HJB / 26.06.2006NO 1 / 15.5.2006 Kesällä 1964 tutkimme Mikkelin syväväylän rakentamista. Viikon verran piirtelimme Mikonkadulla tutkimuslinjoja Nikolai Wahlmanin, Tenho (?) Suomelan ja Olavi Karlssonin johdolla. Tehtävään kuului kolmen reittiä Louhivedeltä Yövedelle sekä Juurisalmen ja Siikasalmen kohdat. Teekkareita lähti Ristiinaan lisäkseni Lasse Lahtinen, Seppo Vepsäläinen ja Heikki Rautakorpi. Lisäksi työmaalla oli insinöörioppilas Rissanen Kuopiosta ja 4 - 5 paikallista työntekijää ja tietenkin vastaava mestari NO ja hänen apunaan nuorempi mestari K. Mikkelistä tutkimuksen johtoon osallistui myös mm. Hannu Terho. Tarkoituksena oli saada poikkileikkauskuvat massalaskentaa varten eli vaaittiin rannat ja luodattiin vedet noin 100 metrin leveydeltä.
NO 2 / 15.5.2006 Mikkelin vesitietoimiala oli silloin torin laidalla. Sieltä meidät opastettiin illansuussa Pursialaan, jossa nukuimme yhden yön. Aamulla NO nouti meidät kuplallaan ja vei Ristiinaan Hartikkalaan. Sinne pystytettiin parakki Yöveden rannalle melkein maatalon pihapiiriin.. Vesi oli Yövedessä kirkasta, ei keltaista. Näkyvyyttä saattoi olla jopa 10 metriä, joten kelpasi siinä hiekkarannalla uiskennella. Pelloksen tehtaita ei silloin vielä ollut. Maatalon isännän kanssa sovittiin oikeudesta saunan ja PuuC:n käyttöön. Vastapalvelukseksi lupasimme osallistua iltaisin heinätöihin. Käytettävissämme oli myös TVH:n alumiinivene, jossa oli 4 hv:n perämoottori.
NO 3 / 15.5.2006 Heijarikaira, sen käyttö ja kantaminen leppäpusikossa tulivat tutuksi heti toisesta päivästä lähtien. Silloin oivalsin myös kevyenliikenteen väylän minimitason eli kannot on sahattava niin lyhyiksi, etteivät perhekalleudet kolhiinnu. Kairaa kannettaessa opittiin nopeasti, että minimitaso ei riitä. Linjan veto ja prismankäyttö olivat seuraavat opittavat asiat ja seuraavaksi vaaituskoneen käyttö sekä korkeuden että etäisyyden mittaukseen.
NO 4 / 15.5.2006 Ensimmäistä kallion syvyyttä haimme heijarikairalla lähes kaksi viikkoa. Me kairaajat olisimme uskoneet kovanpohjan löytyneen jo ensimmäisenä päivänä, kun kaira eteni pudotussarjalla vain millejä. NO epäili kuitenkin kyseessä olevan vain irtokiven ja määräsi jatkettavaksi. Kun parin viikon hakkaamisen jälkeen vedimme kairan kanget ylös, oli ensimmäinen kanki lähes U:n muotoinen. Seuraavat reiät nakutettiinkin sitten vauhdilla pari tuntia ja reikä. Pehmeämmät paikat kairattiin AtlasCopcon tärykairalla.
NO 5 / 15.5.2005 Aikanaan pääsimme myös luotaushommiin. Minä aina maalla eläneenä pääsin veneen kuljettajaksi. Homma toimi niin, että rannalla oli tutkimuslinja ja siinä kaksi poikittaista linja keppiä. Minä ajoin linjaa pitkin ja HR vaaituskoneella mittasi etäisyyttä linjasta. Käsi heilahti, kun oltiin kohdalla. Siitä sitten mitattiin pohjan syvyys narulla ja laatu 8 metrin painokairan tangolla. Meillehän riitti, että väylällä on vettä vähintään 7 metriä. Narussa meillä oli eriväriset pullon korkit metrin välein, jolloin pystyi heti arviomaan veden syvyyden. Tällöin sain myös opetuksen kalibroinnin tärkeydestä. Olimme mitanneet jo useamman viikon, kun tarkistimme narumme. Sehän oli kutistuvaa tavaraa ja siten viimeiset mittaukset olivat olleet vain kuuteen metriin saakka. Emme uusineet, mutta emme myöskään raportoineet.
NO 6 / 15.5.2006 LL piirteli mittaustuloksista karttoja parakissa. Eräänä iltana hän ilmoitti ongelmastaan. Vaaitusporukka (SV) ilmoitti yhteen pisteeseen + 20 metriä ja luotausporukka – 6 metriä eli 26 metrin ero. Kun näin paikan kartalta, pystyin sanomaan, että siinä on lähes pystysuora kallioseinä ja me luotasimme aivan sen juuresta ja maaporukka varmankin aivan reunalta, joten laita varman päälle + 20 oikeaksi. Vaaituskoneella noin 200 metrin etäisyys ei ehkä ollut ihan metrin tarkka.
HJB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti