perjantaina, marraskuuta 17, 2006

HJB MUISTELEE 13 / MUSTIO KESÄLLÄ 1965 / 2

HJB / 17.11.2006

NO 6 / 09.10.2006 Majoitustilaksi saimme parakin, joka sijoitettiin aivan Mustion keskustaan rautatien ja kantatien väliin. Myöhemmin toimistotilaksi pystytettiin vielä erillinen toimistoparakki, jossa oli majoitustilat vastaavalle mestarille ja toiselle toimistosihteerille (mies). Naispuolinen toimistosihteeri kävi työssä kodistaan.

NO 7 / 09.10.2006 Ensimmäinen tehtävä oli hankkia valvontaan apua. Siihen aikaan oli koneasemalla laskettava massa-annokset tarkkaan. Ne olivat perustana asfaltin laadulle ja menekille. Massamäärät tosin mitattiin erikseen vaa’alla. Tienpintaan piti saada 120 kg neliölle eikä grammaakaan alle. Toinen tärkeä mitattava asia oli asfaltin lämpötila sekä koneasemalla että tienpäällä. Lisäksi työmaalle tuli laborantti, joka selvitti asfaltin bitumipitoisuuden ja raekoostumuksen. Minä sain tehtäväksi valita työttömistä neljä apulaista. Kävelin kahvitauon aikaan jututtamaan ojamassojen levittäjiä. Kerroin työtehtävät ja kyselin halukkaita. Halukkaita löytyi etenkin vanhemmista miehistä, joille lapion heiluttelu oli jo raskaampaa. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin palkka. Enhän minä sitä ollut kysellyt, joten piti käydä neuvottelemassa vastaavan mestarin kanssa. Sain ohjeet, että sama palkka kuin ojamassojen levityksessä, mutta jos ei halukkaita löydy, niin voin luvata pikkusen enemmän. Sopimus syntyi periaatteella pikkusen enemmän. Asia hoidettiin työaikailmoituksissa siten, että palkkalaskelmaan merkittiin vähän enemmän levitettyjä ojamassoja. Eli asfalttityömaan valvonnan kustannuksia merkittiin koko kesän ajan ojamassojen levittämiseksi. Tehty tuntimäärä muutettiin kuutioiksi ja kuutiot markoiksi. Luottamukseni litterointiin oli siksi pitkään heikohko. Muutenkin kerrottiin tarinaa, että tiemestarit aloittivat litteroinnin numerojärjestyksessä ja siirtyivät seuraavaan, kun edellisen budjetti täyttyi. Niinpä he keskenään pystyivät arvioimaan missä mennään, kysymällä, mitä litteraa nyt käytät.

NO 8 / 09.2006 Lemminkäisellä oli levityspäässä työnjohtajana insinöörioppilas Heikkilä, joka oli todella tarkka. Normaalisti asfalttia levitettiin noin 1,5 kg neliölle enemmän kuin on vaatimus, jotta ei tulisi sakotuksen aiheuttavia alituksia. Tämä työnjohtaja teki tulosta 120,3 kg päivästä toiseen. Lemminkäinen säästi siis noin 10000 kg eli kaksi autokuormaa asfalttia joka päivä. Piirissä alettiin epäillä valvonnan laatua ja niinpä loppukesästä aloitettiin tiukka sisäinen tarkastus. Tarkastajaksi tuli nuorempi teekkari OH Koskinen. Hän mittasi työsaumat joka päivältä ja laski uudelleen päiväsaavutukset ja massamenekit. Lisäksi hän kävi mittaamassa poranäytteiden rei’istä päällystepaksuudet. Porauspaikat olivat minun määräämiä eli ei tienpäällä olleiden. Lopputuloksena oli, että filunkia ei ollut tehty. Myöhemmin syksyllä kuulin, että työmaa oli valittu sen vuoden parhaaksi. Ansio siitä kuului suurimmalta osalta Heikkilälle. Osansa saattoi olla myös sillä, että pohjatöihin ostettiin Virkkalasta kiviainesta, joka sisälsi huomattavan määrän kalkkikiveä. Näin pohja kasteltuna ja jyrättynä oli kuin betonia.

NO 9 / 09.10.2006 Työmaalla oli levityspäässä harjoittelemassa työntekoa myös nuori koululainen, myöhemmin vuorineuvos, Heikki Pentti. Epäilen, että Lemminkäisen vastaavamestari oli ns. luottohenkilö, jonka valvontaan 16-vuotias nuorukainen uskallettiin antaa. Muistan Kallion jonkun verran tuskailleen, ettei vaan nuorukaiselle opetettaisi työmaalla huonoja tapoja. Taisi pitää porukalleen eräänkin puhuttelun asiasta.

NO 10 / 09.10.2006 Koneasemalla yksi tärkeimmistä tehtävistä oli käytetyn bitumimäärän valvonta. Urakoitsija toimitti tilaajalle kaksoiskappaleen jokaisesta kuormakirjasta. Näin saatiin työmaalle tulevan bitumin määrä. Säiliöissä oleva bitumimäärä mitattiin määrittelemällä pinnan etäisyys kansiluukusta. SR taisi kehitellä tarkoitukseen oman kaavan ja sille nomogrammin. Lieriösäiliöiden päät olivat kuperat, joten asia ei ollut ihan yksinkertainen. Mielestämme pääsimme aika tarkkaan tulokseen. Tosin OH Koskinen väitti, että säiliöiden lommotkin olisi pitänyt huomioida. Lemminkäinenkin luotti meidän mittauksiin eikä tainnut tehdä enää omia lainkaan. Erotuksena tullut ja jäljellä oleva saatiin kulutus. Sen vertaaminen valmistettuun massaan antoi massan bitumipitoisuuden. Huomioon piti tietenkin ottaa myös hukkaan menneet annokset.

