HJB / 31.3.2015
Taitaa olla vuosi edellisestä muistelusta. Syynä on se, että
ei oikein muistu mieleen, mitä olen aikaisemmin kirjoitellut. Olen lukenut vanhoja
tekstejä, mutta noin tylsien tekstien lukeminen kestää ja pitäisi tehdä vielä
muistiinpanojakin, jotta jäisi mieleen, mistä olen kirjoittanut.
Meillä oli jo tiestötoimistossa jaostoja ja jaostoilla tietenkin
päälliköt. Organisaatiouudistuksen jälkeen myös taloustoimistoon määriteltiin
neljä jaostoa, toiminnansuunnittelu, budjetointi, tiepolitiikka ja
ohjelmointi. Ja niin työt jatkuivat. Tehtiin joskus palkankorotusesityksiä ja
jotain saatiinkin.
Meillähän oli vt. pomona ensin Urpo Castren. Ensimmäinen
vakituinen nimitys oli Esko Pekkarinen. Esko kinasi mielellään, erityisesti
tili- ja hallintoihmisten kanssa, mutta myös meidän. Muistaakseni olen jo aikaisemmin
maininnut, että minun ja Eskon ensi tapaaminen alkoi kovalla huudolla Katariinantiellä
jo ennen näköyhteyttä.
Eräänä päivänä Esko jakoi meille neljälle A4-paperin, joissa
oli nimitys jaostopäälliköiksi. Mehän tuota heti ihmeteltiin, että miksi nyt
papereita tehdään? Olimmehan jo pari vuotta melkein kaikki hoitaneet töitämme
jaostopäällikön nimikkeellä.
Mehän asiasta innostuimme niin, että suunnittelimme
nimitysuutisen lähettämistä Kauppalehteen, joka taisi silloin olla ainoa nimityksiä
kuvan kanssa julkaiseva lehti. Emme kuitenkaan lähettäneet. Taisi olla
kiireellisempiäkin tehtäviä.
Syykin sitten selvisi. Työsopimussuhteisten
työehtosopimuksessa oli palkkaryhmäluokittelu ja tuon paperin vuoksi meidät
nostettiin yhtä ryhmää ylemmäksi, ainakin minut ja JN. MLe oli virassa ja RL:n
työehtosopimusta en tuntenut. Esko oli tämän oivaltanut ja sai näin meille
tuntuvan palkankorotuksen. Ehkä hän halusi palkita meidät tai sitten vain
kokeilla alkaako henkilöstötoimisto riidellä?
Olihan noita palkankorotusesityksiä tehty minulle aiemmin ja
usein. Joka kerta henkilöstötoimisto oli kuitenkin nipistänyt esityksestä 10–20
% pois. Tuo ajattelutapa, että aina pitää jotain karsia oli ärsyttävää. Minä
jopa suunnittelin vieväni henkilöstötoimistolle yhden korotuksen jälkeen
kahvipullat, joista olisin jokaisesta haukannut palan pois. Ei kuitenkaan pokka
riittänyt kinaamaan. Esko sen olisi varmaan toteuttanut, jos olisin hänelle
ehdottanut?
Kun me saimme nuo korotukset, niin OA rakennustoimistosta
halusi myös. Hän sai kuitenkin esitykseensä vastauksen, että eihän sinun
asemasi ole puhelinluettelossa mihinkään muuttunut. Hän kun oli
aakkosjärjestyksessä jaostossaan muutenkin ensimmäisenä. Vasta neuvo, että
pyydä päällikköä tekemään aito nimityspaperi, niin hän sen korotuksen sai.
Mistä tämä nyt tuli mieleen? Oli HS:ssä 29.3.2015 oheinen
nimitysuutinen. Se toi mieleen muistot meidän nimityksestämme.
HJB / 31.3.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti