TAPAAMINEN 17.06.2023 / MLE

 Kävimme (JPOS, JN, HJB) jättämässä tiestösenioreiden puolesta Matille viisi ruusua. JPOS osallistui vielä muistotilaisuuteen kertomalla Matin roolista TVL:ää kehitettäessä. 

Juha

 Hyvät Matin omaiset ja muu saattoväki

Nimeni on Juha Söderlund. Mattia ja minua yhdistää kaksi asiaa: TVH ja Savonlinna.

TVH:ta ei enää ole, mutta vanhemmat vielä muistavat, että nuo kolme kirjainta tarkoittavat tie- ja vesirakennushallitusta. Aloitimme tieinsinööriuramme TVH:ssa 60-luvun puolivälissä. 2000-luvun alussa jäimme eläkkeelle Tiehallinnosta. Tvh oli TVL:n eli tie- ja vesirakennuslaitoksen keskushallinto. Maa oli jaettu 13 tie- ja vesirakennuspiiriin. TVL:n tehtävänä oli yleisten teiden ja vesiteiden suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito. Matti ja minä emme laatineet tiesuunnitelmia emmekä osallistuneet käytännössä teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon. Meidän työmme tähtäsi organisaation suorituskyvyn parantamiseen.

Emme alkuaikoina olleet juurikaan tekemisisä, vaikka samassa toimistossa – Koljosen putiikissa – olimmekin. Minä tein liikenne-ennusteita, suoritin tiehankkeiden kannattavuuslaskelmia ja opettelin tieverkkosuunnittelua, Matti erikoisalaa oli tienpidon ohjelmointi. Ensimmäinen viisivuotisohjelma laadittiin kai 1968. Se ja etenkin sen julkistaminen oli aika iso juttu. Matti oli ohjelman valmistelussa keskeisessä asemassa. Aikaisemmin yli budjettivuoden ulottuvat suunnitelmat olivat salaisia. Luulen, että nimenomaan Matti sai aikaan ohjelman julkistamisen laitoksen johdon hyvinkin varauksellisesta asenteesta piittaamatta.

1970-luvun alussa aloitetiin organisaatiouudistuksen valmistelu. Matti varmaan sekaantui siihen monin tavoin, vaikkei pyydettykään. Uudistus tuli voimaan 1.10.1975. Matti ja minä päädyimme uudessa organisaatiossa talousosastolle, Matti taloustoimistoon ja minä tieverkkotoimistoon. Matti jatkoi tienpidon ohjelmoinnin ja laitoksen toiminnansuunnittelun parissa, minä taas tieverkkosuunnittelun ja tienpidon pitkän tähtäyksen suunnittelun.

1980-luvun loppupuolella tuli taas aika uudistaa laitoksen organisaatio. Olin uudistusta valmistelemassa ja niin varmasti Mattikin. Minusta piti uudistetussa organisaatiossa tuleman jonkin yksikön päällikkö. Erinäisistä syistä jäin kuitenkin kuin nalli kalliolle. Sain pitää toimistoinsinöörin viran, mutta minulle ei annettu mitään tehtävää. Oli itse keksittävä, mihin ryhtyisi. Seuraavien parin vuoden aikana valmistelin mm. ehdotuksen uudeksi maantielaiksi.

 

1990-luvun alussa organisaatioiden kehittämisessä laatuajattelu tuli muotiin. Alussa fokuksessa oli laadun varmistaminen, Quality Assurance, eli miten välttää virheelliset tuotteet. Tiehallinnossakin oli käynnistetty laatujärjestelmän valmistelu, mutta se ei oikein tahtonut edistyä. Joku silloin keksi, että pannaan minut hommaa hoitamaan. Minut nimitettiin laitoksen laatukoordinaattoriksi.

Jouduin aloittamaan aivan alusta. Ryhdyin ottamaan selvää, mistä on kysymys. En päässyt puusta pitkään. Kävin tiepiireissä saarnaamassa laatutoiminnan ihanuutta. Yritin saada ihmisiä ymmärtämään, että tielaitoksen tehtävänä on palvella asiakkaitaan. Yleisön joukosta joku huudahti, ettei meillä mitään asiakkaita ole, meillä on hallintoalamaisia. Olin kai aika epätoivoinen, kun en saanut sanomaani perille.

Satuin juttusille Matin kanssa, jolla juuri silloin ei tuntunut olemaan mitään eritystä meneillään. Aikamme juteltuamme ehdotin Matille, että hän ryhtyisi kaverikseni laatuhommaan. Hän suostui. Siitä alkoi lähemmäs kymmenen vuotta kestänyt yhteistyömme.

Vuodesta 1994 alkaen järjestimme koko henkilöstön massiivisen laatukoulutuksen. Laadun varmistaminen oli laajentunut Total Quality Managementiksi, kokonaisvaltaiseksi laatujohtamiseksi. Keskeisiä termejä olivat asiakas, tuote/palvelu ja ydin- ja tukiprosessit.  Ennen pitkää totesimme, ettei se auta, jos johto ei ole mukana. Siispä aloitimme johdon koulutuksen. Yhtenä vuonna järjestimme johdolle kuusi kaksipäiväistä koulutustilaisuutta. Vähitellen otimme käyttöön organisaatioyksiköiden itsearvioinnit laatupalkintokriteerejä vasten ja toimimme arviointitilaisuuksien vetäjinä. Vuonna 2002 ehdotimme pääjohtajalle, että Tiehallinto osallistuisi Suomen laatupalkintokilpailuun. Valmistelimme Matin kanssa laatupalkintohakemuksen. Tiehallinto sai kunniamaininnan.

Eläkkeelle siirryttyämme perustimme Matti, minä ja kaksi muuta (Heikki Block ja Teuvo Puttonen) papparaista pappakerhon, joka ehti ennen koronaa kokoontua kuukausittain lounaalle yli 140 kertaa - muistelemaan menneitä ja käsittelemään ajankohtaisia asioita.

