keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2017

Tapaaminen nro 113 / 21.03.2017



Paikka: Ravintola Tenho, vastuuhenkilö HJB
Aika: 21.03.2017 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, JN, LAM ja HJB

Vieraamme oli Kaisa Kallio. Kaisahan työskenteli kanssamme tiestössä, tieverkkotoimistossa, taloustoimistossa ja muistaakseni vielä tienpidon suunnittelussakin. Muisteltavaa siis riitti. Me muutumme yllättävän vähän, ulkonäkö nyt pikkaisen, mutta olemus ja tavat vähemmän. Muutenkin tuntuu siltä, että jopa stressit ovat tallella. Itse esimerkiksi näin edellisenä yönä painajaista siitä, että en onnistunut samaan yhtä Satakunnan hanketta budjettiin sitten millään. Taisi unessa kulua aikaakin jopa 10 vuotta? Siitä on kuitenkin jo melkein 30 vuotta, kun nuo asiat olivat tarkemmin tapeteillani.

Tenho on yksi Helsingin tunnetuimmista ravintoloista. Sillä on legendaarinen maine eikä syyttä. Sehän on vaikuttanut mm Tielaitoksen toimintaan hyvin paljon. MLe oli Tielaitoksessa varmaankin aktiivisin tietojen käsittelyn kehittäjä. Minä aina ihmettelin, mistä tuo kipinä oli tullut. Nyt se paljastui. MLe asui opiskeluaikoina Harjukadulla ja kävi siten myös Tenhossa. Kotiin palatessa lähes jokainen vastaantulija kyseli, ”onko tietoa”? Tuosta varmaan jäi sitten varmuus siitä, että tiedon käsittely on erityisen tärkeää. Ja niinhän se onkin.

Tuo ajatus jatkui sitten pohdintana, miten markkinat vaihtelevat alueittain. Kalliossa oli myyjän markkinat ja siellä asiakkaat kyselivät suoraviivaisesti, ”onko tietoa”. Keskustassa oli vastaava paikka Tilgmannin kirjapainon lähellä, mutta siellä oli taas asiakkaan markkinat. Noilla kulmilla liikkuessa myyjät ilmoittelivat vastaantulijoille hienovaraisesti, että ”löytyy”. Tilgmannin kirjapainon paikasta emme olleet ihan yksimielisiä. Minusta se oli Kalevankadulla, mutta taisin olla väärässä. Wikipedian mukaan kirjapaino oli Lönnrothinkadun ja Annankadun kulmassa.

JN oli löytänyt valokuvan joskus tehdystä Leningradin matkasta. Kuvasta tunnistimme APi:n JN:n ja Helena Outisen. Yksi henkilö oli todennäköisesti Seppo Ylinen. Kukaan ei tunnistanut nuorta neitoa kuvassa. Kuva lienee noin 1970-luvun puolivälistä? Muistelimme myös monia yhteisiä ystäviämme. Eikä terveyden tilaakaan unohdettu, perhesuhteista puhumattakaan.

Veikko Lavin tuotanto oli myös esillä ja se on kokonaisuudessaan dokumentoitu ja ostettavissa. Kikka on muuttanut Kemiin.

Bisneksen rehellisyydestä oli myös puhetta. Kehen enää uskaltaa luottaa? Tunnettu kokki arvosteli ammattikoulujen opetusta. Hänen mielestään siellä pitäisi opettaa erityisesti sitä, miten asiakkaalta otetaan kaikki rahat hymyssä suin. Sitähän se bisnes taitaa nykyisin olla? Varmistuimme myös siitä, että ruokamme raaka-aineet eivät olleet Brasiliasta. Siinä on hyvä esimerkki siitä, miten pieni huijaus aiheuttaa suuret jälkiseuraukset. Firmat ovat myyneet mittakaavassa pienehkön erän pilaantunutta lihaa. Nyt siitä kärsii koko suuren maan lihatuotanto, myös rehelliset toimijat.

Pasilan Alko oli myös muistelujen kohteena. Osa taisi olla kyllä jo aikaisemmin esillä olleita asioita. Alko oli silloin 1980-luvulla Virastotalon vieressä, mutta muutti sitten myöhemmin Ratamestarin kadulle. Pasilan Alko taisi olla myös isojen kauppojen liike? Molemmista paikoista sai ostettua isompia eriä siten, että kuormaus tapahtui lastauslaiturilta. Omakohtainen kokemus oli, kun kävimme TW:n kanssa ostamassa juomat lähes sadan hengen pikkujouluihin. Myyjä huomasi heti meidän sisään tullessa ostoslistan. Hän tuli sitä katsomaan ja totesi, että sopiiko, että hän kerää listan juomat lastauslaiturille ja haette ne sieltä. Maksu hoidettiin kuitenkin kassalla. Niinpä me kiersimme sisäpihan puolelle ja siellä juomat lastattiin autoon. Hyvää palvelua. Kuten samalta henkilöltä sekin, kun hän neuvotteli perjantairuuhkassa rouvan kanssa, mikä viini sopisi hänen kanaruokansa kanssa. Löytyi. Seuraavana oli rakennusmies, joka kysyi: ”Mitä suosittelette HK:n sinisen kanssa?” Myyjä vastasi miettimättä, että sopiiko kaksi Koskenkorvaa. Rakennusmiehelle se oli sopiva. Siihen aikaan muuten oli vielä sääntö, että kerrallaan sai vain litran kirkasta viinaa.

Kaisa oli käynyt katsomassa vanhan Pekka ja Pätkä elokuvan. Ei ollut enää samaa makua kuin 60 vuotta sitten.  Niin se aika muuttuu. Oli myös jotain puhetta elokuvien huonosta tosiasioiden tarkistamisesta eli elekuva vääristelee totuutta. Minua on aina häirinnyt vanhoissa suomalaisissa elokuvissa se, että joukko lähtee Helsingistä Hankoon juhlimaan ja sitten kuitenkin ajetaan Sörnäisten rantatietä itään päin. Samoin se, että välillä matkaa kuvataan oikealta puolelta, välillä vasemmalta. Kankaalla sitten ajetaan eri suuntiin.

Muistelimme myös miten JN oli päätynyt Herra-kerhoon. Eeli Kinnunen oli hänelle sanonut, että nyt olisi syytä liittyä vastaperustettuun osastoon. Eeli oli myös entisiä AKS:n johtajia. Muistelin, miten hän ruokalassa valitti sitä, että kiväärejä valmistetaan vain oikeakätisille eli niillä ammutaan oikealta. Ei tuo aivan ongelmatonta ole. Aseesta lentää kuuma hylsy oikealle. RUK:ssa yksi kavereistamme taisi ampua vasemmalta ja niin lensi hylsy huuleen ja aiheutti palovamman. Oli viikonloppuvapaa tulossa ja hän pelkäsi mennä vastaotolle sitä näyttämään. Onneksi tiesimme, että komppaniamme lääkärit olivat silloin tuurausvuorossa ja niinpä hän kävi. Olivat yhdessä kai miettineet, millä tekstillä pääsisi kuitenkin viikonloppuvapaalle. Hän näytti palatessa todistusta, jossa luki vapautettu huulien käytöstä viikon ajaksi. Pääsi lomalle.

Muistelimme myös erästä henkilöä, joka sai erään viran, koska oli valmistunut viikkoa aikaisemmin kuin kilpailija. Tämä henkilö tuli myöhemmin tunnetuksi siitä, että nautti lounaalla aina ”mustekalaa” eli 7 lonkeroa.

Ylijohtajamme Jarkko Saistoa muistelimme myös. Kaisa oli aloittanut samassa huoneessa Jarkon vaimon kanssa. Jarkko oli ulkoiselta olemukseltaan mitä ystävällisin ihminen. Hän hymyili aina. Tosiasiassa hän oli esim. ammattiyhdistysliikkeessä kova neuvottelija. Hänen ansiotaan olivat TVL:n insinöörien palkat, jotka eivät juuri poikenneet yksityisestä sektorista, vaikka yleensä sanottiin, että valtiolla on paljon huonommat palkat.

Seuraava tapaaminen sovittiin 20.4.2017 kello 12.30 ja vastuuhenkilö on JN.

Heikki Block

Ei kommentteja: