Hyviä hankkeita?
Hyviä hankkeita?
Usein näkee kirjoitettavan jostakin hankkeesta yksilön näkökulmasta, miten hyvä se on. "Lyhentää matka-aikaani monella minuutilla ja voin katsella maisemia eikä ole ruuhkaa".
Mutta eihän siitä miljardeja kannata yhteiskunnan maksaa, että yksi ihminen pääsee katselmaan halutessaan maisemia. Eli pitää löytyä riittävä määrä hyötyjiä.
Tästä käyttäjien määrästä ei puhuta koskaan juuri mitään. Uskotellaan vain, että kyllä niitä löytyy. Esikouluopetuskin aloitettiin. Teksti-tv:n mukaan koko Kymeenlaaksossa aloitti kaksi oppilasta. Valtio ostaa maakuntien lennot, kun käyttäjiä ei ole riittävästi. En ole nähnyt mitään puhetta käyttäjämääristä. Tai kai taisi olla kerran, että Joensuun lennolla oli kaksi matkustajaa. Tuosta saa laskettua, että maksaa kymmeniä tuhansia per matkustaja.
Puhumattakaan, että olisi jaettu noita kustannuksia käyttäjien suhteessa. Eli kaipaan kannattavuus laskelmia. Miljardien infrahankkeet eivät ole taidetta vaan investointi hyvinvointiin. Krruhaan sillat maksaa kai noin 800 miljoonaa ja käyttäjiä on noin 20000 ihmistä. Jos lasken päässä oikein, niin tuosta tulee 40000 käyttäjää kohden. Jonkinlainen tunnusluku tuokin. Eikö tuo ole likimain 100 vuoden kuukausikortti?
Muistan työajalta, miten kunnanjohtaja vaatii uutta tietä syrjäkylään, jossa ei ollut yhtään asukasta. Hänellä oli vankka usko, että kyllä sinne korpeen joku muuttaa, jos olisi tie.
Ei yhteisiä varoja pidä tuhlata. Etenkin kun se on velkarahaa. Hyötyä pitää olla ja paljon.
Noista matkustajamääristä tuli mieleen yksi paluu lento Kajaanista. Ensin Metropolitanilla Ouluun ja sieltä Caravellellä Helsinkiin. Metropolitaan tärisi melko lailla. Olihan se potkurikone. Mutta varsinainen tärinä oli sitten Caravellessä. Jo lähtiessä huomasin, että jokin kiire oli, sillä kapteeni ei pysähtynyt kiitoradan päähän, vaan löi ja kääntäessä tallan pohjaan ja sitten mentiin.
Turvavöitä tarkastava lentoemäntä heittäytyi tyhjälle penkkiriville, kun ei saanut vauhtiaan pysähtymään. Ylös noustessa korjaili vähän asuaan ja kampaustaan ja lähti kohti ohjaamoa. Ilmeestä päättelin, että kapteeni ei taida saada kehuja. Kone myös tärisi valtavasti, joten katse seureasi niittejä, koska ne lentää.
Meitä matkustajia taisi olla vain pari kolme ja taisi lentoemäntä huomata pelkoa tihkuvan katseeni, koska tuli rauhoittelmaan, että ei mitään hätää. Olemme vain 20 minuuttia myöhässä ja seuraava lento on Pariisiin ja sen pitää lähteä ajallaan. Helsingissä oli tuosta 20 minuutista noin 15 minuuttia otettu kiinni.
Heikki / 15.08.2021