maanantaina, syyskuuta 25, 2006

HJB MUISTELEE 9 / MIKKELIN SYVÄVÄYLÄT KESÄLLÄ 1964 / 3

HJB / 25.09.2006


NO 12 / 15.5.2006 Yksi paikallisista työntekijöistä osoittautui varsinaiseksi asentajaksi. Hän korjasi sekä valtion että omat koneensa (kevyt mp) aina pätkällä rautalankaa. Hän oli ollut NO:n tutkimuksilla aikaisemminkin. Hän kuvasi NO:n erittäin tarkaksi mestariksi. Olivat kerran olleet autolla liikkeellä ja kello oli 10.50, kun oltiin paikallisen baarin kohdalla. Kaverit olivat ehdottaneet, että pidetään ruokatunti tässä. NO totesi, että ei ollut vielä ruokatunnin aika ja jatkoi ajamista. Tasan kello 11.00 hän pysäytti keskelle metsää ja totesi, että nyt alkoi ruokatunti. Pari viikkoa myöhemmin olivat samalla porukalla olleet veneellä liikkeellä ja mestari oli ollut saaressa ja kaverit veneessä. Kello 11.01 mestari pyysi kavereita tulemaan rantaan, koska hänen eväänsä olivat veneessä. Kaverit olivat huutaneet takaisin, että tulemme heti, kun ruokatunti päättyy.

NO 13 / 25.05.2006 Kun oli auto käytettävissä, piti joskus iltaisin käydä Mikkelissä. Minä olin kuskina, mutta pari muuta taisi käydä jopa ravintolassa. Kerran kaverit tulivat ravintolasta torilla olevaan autoon, ja heillä tuntui olevan kina käynnissä. Riita oli siitä, kuinka leveä on Mikkelin tori. Minä siihen, että riita on turha. Takakontissa on 50 metrin mitta, joten siitä vain todentamaan. Kaverit lähtivät heti. Itse jäin autoon ja huomasin aika pian, että poliisien Musta Maija kiertää toria uteliaan näköisenä. Kavereiden palatessa autolle, siihen ilmestyivät myös poliisit kysellen, mitä täällä tehdään. Minä selitin erimielisyyden syyn ja sen ratkaisun olevan kyseessä. Olivat uteliaita tietämään, paljonko torin leveys oli.

NO 14 / 15.5.2006 Huvilaympäristössä tapahtui myös kaikenlaista. Eräällä mikkeliläisellä johtajalla oli huvila, jonka pihan läpi meidän tutkimuslinjamme meni. Johtajan nuori rouva vietti kesälomaansa usein huvilalla ja otti laiturilla aurinkoa. Kerran porukka oli ajanut autolla pihaan talon ja laiturin väliin huomaamatta, että rouva oli laiturilla ilman pyyhettäkään. Siinä sitten huudeltiin palvelustyttöä tuomaan äkkiä pyyhettä. Toisella huvilalla taas teini tytär aurinkoa ottaessaan huomasi lähestyvän mittaajan, joka ei huomannut neitoa. Neito lähti juosten kiertämään saunaa, mutta mittaajamme lähti kiertämään toista kautta. Niinpä siinä saunan nurkalla tapahtui törmäys ja mittaajallamme oli alaston neito sylissään.

NO 15 / 15.5.2006 Oikean informaation merkityksestä saimme myös opetuksen. Erään huvilan pihassa oli pussihousuinen isäntä tullut kyselemään, mitä pojat mittailevat. Meidän mittaajamme oli sanonut suunniteltavan kanavaa ja liioitellen sen reunan tulevan tähän melko lähelle rappuja. Seuraavana päivänä sama herra ilmestyi paikalle ja kertoi keskustelleensa asiasta illalla maaherra Kiukkaan kanssa (taisi olla Saimaan kanavan neuvottelukunnan puheenjohtaja jo siihen aikaan) ja saaneensa vakuutuksen, ettei kanava tule hänen rappusilleen.

NO 16 / 25.05.2006 Veneellä tuli liikuttua sinä kesänä paljon. Opimme äkkiä ottamaan huomioon jopa kilometrin pituiset tukkilautat. Työt kannatti suunnitella niin, että tauot pidettiin lautan osuessa kohdalle. Matkustajalaivoista lähti kivat peräaallot, joilla ”ratsastamalla” pääsi veneellä kovaa. Aallossa piti myös pysyä, muuten se tuli omasta perästä sisään. Ulkokaarteen puolelle menemistä piti välttää, sillä matkustajilla oli tapana tulla katselemaan, sukeltaako veneemme. Siinä oli laivan kaatumisen mahdollisuus olemassa, ainakin tällaisen kuivalla paikkakunnalla eläneen mielestä.