perjantaina, maaliskuuta 22, 2019

Tapaaminen nro 133 / 20.03.2019


Paikka: White Lady, vastuuhenkilö API.
Läsnä: JPOS, MLe, TEUP, JN, LAM, API ja HJB.

Muisti alkaa olla kovin lyhyt. Siksi vilkaisin ensimmäisen tapaamisen pöytäkirjaa. Siinä oli koko tapaaminen tiivistetty hyvin. ”Muisteltiin mukavia.” Ta jotain sinne päin. No mutta nyt vähän pidemmin.

White Lady on hyvä kokoontumispaikka. Ainakin neljä kabinettia. Piti myös katsella netistä vähän historiaa. Mehän olemme olleet saman firman asiakkaiita jo 50 vuotta. Eli White Lady perustettin osaksi Työmaahuoltoa. Etelä Espalla Lyylin baari oli myös osa Työmaahuoltoa. Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennus ja työmailla oli ruokahuolto turvattava. Lotilla oli hyvä kokemus suurten joukkojen ruokkimisesta ja niin syntyi Työmaahuolto. Myöhemmin White Lady on vaihtanut toimijaa.

Brexit on mielenkiintoisessa vaiheessa. Määräaika on ensi viikolla. Sopimusta ei britit hyväksy. Jos on koko asia huono, niin voiko siihen edes löytyä hyvää sopimusta? Tosi asia on, että brit kärsii asiasta miljardeja tappiota. Varmaan muutkin. Briteistä lähtee teollisuutta muualle sopivat he mitä vaan. Jatkoaikaa tulee, mutta ei se mitään muuta. Kesäkuun lopuu on viimeinen mahdollisuus sillä heinäkuun alussa aloittaa uudet edustajat ja britit eivät valitse edustajiaan. Brittien maksut EU:lle juoksee koko ajan. Varmaan myös toiseen suuntaan. Eiköhän britit ole kuitenkin nettomaksajia?

Sote puhutti myös. Mehän alamme olla kohta sen suurkäyttäjiä? Näyttää siltä, että SDP ja Keskusta haluavat maakuntavetoisen ja pääosa muista tyytyisi kuntapohjaiseen ratkaisuun. Se on selvä, että uusi hallintorakenne syö rahaa, joka on jostakin pois. Lisäksi tuon hantohimmelin pystyttäminen ja toimintakuntoon saaminen vie oman aikansa. Sdp on callupien suurin puolue ja lienee siten pääministeripuolue.  Jo he pitävät tuosta kannastaan kiinni, niin keskusta on sitten paras kaveri ja siihen joku pikkainen mukaan. Eli Sdp ratkaisee, mihin suuntaan lähdetään.

Meistä muutamat käyvät Suomalaisen klubin senioritilaisuuksissa, joissa on kuulema hyviä alustuksia ja keskusteluita. Hauskuudessa varmaan häviävät.

Eläintarhan ajoista keskusteltiin myös. Muutamat olivat paikalla parin kuolonkolarin sattuessa. Tötterman ajoi kolarinsa 1950-luvulla. Hän oli ollut äitini luokkatoveri. Ruotsalainen Attenberg taisi kuolla 1963 auton lentäessä ilmaan. Jos muisti klikkaa, niin netti auttaa.

Muistelimme myös afrikalaisia opiskeukaveteita. Sambialainen Petter taisi olla myös TVH:ssa töissä. Hän oli kai se tumma kaveri, joka Servinmökissä tokaisi hernkeitosta tarjoilijalle: ”Tämä ei olla valkoisen miehen soppaa!” Myöhemmin Petter oli Sambian liikenneministeriön pääjohtajana. Kaikki eivät olleet yhtä innokkaita opiskelijoita.  Itse muistan kaksi Angolan kaveria, jotka asuivat kesällä viereisessä huoneessa ja pyrkivät Teknillisen fysiikan osastolle.  Olivat jo Tansakassa opiskelleet 5 vuotta. Kun kaveri tuli minulta kysymään, miten säilykepurkin avaaja toimii, niin epäilin heidän tulevan torjutuksi ja näin kävi.

Johtavia poliiseja syytetään toiminnan valvomisen laiminlyönnistä. Emme tunne tarkkaa tilannetta. Siksi voi miettiä vapaammin. Ei meilläkään pääjohtaja tiennyt kaikkea, mitä alalset tekivät tai mitä jättivät tekemättä.  Pääjohtajan apuna oli sisäinen tarkastus, mutta ei sekään kaikkea nähnyt ja tutkinut. Eli kyllä johto joutuu luottamaan alaisiin eli henkilövalinta on tärkeässä roolissa.

Autokoulusta keskusteltin myös. Meillä oli aikoinaan muisin mukaan parikymmentä tuntia teoriaa ja 30 ajokertaa käytännön harjoittelua. Nykyisin taitaa olla vain noi kolmasosa. Tai oik4astaa ei mitään, sillä kevyt aut kortin saa kuulema ilmoittautumalla nimismiehelle. Eli kohta kadulla on autoja, jotka saattavat ajella ihan miten sattuu. Toisiin ei voi enää luottaa?

Nopeusrajoituksista keskusteltiin myös. Aina niiden syytä ei voi havaita, esim koulujen kohdat. Ympäristön seuraaminen ei riitä, mutta on se silti välttämätöntä. Em kerkitkään aina ole kohdallaan. Esim työmaiden kohdalla saattaa laiskuus johtaa siihen, että merkkejä ei poisteta, vaikka niitä ei väliaikaisesti tarvittaisi. Poliisit eivät pitäneet siitä, että heitä kehotettiin tarkkailemaan myös sitä, onko merkit oikein asetettu.

Paljon muistakin asioista oli puhetta, mutta kuulinko kaiken ja laitoinko muistiin? Lisäksi pyydän anteeksi noita kirjoitusvirheitä. Tahtoo tulla jo jokaiseen sanaan ja kaikkia en huomaa korjata.

Seuraava tapaaminen on 24.4.2019 ja edelleen kello 12-30 samassa paikassa.

22.3.2019   HJB