 

Sitten vielä pari sanaa Savonlinnasta. Matin koti oli Herttualassa ja Matti kävi Savonlinnan lyseon. Minä olin sota-ajan isovanhempieni hoivassa Savonrannalla, joka nyt on Savonlinnan esikaupunki. Kansa- ja oppikoulun kävin Joensuussa. Kaikki kesät vietin Savonrannalla. Myöhemmin ilmeni, että Matin luokalla lyseossa oli minulle tuttuja Savonrannan poikia. Matti ja Marita kävivät muutamine kesinä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa meillä Savonrannalla.

Eräs läheinen työtoveri luonnehti Mattia seuraavasti: ”Matti oli TVH:ssa kuin kala vedessä. Se oli Matin luontaisille ominaisuuksille ja hänen vahvuuksilleen sopiva ympäristö. Hänen toimintatapansa oli äärimmäistä ’verkostoitumista’ paljon ennen kuin koko käsitettä oli olemassa. Se antoi hänelle mahdollisuudet olla kaikessa mukana ja vaikuttaa kaikkeen. Matilla oli tärkeä rooli yhteisen toimintatavan ja kielen löytämisessä. Esimerkkinä Matin monialaisuudesta mainittakoon, että Matti 1970-luvun lopulla lienee ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että laitos siirtyi mikroaikaan.”

Matti oli hiiva TVH:n taikinassa!

 

JPOS

 HJB

Tässä minun oma hyvin vajaa muisteluni. Muistelemme Juhan kanssa aikalailla eri asioita.

Minä jo aikaisemmin aloin miettiä, mitä Matti töissä teki ja mitä teitte te muut? Omat hommat muistan, koska ne toistuivat vuosittain, mutta muiden hommista en muista juuri mitään? Ehkä jotain organisaatiosta ja yksityiskohtia sieltä täältä? Omat hommat oli sikäli selviä, että ne päättyivät melkein aina valmistuneeseen paperiin.

Matista on jäänyt mieleen innovatiivisuus ja halu yhteydenpitoon. Muistan miten Matti yhtenä aamuna kertoi kahvilla, että junassa oli pari henkilöä käynyt niin mielenkiintoista keskustelua, että häntä harmittaa, kun ei kysynyt yhteystietoja, jotta olisi voinut kutsua keskustelemaan. Matti ohjasi usein keskusteluun myös talon sisällä. Eli Matti oli verkostoituja jo silloin, kun muut yhdistivät termin lähinnä kalastukseen.

Matti saattoi monia asioita alkuun ja vetäytyi sitten taustalle. Hän halusi mennä uusiin asioihin eikä hän halunnut itse olla esillä. Mutta jotain kuitenkin muistan.

Matti kehitteli taloudellisessa jaostossa teiden kustannusnopeutta 1960-luvun lopulla. Sitä en muista, mitä se tarkalleen ottaen oli, mutta liittyi kuitenkin teiden parantamisen kannattavuuden arviointiin.  Ehkä ajatuksena oli käyttää sitä logistiikan suunnitteluun, sillä TeuP oli koodannut tieverkon valtakunnallista liikennevirtamallia varten ja tuota verkkoa sitten käytettiin liikeyritysten logistiikan suunnitteluun. 

Ensimmäinen TPO laadittiin vuonna 1968. Muistini mukaan Matti ja THnen olivat siinä toimeenpanijoina tiestössä. Opus oli valmis, kun minä palasin armeijasta 1.10.1969. Se oli kuitenkin julistettu salaiseksi ja numeroidun kappaleen sai vain kuittausta vastaa. Minun kappaleeni oli muistaakseni nro 69. Muistaakseni Matti puhui paljon sunnitelman julkisuuden puolesta. Olihan se ilman muuta askel suunnitelmallisuuteen. Saattoi olla niin, että tuo tapa levisi sitten TVH:sta muuallekin. 

Taloussuunitelman teki tili- ja tarkastustoimisto ja se säilyi pitempään salaisena kai VM:n vaatimuksesta. TPO:n julkisuudesta taisimme kyllä päättää omin luvin? Muistelen, että ensimmäisissä levitetyissä kappaleissa korostimme, että suunnitelmaa ei ole kukaan hyväksynyt? Matilla oli hyvät suhteet VM:n suunnittelusihteeristöön. Olihan melkein kaikki sen työntekijät Matin entisiä työtovereita.

Vuonna 1979 VTKK päätti suunnitella valtiolle oman tekstinkäsittelyohjelman, TEKOn. Matti oli siinä jotenkin mukana, ehkä jopa alullepanijana ja hoiti taloustoimiston (?) koekäyttäjäksi. Ulla Puranen ja Marita Willberg taisivat olla meillä nuo koekäyttäjät ja suunnitteluun osallistuneet. Testaukseen liittyi se, että saimme DAVAn toimistoon. Taisi olla TVL:n ensimmäinen mikro. 

Sakari Pyörre laati siihen taulukkolaskentaohjelmiston ja niin meillä oli ”kaikki mitä tarvitsimme”. Mutta se, että taloustoimistossa lähes kaikki oppivat käyttämään mikroa, johti siihen, että koko TVL valitsi mikroympäristön eikä ATK-yksikön esittämää keskitettyä järjestelmää tyhmine päätteineen. Taisi tämäkin olla Matin ansiota?  Voisi siis sanoa, että Matti hoiti talon siirtymisen mikroaikaan. Ja taisi taas olla vaikutusta koko valtion hallintoon?

