivinen tiemestari V. Maantie 167 ylitti vähän ennen kirkonkylää harjun, jota Ämmänäyräkseksi kutsuttiin. Erityisesti pohjoisesta tullessa nousu harjulle oli jyrkkä, ehkä noin 15 % ja nousua 20–30 metriä. Toki nousussa oli sitten vielä mutka. Tiemestari päätti ottaa harjusta kunnossapitosoraa siten, että syntyy leikkaus ja tien linjauksesta poistuu sekä mäki että mutka. Kun leikkaus oli muutamassa vuodessa valmis, tiemestari teki piirikonttoriin ehdotuksen tien siirrosta. Nyt oli tiemestari tehnyt omiaan. Ei tietä ilman suunnitelmaa tehdä. Tiemestari kutsuttiin Helsinkiin nuhdeltavaksi ja uusi suora ja tasainen tielinja määrättiin sulkemaan. Niinpä tässä leikkauksessa oli sitten puomit molemmissa päissä noin parin kymmenen vuoden ajan ja kansa sai kiivetä mäelle ja hurjastella jyrkkää mäkeä alas. Eräs tuttu mm. laski mäen alas Fordson Majorilla (traktori) vaihde vapaalla. Vauhti kuulemma kiihtyi yli 50 km tunnissa. Ongelma syntyi siitä, että traktorin etupyörät eivät pysyneet maassa ja niin koko vempele oli melko ohjauskyvytön. Onneksi pysyi kuitenkin tiellä.
NO 3 / 24.03.2006 Tiemestari V ei edellä olevasta lannistunut (= ottanut opikseen). Myrskylässä oli samalla tiellä urheilukentän kulmassa melkoiset S-mutkat, jossa oli vielä kalliota näkemäesteenä. Tiemestari sopi maanomistajien kanssa, että hän saa ajaa läheiseltä sorakuopalta epäkurantit kivet pellolle penkaksi, jolloin tie saadaan suoraksi ja mutkat poistuu. Näin tapahtui ja muutaman vuoden aikana syntyi tieoikaisu. Tämähän ei piirikonttorille sopinut. Taas tuli moitteet, puomit vain molempiin päihin. Oikaisua ei TVH koskaan ottanut käyttöön. Liikenne kulki mutkien kautta vielä noin 30 vuotta. Mutkat poistuivat vasta 1990-luvulla, kun koko kirkonkylän ohikulkutie valmistui. Maanomistajat hyödynsivät kyllä tienpohjan. Tien varteen rakennettiin omakotitaloja ja nykyisin tiepohja lienee kunnan katuna.
NO 4 / 15.03.2006 Tienpitoon saatiin enemmän koneita vasta 1950-luvun lopulla. Lapio, rautakanki ja harava olivat tiemiehen tärkeät työkalut. Vahinkojakin tapahtui. Orimattilassa yksi miehistä löi rautakangella varpaaseensa. Siitä sitten tiemestari V tekemään tapaturmailmoitusta ”Valtion tapaturmalautakunnalle”. Parin kuukauden päästä ilmoitus tuli takaisin merkinnällä vaillinaisesti täytetty. Toimenpiteet vastaavien tapaturmien ehkäisemiseksi oli jätetty täyttämättä. Tiemestari V kirjoitti ko. kohtaan. ”Olen ottanut miehiltä rautakanget pois”. Kelpasi ja korvaukset maksettiin.
