Niinhän tuo muisti pätkii. Mutta pari asiaa muistan (merkitty jäljempänä lihavalla). Kun tulin TVH:hon 15.8.1965, toimisto oli nimeltään suunnittelutoimisto. Siihen aikaan Rahkosen veljekset istuivat samassa huoneessa Fabianinkadulla talossa, jossa nykyään on Metson pääkonttori ja Alko. Minulla on semmoinen epäilys, että siellä oli teknillis-taloudellinen toimisto, jonka päällikkönä oli kai Seppovaara. Veljekset, joista toinen luki ja toinen kirjoitti, laativat ohjeet liikennetaloudellisten laskelmien tekemistä varten. Löyly-Jussi laski veivattavalla laskukoneella ajokustannusten yksikköhintoja. Sovelsin ohjeita diplomityössäni talvella 1965–66, luultavasti ensimmäisenä ja luultavasti koemielessä. Diplomityöni kirjoitti puhtaaksi joku naishenkilö juuri Fabianinkadulla. Luultavasti noihin aikoihin Koljonen alkoi ripustella tiestötoimistolappua johonkin oveen. Pätäri oli jaostopäällikkö, joka ohjasi diplomityötäni. Rytilä oli kai myös jaostopäällikkö. OK oli Pätärin jaostossa. Aivan alussa, luultavasti loppuvuoden 1965, Tauno Ylinen istui pihanpuoleisessa kahden hengen huoneessa Leena Laaksosen, fiksun ja pitkähkön nuoren naishenkilön kanssa. Olin alkuun juuri tämän huoneen kahviporukassa mainittujen kanssa, mutta siinä oli kai vielä joku neljäs. Mainitsemassasi pienessä huoneessa pihan puolella ainakin syksyn 1965 istui Pietilän Matti, joka jossain vaiheessa muutti tietoimistoon. Minä perin huoneen häneltä jossain vaiheessa, ehkä kohta valmistuttuani (3.5.1966).
Tiestötoimistoa rupesivat vuonna 1966 suunnittelemaan Koljonen (joka hoiti jonkun toisen yli-insinöörin virkaa, ehkä Hakolan, joka oli Malassa), Pätärin, Rytilän ja Ossi Rahkosen kanssa. Tiestötoimisto saattoi aloittaa vuoden 1967 alussa. Suunnittelijat suunnittelivat itselleen toimiston, jaostot ja virat. Kuten mainitsit, Pätärillä oli tieverkkojaosto, Rytilällä liikennejaosto ja Rahkosella taloudellinen jaosto. Siihen kuvioon sinä lienet tullut.
Saara-Maria Löfberg oli toimistosihteeri ja hänen kanssaan samassa huoneessa (Koljosen ja myöhemmin minun huoneeni vieressä Unioninkadun puolella) Raili Rantanen. Saara-Maria ei varmaan kovin kauan enää tiestötoimistossa ollut. Rantasesta kai tuli hänen jälkeensä toimistosihteeri joksikin aikaa. En muista, kuka hänen jälkeensä tuli. Muutaman vuoden kuluttuahan tuli sitten tieverkkotoimisto samoihin tiloihin. Sinä muutit silloin taloustoimistoon, joka kai oli neljännessä kerroksessa
Tiestötoimiston tieverkkojaostossa olimme OK ja minä jonkinlaisia alueinsinöörejä. Joku kolmaskin oli, Pertti valmistuttuaan vähän myöhemmin, samoin Teuvo. Syksyllä 1966 Rytilällä oli toimisto Korkeavuorenkadulla. Olin tilapäisesti muutaman kuukauden hänen leivissään. Kyseessä oli Helsingin kaupunkiseudun liikenne-ennuste ja tieverkkosuunnitelma. Sitä voisi melkein pitää Helkon siemenenä. Ryynäsen Kalle oli teekkarina samassa projektimaisessa yksikössä. Ettei vain ELekin ollut. ELestähän tuli Rytilän seuraaja.
Sirpa Saarikoski ei ollut alkujaan piirtäjä, vaan konekirjoittaja, vaikka istui Vasaran ja Tanskan kanssa samassa huoneessa, josta myöhemmin tuli tieverkkotoimiston kahvihuone. Marjatta Mäkelää en muista. Sen sijaan oli piirtäjä Ilta Mäkelä, joka luultavasti oli Rytilän tai Rahkosen jaostossa, aluksi Ossin, joka kai aika pian lähti Maailman pankkin, sitten Jarkon. Ilta Mäkelän poika oli samalla kurssilla kuin minä rakennuslafkalla. Rakennusmestari Mauno Käyhkö oli kai Rytilän porukassa. Hän kuoli melko pian syöpään. Riitta Koski tuli konekirjoittajaksi Leena Laaksosen lähdettyä opiskelemaan. Riitta kirjoitti käsin kirjoittamani paperit koneella.
Rahkosten lähdettyä talousjaostoon tuli päälliköksi Juhani Laurila, jonka piti ansaita kannuksensa laatimalla käsilaskentaohje. Ettei vain olisi päässyt myöhemmin Suomen pankkiin töihin? Muut mainitsemasi henkilöt ovat ok. Manns kai kirjoitti nimensä kahdella n:llä.
Kovin on ajankohdat ja ihmiset kadonneet mielestä. Mutta yllättävän paljon sentään palautui mieleenkin. Jos muutkin sattuisivat muistamaan esim. omasta osuudestaan, saattaisimme saada kokoon jonkinlaisen palapelin noista tiestötoimiston ajoista. Tieverkkotoimistohan kai aloitti Heiskasen ikeessä (niin kuin Kotaluoto sanoi) 1.10.1975. Jos oikein muistan, itse aloitin toimistopäällikkönä 1.2.1976.
T. JPOS
1 kommentti:
Tämä on julkaistu JPOS:n pyynnöstä alkujaan minulle lähetetystä kommentista.
HJB
Lähetä kommentti