tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Tapaaminen nro 51 / 22.11.2010


Paikka: Ravintola König, vastuuhenkilö TeuP
Aika: 22.11.2010 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, ELe, ToE, JN ja HJB

Oli vanha arvokas ja perinteikäs ravintola. ELe kertoi anekdootin paikasta jo etukäteen. ”Helsingin Yliopiston edesmenneellä kanslerilla Ernst Palme'nilla oli vieraana Länsi-Saksan katolisen kirkon päämies, Kardinaali König. Palme'n vei hänet lounaalle ravintola Königiin. Ruokajuomaksi hän tilasi punaviinin "Le Cardinal".

Arvokkuus lienee jo kulunut pois, sillä varaamamme pöytä oli annettu toisille asiakkaille, laskutus meni vähän niin ja näin ja sitten lopuksi rahasta annettiin väärin takaisin. Asiat kyllä korjattiin anteeksi pyydellen.

MP näytti lehtileikettä, jonka mukaan liito-oravat olivat nostaneet vt 1:n hintaa välillä Lohja Muurla noin 10 M€. Aikoinaan Porvoo – Koskenkylä välillä vaadittiin väistämään kangasvuokko esiintymää. Vaihtoehtosuunnitelma maksoi miljoonia ja olisi rakentaminen maksanut noin 10 – 20 Mmk enemmän. Siellä todettiin, etteivät vuokot niin arvokkaita ole. Suunnitelman verran niistä kannatti kuitenkin maksaa? Taitaa sekä liito-oravia että vuokkoja olla vähän joka paikassa. Valkeakoskellahan ollaan estämässä kokonaisen kaupunginosan rakentamista liito-oravien vuoksi? Sekä Koskenkylässä että Vuosaaressa tutkittiin lintujen elintapojen muuttumista rakennustöiden vuoksi. Ei ollut suurempaa vaikutusta. Eläimet sopeutuvat ja muuttavat, kunhan saavat siihen mahdollisuuden.

JPOS oli käynyt Helsingin juutalaisella hautausmaalla entisen tuttavan hautaa etsimässä. Vaikeuksien jälkeen oli löytynyt. Erikoispiirteenä oli ollut, että hautakivet olivat kaikki samaan suuntaan ja muistoksi ei tuotu kukkia vaan kiviä.

JPOS muistutti meitä myös ruukinmatruunan blogista, jossa hän oli luetellut 10 tärkeää asiaa, joista yksi lainaus:
”8) Tieinfrastruktuuri: Jos armeija on kuin pää yhteiskuntaruumiille, tieverkko on sen hermoverkko ja verisuonisto. Suomi on pitkien välimatkojen maa, ja meillä sen takia hyvä tieverkko ja rautatieverkko on ensisijaisen tärkeä asia. Suomi on käytännössä elinkelvoton puolet vuodesta - vain toimiva tieinfra pitää sen asuinkelpoisena.” Blogi on osa takkirautasivustoa, jolla käydään korkeatasoista keskustelua elämän menosta ( http://takkirauta.blogspot.com/ ) .

Siitä oli helppo siirtyä Sakari Uimosen tutkimuksiin. Hänhän on sitä mieltä, että tiestön arvo on ihan muuta kuin mitä Liikennevirasto taseessaan ilmoittaa. Niin varmaan onkin, jos halutaan laskea käyttöarvo. Tiestö on ruuan, raaka-aineiden ja tuotteiden siirrossa elinehto. Tästä lähtökohdastahan saa vaikka kuinka suuren arvon. Jälleenhankinta hinta on yksi tapa laskea arvoa. Liikenneviraston taseessa on ”kirjanpitoarvo”, joka on käytännössä vähän alle puolet jälleenhankintahinnasta eli puolet tiestöstä on poistettu.

MLe oli löytänyt selvityksen 50 huonoimmasta autosta (JPOS:n auto ei ollut listassa!) Ryhmästämme TeuP ja Mle olivat pari viikkoa sitten Uudenmaan alueuutisissa. Kuva oli tosin noin 45 vuoden takaa, jolloin teekkarit muuttivat Polilta Dipoliin. Silloinhan sovitettiin / mitattiin mm. Smith & Polvisen suunnitelman mukaista eritasoliittymää keskelle Kauppatoria.

Yllättävän moni oli katsellut ohjelmaa ”Tanssii tähtien kanssa”. Viisasta se onkin tässä iässä jo tyytyä katseluun, jotteivät lumpiot nyrjähdä paikoiltaan. Tanssiessa jotkut ovat koostaan huolimatta kuin keijuja ja toiset taas varsinaisia ”kanki-Kaikkosia”. Uudenmaan uutisissa oli juttua myös Töölössä olevasta Argentiinalaisen tangon klubista. Haastattelusta jäi mieleen se, että siinä tangossa on ideana se, että partneri oivaltaa parinsa aikomukset jo etukäteen, jolloin tango sujuu kuin tanssi.

Erilaisista peuroista oli myös juttua. TeuP selvitti, että Etelä-Suomessa on seuraavia peuroja:
1. valkohäntäpeura, sv. vitsvanshjort,lat. odocoileus virginianus
2. kuusipeura l. täpläkauris, sv. dovhjort, lat. dama dama
3. metsäkauris, sv. rådjur, lat. capreolus capreolus
(lähde:Barösundsbladet)

Metsäpeura on se laji, joka muistuttaa poroa, mutta jonka kanta halutaan ehdottomasti pitää puhtaana ja siksi sekaantuminen poroon halutaan estää. Wikipedia kertoo metsäpeurasta sivullaan mm. seuraavaa ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4peura ) : "Metsäpeura eli suomenpeura eli petra (Rangifer tarandus fennicus) on suurikokoinen ja havumetsissä elämiseen sopeutunut peuran (Rangifer tarandus) alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Metsäpeura oli kivikaudelta lähtien suomalaisen erä- ja pyyntikulttuurin tärkeimpiä saaliseläimiä, mikä johti sen häviämiseen nykyisen Suomen alueelta 1800-luvun lopulla. Kanta säilyi vain Vienan Karjalassa, josta metsäpeurat alkoivat levitä takaisin Suomen puolelle Kainuuseen 1940-luvulla. Myöhemmin niitä takaisinistutettiin myös Suomenselälle. Metsäpeura luokitellaan Suomessa nykyään silmälläpidettä-väksi, eikä sitä pidetä enää uhanalaisena. Venäjällä kannan säilymistä sen sijaan uhkaavat salametsästys ja risteytyminen porojen kanssa."

Raamattu ja sen tulkinnat herättivät oman keskustelunsa. JPOS oli aloittanut lukemisen vuoden alussa ja lukenut nyt pari sivua päivässä. Niinpä hän on jo lähes sivulla 900. Sieltä löytyy useita asioita, joita ei enää nykyisin voi ”pitää lakina”. Homoavioliitoista oli tietenkin kysymys. Muistimme myös erään kansanedustajan tokaisun sian kanssa vihkimisestä. Lähempänä voi olla kuitenkin vaatimus moniavioisuudesta. Käytännössähän sitä kai jo somaleilla on eli he ovat tuoneet tavan tullessaan. Tuskin menee 10 vuotta, kun sen hyväksymistä vaaditaan?

Irlanti teki ratkaisunsa viikonvaihteessa. Siitä keskustelu siirtyi tietenkin pankkien syyllisyyteen ja rahan aktiiviseen myymiseen. Sitähän se oli Suomessakin 1980-luvun lopulla. Itse muistan, miten erään säästöpankin minulle täysin vieras johtaja soitti kotiin sunnuntai-iltana noin kello 20 ja tarjosi puolen miljoonan lainaa. Niillä olisi pitänyt ostaa osakkeita ja antaa ne pankille takuuksi. Muita vakuuksia ei olisi tarvittu. Säästöpankkien johtajathan toimivat muuten meille TVH:laisille tavoite-johtamisen opettajina. Muistan miten pankinjohtaja Lounais-Suomesta kehaisi, että heillä tarjotaan koko henkilökunnalle aina kakkukahvit, kun tase ylittää uuden tasamiljoonan. Tavoite oli kasvattaa tasetta ja sehän onnistui, kun työnnettiin rahaa kottikärryillä pankista ulos. Siellä Lounais-Suomessa muuten käydään vielä 20 vuoden jälkeenkin oikeutta ko. asioista.

E10- bensiini tulee vuoden vaihteessa. Vanhoille autoille, perämoottoreille ja ruohonleikkureille jää käyttöön vielä 98E, mutta olisiko sen saatavuus ollut taattua vain pari vuotta? Sen jälkeen voi olla, että sitä saa vain muutamilta asemilta. Vahoista autoista ja koneista kannattaa siis pyrkiä eroon hyvissä ajoin, jolleivät ne mene romuksi.

Seuraava tapaaminen on 20.12.2010 kello 12.30. Vastuuhenkilönä on HJB ja paikka löytynee Kam-pista.

HJB / 23.11.2010

- Tapaamiset 1 (1-10) ovat kohdassa 8.5.2006 päivitettynä 26.5.2006
- Tapaamiset 2 (11–19) ovat kohdassa 12.12.2006 päivitettynä 13.10.2007
- sen jälkeen tapaamiskuukauden kohdalla