NO 2 / 28.4.2008 / 13.05.2008 Vuonna 1967 noudatettiin vielä vanhaa virka-aikaa. Työt alkoivat kello 8.30 ja päättyivät kello 16.00. Ruokatunti oli välillä 11.30–12.30. Vuonna 1967 tehtiin vielä kuusipäiväistä viikkoa. Muistaakseni lauantaina työaika oli kello 8.00 – 13.00 ilman ruokatuntia. Kesäaikana päivät olivat lyhyempiä, päivä päättyi kello 15.00. Jos en nyt ihan väärin muista, niin lauantai oli vapaa, mutta muina päivinä työaika alkoi kello 8.00 ja ruokatunti oli vain 0,5 tuntia. Näin tuli korvattua se lauantain 5-tuntinen.
Työaikoja piti noudattaa minuutilleen, mitään liukumia ei ollut. Erityisesti vanhemmilla insinööreillä tämä oli tarkkaa, koska osastopäälliköllämme Väinö Skogströmillä oli tiukan aikataulun vuoksi tapana kutsua esittelijöitä kuultavaksi aivan työaikojen rajoilla, koska muut ajat oli varattu kokouksiin. Skoge oli ahkera pomo. Hän perehtyi kaikkiin hyväksymiinsä papereihin hyvin. Koska osaston kirjeet numeroitiin, voi numerosta nähdä, montako hän allekirjoitti. Muistaakseni ennätys vuodessa oli vähän yli 13000 kirjettä. Osastosihteerinä oli Kaisu Valkama. Skogen ollessa sairaana, Kaisu kuulemma vei aina kotiin mennessään salkun papereita luettavaksi ja nouti ne seuraavana päivänä pois. Allekirjoitus kai jäi sijaiselle, mutta ne olivat silti käytännössä Skogen hyväksymiä.
Valtion omaisuudesta ja tarvikkeista oltiin tarkkoja. Minullekin opetettiin, että uuden lyijykynän sai vain, jos palautti vanhan tumpin. Kuulakärkikynistä ei ollut tietoakaan. niitä sai käyttää vain ylemmät virkamiehet. Muut käyttivät kosmoskynää ja tavallista mustekynää, pulloon kastettavaa. Minulla tosin oli lahjaksi saamani oma mustetäytekynä Parker. Katselin kerran Wulffilla vastaavan hintaa ja se oli silloista kuukausipalkkaani suurempi. Toimii muuten vieläkin, vaikka ikää on jo reilut 50 vuotta. Kuminen säiliökään ei ole hapertunut.
Kirjeet kirjoitettiin ensin käsin ja lyijykynällä. Sitä sitten vanhemman insinöörin kanssa korjailtiin, jonka jälkeen se kirjoitettiin uudestaan toimiston konekirjoittajaa varten. Hän kirjoitti ns. konseptin harvalla rivivälillä, jonka päällikkö hyväksyi. Sen jälkeen paperi vietiin keskitettyyn konekirjoittamoon, jossa se kirjoitettiin puhtaaksi ja jos kyse oli monistettavasta kirjeestä, niin vielä erikseen vahalle. Vahalle kirjoitetusta saatiin sitten spriikoneella pyöritettyä riittävä määrä kopioita. Tosin silläkin oli rajansa, koska vaha hiukan likaantui joka kierroksella ja viimeiset monisteet olivat jo ehkä suttuisia. Siitä kun ensimmäinen versio kirjeestä oli saatu valmiiksi, kesti jopa viikon, ennen kuin lopullinen kirje oli valmis postiin. Tosin lyhyissä kirjeissä tämä ei ollut yhtä työlästä kuin pitkissä monisteissa. VTV:n edustaja kertoi minulle vielä vuonna 1975, että hänen tarkastuskertomuksensa oli jaettavassa kunnossa vasta 2 kuukautta sen jälkeen, kun hän oli saanut sen valmiiksi.
Laskukoneita oli, mutta pääasiassa edelleen niitä ”piikkisikoja” eli Original Ordnereita. Ensimmäiset veivattavat numeropainikkeiset Facitit olivat myös jo korkeampipalkkaisten käytössä. Aika pian tulivat ensimmäiset sähköllä toimivat Facitit. Ne olivat toiminnaltaan mekaanisia eli konetta käytettäessä koko pöytä heilui. Siksi vastakkain olevien työpöytien väliin piti jättää tyhjä tila. ”Taskulaskimet” tulivat vasta 1970-luvulla. Niiden hankintaan ei kuitenkaan annettu lupia. Muistan itse sitä kerran pyytäneeni, mutta vastaus oli kielteinen, koska taskulaskin olisi maksanut silloin noin 200 mk eli lähes viikon palkan. Seuraavan päivänä ilmestyi huoltomies, joka repäisi Facit-koneeni pistokkeen seinästä kesken laskennan ja sanoi tämän koneen lähtevän vuosihuoltoon. Siinä jäi laskut kesken. Myöhemmin tuli hyväksyttäväksi huoltolasku, joka oli noin 400 mk. Selitys oli, että huolto ja hankita maksettiin eri momentilta ja huoltomomentilla oli rahaa ja lisäksi kai materiaaliohjesääntö edellytti koneiden huoltoa kerran vuodessa.
Samoihin aikoihin kerrottiin myös poliiseita puhelinrahojen loppuneen. Tämä johti soittokieltoon. Asiat piti hoitaa käymällä autolla kohteen luona. On byrokratia hiukan muuttunut parempaan suuntaan.
HJB / 15.9.2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti