torstaina, joulukuuta 17, 2015

Tapaaminen nro 100 / 15.12.2015



Paikka: Ravintola Savoy, vastuuhenkilö JPOS
Aika: 15.12.2015 klo 12.00
Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, ToE, JN, LAM ja HJB

Hip hei hurraa! On 100. tapaaminen ja se antsaitsee vähän kunnioitusta ja juhlavammat puitteet. Olimmekin saaneet vieraaksi ELi:n. Myös Hesari kunniotti tapaamistamme ja julkaisi samana päivänä liitteen Älykäs Liikenne. Siitähän mekin keskutelimme. Savoy oli valittu paikaksi korkeista hinnoistaan huolimatta.

Ensimmäisen tapaamisen kokoonkutsuja JPOS aloitti tapaamisen kiittelemällä osanottajia innokkaasta osallistumisesta. Eipä ole keskusteluissa kuolleita hetkiä syntynyt. Tilaisuuden aloitimme nauttimalla kokoonkutsujan tarjoamat Stalhagen-oluet. Olut perustuu siihen vanhaan olueeseen joka nostettiin Ahvenamaalla vanhasta hylystä ja jonka resepti ja hiiva selvitettiin laboratoriossa. Olut oli maukasta ja jälkituoksu vahva. Se tulee nenään edelleen yli 24 tuntia nauttimisen jälkeen. Mutta onneksi vaikutus ei ole sama kuin Lammin ja Sysmän sahdeilla, jotka aiheuttavat röyhtäyksiä ja jälkimaku tuntuu vielä viikon päästä nauttimisesta. Keskustelujemme muistiinpanoja kiitettiin myös. Niillä saa puolison hiljaiseksi, kun pystyy osoittaamaan, että kokoukseen on osallistuttu ja asioista on keskusteltu paljon. Harvemmin on keskusteltu asian vierestä.

ELi kertoi tulleensa TVH:lle töihin vuonna 1979 eli Espalle tieverkkotoimistoon. Rudukseen hän oli yrittänyt, mutta LW ei ottanut. Ennen oli valintaan TVH:llekin tiukat kriteerit. Minäkin sain paikan vain, koska minulla ei ollut partaa. Olin hakuaikana armeijassa. Hän esitti meille 20 kalvoa nykyisestä ja tulevasta liikennesuunnittelusta ja erityisesti älyliikenteestä. Kun olen hidas lukemaan, niin seuraava perustuu siihen, mitä muistan ja miten asian ymmärsin.

Vaikka suuret muutokset ovat aina edessä, niin paljon on muutettu jo 2010-luvulla. Sekä vuosien 2016 että 2017 alussa muuttuvat organisaatiot taas. LVM jakautuu neljään osastoon, palvelu-, tieto-, verkko- ja konserniohjaus osastoihin. Vuoden 2017 alusta tullee maakuntaitsehallinto ja Ely:t siirtynevät sinne. On mielenkiintoista seurata, saavatko maakuntayksiköt verotusoikeuden? Rahoitetaanko sitten perustienpitoa enää valtion rahoin lainkaan? Entä kehityshankkeet? Miten käy päätäntävallan? Jääkö muuta kuin rahanjako?Jääkö päätieverkko valtiolle? Entä rautatiet? Kysymyksiä on vielä enemmän kuin vastauksia. Noin isoon remonttiin vuosi on lyhyt aika. Suosittelen, että maakunhallintoon otetaan aluksi vain SOTE-asiat ja muita sitten myöhemmin. Jää näin enemmän aikaa miettiä asioita kunnolla? Jokin aikakaavio pitäisi kuitenkin olla. Kaikki kerralla johtaa katasrofiin? Onneksi olemme eläkkeellä ja ELikin jäämässä parin vuoden päästä? Suosittelen varhaiseläkettä.

Tehokkuutta pitäisi lisätä joka paikassa ja kaikissa vaiheissa. Autot taitaa olla vain 2 % ajasta käytössä. Lisäksi auton kyydissä on vain 1,4 henkilöä eli 28% mahdollisuudesta. Valtatie 3:lla on eteläosassa liikennettä arkisin noin 39 % kapasitettista, joka lasketaan 24 tunnille. Minusta tuo paljon. Jos kaikki vauvasta vaariin ajaisivat autoa neljä henkeä kyydissä 24 tuntia vurokaudessa, niin autojen väli olisi vielä Suomen tie- ja katuverolla noin 800 metriä. Tilaa on. Eli 100 %:n käyttöastetta saamme vielä vähän aikaa odottaa.

Minä laskin 2000-luvun alussa käyttöasteen hiukan poikkeavalla tavalla. Nuo vaatimattomimmat tiet eivät ole kunnossapidettävissä, jos käyttö on liian suurta. Kyse ei siis aina ole kapasiteetista. Sorateille laskin niiden sietävän 500 autoa/vrk. Kevyt päällysteiset kestivät 1500 autoa/vrk, kestopäällysteiset 1500 autoa/tunti ja useampikaistaiset 6000 autoa/tunti. HCM tarjosi 2000 autoa per kaista, mutta en ole nähnyt koskaan käytännössä niin suurta lukua. Tuo 1500 on sekin jo yli suuri.
Sain seuraavan tuloksen piireittäin. Minut yllätti se, miten tasaisesti olimme osanneet piirien tiet ”mitoittaa”. Keskimääräinen käyttöaste oli 10 % ja piirien +/-¨1,5 %. Laskelman voi tehdä sadalla eri tavalla ja silloin tuloksetkin vaihtelevat.

Käyttöaste  %
U-piiri      11,7
Tu-piiri    10,9
KaS-piiri 10,0
Hä-piiri   10,8
SaK-piiri  8,5
KeS-piiri  9,4
Va-piiri     9,0
Ou-piiri    9,5
La-piiri     9,1
Kaikki     10,1

Ihannetilahan on, että autot ovat kokoajan käytössä ja täynnä. Siihen ei varmaankaan päästä,mutta tietotekniikka kyllä mahdollistaa tehostamisen. Yhteiskunta muuttuu rajusti. Vuoden 2000 jälkeen erilaiset palvelut ovat kasvaneet 66 %, konsultointipalvelut ovat kasvaneet noin 33 %. Teollissuus on supistunut 16 % ja alkutuotanto 23 %. Olemme siis siirtymässä kohti palveluyhteiskuntaa. Mutta voiko maa elää toistemme ”paitoja pesemällä”. Kyllä vientituotteita pitää olla, jotta voimme ostaa ulkomaisiakin tuotteita?

On hyvä, että liikenteeseen tulee älyä. Nykyisin näkee paljon kuljettajia, joilta se puuttuu kokonaan. Ymmärsin niin, että tehokkainta on, jos ei liiku lainkaan, vaan hoitaa asiansa verkossa. Toiseksi kuljettajalle jaetaan runsaasti infoa päätöksentekoon. Kolmas on se, että autot ovat yhteiskäytössä. Neljäs on, että autoa ohjaa tekniikka. Viides voisi olla laskutusjärjestelmät.

Nykyisin jo aika moni asia hoituu verkossa, niin että ei tarvitse matkustaa paikalle. Mutta paljon on vielä tehtävää. Tulevaisuudessa esim. lääkäri voi olla Intiassa ja kone hoitaa kielen käännökset niin, että potilas ja lääkäri ymmärtävät toisiaan. Tosin käännösohjelmat ovat vielä hyvin alkeellisia. Voi siis saada hoitohjeet suoraan sängyn pohjalle. Lääkkeetkin tulee joukkojakelulla suoraan kotiin. Ja vastaavasti monet muut asiat. Kaupassa näkee jo nyt myyjiä, jotka keräävät hyllyistä tavaraa isoon kärriin, jossa on kymmenkunta laatikkoa tai kassia. Kyse on varmaankin ostosten kotiin kuljetuksesta.

Infoakin on aina jaettu. Liikennemerkit ovat olleet kai jo jossakin muodossa tuhansia vuosia. Mutta tietoa on valtavasti ja sitä pitäisi saada juuri siihen tarkoitukseen, jossa sitä tarvitaan. Eikä liikaa. Nykyisin kai joka autossa on lämpömittari, joka varoittaa, jos lämpötila muuttuu liukkaalle alueelle. Näitä kilkahduksia on paljon, mutta pitää saada tietoa myös ruuttuun tai jopa tuulilasiin. Sen on oltava myös muodossa, jossa se ei sido liikaa kuljettajan huomiota.

Yhteiskäyttöäkin on on ollut. Muistan 1970-luvulta, kun Ivalossa ei vielä ollut Alkoa, vaan juomat piti hakea Rovaniemeltä. Asia hoidettiin yhteiskuljetuksella. Taksin kuljettaja hommasi auton täyteen, ja matkustajista oli aina yksi keskussairaalan menijä, jolloin lasku matkasta voitiin osoittaa KELAlle. Erilaisia autojen yhteiskäyttöjä on kokeiltu jo kauan, mutta miten saisi sen tehokkaammaksi? Nykyisin taitaa autot olla vain noin 2 %:n ajasta liikenteessä? On käytettävä tietoa, jotta autojen yhteiskäyttöä ja matkustajamäärää voidaan lisätä. Henry Fordin pojanpoikakin on jo todennut, että autojen myynti alkaa olla tiensä päässä. On älytöntä myydä niitä seisomaan pihassa tai hallissa?

Auton automaattiohjauksesta kirjoitetaan jo lähes viikottain. Ei ole kaksinen temppu järjestää niin, että kun em. lämpötilamittari kilkahtaa, niin samalla autolle tulee kattonopeus? Taidetaan puhua nykyisin jo niin, että myyntiin nämä itseohjaavat autot ovat tulossa parin vuoden päästä. Periaatteesaa taitaa olla kaksi teknikkaa, satelliitti ja tiessä olevat laitteet. Nuo tulossa olevat taitavat käyttää tien kaistaviivoja? Muoniossa taidetaan kokeilla lähiaikoina tiehen asennettavaa kaapelia. Sateliitit ovat jo aika tarkkoja. Sen huomaa esim. annetulta reitiltä poiketessa. Ilmoitus tulee jo muutaman metrin poikkeamisen jälkeen. Se ei taida vielä kuitenkaan riittää?

Laskutusjärjestelmiäkin on jo käytössä, esim bussilippu. Sekin pitää kuitenkin vielä ”leimata”, jotta maksu tulisi suoritetuksi. On niitä järjestelmiä, joissa maksu lähtee tililtä, kun ohittaa ”portin”. Pikkuostoksiin on tulossa tällainen ”vilautuskortti”? Nämä ovat vielä yksikertaisia. Laskutusjärjestelmä voisi toimia, kuten puhelin. Maksat tietyn kuukausimaksun ja saat sillä oikeuden matkustaa tietyn määrän. Joko autolla bussilla tai junalla, miksei lentokoneellakin. Mahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset. Lisää mahdollisuuksia tulee kunhan saadaan vielä tuo henkilötunnuksen sisältävä siru ihon alle? Koirilla kuulemma jo on.

Moni meistä kysyi koemmeko me tämän? Kuten edellä käy ilmi, alkeellisessa muodossa koemme varmasti. Muutos vain tapahtuu päivittäin ja siksi sitä ei aina huomaa. Toisaalta pitää todeta, että tänään myydyillä autoilla ajetaan vielä vuonna 2050? Tosin kaikki merkit viittaa siihen, että autoihin tulee elektroniikkaa sillä vaudilla, että niiden käyttöikä on kohta sama kuin muillakin vastaavilla vempeleillä eli viisi vuotta? Eli autoilun hinta ainakin kaksinkertaistuu, jos poistoaika lyhenee. Sekin pakottaa yhteiskäyttöön.

Paljon keskusteltiin muistakin asioista. Kaikkia en muista. Yksi oli se, että väitetään, ettei hallitus käytä asiantuntijoita. Ehkä käyttääkin, mutta sanojan mielestä vääriä. Yleisönosaston kirjoituksissa näyttää olevan trendi, että niistä paistaa läpi, jonkun sidosryhmän kanta. Eli ovatko asiantuntijat enää puoleettomia? Korkeakoululaitosta taidettiin muuttaa niin, että niiden on kerjättävä rahoitus markkinoilta. Tuleeko tuosta lahjoituksesta rajoittava tekijä kannanilmaisuun? Ei hyvältä näytä.

Muuta kuinka nopeaa muutos on? Tehdäänkö myös virheitä? Varmasti tehdään. Vielä muutama vuosi sitten vaadittiin, että kaikkien pitää siirtyä dieselautoihin, koska niistä tule kai vähemmän hiilivetyjä. Nyt näkyy otsikoita, että kaikki dieslautot tulee kieltää, koska niistä tulee haitallisia partikkeleita. Asioilla tuppaa olemaan aina hyviä ja huonoja puolia. Käyttöönotettaessa korostetaan niitä hyviä puolia eikä huonoista puhuta mitään. Ehkä ei ole ymmärretty?

Aurinkoenergiaa ja tuulimyllyjä pidetään edullisina. Toistaiseksi niiden valmistamiseen on käytetty energiaa enemmän kuin ne ovat tuottaneet. Mutta ne ovat pitkäikäisiä, sanoi joku. Maalla naapurini rakensi itselleen tuulimyllyn muutama vuosi sitten. Kysyin järkevyyttä, kun hän kävi hakemassa minulta rakennuslupaa. Sanoi, että tuskin on, mutta pitäähän sitä harrastaa. Alussa myllyssä oli vaikeuksia ohjausyksikön kanssa. Kun se alkoi toimia, pääsi hän televisioon. Mutta muutamaa kuukautta myöhemmin siivet katkesivat ja nyt mylly on seisonut käyttämättömänä ilman siipiä. Myllyn teho oli 25 kWH.  Eli ei ihan pieni.

Sovittiin seuraava kokous 14.1.2016 ja vastuuhenkilö on JN:

17.12.2015 / HJB

sunnuntai, marraskuuta 15, 2015

Tapaaminen nro 99 / 12.11.2015



Paikka: Ravintola Sea Horse, vastuuhenkilö ToE

Aika: 12.11.2015 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, ToE, JN ja HJB



Meitä oli paikalla vain kuusi. LAM oli saanut käskyn kyntöhommiin ja valitusoikeutta ei tainnut olla? Meillä kaikilla alkaa olla jo noita ongelmia, joten aika pian tulee harkittavaksi laajennetaanko ryhmää vai annetaanko hiipua? Kyselin kerran naapurilta, että olet juhliin menossa, kun olet paremmin pukeutunut. Hän totesi menevänsä luokkakokoukseen. Hän on minua vanhempi, joten kysyin, käykö teitä vielä monta? Hän vastasi, että kyllä hän on viimeiset viisi vuotta ollut ainoa osanottaja. Taisi keskustelussa tulla esiin se kuuluisa lause, että viimeinen sammutaa sitten valot.



Muita odotellassa, keskustelimme mm. pörssikaupoista ja omaisuuden siirrosta ulkomaille. Sitähän tekevät ministeritkin. Laillista on, mutta ei kovin isänmaallista? Henkilöt taitavat kuulua kuitenkin näihin IKL:n perillisiin? Nokian hallituksen puheenjohtaja myi huhun mukaan kaikki osakkeensa 1990-luvun alussa. Siitä muut tekivät johtopäätöksen, että nyt kannattaa myydä. Mutta osakepa lähti hurjaan nousuun. Parissa vuodessa hinta nousi satakertaiseksi. Tuo puheenjohtajan myynti taisikin olla omaisuuden siirtoa ulkomaille tai perillisille tai molempia? Eli johtopäätökset kaupoista voivat olla vääriäkin. Niin tietysti tämäkin johtopäätös?



Stalhagen on nykyisin aika tunnettu olut. Sitä valmistetaan Ahvenanmaalla Godbyssä. On ainoa Ahvenanmaan olutpanimo. Tuo olut 1842 on Föglön hylystä löydetyn oluen perillinen eli resepti on avattu ja hiiva otettu talteen uusien oluiden valmistusta varten. Taitaa olla jotkut jo sitä maistaneetkin? Pitihän se sitten kehua muitakin oluita. Esimerkiksi Malmårdin torpparin tyttärentyttären pojan piti mainita kartanon Belge-olut. On pehmeä, maukas, vahva ja arvokas. Vahvin olut, jota olemme maistaneet on ollut kai 13 %:sta?



Muistelimme jo etukäteen, millaisia oireita dementiaan kuuluu. Lähimuisti häviää kai ensin. Eli jos alat tehdä samoja kysymyksia liian usein, voi olla kyse ensioireista. Ärtyisyyttä esiintyy myös monella. Siinä suhteessa on ensioireet koettu jo kauan sitten. Ihmisten tunnistaminen vaikeutuu. Usein tunnistetaan läheisiä vanhoiksi heiloiksi tai naapureiksi. Eli onhan noita oireita itse kullakin. Muut eivät esim. muista, kuka hoiti TVH:n tietoimituksia 1960-luvulla.



Meistä monella taitaa olla useampia rinkejä, joihin pitää osallistua. Hyvä tapa oli esim. Pentti Ikosella, jonka tapasin kerran Oulun kauppahallissa. Oli porukka kahvilla. Olivat entisiä lentäjiä, joilla oli sopimus, että tavataan kahvilla joka tiistai kello 15.00. (tai jotain sinne päin). Tuo on hyvä sopimus, kun ei ole kellään järjestelyvastuuta ja paikka on aina sama. Meistä ovat jo melkein kaikki viettäneet kurssin 50-vuotisjuhlaa. Sekin vaatii organisaattorit. Iso työ on etsiä kurssikavereiden osoitteet. Muistan itse etsineeni luokkakavereiden osoitteita 1960-luvulla. Ei suostunut osoitetoimisto antamaan kuin yhden osoitteen päivässä eli piti käydä useita kertoja. Nythän noita löytää jo netistä.











Tavatessa ei ollut vielä tietoa iltauutisista, mutta Espoon Arenan tapahtumahoitajan velkasaneeraus oli tiedosssa ja sitä sitten pohdittiin, että mitä tuo velkasaneeraus on. Todettiin ihan ajattelemalla, että siinä velkojat katsovat, että on taloudellisimpaa järjestellä velkojen ehtoja kuin katsoa asia konkurssin kautta. Nuo järjestelythän ovat jääkiekossa aika monimutkaisia. Joku omistaa hallin ja joku toinen maapohjan. Yksi pyörittää hallin toimintaa ja sitten on kymmenittäin hallin alivuokralaisia eli käytön järjestelijöitä, makkaran myyjiä jne. Illalla sitten kuulimme uutisen, että Bluesin omistajafirma on jättänyt konkurssihakemuksen. Blues jatkaa pelaamista kuten ennenkin, vaikka omistajaa haetaan konkurssiin. Taitaa raha noissa järjestelyissä liikkua nopeasti taskusta toiseen. Yleistä taitaa olla, että toimijoiden isot palkkasaatavat tyhjentävät pesän aivan kokonaan ja palkkaturva maksaa vielä loput. Muilla seuroilla on samantapaisia järjestelyitä.



Aikoinaan me tunsimme käsitteen yleinen tie. Nykyisin niitä ei joidenkin mukaan enää ole. Käsite tuli laista, jonka nimi oli laki ja asetus yleisistä teistä. Se koski vain valtion ylläpitämiä teitä. Yksityisteille oli oma lakinsa ja kadut taidettiin määritellä rakennuslaissa? Nykyisin on laki maanteistä. Harva sen on varmaankin lukenut? Mutta kai edelleen erotetaan yksityinen alue ja yleiselle liikenteelle tarkoitettu alue? Espoossahan käydään yhdessä satamassa tästä riittaa. Yksityisalueella voi siirreellä veneitä vapaammin. Jos satama on yleiselle liiikenteelle tarkoitettu on luvat ja kuorman sitomiset oltava viimeisen päälle. Yksityiselläkään alueella ei saa ajella humalassa, mutta kai ilman korttia saa omalla pellolla ajaa? Muistaakseni laissa on jokinlainen sanonta ”muilta estetty alue” eli pitäisi olla puomit, jos kortitta ajaa.



