Huomenta!
Google ja Samsung uhkailee, että palvelut loppuu, jos niitä ei käytä. On siinä hyvääkin. Sain ns. älykellon syksyllä. Pari päivää meni ennen kuin sain siihen edes oikeana ajan. Eli se piti saada toimimaan puhelimen kanssa kimpassa. Aluksi puhelin piti ladata jopa kahdesti päivässä, kunnes ymmärsin, että ei sen tarvitse olla koko ajan puhelimen kanssa yhteydessä. Riittää, kun kerran vuorokaudessa näyttää, olenko nukkunut. Nyt rittää puhelimen lataus pari kertaa viikossa. Kellon lataus on noin kuukauden välein.
Eli tuo uhkailu palvelun loppumisesta johtaa siihen, että jotain pitää kirjoittaa. Nyt aljaa kaikilla olla kaksi piikkiä, joten eiköhän elokuussa saada jo jonkinlainen porukka kasaan. Ikää alkaa olla meillä useimmilla sen verran, että alkaa mietityttämään tuo jatkuvuuus. Eli onko enää kävijäksi?
Edellisestä tapaamisesta on jo aikaa yli vuosi. Sähköpostikirjoittelukin on jäänyt vähemmälle. Toki minä olen poliitikot moittinut usemapaan kertaan, mutta muut eivät näytä ihan herkästi ottavan kantaa.
En esimerkiksi ymmärrä, miten nyt ajetaan maakuntaveroa, vaikka meillä ei ole maakuntiakaan. Eihän nuo pahoinvointialueet mitään maakuntia ole. Ennen veroa on päätettävä, että on maakunnat ja montako. Ei niitä voi 25 olla? Kun kuntia vielä vähän yhdistetään, niin eihän yhteen maakuntaan jää kuin pari kuntaa? Helsingin maakunta olisi kai sama kuin Helsingin kaupunki? Olisiko sitten kunnan ja maakunnan edustajat erikseen? Kun on päätetty maakunnista, on päätettävä, miten valitaan edustajat. Ei varmaan ole ihan helppoa yhdistääsekä politiikka että aluellinen tasapuolisuus? Minä en kannata hallintohimmeleiden perustamista. Minä teen johtopäätöksen, että poliitikot haluaa poliiytikoille hyviä virkoja?
Ja kuten ylläolevasta huomaa, alkaa noita kirjoitusvirheitä tulemaan turhan paljon. Osuu sormet viereiselle näppäimelle ja tämä minun kymmensormijärjestelmä, jossa kaksi kirjoittaa ja 8 lepää ei oikein toimi sekään. Tahtoo tuon vasemman käden käskyt kulkea nopeammin. Eli pariin kertaan pitäisi kaikki oikolukea, mutta eihän sitä aina viiitsi näin kuivaa tekstiä lukea.
Heikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti