Paikka:
Ravintola Vista Espoo, vastuuhenkilö APi
Aika:
15.8.2017 klo 12.30
Läsnä:
MLe, JN, TeuP, TOE, APi ja HJB
Reilut
12 vuotta ja 115 tapaamista sitten kokoonnuimme Kosmokseen JPOS, TeuP, MLe ja
minä. Sovimme, että tapaamme paikoissa, jotka ovat olleet 40 vuotta samalla
paikalla ja samalla nimellä. Eli silloin oli kulunut noin 40 vuotta työuramme
alusta. Onhan noita paikkoja ollut. Monessa paikassa olemme olleet useampaan
kertaan. Nyt oli APi valinnut poikkeavan paikan, jota hän myös pyysi anteeksi. Me
annoimme. Olivathan järjestelyt muutenkin poikkeavat ja ainutkertaiset. Paikka
oli Golf-radan ravintola siellä Turvenuijan tiellä. Radalla oli paljon väkeä. Tuli
mieleen erään konsultin lausahdus noin 20 vuoden takaa, jolloin hän totesi, että
ei enää mahdu golfiakaan pelaamaan työaikana, kun kentät ovat täynnä
virkamiehiä. Nyt oli kuitenkin vielä loma-aika?
Tämä
jutustelun dokumentointi on viivästynyt. En pitänyt sitä kiireellisenä, koska
iltasella tv-kanavat uutisissaan kertoivat valtaosan tärkeimmistä keskustelun
aiheistamme. Ja onhan tässä ollut paljon kaikenlaista.
Aluksi
keskustelimme pitkään sukututkimuksesta. Sitä oli harrastanut yllättävän moni
meistä. Nykyisin, kun kirkonkirjat noin vuosilta 1700-1900 ovat netissä, työ on
paljon helpompaa kuin vielä 10 vuotta sitten, jolloin oli kierrettävä eri
seurakuntia ja kanneltava monia painavia kirjoja, jotta pystyi varmistamaan
tiedon oikeellisuuden. Kirkonkirjat eivät ole virheettömiä. Erityinen virhelähde
on kopiointi tilanne. Siinä tapahtuu numeronlukuvirhe tai rivisiirto hyvin
helposti. Itse löysin mm noin 1880 syntyneen henkilön syntymäpäivä, joka oli
maaliskuussa. Jo lastenkirjaan tuo oli kopioitu väärin syyskuulle. Perhekin
ilmoitti minulle tuon väärän päivän. Onkohan henkilö itsekin viettänyt syntymäpäiviään
koko ikänsä vääränä päivänä? Syntymäkirjaukset tehtiin likimain kastepäivän
mukaisessa järjestyksessä, joten tuo maaliskuun päivä tuskin on virheellinen?
Kiira
aiheutti myös mielipiteiden vaihtoa, mutta minä olen nyt unohtanut, mitä tuo
lyhennys tarkoittaa ja siksi myös keskustelun eli muisti alkaa temppuilla? Enpä
taida olla ainoa, mutta huolestuttaa silti. Onneksi sen ymmärrän. Kinata saatan
silti, jos tuntuu kivalta.
Tapaamisemme
osui junalakon aikaan. Veturin kuljettajat eivät hyväksyneet sitä, että kalusto
yhtiöitetään. He haluavat järjestelmän, jossa jokainen kilpailija ajaisi omalla
kalustollaan. Olisihan se selkeämpää, mutta ei toimisi. Kuka uskaltaa tehdä
tarjouksen, jos ei ole sillä hetkellä kalustoa ja jonka tilausaika on muutama
vuosi? Meillä ja Venäjällä on tuo leveämpi raideväli, joten kalustoa on valmiina
vain VR:llä ja Venäjän rautateillä. Jos nämä eivät vuokraa, niin tilaukseksihan
se menee. Eli veturimiehillä on jokin muu syy ja se on varmaan oman leivän
leveys ja särpimet?