Ei ole varmaan tällä viikolla kokoonnuttu puhumatta maakuntahallinnosta ja Sotesta? Emme mekään. Elyjä on nyt 9 kappaletta ja niiden määrää ei kasvateta. Eli varmaan samat Elyt ja henkilöt jatkavat. Mutta noudattaako kaikki rajat maakuntien rajoja? Terveyden hoidossa ei ainakaan. Eli monta soppaa on vielä keitettävä, ennenkuin kaikki on hyvässä ojennuksessa. Ihmettelimme myös, mitä tarkoittaa puheet omalääkäreistä. Onhan niitä ollut jo kauan. Tosin henkilövaihtuvuuden vuoksi on joka kerta ollut uusi henkilö.



Lehdessä kerrottiin, että Suomen terveyskeskuksien lääkärisysteemi on vuosisatoja vanha. On tuosta omaakin kokemusta. Olen itse tehnyt vuosittaiselle käynnille yhden A4:n, jolla on kerrottu kaikki ongelmani ja niiden nykytilanne. Terveydenhoitaja piti hyvänä ideana, mutta lääkärit ovat tuhahdelleet, että yksi sairaus kerrallaan. Niinpä viimeksi keskustelinkin sitten vain terveyden hoitajan kanssa ja totesimme, että ei häiritä lääkäriä. Tosin reseptien uusimista varten paperini välittyi myös hänelle. Uusittiinhan ne reseptit. Ei minulla kyllä mitään uusia vaivoja ollutkaan. Ja näkihän lääkäri kokeiden tuloksista tietoni. Nuo läkkeetkin ovat sellaisia, jotita syödään viimeiseen päivään asti.

Keskustelimme myös alkoholin käytöstä. Siitähän on enimmäissuositukset olemassa ja taitaa olla noin 20 annosta viikossa miehillä. Nyt oli joku lääkäri tullut siihen tulokseen, että viinipullo päivässä ei tee lainkaan pahaa. Mutta uutisissapa taas sanottiin, että suositukset ovat liikaa. Ne pitää puolittaa. Sitä taitaa itse kukin tulla onnelliseksi, kun valitsee itselle sopivan lääkärin?



Vielä keskustelimme muutamista entisistä työtovereista. Eräs yksityiselle puolelle siirtynyt on tietojemme mukaan ostanut Teslan, tuo uuden mantereen kalliin sähköauton. Ehkä firmalle? Mutta uusin Tesla on nyt näytillä Espalla sijaitsevassa galleriassa ja sinnehän osa porukasta siirtyi. Osa ei jaksanut kävellä ja jotkut eivät periaatteesta hyväksy sähköä eli taisi perille löytää vain puolet. Kuvasta näkyy etuosan tavaratila, johon mahtuu vaimon dödöt tai omat lääkkeet. Takana on sitten isompi tila omille juomille.



   



Seuraava tapaaminen on sitten 100. ja siitä sovittiin jo edellisellä kerralla. Tosin nyt on päivä vaihtunut, koska kabinetti oli varattu. Nyt on siis sovittu 15.12.2015 ja aikaa on varattu sen verran kuin laki sallii. Eli aloitamme jo kai vähän aikaisemmin, jotta ei ole liikaa ikkunoista kurkkijoita.



15.11.2015 / HJB

perjantaina, lokakuuta 16, 2015

Tapaaminen nro 98 / 15.10.2015



Paikka: Ravintola White Lady, vastuuhenkilö HJB
Aika: 15.10.2015 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, ToE, JN, LAM ja HJB

Olin varannut meille Erkkeri-kabinetin, mutta näytti olevan talo julkisivuremontissa. Meidät oli siirretty Tähtitaivas-kabinettiin, koska Erkkerissä oli liian kova meteli. Olin tilatessa huomauttanut, että haluamme kuulla mistä keskustelemme, ainakin osittain. Pitkässä pöydässä jää jo toisen pään keskustelut kuulematta. Vieraanamme oli nyt entinen työtoverimme Juhani Sandström, joka siirtyi Helsingin kaupungille ja on siellä nyt katuvalaistuksen johtava ekspertti vai olisiko parempi sanoa nykypertti?

Muita odotellessa keskustelimme vasemman puoleisesta liikenteestä. Sen syynähän oli aikoinaan se, että kohdatessa vastaantulija jäi miekkakäden puolelle. Aika monet ovat siirtyneet oikeanpuoleiseen, mutta onhan noita vasureitakin vielä. Oli kai Irakissa, josta ystävämme J. Salonen aikoinaan kertoi, että siellä ei ollut sovittu, kummalla puolella ajetaan. Se toi tiettyä jännitystä kohtaamistilanteessa, kun ajettiin kovaa. Kätellessä tuli vielä mieleen se, että sehän perustui siihen, että haluttiin näyttää, ettei kädessä ole asetta. Jotkuthan kättelevät vielä molemmilla käsillä? Kun tieraivo kasvaa, niin varmaan tulee joitakin uusia tapoja?

