maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Tapaaminen nro 45 / 11.2.2010

Paikka: Ravintola Seurahuone, vastuuhenkilö TeuP
Aika: 11.2.2010 klo 12.30
Läsnä: JPOS, MLe, TeuP, MP, OK, Ele ja HJB

Seurahuoneella meille oli varattu Keltainen kabinetti, koska Marskin kabinetti oli varattu. Useimmille kelpasi Vorsmak. Tosin se ei ollut ihan Marskin reseptillä, mutta aika lähellä. Se tarjoiltiin useaan kuppiin jaoteltuna. Eli ei ollut mitään Kustaankartanon ruokaa, jossa kaikki on yhdellä lautasella ja valmiiksi soseutettuna. Hyvää oli, kuin myös Vasikan entrecote.

Paikalle oli päässyt 7 vanhinta seurueen jäsentä. Flunssaa on liikkeellä. Vieraaksemme piti tulla entinen tiestöläinen, mutta hän oli joutunut lumitöihin, kun kaverin auto oli ollut hangessa. Nyt alkaa muuten selvitä sekin, miksi tarvitaan citymaastureita. Maaseudulla tiet ovat hyvässä kunnossa. Valtio hoitaa isommat tiet ja paikalliset maataloustraktorit pienemmät, joten kalustoa riittää. Täällä kaupungissa sen sijaan kaduilla on sen verran lunta, että normaalilla autolla jää pohjastaan kiinni. Citymaasturi sen pitää olla, jos aikoo kaupungissa talvellakin pärjätä. Tiekarhuja ei taida olla enää kuin kymmenes Tielaitoksen ajoista?

Ikääntyessä itse kullakin alkaa kuulo heiketä, poikamiehillä vähän muita myöhemmin. On aivan normaalia, joskaan ei suotavaa, että korkeiden äänien kanssa alkaa ongelmia likimain eläkeiässä. Kuulolaitettahan siihen yleensä suositellaan. Normaaleissa elämän tilanteissa eli television katselussa hyvänä apuna ovat erilliset kuulokkeet. On aivan uskomataonta, mitä uusia ääniä eri ohjelmista kuuluukaan. Langattomien kuulokkeiden kanssa on yleensä latausongelmia. Keveys ja istuvuus ovat myös tärkeitä, jos aikoo pitää kuulokkeita päässä esim. koko olympialaisten ajan. Liikkuvampaan elämään on sitten hankittava itse kullekin räätälöidyt vempaimet. Normaali reitti on terveyskeskuksen kautta tarkempiin kuulututkimuksiin, jossa määritellään ns. kuulokäyrä ja sitten viritetään laite korjaamaan käyrän osoittamia puutteita. Helsinki lähettää Korvaklinikalle ja sieltä taidetaan siirtää usein yksityiselle asemalle, koska ns. 6 kk:n takuuaika tahtoo mennä muuten umpeen. Yleisin tapa on saada ”lainaksi” yhteiskunnan rahoittama laite. Snobit ja varakkaammat voivat hankkia haluamiaan vempaimia, joita löytyy aina tuhansien eurojen laitteisiin asti. Pieniin puutteisiin laitetta ei kannata hankkia, koska on siitä haittaakin.

JPOS kertoi tavanneensa muutamia entisiä työtovereitamme. Heillä riittää edelleen menoja erilaisissa yhteiskunnallisissa riennoissa. JPOS oli käynyt mm. avantouinnin maailmanmestarin 85-vuotispäivillä Punkaharjulla. Näistä tapaamisista saimme kuulla mielenkiintoisia anekdootteja, mutta enpä niitä tähän viitsi kirjoittaa. Muistelkoot itse kukin mielessään. Ja jos ei muista, niin häirinneekö ketään?

Punkaharjulta oli lyhyt matka Savonlinnan Huutokosken vasta parannettuun rataosuuteen, jolla ei olekaan nyt sitten käyttöä. VR:n mukaan rataosuutta ei kannata käyttää, koska sillä ei voi ajaa sähköveturilla. Eli rata pitäisi sähköistää. Kannattaako? Ehkä, jos Varkauden tehtaat lopetetaan. Ovatko varkautelaiset kovin valmiita kannattamaan ko. rataosuuden sähköistämistä? Henkilöliikenteen avaamista myös vaaditaan. Urani alkuaikoina eli noin vuonna 1971 sain tehtäväkseni selvittää, miten tieverkko voi korvata vähäliikenteisten ratojen henkilöliikenteen. Oli kaksi osuutta, jossa ei ollut tietä radan suunnassa. Ne olivat Luumäki – Vainikkala ja Savonlinna – Huutokoski. Jälkimmäisellä oli tieyhteydet kyllä Rantasalmen ja Juvan kautta, mutta rata kulki siinä välissä ja sen asemille johti poikittaiset yhteydet. Tosin rataosuudella ei ollut keskimäärin kuin 5 matkustajaa junaa kohden. (Vai olikohan vuorokaudessa?) Nyt on henkilöautojen määrä kasvanut ja asemien seudut autioituneet, joten matkustajamäärä lienee vähentynyt. Ehdottelin silloin ko. paikalle ratabussia, joka olisi ajanut rataa pitkin, mutta koukannut kylien kohdalla maantieverkkoon noutamaan asiakkaat. Rata-autojahan oli jo silloin työkoneina. Niissä on sekä maantie- että raidekäyttöön tarvittavat akselit. Ehdotukselle kävi kuten ehdotukselleni kaksikerroksisista junista. VR-läiset nauroivat minut suohon. Parikymmentä vuotta myöhemmin niitä kaksikerroksisia ilmestyi rautateille. Miksi muutaman henkilön kuljettamiseen pitää raahata mukana 100 tonnia terästä? Turvallisuussyistä, oli vastaus.