sunnuntai, marraskuuta 05, 2006

HJB MUISTELEE 12 / MUSTIO KESÄLLÄ 1965 / 1

HJB / 05.11.2006

NO 1 / 09.10.2006 Mustiolla odotti toukokuun puolivälissä ”työjohtajan” päivärahallinen vakanssi Virkkalan ja Karjaan välisen kantatien parannustyömaalla. Urakkaan kuului myös Virkkalan – Lohjan vanha tie sekä Karjaa – Pinjainen-osuus. Uudenmaan piiri paranteli lähes kaikki päätiensä kunnossapidon varoin. Niinpä 1960-luvun budjeteista lienee turha etsiä, miten tiet ovat muuttuneet sorateistä öljysorateiksi ja sitten kestopäällysteisiksi. Taisi tapa levitä myös muihin piireihin ja laajeta jopa liiaksikin. Toiminta ei ollut ehkä ihan silloisen talousarviolain mukaista. Investoinnithan piti rahoittaa investointimomenteilta. Tosin nykyäänkin vastaavat työt rahoitetaan toimintamenomomentilta. Vuosikymmenen lopulla tälle ”laittomalle” toiminnalle haettiin jatkoa keksimälle uusi termi, tehostettu kunnossapito. Kunnossapitomääräraha oli arviomääräraha, joten sille voitiin hakea ylityslupaa vuoden lopulla, jos oli tehty liikaa investointeja. Tämän aukon VM tukki vasta 1970-luvulla muuttamalla kunnossapitorahan kiinteäksi. Sitä ei saanut ylittää eikä säästyneet rahat siirtyneet seuraavalle vuodelle. Puhumalla saatiin momentti muuttumaan siirtomäärärahaksi jo yhden vuoden jälkeen.

NO 2 / 09.10.2006 Kantatie oli öljysorapäällysteinen, mutta liikenteen lisäännyttyä tuli tarve kestopäällystää se. Nyrkkisääntönä oli, että öljysora ei kestä eli 1500 hay/vrk. Samalla vähän levitettiin. Toukokuun ajan toimin tiemestarin ohjauksessa. Suunnitelmia en nähnyt, mutta tiemestari antoi ohjeet: Tiehöylä repii ensin öljysoran rikki. Autot ajoivat murskattua kiveä (0 – 100) noin 20 senttiä ja samalla tie muotoiltiin ja levitettiin. Päälle levitettiin mursketta(0 – 18), jolla pinta viimeisteltiin päällystämistä varten. Kasteluauto ajoi vettä ja täryjyrä kulki lähes yötä päivää. Siinä sitä silmä harjaantui nopeasti katselemaan oikeat kaarresäteet ja kallistukset. Apuna oli piirin paras tiehöylän kuljettaja. Aluksi töitä tehtiin yhdessä vuorossa, mutta päällystystyön alkaessa tehtiin kahta vuoroa ja silti pikipojat hengitti koko ajan niskaan. Työvaihe, jossa pinta oli nyrkinkokoista kiveä, herätti autoilijoissa kiihkeitä tunteita. Siihen aikaan ei vielä luettu vieraita kieliä, joten keskisormea ei näytetty, mutta kotoisesti nyrkissä oleva käsi näkyi lähes joka toisesta autosta.

NO 3 / 09.10.2006 Tiemiehen ura oli päättyä työmaalla lyhyeen. Olin keskustelemassa karhun kuskin kanssa oikeasta kallistuksesta karhun ollessa keskellä tietä. Asian selvittyä hyppäsin karhusta alas oikealle puolelle, mutta samalla olikin kuorma-auto ohittamassa karhua oikealta. Jos kuorma-auto ei olisi ajanut luiskaan, olisin jäänyt alle. Karhu veti kuorma-auton ylös ja työ jatkui. Toista kertaa en hypännyt alas katsomatta liikennettä.

NO 4 / 09.10.2006 Työmaa toimi myös työttömyystyömaana. Oulun eteläpuolen työttömiä oli majoitettu pari sataa miestä Tähtelään. Osa rakensi kantatietä 51, osa Barösundin tietä ja osa oli levittämässä ojamassoja kantatiellä 53. Kaivinkone oli kaivanut työmaamme ojat valmiiksi ja nostanut massat metsän puolelle. Aamulla tuotiin kuorma-autoilla noin 50 miestä, jotka levittivät ojamassat lapioilla pitkin metsiä. Ei ollut motivaatio kovin korkealla. Tähtelän tukikohdassa kävin pari kertaa saunassa, kun omalla työmaalla ei ollut pesuvatia kummempia peseytymismahdollisuuksia. Tähtelässä taisi silloin olla tukikohdassa omat poliisitkin.

NO 5 / 09.10.2006 Kesäkuun alussa alkoi päällystystyömaa. Samalla työmaa sai oman vastaavan mestarin (AM). Hän sanoi olevansa soramiehiä, joten kysyi, hoitaisinko minä koko asfalttityömaan valvonnan, kun olin pari vuotta aikaisemmin sivusta asiaa katsellut. Näin sovittiin. Työmaalle tuli myös kolme muuta saman vuosikurssin teekkaria, Erkki Pyyppönen, Seppo Ronni ja Leif Wallen. Keskenämme sovimme, että minä ja SR valvomme koneaseman ja EP ja LW levityspään. Työmaahan toimi kahdessa vuorossa. Lemminkäinen pystytti asfalttiaseman soramontuun ja heidän vastaavana mestarinaan oli Bertel Kallio.