Sukututkimus on lähes jokaisen eläkeläisen harrastus. Meidän porukastamme on kai kahdella? Nyt oli pari muutakin keskustellut asiasta, joten lupasin postittaa alkeet asiaan. Lyhyestihän homma kannattaa aloittaa niin, että selvitetään, onko joku jo selvittänyt. sitten vain itse hommiin. Netistä löytyy jo paljon tietoa, mm digitaaliarkistosta ja SSHY:n sivuilta.

LAM oli kuunnellut kesällä linnun laulua ja yrittänyt paikallistaa, mistä se tulee. Pitkän seurannan jälkeen hän oli huomannut, että kuulo harhauttaa. Lintu olikin ihan toisessa suunnassa, mistä laulu kuului. Hänellä oli jo teoria, että linnut osaa äänen laatua muuttamalla harhauttaa. Me muut olimme kuitenkin sitä mieltä, että hänellä on toisesta korvasta hitaampi datakaapeli aivoihin. Aiemmat korvavauriot voivat myös olla syynä?

Golf palloissa on rosoinen pinta. Sen syytä mietittiin, parantaako se pallon suoraa lentoa vai päinvastoin. Aseissahan rihlat panevat luodin pyörimään, jolloin se lentää suorempaan. Kukaan ei meistä tiennyt, koska rihlat tulivat käyttöön. Wikipediahan tuonkin tietää eli keksittiin Saksassa (missä muualla?) vuonna 1520.

Ystävämme Pentti Hautala ei malta jäädä eläkkeelle. Hänestä voisi ottaa muutkin oppia. Täyttää varmaan hallituksenkin vaatimuksen. Pentti on kuulemma vaihtanut juuri työpaikkaa. No mikä ettei? Eihän ole vielä kuin 78-vuotias?

Valaistuksen kehittymisestä keskusteltiin paljon. Aikoinaan Led-valot eivät sopineet kadulle, koska vääristivät ehkä värejä. Näitä värejä vääristäviä valoja on ollut muitakin. Liikennemerkkien värien pitäisi näkyä oikein. Nyt Led-valot ovat jo hyvin kehittyneet ja siirtyminen niihin alkanut. Niiden etuna on teho eli montako lumenia saa aikaan watilla. Nykyisin pidetään hyvänä, jos yhdellä watilla saadaan 100 lumenia. Toinen peruste on sääntelymahdollisuudet eli valot saadaan palamaan tarpeen mukaan. Ne voidaan ohjelmoida sammumaan ja syttymään halutulla tavalla. Vanhempien lamppujen kehitys oli jonkin aikaa pysähdyksissä, mutta on alkanut uudelleen ja muillakin valaisin tyypeillä saadaan hyviä tuloksia aikaan.

Tehoja alkaa löytyä myös valtavia määriä. Led-valothan ovat matriiseja, joissa voi olla paljon lamppuja. Norjalainen urheiluliike tarjoaa fillariin valaisimia, jotka antavat 5000 lumenia. Sehän vastaa jo kymmentä tavallista hehkulamppua? Samassa mainoksessa oli, että 1500 lumenia näkyy 200 metrin päähän. Näkyykö tuolla 5000 lumenin valaisimella sitten 600 metrin päähän? Taitaa jo häikäistä vastaantulijoita?

Kaupungin hallinnosta myös keskusteltiin. Byrokratiaa on vielä paljon ja siksi päätöksenteko on nihkeää. Oma työ on siksi hyvin paljon kalliimpaa kuin urakoitsijalla teetetty. Tosin omaa työtäkin pitää olla, jota hintatietoisuus ja tilaamisen osaaminen säilyy. Ideat eivät kulje organisaatiossa ylöspäin eli jos ei pomot keksi parannuksia, niin mitään ei tapahdu. Työehtosopimuksissa on omat hankaluutensa. Postihan on nyt vaikeuksissa, kun on sovittu hyvät erorahat. Asiakkaat ovat häipyneet ja pitäisi päästä isosta joukosta työntekijöistä eroon. Johtaakohan konkurssiin?

Led-valojen kerrottiin aiheuttavan migreeniä ja siksi suositeltiin käyttäväksi punaisia laseja. Onkohan markkinamiesten kikkoja? Todistettu tuota syytä ei ole. Led-valoissa on kaksi mahdollista aiheuttajaa. Led-valot toimivat 12 V jännitteellä, joten niissä on muuntaja. Halvimmissa lampuissa tämä on hoidettu ns. hakkurilla, joka pilkkoo jännitteen osiin. Tuo hakkuri voi aiheuttaa jotain, jota silmä ei tajua. Toinen mahdollinen syy on valon spektri. Led-valoista puuttuu joitakin punaisen sävyjä. Näitä sävyjä ehkä noilla punaisilla laseilla korjataan?