Lainaus : "WIKIPEDIA :  Ohjelmasta oli tehty prototyyppejä jo 1970-luvun lopussa, mutta ensimmäiset varsinaiset toimivat versiot Tekosta kehitettiin 1980-luvun alussa Televa TDS-8- ja Mikko 3 -pientietokoneille, VTKK:n tavukoodiksi käännettävällä FAS-ohjelmointikielellä FASOS-käyttöjärjestelmälle, joskin näitä Tekon versioita ei varsinaisesti myyty erikseen, vaan ne kuuluivat järjestelmätoimituksiin. Teko II sovitettiin MS-DOS-käyttöjärjestelmälle IBM-yhteensopiviin mikrotietokoneisiin, ja oli suunniteltu tuotteistettavaksi. Teko III (3.0) oli viimeinen versio, joka oli kirjoitettu FAS-kielellä. Teko 3.1, joka julkaistiin 1986, oli koodattu uudelleen x86-Assembler-kielellä. Samana vuonna Teko 3.1 yhdistettiin Kielikoneen Morfo-oikolukuohjelmiston kanssa, ja näitä osia myytiin yhdessä nimellä TekoPlus. Teko 4.0 pohjautui VAX/VMS-ympäristöön tehtyyn sovitukseen, joka oli kirjoitettu C-kielellä. Suomen oikeuslaitos käytti Tekoa vielä 2000-luvulla. "

Matilla oli varmaan osuutensa myös TVL:n organisaatiouudistuksissa. Valtion koulutuskeksuksen toimintaan Matti osallistui myös, Taisi olla jonkin aikaa jopa virkavapaalla siellä?  Ja verkostoitumisen seurauksena kaikki Matin hommat säteilivät koko valtion hallintoon. Eli nämä ovat merkittäviä yksityiskohtia, mutta kokonaisuus jää minulle hämäräksi. Matti oli merkittävämpi työntekijä, kuin tiedetään.

Heikki

LAM

Talousosaston ja -toimiston kausi oli hienoin vaihe työelämää. Sellaista dynaamisuutta ja innovatiivisuutta toivoisi kaikkien kokevan kerran elämässään. Hullunkurisinta on, ettei minulla ole kovin selvää kuvaa, miten se muodostui. Kuinka voisikaan, kun minä tulin valmiiksi katettuun pöytään. Minulla ei ole mielikuvia siitä organisaatiouudistuksesta eikä motiiveista, joissa ne muodostettiin. EVK:lla on tietysti ollut silloin aivan keskeinen rooli. Hänen taitoaan oli varmaan se, että sinne koottiin niin nopealiikkeinen ja -älyinen porukka. Onkohan siitä vaiheesta olemassa/tallella mitään dokumentaatiota.

Taloustoimiston sisäinen rakenne vastasi ideaalisesti toiminnan sisältöä. Eri aikajänteiden mukainen suunnittelu, rahoituksen periaatteellinen ohjaus, rahoituksen operatiivinen ohjaus ja koko organisaation toiminnallinen ohjaus. Kaikki vastasi ihanteellisesti alunperin USAssa kehitettyä Rooseveltin hallinnossa käynnistyneitä ja myöhemmin paljolti kylmän sodan aikaisen liittovaltion toimintaa ohjaavia menettelyitä - suunnittelua, ohjelmointia ja budjetointi-menettelyjä. Mutta miten ne meille tulivat? Mikä oli VM:n rooli ja mikä LVM:n? Ja ennen kaikkea ketkä henkilöt olivat kehityksen takana. Olen yrittänyt tätä koluta lukemalla VM:n historiikkia. Mutta se ei kerro näistä asioista mitään.

Mutta tuon järjestelmän muodostuttua, Matti oli siellä kuin kala vedessä. Se oli Matin luontaisille ominaisuuksille ja hänen vahvuuksilleen sopiva ympäristö. Hänen toimintatapansa oli äärimmäistä ’verkostoitumista’ paljon ennen kuin koko käsitettä oli olemassa. Se antoi hänelle mahdollisuudet olla kaikessa mukana ja vaikuttaa kaikkeen. Ennen kaikkea kehittää aivan uusia kanavia lisävaikuttamiseen.

En usko, että missään Suomen valtion keskushallinnon organisaatiossa oli vastaavaa menoa. Vanhoja opiskelukavereita meni eri puolille hallintoa ja kaljalla ollessamme työasioista puhuttiin. Kaikki olivat hämmästyneitä, kun kerroin, mitä meillä tapahtui ja miten asioita hoidettiin. Se oli hallintorationalismia parhaimmillaan. Oli luonnollista, että siitä syntyi käsite ’nappulaliiga’, koska päälliköt olivat eri aikakauden miehiä ja valittu eri periaatteilla. Kyllä siinä vauhdissa useimpien kompetenssien vajavuudetkin tulivat ilmi. Oikeastaan kaikki organisaation valta oli keskittynyt nappulaliigalle. Ei ihme, että se herätti myös närää. Mutta EVK:n asema ja karisma oli niin vahva, että se säilyi niin kauan.

En ole varma miten siinä hulinassa menettelyt syntyivät, esimerkiksi ’piirikonsulttiryhmä’. En muista aivan varmasti tehtiinkö tienpidon suunnittelussa, ohjelmoinnissa, budjetoinnissa ja toiminnansuunnittelussa kaikissa omat ohjekirjeet piireille. Muuta TVH:n toimistot olivat kekseliäitä pyytämään piireiltä aina uusia tietoja oman toimintansa tarpeisiin. Se aiheutti piireissä paljon työtä. Sitä varten filtteriksi syntyi em. ryhmä, joka kävi piirin kannalta läpi ohjeet. Sen kokouksissa toimistot joutuivat perustelemaan tietotarpeensa. Osa meni läpi, osaa tarkennettiin ja osa putosi myös kokonaan ohjeista pois.

Piirikonsulttiryhmä oli kuin operatiivisen johtamisen jatkokoulutusta. Kaikki konsultit olivat piirien suunnittelutoimialalta, kaikista tuli myöhemmin toimialajohtajia ja melkein kaikista myöhemmin piiri-insinöörejä. Yhdestä tuli jopa laitoksen pääjohtaja. Kaikkien voi sanoa käyneen läpi Matin kehittämän jatkokoulutuksen.

En muista, oliko Matilla roolia toimistotekniikan tulossa taloon. Saattoi olla tekstinkäsittelyn osalta, en ole varma. Suurempi rooli Ala-Fossin Jussilla. Rakentamistalouden toimisto oli toinen propellipäiden porukka. Taisin olla mukana jossain palaverissa, jossa Jussi joskus sanoi, että pian on jokaisella pöydällään mikrotietokone. Tässä vaiheessa talossa ei ollut yhtään kappaletta. Rauski sanoa pamautti, että ’vain minun ruumiini yli’. Tk-yksikkö oli näkemyksiltään kummallisen jähmettynyt.

Matti taisi tuoda taloon fläppitaulutekniikan? Niitä oli pian jokaisessa kokoushuoneessa ja lähes kaikki resuneeraava työ tehtiin niiden ääressä. Kummallista oli, että vaikka Matti tuntui olevan hyvin perillä, mitä hallinnollisessa kehittämisessä tapahtui, niin en koskaan nähnyt hänen lukevan mitään. Samaten en muista, että hän koskaan olisi kirjoittanut mitään. Matin hanslankarina minun hommakseni tuli yrittää tehdä niistä fläpeistä jonkinlainen muistio. Se oli melkoinen homma. Ne olivat niin fragmentaarisia, ettei niistä meinannut selkoa saada. Minulle tuli jossain vaiheessa Matin nopeasta vauhdista mieleen, että hän oli varmaan prototyyppi koululahjakkaasta, jonka pää toimi paljon nopeammin kuin käsi. Minä silloin myös epäilin, että hänellä olisi saattanut olla jonkinlaista sanasokeutta. Sellainenhan saattaa olla tyypillistä erittäin fiksuille ihmisille. Fläpeillä olevista teksteistä puuttui sanoista tavuja ja kirjaimia. Jos ei ollut omia muistiinpanoja, niin koko kokouksen kulun joutui improvisoimaan uudestaan.

Taloustoimiston kausi oli antoisa siinäkin mielessä, että siellä oppi tuntemaan kaikki niin keskushallinnossa kuin piireissä. Toiminta oli kaikin puolin ’Matin näköistä’. Minä jonkinlaisten pohdintojen kautta opin ajattelemaan, että minunkin roolini oli olla katalysaattorina mukana. Eli olla mukana vaikuttamassa ilman, että jäljelle jäisi välttämättä mitään, josta olisi voinut sanoa, että ’minä tämän tein’. Juuri se oli Matin tapa toimia. Vaikuttaa kaikkeen ilman varsinaista tarvetta kerätä ’sulkia hattuun’.

Eräs ajalta mieleen palautunut juttu oli Talouselämä-lehdessä aikoinaan ollut kolumni. Joku yritysmaailman mies kertoi katselleensa lentokoneessa vieruskaveriansa, joka koko matkan Helsingistä Ouluun (muistaakseni) oli lukenut kaikilla sateenkaaren väreillä tehtyä paksua paperia. Lopulta hänen oli kysyttävä, mikä tuo paperi oli. Hän oli saanut kuulla, että siinä oli kooste kaikista tielaitoksen tavoitteista. Olivat sitten loppumatkan puhuneet organisaatioiden ohjausmenetelmistä.

Tuo kaikki sitten saavutti myös loppunsa. Jossain vaiheessa oli useampiakin peräkkäisiä ’keskushallintokomiteoita’, jotka etsivät uusia ja kevyempiä toimintatapoja. Siitä alkoi minun mielestäni todellisen asiantuntemuksen alasajo. Se sai jatkossa uusia muotoja ja lopputulos on enimmäkseen surullista.

En ole missään nähnyt arviointeja, saatiinko toimintaa kaventamalla, asiantuntemuksesta luopumisella, toiminnan tulosten laadun heikentämisellä sellaisia kustannushyötyjä, jotka valitun suunnan olisivat oikeuttaneet. Vai oliko kyse vain taas uudesta hallinnollisesta ideologisesta muotivirtauksesta. Maailmalta tuli näihin aikoihin myös Suomeen ’new public economics’-virtaus, jonka jälki oli kuin heinäsirkkaparven Egyptinmaalla.

Uusista virtauksista ei koskaan tullut puhuttua Matin kanssa.

Lauri

Seuraava teksti on APia vahvasti konsultoiden

Pari isoa juttua on jäänyt edellisissä kuitenkin sanomatta. Matti kehitti myös Tielaitoksen johtamista. Yksiköiden johtoryhmätyöskentely alkoi 1970-luvulla. Tämän aikaan saamisessa yksiköistä aina THV/TVL:n ja piirien johtoryhmiin Matilla oli vahvasti ajatuksensa pelissä.

Tähän johtamiseen liittyi myös IBM:n Tielaitokselle myymä BSP-projekti. Lyhennys tulee sanoista Business System Process. Sen tarkoituksena oli selvittää Tielaitoksen johtamisen prosessit ja johtamista tukeva tietohallintosysteemi. Tätä varten perustettiin BSP-projekti joskus 1980-luvun alkuvuosina. Se oli loisto projekti, joka ravisteli oikein kunnolla tielaitoksen johtamista ja johtajiakin. Projektia veti IBM ja siihen osallistui koko tielaitoksen johtoryhmä ja piiri-insinööreistä muistaakseni Mäkelän Ville ja Ikosen Pentti. Matti ja APi olivat projektissa mukana - sanoisinko hyvissä rooleissa kuuluen moneen avainryhmään.

