maanantaina, syyskuuta 10, 2007

HJB MUISTELEE 23 / KESÄLLÄ 1966 LEMMINKÄISELLÄ / 5

HJB / 10.09.2007

NO 18 / 27.03.2007 Me siirryimme Myllymäestä Tikkurilaan, jossa päällystimme likimain nykyiset Talvikkitien, Hiekkaharjuntien, Urheilutien ja Talkootien, jotka olivat silloin vielä kapeita paikallisteitä. Aamulla poliisiaseman nurkalta aloitettaessa työmaalle oli tuotu Lemminkäisen ensimmäinen kumipyörälevittäjä. Joku siinä levittäjän kuskille näytti tärkeimmät vimpaimet ja sitten vain työhön käsiksi. Ei siinä sen suurempaa perehdyttämistä. Päivän mittaan taisi käydä paikalla koko asfalttipuolen kerma. Aluksi tahtoi vähän sutia eli liikkeelle lähdössä oli pehmeällä sora-alustalla vaikeuksia.

NO 19 / 01.04.2007 Tiet olivat hyvin kapeita ja siksi päätimme sulkea liikenteeltä aina sen pätkän, jota päällystimme. Eräs autoilija ei tätä hyväksynyt. Hän halusi oikaista välttämättä uutta päällystettä vaurioittaen. Auto oli tehokas amerikkalainen. Kun liikenteenohjaaja ei väistänyt, niin autoilija ajoi renkaat sutien päälle. Onneksi ei liikenteenohjaaja loukkaantunut pahemmin, vaikka konepellin kautta katuun lensikin. Kehotin menemään poliisiasemalle tekemään tutkintapyynnön. En kuullut, miten asiaa selvitettiin eteenpäin.

NO 20 / 01.04.2007 Myös tällä omakotialueella oli paljon liittymiä. Siksi työ oli hidasta. Levittäjän pysäyttäminen tiesi aina myös muita ongelmia, koska liikkeellelähtö pehmeällä alustalla aiheutti epätasaisuutta. Lisäksi joka taloon meni ilmassa sähkö ja puhelinjohtoja, jotka eivät olleet säädetyssä korkeudessa. Pari puhelinjohtoa katkaisimme, kun niihin ajettiin kippipystyssä. Minä vain soittelin puhelinlaitokselle, että taas meni johto. Sieltä aina kyseltiin, mikä on puhelinnumero, mutta enhän minä sitä tiennyt. Kehotin heitä toimimaan osoitteen perusteella tai soittamaan ko. kiinteistöön.

NO 21 / 13.06.2007 Yleisöpuhelimen kanssa oli täälläkin ongelmia. Hiekkaharjuun osui samaan aikaan Risto Jarvan elokuvaryhmä, joka filmasi Työmiehen päiväkirjaa. Niinpä siinä sitten aina hätisteltiin toisiamme pois puhelinkopista kiireeseen vedoten. Saimme myös työmme näkymään filmissä, tosin filmin kannalta huonolla tavalla. Tarkkaavainen katsoja huomaa, että filmin alussa henkilöt kävelevät Hiekkaharjuntietä asemalle, jossa on vasta tehty asfaltti. Filmin lopulla sama tie esiintyy sorapäällysteisenä, eikä kyse ole takautumasta.

NO 22 / 10.09.2007 Hiekkaharjun Elannon kohdalla tilaaja tuli minuuttia aikaisemmin sanomaan, että kaupan eteen pitäisi tehdä sadevesi kouru. Totesin, että ei meillä nyt ole enää aikaa hankkia kakkosnelosia, jotta kouru syntyisi. Valvoja kehoitti ottamaan läheisen tontin lautatapulista. Kieltäydyin. Jäi kouru tekemättä ja niinpä vedet tieltä loiskuivat myöhemmin Elannon ikkunaan.

NO 23 / 10.09.2007 Toinen moka syntyi, kun kaikki kadun kaivonkannet ja palopostit oli jätetty vanhalle korkeudelle, vaikka pohjia oli nostettu noin viisi senttiä. Mehän vedimme asfalttia pohjien päälle. Palokunta nosti siitä ensimmäisenä metelin. Totesin vain pohjien korkeuden olevan Tielaitoksen vastuulla. Kaivojen löytämisessä ja auki piikkaamisessa olikin sitten paljon työtä. Tosin ei meillä. Loppupätkällä sitten merkkasimme kaivot tienviereen, joka helpotti löytämistä.

HJB

Ei kommentteja: