Paikka:
Ravintola Casa Mare, vastuuhenkilö ToE
Aika:
25.8.2016 klo 12.30
Läsnä:
MLe, TeuP, ToE, JN, LAM, APi ja HJB
Kesä
tuli ja meni? Tosin JPOS:lta on vielä kalansaalis kai puolivälissä, kun ei
ehtinyt paikalle? Toivottavasti tulee ruokaa riittävästi talveksi. Yleensä osallistujat ihmettelevät näitä muistiinpanoja, että olemmeko olleet samassa tapaamisessa. Nyt voi JPOS ihmetellä ihan aidosti. Kirjoitusvirheiden määrä näyttää lisääntyvän eikä niitä enää kaikkia jaksa korjata, jos ei kahdella kerralla silmään osu. Anteeksi!
Paikka
Casa Mare on monelle tuttu jo 40 vuoden takaa. Tosin taisi silloin olla
nimeltään Wienerwald? Ruoka oli hyvää ja edullista. Henkilökunta oli supisttu
minimiin. Niin vähäiseksi, että jäi ruokaoluet juomatta, kun ei käynyt koko
aikana kukaan tarjoamassa.
Olen
aikaisemminkin valittanut sitä, että Helsinki ei ole tarkoitettu vanhemmille
ihmisille. Joukkoliikenne on hyvä asia, mutta se ei vain toimi kuin tiukasti
reitinvarrella ja ilman vaihtoja. Nyt oli matka noin 15 km. Matkaikaa meni noin
1,5 tuntia suuntaansa ja lisäksi vaihtojen yhteydessä joutui kävelemään niin
paljon, että nyt sitten levätään muutama päivä. Vauhti oli siis 10 km tunnissa
eli reipasta kävelyvauhtia. Fillarilla olisin tuon saman matkan tehnyt paljon
nopeammin, mutta eihän ravintolaan nyt shortseissa mennä? Omalla autolla matka
olisi kestänyt 20 minuuttia. Tosin pysäköintipaikan etsimiseen olisi mennyt
varmaan saman verran.
Vaihdoin
Kurvissa bussista metroon. Muuten hyvä, mutta kävellä sai noin 300 metriä.
Ruoholahdessa vaihto bussiin aiheutti myös noin 300 metrin kävelyn. Eihän
tuollainen 1,5 km:n kävely nyt pitkä ole, mutta kipeillä jaloilla se sitä on.
Olen kai aikaisemminkin kertonut, miten lääkärissä käydessä sanottiin, että
taksia ei saa eteen, kun ei ole pysähtymistilaa. Eli kepeillä ja puolisokeana
neuvottiin kävelemään 0,5 km vilkkaassa liikenteessä lähimmälle taksiasemalle.
Metroasemat
olisi pitänyt suunnitella niin, että kerrosta ylempänä heti portaiden päässä
olisi ollut bussipysäkit liityntää varten. Nyt pitää nousta maanpinnalle ja
kävellä se pari kolme sataa metriä. Paluu matkalla vaihdoin bussista metroon
Kampissa. Eli olin ensimmäistä kertaa Espoon bussiterminaalissa. Metron
löytäminen oli sitten jo hankalampaa, sillä kyltttejä oli harvassa ja ne olivat
pieniä. Lounaat olisivat nopeampia, jos ne olisivat esim Järvenpäässä tai
Hyvinkäällä ja voisi mennä omalla autolla.
Tullessani
keskustelu oli hyvässä käynnissä. Merelläkin on onnettemuudet herkässä ja
pienestä kiinni. Oli porukka ollut veneellä liikkeellä ja kippari oli päättänyt
hiljentää vauhtia. Unohti perässä hinauksessa olleen jollan, joka ajautui
veneen perään ja hinausköysi sitten sotkeutui potkuriin. Siinä sitä sitten
oltiin laivaväylällä jumissa ja Ruotsinlaivan piti aikataulun mukaan tulla
millä hetkellä hyvänsä. Väylä on kapea ja tuon ison laivan jarrutusmatka noin 2
kilometriä. Olivat kaverit sitä mieltä, että päällehän tuo olisi ajanut ellei
olisi silloin valinnut toista väylää.
Länsimetron
tuohuja ihmeteltiin. Erityisesti sitä, että miksi valmistumisen siirtymistä ei
huomattu ajoissa. Jos toukokuussa oli vielä louhinta kesken, niin miten
valmista olisi ollut jo elokuussa? Savuluukut on ihan oma asiansa. Kruunuvuoren
sillat on lähes saman kokoinen hanke, ainakin noin aluksi. Siltaan kuuluu
kuulemma noin 40 hanketta, joista kaikista tehdään oma sopimus. On siinä taas
yhteensovitettavaa. Silloille on tulossa pikaraitiotie. Se on normaalia
nopeampi ja siksi vaatii leveämmän raideleveyden. Mutta onko järkevää tuoda
näin pieneen kaupunkiin kovin montaa kalustotyyppiä? Tavallisella sporalla matka kestäisi noin 5
minuuttia ja pikaratikalla noin 4. Lisäksi tavallinen voisi jatkaa kaupungissa
matkaa normaalia verkko pitkin. Tuosta pikaratikasta on pakko vaihtaa jossakin
tavalliseen?
Tehdään
noita ihmeratkaisuja muuallakin. Orban on Unkarissa rakentanut pätkän
rautatietä, joka johtaa hänen tontiltaan jalkapallokentälle (HS). Tosin hän hoitaa oman matkansa varmaan virka-autolla.