BSP:stä seurasi kaksi asiaa:
Kun oivallettiin, millä prosesseilla tienpitoa/tielaitosta johdettiin, niin oli luonnollista uusia organisaatio palvelemaan sitä. Uusi organisaatio uusilla kasvoilla (ei poliittisia nimityksiä) käynnistyi 1.1.1988.

IBM:n tavoitteena projektilla oli keskitetty tietohallinto = Pasilassa on iso kaikesta vastaava pääkone ja meillä käyttäjillä tyhmät päätteet. Suunnitelmissa taisi olla, että piireissä olisi ehkä ollut ”sivukoneita”. IBM:n tavoite ei toteutunut. Muisti sanoo, että Leiviskällä oli tulevaisuuden visiona hajautettu tietohallinto. EVK tuki Leiviskää. Tässä on yksi EVK:n johtamisen vahvuus. Silloin kun aika oli, hän tuki vahvasti alaisiaan tai olisi parempi sanoa omaa tiimiään. Varmaan Matti oli taustalla. Mehän opimme kaikki käyttämään TEKOa hyvin vähällä opastuksella. Sehän helpotti paljon mm. Puheiden kirjoittamisessa pomoille ja muissakin teksteissä

Matti oli mukana myös Sailaksen (budjettipäällikkö/VM:n kansliapäällikkö) vetämässä valtionhallinnon kehittämisryhmässä. Matti hoiti myös APin tuohon ryhmään. Eli Tielaitoksesta oli kaksi, mikä on varmasti virastotasolta normaalia enemmän. Tämä ryhmä toimi 1980/90-lukujen taitteen nurkilla kai jopa 10 vuoden ajan. Marja Heikkinen taisi vetää myöhemmin. Siellä tuli tietysti paljon arvokkaita henkilöitä tutuiksi valtionhallinnon johto- ja kehittämistehtävistä. Mm. täällä Mattikin laajensi verkostoaan. Sekä Matti että APi pääsivät mm. kouluttajaksi valtion johdon Lifimiiin, konsultoimaan mm. Tilastokeskuksen johtoa strategisessa uudistamisessa ja kouluttamaan paljon VKK:ssa ja muissa valtion organisaatioissa.

APia vahvasti konsultoiden

Heikki

Tapaaminen 144 / 16.05.2023 HJB / Harald Iso Omena

 

Korona rajoitti edelleen osallistujia. Tosin vähiin näyttää ryhmä käyvän ennen loppumista. Mutta oli meitä kuitenkin paikalla neljä.   Kirjoituksissa tulee nyt paljon virheitä. Joko sormissa on vikaa tai näppäimistössä, mutta kirjaimia jää pois. Lisäksi osuu turhan usein viereiseen näppäimeen. Eikä kaikkea huomaa korjata. Anteeksi.

Iso Omena oli minulle uusi tuttavuus. Reittiopas johdatti ihan väärään paikaan johonkin puistoon, mutta löytyi sitten oikeakin, kun katsoi ilmakuvaa. Tosin valittu reitti olisi vienyt bussiterminaaliin, joten piti soveltaa ja kiertää yksi kortteli. Parkkihallisssa piti sitten etsiä, miten pääsee itse kauppakeskukseen. Oli opastukset suhteellisen kehnoja. 

Sisällä oli sitten opastukseen hakutauluja, joista löytyi ravintolan paikka. Poislähtiessä oli taas ongelma. Olen luottanut siihen, että jos palaa samaa reittiä, niin löytää auton. Nytpä ei onnistunutkaan. Pitkän etsimisen ja monen yrityksen jälkeen päätin mennä ulos ja kävellä parkkihalliin samaa reittiä, jota käytin autolla. Hyvin löytyi.  Jäi kuitenkin epäilys, että olinkohan jossakin henkilökunnan paikotustiloissa? Poislähtiessä näyttö kuitenkin ilmoitti, että olen maksanut parkin ja toivoitti tervetulleeksi uudestaan.  Opastuksia pitäisi kyllä aina miettiä myös 80-vuotiaita varten?

Varasin pöydän keskustelua varten, joten meille oli varattu kabinetti. Ruokalistalla oli kaurista. Sitähän me kaikki otimme. Ja olihan se hyvää. Alkuun oli salaattipöytä ja päätteeksi vielä kunnon täytekakkukahvit. Eikä hintakaan ollut paha.

Siitä lähti kuitenkin myös keskustelu käyntiin, että mikä on kauriin ja peuran ero. Googlesta löytyi selityksiä. Taitaa olla molemmat lisääntyneet etelä-Suomessa aika paljon. Valkohäntäpeura (-kauris) tuotiin 1930-luvulla Laukon kartanoon Vesilahdelle. Siitä nimitys Laukonpeura. Vesilahdella pitää olla erityisen tarkkana, koska siellä noita peuroja riittää. Laukonpeura on vieraslaji, mutta ei sitä ainakaan vielä hävitetä, niin kuin lupiineja. 

Kuusipeuraa on myös siirretty ensin johonkin Kinnulan - Kivijärven nurkille, mutta nyt on lehtitietojen mukaan entinen ison firman tj perustanut tarhan Kärkölään. Sieltä niitä karkaa ensin naapurien pelloille syömään kaiken kasvillisuuden ja sitten laajemmalle. Viime syksynä minä Mäntsälässä taisin kohdata autolla kuusipeuran, mutta onneksi jäi pari metriä rakoa. Eli liikenneturvallisuuden kannalta nuo isompien eläinten tarhaamiset pitäisi kieltää. Karkaaminen on itsestään selvää. Onnettomuudet ei tilastokeskuksen mukaan kuitenkaan taida kasvaa? Mutta riistaeläinonnettomuuksia on 14000 vuodessa. Se on noin 40 päivässä.

