keskiviikkona, helmikuuta 11, 2015

Tapaaminen nro 92 / 10.2.2015



Paikka: Ravintola Casa Mare, vastuuhenkilö ToE

Aika: 10.2.2015 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, ToE, LAM ja HJB



Taisimme olla Lauttasaaren Casa Maressa kolmatta kertaa. Kabinetti oli hyvä ja hiljainen. Nautimme kaikki lounaspöydän, joka oli edullinen. ehkä ruokakin oli sitten sen mukaan. Suklaavaahto oli hyvää.



Vieraana meillä oli Matti Huuskonen. Hänhän oli pitkään TVH:ssa siltainsinöörinä, mutta lähti sitten ensin Pakistaniin ja sitten Ruotsiin Härnosandiin ja Borlängeen. Hän kertoi paljon Ruotsin tavoista ja Vägverketin jakautumisesta. Yksi havainto oli myös se, että kun kielessä ei lausuta sanoja juuri niin kuin ne kirjoitetaan, niin vierasperäisten nimien oikein kirjoituksessa on vaikeuksia. Hänenkin nimensä kirjoitettiin useimmiten väärin. Hän suunnittelikin nimensä muuttamista Matts Husmaskiniksi.



Organisaatio oli Ruotsissa Suomea matalampi. Tosin me epäilimme, että Matin kokemukset olivat Suomessa TVH:sta ja Ruotsissa aluksi piiristä. Hän taisi käyttää nimitystä henkariorganisaatio? Noin viiden vuoden piirikokemuksen jälkeen hän siirtyi pääkonttoriin Borlängeen.  uran aikana tutuiksi tulivat niin auditoinnit, laatujärjestelmät, tutkimusohjelmat kuin siltatarkastuksetkin. Tehtävissä tuli tutuksi koko Ruotsin tielaitoksen johto.



Ruotsissa oli hankintatavat Suomea jäljessä. Siellä näytti urakkakilpailussa olevan tapana, että varsinaisen tarjouskilpailun jälkeen käytiin vielä ”neuvottelukierros”. Ulkomainen tarjoaja voitiin myös hylätä pelkästään kotimaan perusteella. Tulihan se ajan tasalla oleva hankintalaki sitten Ruotsiinkin, mutta taisi vasta EU:hun liittyminen muuttaa käytäntöjä?



Ruotsissa aloitettiin hallinnon ja tuotannon eriyttäminen sisäisesti Suomea aikaisemmin, mutta yhtiöittäminen tehtiin Suomessa ensin. Molemmissa maissa koko prosessi vei aikaa noin 10 vuotta. Muistaakseni Norja hoiti koko prosessin puolessa vuodessa.



Tutkimusten koordinoinnissa oli mielenkiintoinen tilanne, kun Vägverket sai Etelä-Afrikasta tarjouksen yhteisestä tutkimusohjelmasta. Etelä- Afrikka tarjoutui osallistumaan noin 50 M€:lla (muutettu likimain nykyrahaksi). Matti sai yhteistyön tehtäväkseen. Aika pian kuitenkin selvisi, että kyse oli ns. nigerialaiskirjeestä. Eli niitä siis lähetetään organisaatiollekin.



Muistelimme myös ammattiyhdistystoimintaa, jossa Matti oli aktiivisesti mukana. Kuukauden lakko keväällä 1973 teetti aktiiveilla paljontöitä, mm. lakkoavustusten jako. Me muut sen sijaan saimme nauttia erittäin aurinkoisesta keväästä. Itse en muista siltä ajalta yhtään pilvistä päivää.



Tieturvaongelmiin olemme törmänneet kaikki. Huijareilla on mitä ovelimpia koukutuksia. Noita nigerialaiskirjeitäkin tulee sähköpostilla. Kannattaa siis harkita, mitä hyväksyy ja mitä ei, vaikka yleensä noissa huijausviesteissä kehotetaan nopeaan toimintaan.



Tiedon siirron nopeus alkaa myös olla jo useissa tehtävissä tärkeä. Mm pörssimeklarit eivät voi enää olla pilvenpiirtäjien ylimmissä kerroksissa, koska siletä matka serverille on liian pitkä. Meistäkin jotkut jo suunnittelevat muuttoa Haminan Summaan. Mäntsäläänkin on rakenteilla, mutta taitaa olla omistaja väärästä suunnasta.



Kreikasta, Ukrainasta, vaaleista ja talouskriisistä ei vaihdettu sanaakaan. Ainakaan en tehnyt muistiinpanoja. Tämä siitä huolimatta, että joku proffa jo kertoi vihreiden miesten harjoittelevan Suomessakin. Puolustusvoimat eivät enää halua ostaa välineitään idästä, koska niissä on niin paljon tietotekniikkaa, että kukaan ei tiedä, mitä sinne on piilotettu. Lehdessä kirjoitettiin jo, että hakkerit voivat ottaa autoja haltuun siten, että mm. jarrut lakkaavat toimimasta. Ehkä näihin asioihin liittyvät myös ne oudot tonttikaupat, joita naapurimaan kansalaiset ovat tehneet varuskuntien ja puhelinmastojen läheisyydestä.



Seuraava tapaaminen sovittiin 12.3.2015 ja vastuuhenkilönä on JN. Asia varmistettiin hänen kanssaan puhelimella. JN oli tarkkailemassa nuoria naishenkilöitä, eikä siksi voinut osallistua tilaisuuteen.



Samalla sovittiin myös itä seuraavan tapaamisen ajankohta 28.4.2015. Vastuuhenkilönä on JPOS. Silloin tulee 10 vuotta täyteen ensimmäisestä tapaamisesta.



HJB / 11.2.2015