Meidän
ikäluokkamme kävi vielä kansakoulua. Muistelimme, oliko kansakoulu
6-luokkainen? ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu
). Eli oli aina peruskouluunsiirtymiseen asti vuonna 1972. Maalla ja
kaupungeissa oli tilanne vähän erilainen. Meillä maalla kansakoulu oli yleensä
kaksi luokkahuoneinen. Opettajapariskunnasta vaimo opetti samassa tilassa
luokkia 1-2. Mies opetti toisessa luokassa luokkia 3-6. Meitä oli muistini
mukaan 30-40 samassa luokassa. Neljän luokan opettaminen yhtä aikaa oli varmaan
haastavaa. Ehkä sitä kuvaa minun aineeni, jota kirjoitin koko vuoden. Annettu
otsikko oli: ”On syksy”. Minulla oli silloin vielä kyky tiivistää sanomani ja keväällä
luovutettu aine kokonaisuudessaan kuului (muistan sen ulkoa): ”Syksy on!”
Opettaja ei hyväksynyt tiivistämistäni ja jälki-istuntoa siitä tuli. Samalla
taisi minulta kadota tuo tiivistämisen kyky?
Oppikouluun
lähdettiin neljännen luokan jälkeen, mutta kavereiden kautta tuli seurattua
myös sitä, että suurin osa lähti 6. luokan jälkeen kansalaiskouluun tai
jatkoluokille. Mitä nimitystä nyt missäkin käytettiin. Orimattilassa nuo kaksi
luokkaa oli ammattikoulun yhteydessä. Minulle jäi mielikuva, että siellä
opetettiin ns. kansalaistaitoja ja osittain myös ammattia.
Windows
pakottaa kaikki uuden 10:n käyttöön. Minulle se asennettiin lupaa kysymättä.
Eli laitoin koneen avautumaan ja lähdin aamukahville. Takaisin tullessa oli
asennus jo hyvässä käynnissä ja kiellettiin keskeyttämästä. Eihän se nyt niin
suuri muutos ollut. Nyt sitä enää tuskin huomaakaan. Paitsi nuo lastentaudit
tietenkin taas on. Minulla on ollut vaikeuksia sekä käynnistämisen että sammuttamisen
kanssa. Kone ei ole aina totellut edes virtakatkaisijaa. Lisäksi tuli melkein
aina ilmoitus, että joku ohjelma on auki. Epäilin jo, että konettani käyttää
joku muukin? Muutama päivä sitten tuli Win10 päivitys ja sen jälkeen noita
ongelmia ei ole ollut.
Autoihin
on tulossa paljon automatiikkaa. Pisimmillään se on itseohjautuva auto. Tuntuu
utopialta, mutta näitä jo on. Vakionopeuden säädin on sieltä
yksinkertaisimmasta päästä ja se on ollut jo 10 vuotta lähes joka autossa.On
myös erilaisia tunnistimia, jotka varoittavat etäisyyksistä. Laitteet lisääntyvät
ja samalla rikoutuvat osat. Loogisesti ajatellen tuo automaattioahjaus vaatii
paljon tietoa. Sitä voi saada joko sateliiteista tai kameralla maastosta.
Tienpitäjälle tulee lisää vaatimuksia. Kartat ja tierekisteri pitää olla oikein
ja ajantasalla. Liikennemerkkien ja tiemerkintöjen pitää olla puhtaita ja näkyvissä.
Muistan
omalta ajaltani, kun valtatie 9 siirrettiin Vammalan suunnasta Kuljuun.
Ihmettelin aikani tierekisterin tietoja, kun ne eivät vastanneet kartan antamaa
mielikuvaa. Paljastui, että joku oli siirtänyt myös vanhan tien rekisteritiedot
uudelle tielle. Taisi mennä 10 vuotta eikä kukaan kiinnittänyt mitään huomiota.
Tuo sama kuulemma käy edelleen. Automaattiohjauksessa auto oli ihmeellisellä
tavalla jarrutellut ja kiihdytellyt moottoritiellä. Syyksi paljastui se, että
auto olikin ”ajanut” viereistä vanhaa tietä eikä moottoritietä. Oli jarrutellut
joka mutkan ja risteyksen kohdalla, vaikka niitä ei todellisuudessa ollut.
Mitenkähän auto olisi käyttäytynyt, jos tilanne olisi ollut päinvastoin. Vanhalla
tiellä 120 km/H? Kaipa siinä kameroiden tieto olisi ottanut vallan
satelliittitiedolta? Voi olla, että automatiikan kanssa on vielä mietittävää?
Jalkapallo
innostaa ihmisiä. Aikonaan kannatus lähti siitä, että oli tutut kaverit
pelaamassa eli kannustettiin oman kylän poikia. Nykyisin pelaajat ovat
ammattilaisia eikä oman kylän pojista ole enää tietoakaan. Esim HJK:n
pelaajista taitaa vain pari olla edes suomalaisia? Kannustamiseen pitää olla
jokin muu motiivi kuin oman kylän poika. Olympilaisissa taisi pitkän matkan juoksuissa
olla lähes kaikki juoksijat Keniasta tai Etiopiasta? Olivat vain vaihtaneet
kotimaata?
Golfista
oli myös puhe. Muistelimme, että Talin kenttä taisi olla pitkään ainoa kenttä
Suomessa. Tosin muistelu johti siihen, että olihan niitä myös Aulangolla ja
Ruissalossakin. Talin kerhoahan veti pitkään työtoverimme Erkki Aalto-Setälä.
Avoimeksi jäi, mikä oli Suomen ensimmäinen kenttä.
Seuraava
tapaaminen sovittiin 20.9.2016 ja vastuuhenkilönä on JN.
HJB
/ 26.8.2016