Tapaaminen nro 30 / 16.9.2008

Paikka: Ravintola Haikaranpesä, vastuuhenkilö JPOS ja PH

Aika: 16.9.2008 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, OK, ELe, TbE ja HJB sekä PH

Isäntämme PH oli valinnut paikan. Paikkahan oli komea näköaloiltaan. Kiikareilla olisi varmaan nähnyt Tallinaan asti. Päiväkin oli kohtuullinen eli ei käynyt niin kuin TbE:lle joka vei ulkomaisen vieraansa katselemaan maisemia, mutta oli sumua niin paljon, ettei näkynyt edes maahan asti. Jo pihalla saattoi todeta paikan arvokkuuden. Paikoituksessa oli Jaguaareja jne..

PH oli aikoinaan meidän työtoverinamme ennen siirtymistä suurimpaan tiealan suomalaiseen insinööritoimistoon. Hänen siirtyessään toimistossa taisi työskennellä noin 60 henkilöä ja nyt noin 300. Osaajista alkaa olla pula ja se pahenee sitä mukaa kuin vanhimpia jää pois. PH itse totesi jäävänsä eläkkeelle sitten, kun hänen ensimmäinen työmaansa valmistuu.

PH oli teekkariaikanaan käynyt hiihtelemässä Laajalahden jäällä ja törmännyt aivan hulluun näkyyn. Siellä oltiin rakentamassa kahta tietä rinnakkain ja vielä aivan samansuuntaisesti. Tarvontiehän se siinä oli pengervaiheessa. Valmistuttuaan hän oli saanut tehtäväkseen Gumbölen – Veikkolan rakennussuunnitelman. Ihmettelyynsä oman osaamisen tasosta hän oli saanut Väinö Suoniolta vastauksen: ”Siinähän opit.” ja näin kävi. Tänä syksynä tie sitten valmistuu koko pituudeltaan. Tosin minusta on syytä epäillä, että yksi suunnitelman mukainen päällystekerros jää vielä myöhemmin tehtäväksi. PH:n kommentista voisi tehdä johtopäätöksen, että eläköityminen on jo aika lähellä?

Tiehallinto on edelleen yksi suurimpia suunnitelmien tilaajia. Kaikissa hankkeissa ei suunnitelmaa ole vielä sidottu rakennusurakkaan. Käytännössä suunnittelutyö on lisääntynyt valtavasti. Vielä 1970-luvun alussa suunnittelukustannukset olivat noin 1,5 % rakennuskustannuksesta. Pari kymmentä vuotta myöhemmin suhde oli muuttunut jo noin 15 %:iin. Sen jälkeen on tullut vielä YVA, liito-oravat ja kaikenlaiset koppakuoriaiset. PH kertoi tapauksesta, jossa joltakin alueelta oli sanottu löydetyn joku saraheinä, joka oli maan ainoita. Oli kuulemma nähty viimeksi ennen sotia. Tiehän piti siirtää muualle. Suurimman metelin nostivat kuitenkin maanomistajat, koska alueen rauhoittaminen johti myös metsästyskieltoon. Eli suunnittelutyötä valtakunnassa edelleen riittää. Kohta lienee tilanne se, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty ja lisäksi myös puoleksi maksettu.

Osaamisesta alkaa olla pula, etenkin tilaajapuolella. Tiehallinnossakin alkaa osaaminen vähentyä. Kunnissa osaamista saattaa löytyä isommista kaupungeista, mutta ei enää pienemmistä. Tämä lisää suunnittelijan vastuuta. Vastuuntuntoinen ja pitkäjänteinen suunnittelija tekee tienkin parhaansa. Huijaaminen kostautuu tilausten vähenemisenä. Ongelma syntyy kovasta kilpailusta, joka pakottaa halpoihin ratkaisuihin. Tämä on elinkaarimallinkin ongelmana, sillä kaikesta tingitään, mistä voidaan. Kyselyihin ajankäytön seurannasta saimme vastauksen, että insinööritoimistossa ei ole käytössä yhtä raskasta litterointijärjestelmää kun aikoinaan TVH:ssa. Pääasiassa tyydytään kirjaamaan menot projektille ja osastolle.