Bussien
ja ratikoiden linjat muuttuivat myös päivää ennen. Moni meistä ihmetteli, miten
voidaan muuttaa lähes sata vuotta opiskellut käytännöt? Miten turistitkaan nyt
löytävät oikeat ratikat? Niinpä. Tosin minä en ole enää vuosiin lähtenyt
mihinkään selvittämättä reittioppaasta, millä parhaiten pääsee. En edes
aikatauluja ole hankkinut. Mutta ei tuo HSL:n tiedotus ihan putkeen mennyt. Minulle
jäi mielikuva, että heille oli tärkeämpää kertoa, missä järjestyksessä asioista
on päätetty kuin se, mikä todellisuudessa muuttuu. Minä olisin halunnut esim.
oman bussini selosteen lyhyesti näin: ”72 on maanantain 61 ja päätepiste muuttuu
Tapanilasta Siltamäkeen.” Yksi selvä
rivi. Nyt huomasin tuon päätepysäkin muutoksen pysäkin taulusta. Ratikoissa
sitten onkin isot muutokset 3A ja 3B ovat ajaneet kai 100 vuotta, mutta nyt on
systeemit ihan muut. On siinä ikäihmisillä oppimista? Lisäksi asiaa soti se,
että raidetyöt eivät valmistuneet ajoissa, joten tuli heti poikkeuksia.
Tuon
Vistan nurkalla oli liikenneympyrä. Siinä Tarvontieltä tullessa piti valita
ulompi kaista. Monessa muussa paikassa ulompaa kaistaa käytetään vain
poistumisvaiheessa eli yhdellä neljänneksellä. Siksi torvet soivat tuossa
ympyrässä usein. Tulin sunnuntaina Lahden tieltä Kehä III länteen. Oli taas
kolme autoa rutussa. Sieltä sitten puikkelehdin rojujen läpi varovasti
eteenpäin. Kehä III on kaksi liian lyhyttä liittymäväliä. On tuo Hakkilan ja
Suutarilan liittymät. Molemmissa on se tilanne, että lyhyellä matkalla on sekä
poistuvia että liittyviä ja heidän ajolinjansa risteävät. Jos tuossa ei ole
tarkkana ja yhteisymmärrystä siitä, miten toimitaan, niin peltiähän siinä
rutistuu. Noita liian lyhyitä liittymävälejä on ilmestynyt moneen muuhunkin
paikaan, koska enää ei ole välityskyvyllä ja turvallisuudella samaa merkitystä
kuin aikaisemmin. Jokaisen liikepaikan pitää saada oma liittymänsä.
Merkitsin
muistiin vain avainsanoja keskustelusta ja nyt viikkoa myöhemmin ei enää kaikki
aukea. Näitä ovat mm. Lontoon bussit tai hissit, urakat, naiset (niistähän me
aina keskustelemme vielä). Tosin nyt taisi aiheena olla testosteronit. Oli
Lontoossa pari aika riskin näköistä matalaäänistä naisjuoksijaa. Mutta missä
vedettään raja siihen, kuka on nainen ja kuka mies? Joku uimari oli vaatinut toisen diskaamista
sillä perusteella, että kilpailijalla oli 52 numeron jalka eli käytännössä
räpylät. Siitä tuli mieleen pomomme, jolla oli tuon kokoinen jalka. Hänellä oli
kalossit siinnä käytävällä naulakon alla. Joku sai päähänsä askarrella noihin
kalosseihin sopivat airot. Sattui vain niin, että pomolla oli juuri silloin
huoneessa ulkomaisia vieraita. Ulostulessa pomo ei ymmärtänyt huumoria, mutta
ulkomaiset vieraat kyllä ymmärsivät mistä oli kysymys.
Doping
sen sijaan avautuu. Lontoossa oli noita dopingista kärähtäneitä mukana ja
heille buuattiin. Oikein? Joku suomalainen kertoi, että jo lapsena nautitusta
dopingista on hyötyä koko uran ajan, koska se mahdollistaa silloin vaativamman
harjoittelun ja muokkaa ominaisuuksia. Mutta missä on raja? Voidaanko vahtia,
mitä lapsena harjoitteluaikana nautitaan?
Espoon
urheilu on monen mielestä järkyttävää, erityisesti joukkueurheilu. Salonoja on
merkittävä vaikuttaja. Mutta on myös kiistelty. Pelottaako hänen nimensä muut
sponsorit pois? Vai onko kyse siitä, että Espoon isoilta kansainvälisiltä
yhtiöltä ei ole käyty edes kysymässä? Joku totesi, että Orionilla ei ole käyty
edes tuulikaapissa asti. Siitä tuli mieleen juttu tuon Orionin vihkiäisistä vuodelta
1966, joka jäljempänä. Tosi asia on,
että ilman sponsoreita ei joukkuelajit enää ylätasolla toimi. Katsojia on
yleensä alle 5000. Pääsylipuilla ei taideta pystyä maksamaan edes kenttäkuluja
järjestyksen valvojineen? Nykyisinhän taitaa pääosa pelaajista olla
ammattilaisia? Joukkueiden jäsenistä puolet on afrikkalaisia. Tosin heidän
liksansa on huhujen mukaan ruoka, yökoppi ja 500 € rahaa kuukaudessa. Eli he
ovat täällä keräämässä meriittiä parempiin seuroihin?
Puolen päivän aikaan tuli vastaava sanomaan, että Orionin rakennus vihitään kello 14 (vai oliko kello 16?) ja silloin ei saa olla yhtään työkonetta näkyvissä, kun Tasavallan presidentti saapuu. Kysyin, mistä suunnasta tulee? Etelästä. Kritisoin, että et sitten voinut eilen sanoa, olisimme aloittaneet toisesta päästä. Ei ollut poliisi tiedottanut. Pikaisen pyörähdyksen yhteydessä huomasin noin 200 metrin päässä Orionin risteyksestä mäen, jonka taakse koneet saadaan piiloon. Seuraavaksi mietin työjärjestyksen uusiksi. Mehän teimme niin, että päällystimme Presidentin tulotien ensin. Sitten koneet mäen taakse ja minä olin vahdissa ja kun Presidentin auto oli ohittanut minut, annoin merkin, että koneet tänne. Vihkiäisten aikana päällystimme paluutien. Oli presidentillä tasainen väylä molempiin suuntiin eikä hän varmaankaan huomannut tilanteessa mitään ihmeellistä. Eipä tainnut huomata kukaan muukaan?
Seuraavan
tapaamisen ajankohdaksi sovimme 12.9.2017 ja kello 12.30. TOE valitsee paikan.
Poislähteissä
huomasin, että pihassa oli sähköautojen latauspiste ja olihan siellä meidän
sähköautomiehemme tutustumassa tasoon. Paluu matkalla oli sitten jo ns.
ruuhka-aika. Mutta eipä juuri junalakosta huolimatta ollut. Kehä I:llä ajelin
keskimmäistä kaistaa. Oudolla tiellä tulkitsin, että oikeanpuolimaiselta
poistutaan ja liitytään. Minähän ajoin suurinta sallittua eli mittari näytti 85
km/H, koska mittari virhe on tuo 5 km/H. Mutta huomasin, että minut ohitettiin
jatkuvasti sekä oikealta että vasemmalta. Rajoitukset eivät näköjään koske
kaikkia tai sitten muut hyödynsivät vielä tuon sallitun ylityksen 3 km/h ja
huomautuksella selvitettävän osuuden, joka taitaa myös olla 3-5 km/H.
Heikki Block
1 kommentti:
Heippa 25.8
Muistuihan se Kiirakin mieleen. Vaati vain vähän aikaa. Meillä oli useilla muistoja tuosta myrskystä. Pahimmilta tuntui kertomukset siitä, miten perhe oli ollut lasten kanssa hiekkalaatikolla leikkimässä ja sitten päättäneet lähteä sisään. Pari minuuttia myöhemmin hiekkalaatikko oli kaatuneiden puiden alla. Heikki
Lähetä kommentti