Navigaattoriin ei pidä luottaa. Se oli kokeneen kartanlukijan mielipide. Huonoja kokemuksia on ollut muillakin. On eksytty navigaattorin ohjeilla niin perusteellisesti, että ei enää tiedä missä ollaan. No mutta kaipa nuo paranee? 

Muistaakseni keskusteltiin myös metsästyksestä, matkustamisesta, asumisesta ja muistakin asioista. Olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja. Seuraavalla kerralla sitten. Mutta kokonaisuutena aika kului leppoisasti.

Matkojen vuoksi sovittiin, että JN järjestää seuraavan tapaamisen lokakuulle ja todennäköisesti vanhaan vakiopaikkaan.  02.10 ei kuitenkaan käy. Kohta pitää alkaa harkinta myös siitä, onko osallistujia riittävästi. Tosin meitä oli neljä, kun tapaamiset 18 vuotta sitten aloirettiin.

HJB / 18.05.2023

 

Tapaaminen 143 / 11.01.2023 TeuP SIIPPOO

 Korona on estänyt kokoontumiset.  Tai olisi sitä ollut mahdollisuus, mutta White Lady oli pitkään auki vain iltaisin. Eli ei lounasta tarjolla.

Ikää tulee myös ja siksi porukka harvenee.  Ja ehkä jonkinlaista kyllästymistäkin on havaittavissa? Sähköpostilla on mielipiteitä vaihdettu. Tai ainakin yritetty pitää yhteyttä yllä.

Meitähän oli neljä, kun ensimmäisen kerran tapasimme Kosmoksessa ennen vappua 2005. Sen jälkeen on otettu mukaan uusia jäseniä. Vaikka kunto heikkenee, niin minusta jäsenistä vain yksi on kuollut ja toista epäillään? Eikö tuo ole selvä osoitus tapaamisten piristävästä vaikutuksesta? Taitaa keski-ikä olla kuitenkin noin 80 vuotta?

Onhan noita tapaamisia ollut jo yli 140. Minulla oli vastuu seuraavasta tapaamisesta, mutta odottelin turhaan White Ladyn avautumista. Niinpä tammikuun 11. päivä 2023 päätimme kolme alkuperäistä tavata erikseen Siippoon Nesteellä. Paikan valintaan vaikutti, että TeuP oli muuttanut siihen lähelle. Lounaan jälkeen kävimme TeuPin kotona kahvilla. Ehkä tätä ei lasketa mukaan? Tai jospa kuitenkin, vaikkei kaikille kerrottu.

Matkalla toki huomasin, että tarkkaavaisuus olisi syytä olla arempi. Keskustelimme autossa niin tiiviisti, että ajoin yhdestä liittymästä ohi. Havahduin vasta, kun alkoi ilmestyä Karkkila-kilpiä tien viereen. Eli vanhuus ei tule yksin.

Heikki 13.05.2023

 Korona ei hellitä!

Joukomme ei ole kokoontunut kahteen vuoteen. Olemme koronan riskiryhmää, vaikka kaikilla taitaa olla kolme piikkiä.

Nyt olemme pitkään katselleet White Ladyn aukioloaikoja. Ovat juuri päivittäneet, että maanataisin ja tiistaisin kiinni ja muina arkipäivinä avautuu kello 16.

Ravintoloilla on tietenkin syytä miettiä, kannattaako avata. Asiakkaita ei kyllä varmasti tule, jos ei ole auki. Mutta tuleeko kello 16? Minusta voisivat ainakin kokeilla avaamista jo kello 11, koska silloin tulisi lounasasiakkaita. Toisaalta nyt noita tartuntoja koronaan on enemmän kuin koskaan. Tosin lievemmässä muodossa.

Pitänee kohta etsiä toinen kokoontumispaikka?

Heikki

 HJB MUISTELEE 101 b

Korsimon mutka 2

Katselin aikoinaan ihmetellen, miksi Turun tiepiiri oli saanut niin paljon rahaa. Olihan Turun piirillä parhaimmillaan kai lähes puolet (ulkomuistista) valtakunnan investointirahoista. Omissa laskelmissa kohtuullinen osuus oli alle 20 %. Tuosta kyllä vähemmänkin asioita ymmärtävä tekee johtopäätöksen, että asioita joku tai jotkut ohjaili raskaalla kädellä. Toki Turusta koilliseen lähtevä tieverkko taisi olla jäsentymätön ja koostuvan hevosliikenteen aikaisisista kärrypoluista eli jotain oli tehtävä. Saattoi olla kilpailu myös linjauksista? Minusta parempi ratkaisu olisi ollut valtatie Turusta Loimaan seudulle ja siitä sitten haarat Tamperelle ja Hämeenlinnaan. Nyt tehtiin kaksi valtatietä lähes rinnakkain Loimaalle ja Forssaan.

Toinen asia, joka herätti epäilyjä raskaasta ohjaamisesta oli tarina siitä, miten Turun tiepiiri sai perjantain ilmoituksen, että Oulusta on lähtenyt juna, jossa on 2000 työtöntä. Hoitakaa sunnuntai-illaksi nukkumapaikat, ruokailu ja työpaikat. Olen tuon kuullut useammalta henkilöltä, joten tuli varmaan piirille melkoisena yllätyksenä eli päätökset oli tehty ministeriössä. Mutta asia hoidettiin. Taisi miehet työllistyä Turku - Aura moottoriteillä?

Kolmas asia on sitten tuo itse hanke. Vielä 1990-luvulla katselin, että tie on Suomen hiljaisin moottoritie. Ja on varmaan vieläkin 60 vuotta rakentamisen jälkeen? Minusta tuo hanke toteutettiin ainakin 40 vuotta liian aikaisin. Joku halusi sinne hyvän tien. Tuskin oli TVL:n aloite. Uskon, että tie rahoitettiin työllisyysrahoin, jolloin siitä ei tehty päätöstä Eduskunnassa (tarkistamatta), vaan asia oli ministeriön ja hallituksen välinen asia.

Törmäsin itse näihin ohi Eduskunnan toteutettuihin hankkeisiin, kun Keimola - Vihtijärvelle piti rakentaa viimeinen päällystekerros, joka kuului tiesuunnitelmaan. Tie oli ollut jo lähes 10 vuotta ”valmiina”, mutta sitä ei ollut perusteltu budjetissa. Jokainen budjettiin ensimmäistä kertaa tuleva hanke oli perusteltava. Oli poikettava käytännöstä ”tie on mutkainen, mäkinen, ja kantavuudeltaan heikko”. Joten piti kertoa, että tie on rakennettu vankityönä ja nyt siihen pitää rakentaa suunnitelmaan kuuluva kulutuskerros. Turku - Auraa en koskaan perustellut.

Ja sitten itse mutkaan. Blogikirjoituksen mukaan se perusteltiin uudenaikaisella suunnittelulla eli oltiin siirtymässä pois pitkistä suorista, koska niillä vastaan tulevan auton valot häikäisivät. Tuo suunnanmuutos tapahtui 1960-luvulla, mutta ei ongelma moottoriteillä ollut pahin. Kun tiesin pomoni suunnitelleen tien, niin sitä sitten kysyin, kun olimme kahden 1990-luvulla. Hän sanoi suoraan, että mutkan syy oli se, että päätettiin tehdä paikallistielle eritasoliittymä ja sille oli parempi rakennuspaikka vähän lännempänä. Siksi linjaa muutettiin. Huomasin hänen hymyilevän eli hän tiesi tarkalleen, mitä minä ajattelin tuosta vastauksesta. En kysellyt enempää, koska arvelin asian olevan edelleen arka.

Eli taas yksi outo päätös. En muista, että maaseudulla olisi rakennettu eritasoliittymiä yhteenkään paikallistien risteyskohtaan. Tuo liittymä rakennettiin aivan Korsimon tilan läheisyyteen. Päättyihän ramppi Turun suunnasta Korsimon tilan ”pihaan”. Joku oli tehnyt päätöksen, että tuohon kohtaan piti rakentaa eritasoliittymä. Päätöksentekijä tuskin oli TVL:ssä? Paperilla toki voi olla. Todettakoon vielä, että tuollainen eritasoliittymä ei ole ihan halpa.

Yllä olevasta voi päätellä, että minun mielestä tuo linjauksen muutos eli varsinainen ”Korsimon mutka” oli pikkujuttu. Minä myös epäilen, että keskustelua ohjattiin siihen, eikä haluttu paljastaa todellista syytä eli tuota eritasoliittymää. Toki samalla hoitui tuo tiluksille menokin.

Tietyöt ovat olleet aina hyvä tapa hankkia paikallisia ääniä. Siksi niitä on myös käytetty. Ne joilla on ”valtaa”, hoitavat rahoituksen hankkeelle. Ne, joilla ei ole, ovat kysyneet tielaitokselta, mitä aiotte toteuttaa ja he ovat sitten puhuneet noista omina hankkeinaan. Kansa on aina halunnut parempia teitä ja haluaa edelleen. Sen tietää nykyinenkin hallitus. Odotan mielenkiinnolla, mitä uusia hankkeita alkaa 2023 ja 2024 juuri ennen vaaleja.

HJB 18.09.2021

 HJB MUISTELEE 101 a

Korsimon mutka 1

1960-luvulla oli poliittinen skandaali nimellä Korsimon mutka. Lyhyesti sanottuna Turku - Aura moottoritien linjausta muutettiin kauemmaksi ministeri Korsimon maatilasta. Löysin oheisen tekstin netistä. Kannattaa vilkaista, sillä en toista kaikkea. Blogissa on mm hyvä kartta suunnitelmasta.

https://teilla.blogspot.com/2019/12/korsimon-mutka.html

Minä olin tuolloin 1960 vielä kuluttamassa koulun penkkiä, joten omakohtainen tieto puuttuu. Minulla oli myöhemmin kaksi pomoa, joista toinen oli tien suunnittelija ja toinen taisi olla rakennuspäällikkö. Herrat olivat aika hiljaisia, kun otin puheeksi Korsimon mutkan. Mutta jotain kuitenkin irtosi. Lisäksi tutustuin tilastoihin ja johtopäätökseni on, että nuo julkisuudessa olleet asiat ovat totta, mutta ei koko totuus. Julkistamalla pikkuasia peitetään joskus isommat. Eli nämä ovat pääosin omia johtopäätöksiä ja ns. toisen käden tietoja. Eli en pysty todistamaan mitään.

Suomen teiden histortiasta on ainakin kaksi upeaa ja  ansiokasta kirjasarjaa, mutta epäilen, että niissäkin totuus pitää kaivaa esiin päättelemällä, koska asiasta tietävät olivat silloin vielä virassa ja hiljaa.

Korsimo oli hikeentynyt linjauksesta niin paljon, että oli karkoittanut mittaajat tilaltaan huutaen, että hänen tilalleen ei tulla. Tuo kuvattu Korsimon reaktio oli ihan yleinen ja ymmärrettävä vielä myöhemminkin. Vastaavia oli lähes jokaisella moottoritiehankkeella. Moottoritien rakentaminen tilan halki merkitsi usein tilan tuhoa. Mottoritien toiselle puolelle pääsi vain tarkoitusta varten rakennetuista kohdista ja niitä ei joka tilan kohdalle rakennettu. Eikä rakenneta tulevaisuudessakaan. Tunnelille tai sillalle tulee sen verran hintaa. Väärälle puolelle jääneiden osien käyttö tuli erityisen vaikeaksi. Siksi useimmiten tehtiin tilusjärjestely, jossa maat jaettiin uudestaan, niin että käyttö helpottui. Väärän puolen maat osoitettiin sillä puolella asuvalle.