Keskustelu kävi monissa aiheissa. Pitkässä pöydässä ei aina kuullut, mitä toisessa päässä puhuttiin, etenkään tällä iällä. Puulaveden saarissa ei kuulema kasva sieniä, mutta puolukkaa saa kohtalaisesti. Kännykkään puhuminen on ajaessa vaarallista, oli handsfriitä tai ei. Keskittyminen johonkin muuhun kuin liikenteeseen on vaarallista. Googlella voi katsella ilma kuvia, jotka ovat keskusta-alueella aika tarkkoja. Työpaikan ja asuntoalueen pysäköintipaikkojen autot voi tunnistaa. Jotkut ovat alkaneet taas saada roskapostia. Varmaankin kyse on taas siitä, millä sivuilla on vierailtu.

Lounaspöytä oli hyvä. Kalaa löytyi montaa sorttia, samoin lihaleikkeleitä. Lämminruokana oli puhvelinlihamakkaraa. Jälkiruokahyllystä löytyi varmaan 20 lajia erilaisia makeita leivonnaisia, joten valinnan varaa oli. Me söimme tietenkin suomalaiskansalliseen tapaan nopeasti mutta kauan.

Isäntämme PH ansaitsee tilaisuuden johdosta mitä suurimmat kiitokset!

Seuraavaksi tapaamispaikaksi mietimme Mobiliaa, jossa on lokakuun loppuun asti TVH:ta kuvaava näyttely. Lisäksi kävi ilmi, että varsin moni ei ollut paikalla koskaan käynyt. Sovimme, että JPOS soittelee Maurille ja MLe Kimmolle sekä HJB selvittelee kuljetusten hintoja. Tarkemmin sovitaan sähköpostilla.

HJB / 17.9.2008

- Tapaamiset 1 (1-10) ovat kohdassa 8.5.2006 päivitettynä 26.5.2006

- Tapaamiset 2 (11–19) ovat kohdassa 12.12.2006 päivitettynä 13.10.2007

- sen jälkeen tapaamiskuukauden kohdalla

PÄTKIVIÄ MUISTELOITA / TEUP / 14.5.2008

(TeuP:n luvalla sähköpostista muokannut HJB / 15.9.2008)

Lisänä mm. HJB:n ja JPOS:n esittämiin muisteloihin esittäisin lyhyesti oman versioni noilta merkittäviltä kuusikymmentäluvun lopun vuosilta.

Yhtäjaksoisen työurani aloitin aprillipäivänä 1967. Astuin Eki L:n joukkoon tekemään yhteenvetoa v. 1966 painotutkimuksen aineistosta. Pätkätöitä muutamilta kesiltä ja vähän talviltakin oli takana Porin kaupungilla, Rautatiehallituksessa, Malassa ja Turun tiepiirissä.

Iso-Roballa oli silloin töissä mm. Maire Kaartama, Palle Manns, Seppo Kainu ym. HJB:n, JPOS:n luettelemia. Merkittävä näkökohta Iso-Roban toimistossa oli, että pihan puolella vastapäätä oli Helka-hotelli (vai oliko Martta-hotelli?). Aamusella usein aamukahvin aikaan oli kiva katsella kun uniset hotellivieraat venyttelivät ikkunan ääressä. Pallella ja Kainun Sepolla oli yhteistyösopimus että toiselle soitetaan jos havaitaan hyvä näkymä esim. hyvännäköinen nainen ilman rihman kiertämää. Niinpä puhelimesta saattoi kuulua lyhyt viesti: ”näkymä oikealla ylhäällä”.

Kun syksyllä -67 sain väännettyä (pöytää heiluttavan Facitin avulla) painotutkimuksesta yhteenvedon ja lisäksi diplomityönikin, marssin Pekka Rytilän huoneeseen kysymään olisiko töitä tarjolla. Pekan huone oli siinä vaiheessa Espalla Koljosen huonetta vasta päätä. Pekan puheille minä menin, koska hän oli saman yhteiskoulun poikia kuin minäkin. No Pekka totesi, että odotas vähän ja kävi muutaman minuutin tarkistusmatkalla kulmahuoneessa, jossa Skoge ja Valkama majailivat. En tiedä, kenen kanssa keskusteli, mutta totesi takaisin tultuaan että asia on selvä. Niillä puheilla tein töitä tiehallinnossa aprillipäivään 2005 saakka eli 38 vuotta. Ei ollut onneksi psykologisia testejä eikä laajempia haastattelukierroksia.

Istuinpaikkani oli aluksi sisäpihan puoleisessa kahden hengen huoneessa, jossa muutama muukin senioriryhmäläinen on ilmeisesti istunut. Kaverina minulla oli muistini mukaan ainakin Paukkosen Pertti ja jossain vaiheessa Tupamäen Ollikin. Keskusteluseurana oli usein Lehmuston Bertel. Myöhemmin vaihdoin perähuoneeseen jossa kaverina ainakin jossain vaiheessa oli huvilaliikenne-ennusteesta diplomityötään väsännyt Rauno Heinonen. Perähuoneessa istuin kun tarveselvitystä junailtiin. Jossain vaiheessa minut nimettiin alueinsinööriksi vastuualueena kolme pohjoista piiriä. Muistini mukaan sitä ennen mainittuja tehtäviä olivat hoitaneet vain JPOS ja OK. Jotenkin muistelisin, että nimike alueinsinööri keksittiin vasta tuossa vaiheessa kun kolmas äijä tuli mukaan.

Timo Heiskanen oli mukana noihin aikoihin jonkinlaisena ryhmän vetäjänä. Tarkemmin en muista. Jaostot ja ryhmät olivat aika löyhiä. Koljosen sihteerinä oli tuohon aikaan (siis 68-72) Helena Outinen. Joku toinenkin naishenkilö oli samassa sihteerihuoneessa. mutta en muista nimeä. Joka tapauksessa hän keksi nimimerkkini kun vein ensimmäistä valmistelemaani kirjettä hänelle konekirjoitettavaksi. Olin merkinnyt nimikirjaimet TP. Hän tulee kirjoitetun kirjeen kanssa ja ilmoittaa, että laittoi TeuP koska TP oli jo varattu ( Terttu

Pohjanoksa). Sillä merkillä meni koko virkaura, tulipa siitä aika laajalti puhuttelunimikin minulle. Kun Tehtaankadulla ollessa perustin Insinööritoimisto Teup Oy:n ( mahdollisia lisähommia varten) tuli Sainion Seppo ja sanoi, että perhana pitääkö hänen perustaa

Insinööritoimisto SAS.

Meillä oli joskus puhetta tarveselvityksen historian tarkastelusta. HJB ilmoitti siihen löytyvän aineistoakin. Sehän voisi olla mielenkiintoista. Siinä luotiin mielestäni uutta teoriaa ja uusia käsitteitä. Eikö esim. tienopeus ollut sellainen. MLekö sen kehitti? Mikä olikaan aiheen ” 8/7 jyrkin luiskin” historia? Monia muitakin tiehallinnon knoppeja löytyisi muisteltavaksi.

Yksi homma, jossa muut eivät tainneet olla mukana, oli erikoiskuljetuksia koskeva selvitys. Yritettiin selvittää, kuinka paljon ja mistä mihin niitä tehtiin. Se oli mielestäni ensimmäinen selvitys aiheesta. Myöhemmin Kirillin johdolla tehtiin monia selvityksiä siitä asiasta. Niissä en ollut mukana.

TeuP / 14.5.2008

HJB MUISTELEE 29 / KESÄ 1967 TIESTÖTOIMISTOSSA / 2

NO 2 / 28.4.2008 / 13.05.2008 Vuonna 1967 noudatettiin vielä vanhaa virka-aikaa. Työt alkoivat kello 8.30 ja päättyivät kello 16.00. Ruokatunti oli välillä 11.30–12.30. Vuonna 1967 tehtiin vielä kuusipäiväistä viikkoa. Muistaakseni lauantaina työaika oli kello 8.00 – 13.00 ilman ruokatuntia. Kesäaikana päivät olivat lyhyempiä, päivä päättyi kello 15.00. Jos en nyt ihan väärin muista, niin lauantai oli vapaa, mutta muina päivinä työaika alkoi kello 8.00 ja ruokatunti oli vain 0,5 tuntia. Näin tuli korvattua se lauantain 5-tuntinen.

