lauantaina, lokakuuta 26, 2019
Tapaaminen nro 138 / 22.10.2019 APi.
Läsnä: JPOS, MLe, TEUP, JN, API ja HJB.
Ja jälleen White Lady ja Tähtikabinetti.
Vieraana oli Tapani Määttä. Hän oli tiestössä ensimmäistä kertaa teekkarina kesätöissä. Hän aloitti kirjahyllyä kokoamalla. On jälkeenpäin ihmetellyt, että testattiinko häntä. Ei testattu, mutta TVH:ssa oli vain yksi henkilö, joka teki näitä ”puusepän” töitä ja häntä sai sitten odotella pari viikkoa. Kaksi muuta vaihtoehtoa oli joko teekkari tai sitten koota itse.
TAM toimi TVH:ssa useammassa yksikössä. Hän hoiti OA:n jälkeen työohjelmat ja taisi olla enemmän tuskastunut siihen tarkkuuteen jolla niitä tehtiin. Työvoiman määrittely yhden miehen tarkkuudella työmaittain ja kuukausittain ei ollut järkevää. Me olimme jo aikaisemmin hyväksyneet sen, että työmaat hoitivat asiat hyvällä tavalla, mutta joka kuukauden 15 päivä työmaalla piti olla ohjelman mukainen määrä. Raportoinnissa ei siis valehdeltu. Siinä vaiheessa kun minä (HJB) vaihdoin tehtäviä, TAM siirtyi jatkamaan niitä. Työohjelmien käsittelyyn piti saada uusi tekijä. Taisi olla ylijohtaja, joka asetti ehdoksi sen, että henkilön pitää saada vanhentunut työohjelman käsittely uudistettua. Sehän onnistui, kun tehtävään valittiin työministeriön työohjelman käsittelijä.
JPOS oli viettänyt syntymäpäiviä pitkällä lounaalla. Oli kestänyt noin 9 tuntia ja koko ajan syötiin ja juotiin. Mutta hänen mukaansa ei mennyt lainkaan ryyppäämiseksi. Ruokalajeja taisi olla lähemmäs 10.
Valmiusharjoituksesta oli myös juttua. TAM kertoi, miten oli käsky käynyt, että kaikkien pitää siirtyä kellariin suojatiloihin. Osa henkilöistä oli vammautunut ja heidät piti kantaa sinne paareilla kierreportaita pitkin. Ylivahtimestarimme Mille oli yksi kannettavista. Kierreportaita ei ollut suunniteltu paareja varten, joten niissä oli pakko pitää paarit keskellä ”tyhjän” päällä. Alla oli siis noin 10 kerrosta pudotusta. Mille sanavalmiina sanoi jo ensimmäisen kerroksen jälkeen, että minä kävelen mieluummin. Tuli harjoituksesta hyvä havainto, että paareja ei saa alas kuin hisseillä.
Tuo ei tainnut olla minun vetämässä harjoituksessa vaan seuraavassa?
Tuo minun valinta oli mielenkiintoinen. Satuin ruokatunnilla samaan hissiin pääjohtajan kanssa hän sanoi, että on tulossa valmiusharjoitus ja pitää johtoryhmässä valita sille organisaatio. Totesin jotain, että hyvä, että niitä pidetään aika ajoin. Minäkin olin edellisessä jotenkin mukana. Reilut tuntia myöhemmin pääjohtajan sihteeri tuli sanomaan, että Sinut on valittu vetämään koko Tielaitoksen valmiusharjoitus. Kannattaisi olla tarkkana, missä avaa suunsa. Vetäjä sai illalla seuraavan päivän tilanne kuvan, jos oikein muistan. Mieleenpainuvin kuvaus oli se, että Muurmanskin alueella on tapahtunut ydinonnettomuus. Toimikaa. En ollut uskoa silmiä, kun aamun lehdestä luin, että Muurmanskin edustalla on uponnut ydinkäyttöinen sukellusvene Kursk. Epäilin uutisen olevan virhetulkinta harjoituksen käsikirjoituksesta. Vaan eipä ollut. Oli todellinen 1/miljoonasta sattuma.
TAM muisteli myös, miten hän oli jossakin seminaarissa Lontoossa käynyt tauolla JN:n kanssa WC:ssä. Siihen rännille heidän väliinsä änkesi iso tumma mies ja kaverit olivat vähän peloissaan ihmetelleet. Kaveri pyysi kohteliaasti anteeksi ja sanoi selvällä Suomen kielellä, että on kiva kuulla välillä Suomen kieltä. Hän oli ollut Askin talissa Olli Mäen sparraaja. Oli puhetta muutamasta muustakin tapauksesta, jossa on yllättäen saanut vastauksen suomeksi. Suomalaisia on kaikkialla.
Keskustelimme myös muutamasta tutusta ja heidän nopeasta paikanvaihdostaan. Yksi oli Oulu - Helsinki väli neljässä tunnissa autolla. Oli joku sopinut tennismatsin ministerin poliittisen sihteerin kanssa. Noin tuntia ennen hän oli varmistanut, että ottelu onnistuu. Sihteeri oli sanonut olevansa Kajaanissa, joten voi hiukan myöhästyä. Oli jäänyt kaveri ihmettelemään, että hiukan taitaa olla aika paljon. Noin 5 minuuttia sovitun ajan jälkeen laskeutui armeijan helikopteri tennishallin pihalle ja tuo henkilö astui ulos valmiiksi peliin pukeutuneena.
Mehän olimme kaikki olleet mukana jollakin tavalla kehittämässä tienpidon suunnittelujärjestelmää. Niinpä kysyimme TAMilta, missä nyt mennään. Hän sanoi, että ministeri oli halunnut tuon tehtävän ministeriöön ja siksi se oli Väylävirastossa ”kiellettynä” lopetettu. Ministeriössä sitä vain ei annettu kenenkään tehtäväksi, joten nyt sitä ei juuri enää ole. Meidän työmme on siis menneisyyttä ja kokemus on häviämässä sekä kohta sen kehittämisen saa aloittaa alusta?
Minä olin muistellut, miten yksikössämme oli hyvä henki. Muiden mielestä minulla oli ehkä liian ruusuinen kuva. Ainakin muualla oli myös ongelmia. Oli kaksi erityistä ongelmaa, alkoholi ja aikaansaamattomuus. Ne tuhosivat yhteishengen ja vaikuttivat välittömästi ilmapiiriin. Esimiehelle (anteeksi esihenkilölle) irtisanominen on vähemmän miellyttävä tapahtuma. Useimmille se on jopa ylivoimainen tehtävä? Se vain on tehtävä, jos muut keinot ei tehoa. Muistelimme erästä päällikköä, jonka lounas oli säännöllisesti mustekala (7 lonkeroa). Päättyivät ne hänenkin työnsä.
Eräs tuttavamme oli myös ihmetellyt, miksi te ostatte noita uusia autoja? Hän käy hakemassa auton koeajolle ja sitten aina vaihtaa, jolloin on aina tuliterä auto alla, eikä maksa mitään. Eli on meitä ollut moneen lähtöön.
Seuraava tapaaminen on 26.10.2019 kello 12.30 ja vastuu on JPOS:llä.
HJB/ 26.10.2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)