TV- viihdesarja Putous viehätti ”piilovitsiensä" vuoksi. Sarjahan tulee lauantai-iltaisin ja on puolentoista tunnin mittainen (-mainokset). MTV on muuten siirtynyt yhä enemmän mainoslinjalle. Ohjelmia pätkitään jopa 7 minuutin paloihin ja väliin mainoksia. Uutiset ja tulosruutukin, formularuudusta puhumattakaan ovat siirtyneet mainoksiksi. Niissä annetaan pieni vinkki asiasta ja sitten jatketaan, että varsinainen uutinen löytyy netistä. Formularuutu oli muuten viime vuonna kaikkein tyhjänpäiväisin ohjelma. Ensin asiat kerrottiin edeltävässä tulosruudussa. Sitten lähetettiin 4 minuuttia sponsoreiden mainoksia, sitten samat jutut kuin tulosruudussa ja sitten taas 4 minuuttia sponsoreita. Sponsorit ovat varmaan tarpeen, jotta varsinainen kisa näkyisi maxilla. Ei varmaan sponsoritkaan halua panostaa, jos kansa kääntää kanavaa, joka kerta formularuudun alkaessa.

Edellisenä maanantaina oli MOT-ohjelma käsitellyt maahan muuttajille maksettuja korvauksia. Perussyy oli, että yhdenvertaisuuden vuoksi maahanmuuttajia tuetaan samoin perustein kuin suomalaisia. Kun kuitenkin korvaukset olivat suuria, jopa suurempia kuin meidän ”suurituloisten” eläkkeet, niin herää epäilys onko asiat ihan oikein järjestetty. Hesarissa olikin hyvä juttu, jossa kysyttiin, miksi maahan muuttajan vanhemmat kuljetetaan valtion kustannuksella toiselta puolelta maapalloa perheen yhdistämiseksi, mutta suomalainen Posion mummu ei saa muuttaa edes omin kustannuksin lastensa luo pääkaupunkiseudulle. Jos muuttaa, niin laitospaikka menee. Suomessa maksetaan Euroopan parhaita korvauksia. Koska Eurooppa on edellä kävijä, on kyseessä samalla maailman parhaat korvaukset. Summien suuruuden perustella heräsi ajatus, että pitäisikö meidän alkaa hakea pakolaisstatusta Suomesta? Maahanmuuttajista pääosa taitaa olla islam-maista? Sieltä pakolaisia riittää tulevaisuudessakin, sillä onhan nykyisen ”vihanpidon” taustat jo lähes 2000 vuotta vanhat. Ei niitä asevoimin muuteta muutamassa sukupolvessa. Näihin MOT-ohjelmiin pääsee tietenkin erikoistapaukset ja huijarit, mutta ei savua ilman tulta.

Viime päivinä on kerrottu kansan ostovoiman olevan tulevaisuudessa koetuksella, kun ilmastotalkoot alkavat todella nostaa asumisen ja liikenteen kustannuksia. TV:ssä oli esimerkkinä keskituloinen palkansaaja. Siinä laskettiin, että jos hänen palkkansa nousee keskimäärin 2 % vuodessa, niin viiden vuoden päästä ovat hinnat nousseet niin paljon, että kulutusta on supistettava noin 200 euroa/kk. Ohjelmassa kehotettiinkin kaikkia pistämään nyt rahaa sukanvarteen. Ehkä meille eläkeläisille on eduksi se, että eläkkeet on sidottu indeksiin, vaikka taitettuunkin. Työssä olevia me kehotamme tietenkin jatkamaan töissä mahdollisimman pitkään, sillä eläkkeen arvo varmaan heikkenee jatkossakin. Olenpa itse tehnyt laskelman MOT:n tapaan. Eli töissä ollessa kuuluin ns. suurituloisiin. Nyt eläkkeellä ollessa tunnen olevani keskituloinen. Mutta pystyn tekemään myös laskelman, jossa tilastokeskuksen luokitusta noudattaen kuulun köyhiin. Eli karsintakurssien ruotsinkielistä fysiikan opettajani lohdutusta lainaten ”Se on vain töötä ja töötä”.

Keskustelua riitti myös mm. Venäjän doktriinista, uskonnollisesta kiihkosta ja monesta muusta asiasta.

Seuraavan tapaamisen ajankohdaksi sovittiin 18.3.2010 kello 12.30 ja vastuuhenkilönä on ELe.

HJB / 15.2.2010

- Tapaamiset 1 (1-10) ovat kohdassa 8.5.2006 päivitettynä 26.5.2006
- Tapaamiset 2 (11–19) ovat kohdassa 12.12.2006 päivitettynä 13.10.2007
- sen jälkeen tapaamiskuukauden kohdalla