Työaikoja piti noudattaa minuutilleen, mitään liukumia ei ollut. Erityisesti vanhemmilla insinööreillä tämä oli tarkkaa, koska osastopäälliköllämme Väinö Skogströmillä oli tiukan aikataulun vuoksi tapana kutsua esittelijöitä kuultavaksi aivan työaikojen rajoilla, koska muut ajat oli varattu kokouksiin. Skoge oli ahkera pomo. Hän perehtyi kaikkiin hyväksymiinsä papereihin hyvin. Koska osaston kirjeet numeroitiin, voi numerosta nähdä, montako hän allekirjoitti. Muistaakseni ennätys vuodessa oli vähän yli 13000 kirjettä. Osastosihteerinä oli Kaisu Valkama. Skogen ollessa sairaana, Kaisu kuulemma vei aina kotiin mennessään salkun papereita luettavaksi ja nouti ne seuraavana päivänä pois. Allekirjoitus kai jäi sijaiselle, mutta ne olivat silti käytännössä Skogen hyväksymiä.

Valtion omaisuudesta ja tarvikkeista oltiin tarkkoja. Minullekin opetettiin, että uuden lyijykynän sai vain, jos palautti vanhan tumpin. Kuulakärkikynistä ei ollut tietoakaan. niitä sai käyttää vain ylemmät virkamiehet. Muut käyttivät kosmoskynää ja tavallista mustekynää, pulloon kastettavaa. Minulla tosin oli lahjaksi saamani oma mustetäytekynä Parker. Katselin kerran Wulffilla vastaavan hintaa ja se oli silloista kuukausipalkkaani suurempi. Toimii muuten vieläkin, vaikka ikää on jo reilut 50 vuotta. Kuminen säiliökään ei ole hapertunut.

Kirjeet kirjoitettiin ensin käsin ja lyijykynällä. Sitä sitten vanhemman insinöörin kanssa korjailtiin, jonka jälkeen se kirjoitettiin uudestaan toimiston konekirjoittajaa varten. Hän kirjoitti ns. konseptin harvalla rivivälillä, jonka päällikkö hyväksyi. Sen jälkeen paperi vietiin keskitettyyn konekirjoittamoon, jossa se kirjoitettiin puhtaaksi ja jos kyse oli monistettavasta kirjeestä, niin vielä erikseen vahalle. Vahalle kirjoitetusta saatiin sitten spriikoneella pyöritettyä riittävä määrä kopioita. Tosin silläkin oli rajansa, koska vaha hiukan likaantui joka kierroksella ja viimeiset monisteet olivat jo ehkä suttuisia. Siitä kun ensimmäinen versio kirjeestä oli saatu valmiiksi, kesti jopa viikon, ennen kuin lopullinen kirje oli valmis postiin. Tosin lyhyissä kirjeissä tämä ei ollut yhtä työlästä kuin pitkissä monisteissa. VTV:n edustaja kertoi minulle vielä vuonna 1975, että hänen tarkastuskertomuksensa oli jaettavassa kunnossa vasta 2 kuukautta sen jälkeen, kun hän oli saanut sen valmiiksi.

Laskukoneita oli, mutta pääasiassa edelleen niitä ”piikkisikoja” eli Original Ordnereita. Ensimmäiset veivattavat numeropainikkeiset Facitit olivat myös jo korkeampipalkkaisten käytössä. Aika pian tulivat ensimmäiset sähköllä toimivat Facitit. Ne olivat toiminnaltaan mekaanisia eli konetta käytettäessä koko pöytä heilui. Siksi vastakkain olevien työpöytien väliin piti jättää tyhjä tila. ”Taskulaskimet” tulivat vasta 1970-luvulla. Niiden hankintaan ei kuitenkaan annettu lupia. Muistan itse sitä kerran pyytäneeni, mutta vastaus oli kielteinen, koska taskulaskin olisi maksanut silloin noin 200 mk eli lähes viikon palkan. Seuraavan päivänä ilmestyi huoltomies, joka repäisi Facit-koneeni pistokkeen seinästä kesken laskennan ja sanoi tämän koneen lähtevän vuosihuoltoon. Siinä jäi laskut kesken. Myöhemmin tuli hyväksyttäväksi huoltolasku, joka oli noin 400 mk. Selitys oli, että huolto ja hankita maksettiin eri momentilta ja huoltomomentilla oli rahaa ja lisäksi kai materiaaliohjesääntö edellytti koneiden huoltoa kerran vuodessa.

Samoihin aikoihin kerrottiin myös poliiseita puhelinrahojen loppuneen. Tämä johti soittokieltoon. Asiat piti hoitaa käymällä autolla kohteen luona. On byrokratia hiukan muuttunut parempaan suuntaan.

HJB / 15.9.2008