Seuraava tapaaminen on 99 ja siitä vastaa ToE. Ajaksi sovittiin 12.11.2015 kello 12.30. Samalla sovittiin 100.s tapaaminen 17.12.2015 kello 12.30 ja vastuu JPOS:lle.

HJB / 16.10.2015

maanantaina, lokakuuta 05, 2015

HJB MUISTELEE 22 / KESÄLLÄ 1966 LEMMINKÄISELLÄ / 4 JATKOA


HJB / 10.06.2007/ 05.10.2015

Tuossa 8 vuotta vanhassa tekstissä muistelin mm. Myllymäen koulun pihan päällystämistä. Eilisessä Hesarissa olikin sitten juttu siitä, miten koulu on ollut jo pidempään käyttämättönä ja nyt rapeutunut sekä ollut vandalistien temmellyskenttänä. Saattaa joukossa olla ollut myös helsinkiläisiä?

Koulu on jo 49 vuotta vanha. Sen rakentaja meni konkurssiin ja pesä taisi tinkiä kaikesta mistä voi? Monesta asiasta jäi silloin sellainen mielikuva, että ei niitä töitä "viimeisen päälle" tehty.

5.10.2015  / HJB

torstaina, syyskuuta 24, 2015

Tapaaminen nro 97 / 22.9.2015



Paikka: Ravintola Saslik, vastuuhenkilö TeuP

Aika: 22.9.2015 klo 12.30

Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, ToE, LAM ja HJB



Työaikoina kävimme Saslikissä usein, koska pidimme siellä TVL/DI-kokouksia. Tällä joukolla vierailu oli ensimmäinen. Niin oli kabinettikin uusi tuttavuus. Mutta oli hyvä paikka. Pyöreäpöytä, joten melkein kaikki kuulivat, mitä muut puhuivat.



Ikääntyneet ihmiset alkavat tutkia juuriaan eli sukututkimus on monen harrastus tai ehkä sitä voi työksikin sanoa, vaikka palkkaa ei maksetakaan. Houkutuksiakin riittää. MyHeritage ja Geni tarjoavat ilmaisen alun. Mutta pian alkaa tulla tarjouksia noin 10 €/kk, jolla pääsee katselemaan enemmän. Minä syötin joskus kolme vuotta sitten sisään noin 20 nimeä ja nyt ohjelma löytää yli 4000 ”verisukulaista”. Nämä netissä olevat sukupuut eivät ole aina luetettavia. Meitähän on moneen lähtöön eivätkä selvitykset ole aina helppoja. Kun samalta kirkonkirjan sivulta löytyy neljäkin Sofia Andersdotteria, niin päättelepä siitä, kuka heistä on oikea. On hyvinkin mahdollista, että tulee yhdistetyksi aivan väärään sukuun.



Tietoturva oli myös keskustelun aiheena. Henkilön tietoja urkitaan mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Esim. Facebookissa tarjoutuu kaveriksi nuoria ja kauniita naisia, jotka ovat usein USA:n armeijan palveluksessa. Nykyisin tulee lähes päivittäin Nordean ilmoitus, että tilinkäyttösi loppuu. Anna meille uudet tiedot, niin tilisi jatkuu automaattisesti. Röyhkeimmillään pyydetään siirtämään rahat, jolloin voimme häiriön jälkeen palauttaa ne. Eli kannattaa harkita hyvin tarkkaan, mihin naputtelee sähköpostiosoitettaan. Minulla tuo linkki näihin roskaposteihin syntyi MTV3:n kautta.



Facebook näyttää muutenkin olevan harkinnan arvoinen asia. Loogisesti päätellen se toimii niin, että, jos tykkää jostakin kirjoituksesta, niin se lähtee sitten kaikkien kavereiden Facebookiin. Eli minä käytän tykkää nappia hyvin harvoin. Se voi olla kohteliasta kirjoittajalle, mutta hyvinkin rasittavaa kavereille. Linkedissä taitaa olla samoja piirteitä. Näille järjestelmille on yhteistä se, että niistä on kohtuullisen vaikeaa päästä eroon.



ikä tuo mukanaan myös ongelmia. Me emme nuoruudessa kuunnelleet musiikkia 10 desibelillä suoraan korvaan, mutta silti alkaa limiitti olla käytetty. Eli sähköisiä apuvälineitä alkaa olla jo tässä iässä aika monella. Laitteet ovat hyvinkin kehittyneitä ja edelleen paranevat. Niissä voi valita käytettävän moduulin tilanteen mukaan. Ja rasittavissa tilanteissa sen voi ottaa pois päältä.