Ennen varsinaiseen hankkeeseen menemistä pitänee kuvata vähän sen aikaisua käytäntöjä.

Sodan jälkeen piti ensin korjata sodanaikaisia tuhoja eikä liikennekään ollut ihan vapaata. 1950-luvulla voitiin sitten alkaa jo jälleenrakennus. Tosin koneita ei juuri ollut, joten lapio ja hevonen olivat tärkeitä välineitä. Ja kottikärrytkin. Autojen ja koneiden maahantuonti alkoi laajemmin vasta 1960-luvulla.

Toinen merkittävä asia oli työllistäminen. Ihmiselle oli osoitettava työpaikat. Voisi sanoa pahastikin eli kun olivat töissä, niin eivät olleet pahanteossa. Tuota ohjetta sopisi harkita vieläkin. Työ oli niin tärkeää, että vielä 1950-luvun lopulla ministeriö antoi ohjeen, että tietöissä tulee välttää koneiden käyttöä. Sosiaaliturva muuten oli aika vähäistä.

Päätöksenteolla oli oma osuutensa.  Päätökset tietöistä tehtiin työministeriön esittelystä ainakin vielä 1990-luvun alussa. Eli tietyöt rahoitettiin pitkään työllisyysrahoin. Oli myös isoja työsiirtoloita, joissa oli majoitettuna työntekijöitä kaukaakin. Varsinaisilla tieinvestointirahoilla rahoitettiin vain murto-osa teiden rakentamisesta ja parantamisesta.

1960-luvun alussa oli Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö eli väylät ja työllisyys olivat saman peukalon alla. Ministeriö taisi suunnitella työllisyysohjemat ja esitti ne hallitukselle hyväksyttäväksi. Oli ehkä yleistä, että kukin ministeri hoitaa tonttinsa ja muiden tontille ei astuta?

Silloin suunnittelu lienee ollut aika lyhytjänteistä. Eli kun saatiin rahaa, niin etsittiin sopiva kohde, johon se käytetään. Epäilen, että noissa päätöksissä ei TVL ollut aina organisaationa mukana. Sai vain käskyn toteuttaa annettu määräys. Tosin TVL:ssä oli henkilöitä, joilla oli vaikutusvaltaa.

HJB 16.09.2021

Hyviä hankkeita?

Usein näkee kirjoitettavan jostakin hankkeesta yksilön näkökulmasta, miten hyvä se on. "Lyhentää matka-aikaani monella minuutilla ja voin katsella maisemia eikä ole ruuhkaa".

 

Mutta eihän siitä miljardeja kannata yhteiskunnan maksaa, että yksi ihminen pääsee katselmaan halutessaan maisemia. Eli pitää löytyä riittävä määrä hyötyjiä.

 

Tästä käyttäjien määrästä ei puhuta koskaan juuri mitään. Uskotellaan vain, että kyllä niitä löytyy. Esikouluopetuskin aloitettiin. Teksti-tv:n mukaan koko Kymeenlaaksossa aloitti kaksi oppilasta.  Valtio ostaa maakuntien lennot, kun käyttäjiä ei ole riittävästi. En ole nähnyt mitään puhetta käyttäjämääristä. Tai kai taisi olla kerran, että Joensuun lennolla oli kaksi matkustajaa. Tuosta saa laskettua, että maksaa kymmeniä tuhansia per matkustaja.

 

Puhumattakaan, että olisi jaettu noita kustannuksia käyttäjien suhteessa. Eli kaipaan kannattavuus laskelmia. Miljardien infrahankkeet eivät ole taidetta vaan investointi hyvinvointiin. Krruhaan sillat maksaa kai noin 800 miljoonaa ja käyttäjiä on noin 20000 ihmistä. Jos lasken päässä oikein, niin tuosta tulee 40000 käyttäjää kohden. Jonkinlainen tunnusluku tuokin. Eikö tuo ole likimain 100 vuoden kuukausikortti?

 

Muistan työajalta, miten kunnanjohtaja vaatii uutta tietä syrjäkylään, jossa ei ollut yhtään asukasta. Hänellä oli vankka usko, että kyllä sinne korpeen joku muuttaa, jos olisi tie. 

 

Ei yhteisiä varoja pidä tuhlata. Etenkin kun se on velkarahaa. Hyötyä pitää olla ja paljon.

 

Noista matkustajamääristä tuli mieleen yksi paluu lento Kajaanista. Ensin Metropolitanilla Ouluun ja sieltä Caravellellä Helsinkiin. Metropolitaan tärisi melko lailla. Olihan se potkurikone. Mutta varsinainen tärinä oli sitten Caravellessä. Jo lähtiessä huomasin, että jokin kiire oli, sillä kapteeni ei pysähtynyt kiitoradan päähän, vaan löi ja kääntäessä tallan pohjaan ja sitten mentiin. 

 

Turvavöitä tarkastava lentoemäntä heittäytyi tyhjälle penkkiriville, kun ei saanut vauhtiaan pysähtymään. Ylös noustessa korjaili vähän asuaan ja kampaustaan ja lähti kohti ohjaamoa. Ilmeestä päättelin, että kapteeni ei taida saada kehuja. Kone myös tärisi valtavasti, joten katse seureasi niittejä, koska ne lentää. 

 

Meitä matkustajia taisi olla vain pari kolme ja taisi lentoemäntä huomata pelkoa tihkuvan katseeni, koska tuli rauhoittelmaan, että ei mitään hätää. Olemme vain 20 minuuttia myöhässä ja seuraava lento on Pariisiin ja sen pitää lähteä ajallaan. Helsingissä oli tuosta 20 minuutista noin 15 minuuttia otettu kiinni.

 

Heikki   /  15.08.2021