Koulutus on maalle hyvin tärkeää. Ilman sitä ei synny uusia innovaatioita, jotka ovat elintasomme säilyttämiselle välttämättömiä. Silti vaikuttaa, että onkohan kaikki ihan tarpeellista. Erääseen yliopistoon kuulemma ollaan perustamassa sauvakävelyn professuuria. Usein vaikuttaa myös siltä, että ala on valittu niin tarkasti rajatuksi, että professori tarkastelee maailmaa kovin pienestä näkökulmasta. Lausunnot ja mielipiteet ovat sitten sen mukaisia. Nyt kun valtio on supistamassa lähes joka alan budjettia, niin joka alan edustaja tulee myös julkisuuteen, että meiltä ei voi millään supistaa. Nyt tarvitaan todella laaja-alaista näkemystä. Lehdessä oli myös, että avoimiin työpaikkoihin ei löydy usein yhtään hakijaa, erityisesti niihin työpaikkoihin, joissa on tehtävä jotain omilla käsillä. Onkohan koulutettu vääriin ammatteihin? Toisaalta omista kokemuksista voisi sanoa, että korkeakoulu antoi vain valmiuksia. Varsinainen oppiminen tapahtui sitten työpaikalla.



Maahan muutto on jo Sipilänkin mukaan valtakunnan suurin ongelma. Taitaa olla Euroopankin. tai onhan Saksassa tuo VW. Mielipiteet menevät maahanmuuttajien vaikutuksesta ristiin. Itse olen laskenut, että selvitäksemme julkisen talouden alijäämästä tarvitsemme lisää työtä, ja siihen taas työvoimaa. Nykyisestä väestöstä jää edelleen noin 15 vuoden ajan enemmän väkeä eläkkeelle kuin tulee nuorista uutta työvoimaa. Vaje on jostakin katettava tai sitten alennettava hyvinvointia suunnitelmallisesti. Siihen ei tunnu olevan kenelläkään halua. Voi olla väistämättömästi edessä? Maahanmuuttajia tule nyt jopa 10-tuhansia? Heitä tarvitaan, mutta kotouttamisella on kiire. Mitä pidempään se kestää, sitä kauemmin tuo porukka on kuluttavalla puolella. Osa taas on sitä mieltä, että kulttuurien eroista tulee ongelmia, joita ei siedetä. Rauha säilyy samanmielisissä paremmin.



Aseiden vienti on hyvinkin ongelmallista. Isis taistelee kai niillä aseilla, joita USA vei Syyrian kapinallisille. Tuota silloin jo pelättiin. Intian pääministeri kävi Moskovassa puhumassa siitä, että Venäjän Assadille viemät aseet päätyvät Hizzbollahille ja sitten niitä käytetään taisteluun Israelia vastaan. Silloin kun soditaan, ovat aseet rahanarvoista kauppatavaraa ja asekauppiaiden moraali ei ole aina hyvä.



Muita keskustelun aiheita olivat mm. Englanninhistoria ja sitä kuvaavat TV-sarjat. Eräs jäsenemme on jälleen luopunut kokonaan telkkarista. Netistähän näkee kaikki. Yhtiöt voisivat säilyttää ohjelmia vähän kauemmin. Itse katselen lähes kaikki sarjat tallennusten kautta tiiviisti ajoitettuna. Nuo digiboxit eivät vain ole luetettavia. Ajoitetut tallennukset eivät aina onnistu. Osittain syy on niiden vaikeat ja erilaiset käyttöjärjestelmät eli silloin syytetään osaamattomuutta. Esim. Samsung ei suostu tallentamaan kahta peräkkäistä ohjelmaa. Pitää olla minuutin rako. Topfield on muutaman kerran tallentanut tuplanopeudella, jolloin tunnin jaksosta on tallessa vain puolituntia, jne.. Kun ihminen on aika yksinkertainen, niin kyllä laitteidenkin pitäisi olla. Kun katselee elektroniikkamyymälän mainosta, niin yli puolet noista laatikoista on sellaisia, ettei tiedä mihin niitä käytetään.



Mutta ongelmista huolimatta elämä jatkuu. Eräs joukostamme oli saanut kutsun entisen työtoverimme lapsen ristiäisiin. Eli niin sitä vain pitää eläkeiässäkin yrittää. Muistelimme myös muutamaa muuta entistä työtoveriamme. 



Tietoimitus on tärkeä ja isoihinkin asioihin puuttuva. Yksi jäsenistämme etsii yksityistien paikkaa ja on pyytänyt maanmittareilta apua. Muistelin, että he toimivat työssään tuomarin valan vannoneena. Siitä tuli mieleen, että nuo toimitukset ovat olleet aikoinaan hyvinkin riitaisia ja jopa väkivaltaisia tilaisuuksia. Vanha TVH:n tietoimitusten pitäjä Kajander (muut eivät muistannet nimeä?) kertoi minun muistini mukaan, että aina Pohjanmaalla tietoimitusta aloittaessaan hän otti salkustaan pistooliin, jonka asetti näkyvästi eteensä pöydälle. Rauhoitti kuulemma toimitusta kummasti.


Seuraava tapaaminen sovittiin 15.10.2015 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä on HJB.



HJB / 24.9.2015



PS. Kirjoitusvirheitä tuppaa tulemaan. Kone on ne tarkistanut, mutta eihän se kaikkia löydä. Anteeksi! Ei näin tylsiä tekstejä viitsi kahdesti lukea.